Voi,voi,voi,voi kun on surkeeta!!!!!

HOTELLIMAJOITUSKO PITÄIS OLLA HERROILLE???

;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;
Sadoilla vangeilla ei ole sellissään vessaa

Suomessa on vielä satoja vankeja, jotka kärsivät tuomiotaan vessattomissa selleissä. Helsingin vankilassa Sörnäisissä noin sata vankia on majoitettu niin sanottuihin paljuselleihin. Vuosi sitten osa näistä selleistä suljettiin, mutta nyt kaikki paljusellit on otettu takaisin käyttöön vankien runsaan määrän vuoksi.

Sörnäisten vankilassa Helsingissä pitkää tuomiota istuva Tapio Laakso on yksi vessattomassa sellissä asuvista vangeista. Hän joutuu käyttämään paljua päivittäin.

- Täällä nurkassa mulla on ämpäri, mihin ulostan ja pissaan. Sitten kun ovi aukeaa, niin käyn sen tuolla huoneessa tyhjentämässä. Vettä tänne ei tule millään lailla, että meillä on täällä omat pullot, joihin me otamme vettä, että voimme keittää kahvit keittää ja sillä lailla, Laakso kuvailee.

Suljetulla osastolla tuomiotaan istuva Laakso ei voi käyttää normaalia vessaa tai suihkua osaston sulkemisajan jälkeen. Helsingin vankilassa läntisellä ja pohjoisella selliosastolla vessan virkaa ajavat valkoiset muoviämpärit.

- Onhan se tietysti ikävää. Jokainen voi kuvitella minkälaista on, kun ämpäriin tekee tarpeensa ja kun vettä ei tule. Sellissä ollaan kuitenkin 21 tuntia päivässä.

Helsingin vankilan seinät pullistelevat

Helsingin vankilan asukasmäärä on kasvanut koko ajan. Tällä hetkellä vankilassa on kirjoilla 307 vankia, kun paikkoja on vain kolmelle sadalle. Helsingin vankilaan on jo alettu siirtää vankeja muun muassa Konnunsuon vankilasta, joka suljetaan vuoteen 2012 mennessä. Helsingin vankilan apulaisjohtaja Irene Litmasen mukaan tilannetta on yritetty helpottaa pienin konstein.

- Näillä vessattomilla osastoilla osa kerroksista on vähän kauemmin auki päivittäin. Me pyrimme siihen, että näissä asuu lyhyempiaikaisia vankeja ja pidempiaikaisia sijoitetaan vähän parempiin olosuhteisiin. Lisäksi olemme tehneet pientä pintaremonttia, että olisi vähän puhtaampaa ja viihtyisämpää.

Kidutuksen vastaisen komitean vaatimukset ovat liian kovia Suomelle

Eurooppalainen kidutuksen vastainen komitea on jo neljä kertaa vaatinut Suomea luopumaan vessattomista selleistä. Komitea toivoo, että vuoteen 2015 mennessä kaikilla vangeilla olisi mahdollisuus käydä vessassa ympäri vuorokauden. Vankeinhoitolaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka pitää komitean asettamaa aikarajaa mahdottomana.

- Vuoteen 2015 mennessä emme pääse paljuselleistä kokonaisuudessaan eroon. Kun komitea kävi viimeksi vuonna 2004, paljuselleja oli noin 750, nyt luku on viidessä sadassa ja kun Kuopion ja Mikkelin vankiloiden peruskorjaus valmistuu ja Konnunsuo otetaan pois käytöstä, niin määrä laskee 200-300 paikkeille.

Vankeinhoitolaitoksen pääjohtajan mukaan paljusellejä jää vielä pitkäksi aikaa ainakin Helsingin, Keravan ja Hämeenlinnan vankilaan, jossa on myös naisvankeja. Missään muussa Pohjoismaassa vessattomia selleja ei ole niin paljon kuin Suomessa.

- Tämä on yksi puute monien muiden puutteiden joukossa ja tätä ei ole nyt priorisoitu tämän korkeammalle. Paljusellien määrä on koko ajan vähentynyt, mutta ei siinä tahdissa kuin kidutuksen vastainen komitea edellyttäisi. Kyllä sitä nolona voi pitää ja näkisin, että tämä asia pitää saattaa mahdollisimman nopeasti kuntoon, Vesterbacka toteaa.

Vesterbackan mukaan Rikosseuraamusvirasto ja Helsingin vankila käyvät parhaillaan neuvotteluja vartijamäärän nostamisesta. Henkilökunnan lisäämisellä osastojen aukioloaikoja voitaisiin pidentää ja sen myötä saniteettitiloihin pääsisi nykyistä joustavammin.
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Että pakkoko sinne vankilaan on hankkiutua ?

Äänestä

Siellä ei pieni paskanhaju tunnu missään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voi,voi,voi,,,,, kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu