Ei tarvitse kuin mainita sivulauseessa, ettei sukulaislapsi kenties ole tulossa ja saan kuunnella hirveää syyllistämistä. koko suku vihaa jne. ja tällaista syyllistämistä olen saanut olla kuuntelemassa koko ikäni. Hän luettelee kaikkea, mitä on hyväksemme tehnyt, myös aivan sellaisia asioita, jotka eivät edes pidä paikkaansa. Tosiasiassa en ole häneltä saanut pennin latia paitsi lainaksi ja samoin olen itsekin lainannut rahaa. Erityisesti saan kuulla kinka kukaan ei häntä rakasta. Olen jatkuvasti ongelmissa, jos pidän äitiini yhteyttä. Joka kerta sama juttu. Mikä voisi auttaa. Minkäänlaista asioiden pohtimista ei voi suositella, koska silloin hän huutaa, että hänhän on hullu. Itsetunto on nollassa. Mistä tällainen juontaa juurensa ja miten tällaiseen saa jotain apua?
kiittämättömiä
äiti syyllistää
21179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Haluaisin pitää yhteyksiä äitiini, mutta keskustelusta ei tule mitään. Saan olla todella varovainen. Minua loukkaa hänen hallitsemistyylinsä. Minusta hän ei kohtele ihmisiä kunnioittavasti. Lisäksi olen pitänyt huolta siitä etten ole missään kiitollisuudenvelassa ja sitten hän keksii asioita. Jopa synnyttäminen on otettu suureksi asiaksi. Mikä on mielestäni irvokkuuden huippu. Toinen erikoinen asia on se, että äidilläni pon pakonomainen tarve auttaa ihmisiä. Mutta minusta tuntuu, että tuo auttaminen ei ole ollebnkaan pyytetöntä vaan sen jälkeen ihmiset tuntevat, etteivät saa hallita omaa elämäänsä.
huonosta itsetunnosta.