Niin, lyhyestä virsi kaunis, kuinka kauan tuo erosta toipuminen on teillä vienyt, kun tuo minun mielitiettyni sanoo, ettei ole vielä toipunut kunnolla erostaan josta on reilu vuosi nyt aikaa.
Entäs missä vaiheessa olette esitelleet uuden kumppaninne lapsillenne?
Eihän minulla kiire minnekään, kyllä tätä tapausta kannattaa odotellakin... mutta kertokaa omia kokemuksianne.
Entäs missä vaiheessa olette esitelleet uuden kumppaninne lapsillenne?
Eihän minulla kiire minnekään, kyllä tätä tapausta kannattaa odotellakin... mutta kertokaa omia kokemuksianne.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kestää kauankin...
Minun rakkaani ystävät varoittivat minua
jopa kahden vuoden kammoittavasta
ylimenokaudesta, miehen erottua.
Tuosta on nyt kärsittynä jo jonkin aikaa
ja vasta nyt edes mielialat alkavat olla
positiivisella puolella.
Itselläni kului toipumiseen aikaa kohtuuttoman paljon, vuosia.
surutyön jo avioliiton aikana, mutta toipuminen vei aikaa silti ainakin pari vuotta. Sitä helpotti huomattavasti eroseminaarin käyminen.
Nykyiselle elämäntoverilleni esittelin lapseni toisella tapaamiskerralla. Häntä edeltäville poikaystävilleni milloin mitenkin. Joskus heti, joskus ei ollenkaan. Aivan tapauskohtainen juttu.
Olen jostain lukenut, ja asiantuntijaltakin kuullut, että miehellä ns. surutyö vie tuollaiset 2 vuotta, naisella taas voi viedä 4-6 vuottakin. Tosin tässähänn nyt varmasti vaikuttaa monet tekijät, eli oliko itse lähtijänä vai jättikö toinen.Minulla pettäjänä/lähtijänä oli vaimo ja surutyö edelleen kesken, mutta laantumaan päin, elämää on jatkettava. Nyt erosta on kulunut parisen vuotta. Tosin nyt on alkanut tulla kännisiä puhelinsoittoja ex:ltä yöaikaan, posken soittamista etc. Musta vähän vaikuttaa, että sillä prosessi on vasta aluillaan kun uuden ihastuksensa kanssa on ensi huumat koettu, miksi se enää muuten mulle vittuilisi soitoissaan?
Täällä mies vähän vanhempi, mulle käynyt samanlailla.Nyt kun rouvalla ensi huuma mennyt ohi niin niitä puhelin soittoja ja itkun sekaisia humalaisia sössötyksiä saa viikonloput kuulla, mulla ei ollut minkäänlaista surutyötä tunsin avioliitossa ollessani aina olevani huono ihminen mutta kaikki ystävät ja lapset pitävät mukavana ja viksuna miehenä. Seksi pelasi mutta tunteita ei vaimon puolelta koskaan tullut minua kohtaan. Nyt minulla on sellainen ystävä joka on kokenut miehen puolelta samaa kuin minä. Olen iki onnellinen minä hyväksyn hänen lapset ja hän minun. Sielläpähän seksipommi jääkaappi olkoon, ei ole yhtään ikävä häntä mutta toivon kaikkea hyvää kuitenkin hänelle sillä 24v on pikä aika yhdessä.
Enpä muuta tähän loppuun kuin tsemppiä miehet älkää antako naisten kohdella meitä kuin olisimme jotain jätettä ihmis arvo se meilläkin on, aina löytyy meillekin joku joka osaa meitää rakastaa ja jolle me olemme rakkaita kaikkineen karvoineen ja vikoineen.Suomalaisen miehen luonteeseen kuuluu tänä päivänä huolehtia ja rakastaa vaimoaan ja lapsiaan, jos me olemme niin lällyjä että siksi meitä potkitaan niin helvetisti päähän. Kaikki saatanan sosiaali pummit ja poloiset ovat tänä päivänä näiden meidän Suomi tyttöjen mieleen. NÄIN
OLEN TÄTÄ ASIAA VUNTSINUT:
ihan kaikkien mieleen sosiaalipummitkaan ole.
Hyvät, luotettavat, omillaan toimeen tulevat ja perheistään huolehtivat miehet ovat ainakin minun mielestä aarteita, siis parasta a-ryhmää. Tsemppiä sinulle uuteen suhteeseesi.
Puolison kuoleman tai avioeron jälkeen tarvitaan riittävän pitkä surutyöaika, jolloin uutta vakavaa suhdetta ei kannata edes harkita. Jos surutyö jää kesken, niin alkuhuuman jälkeen entiset ongelmat tulevat esiin siinä uudessa suhteessa, jolloin tilanne on vielä entistäkin huonompi.
Useimmissa tapauksissa surutyö kestää noin kaksi vuotta, jonka jälkeen kannattaa vasta alkaa katsella uusia tuttavuuksia. Jotkut tarvitsevat tätäkin pidemmän surutyöajan päästäkseen elämään kiinni.
Varmaan noin on useimmiten, mutta ei silti aina. Riippunee myös siitä, onko eronnut ollut lähtijä vaiko jätetty. Varmaan ero on lähtijällekin kova pala, mutta hän on tehnyt esityötä eroa varten jo avioliiton aikana tai ainakin näin luulisi olevan. Harva kai se sentään ihan hetken mielijohteesta eroaa. Todellinen ero on tietysti sitten toista kuin se ajatuksissa oleva "sitten on kaikki hyvin"
Joka tapauksessa ihmiset ovat yksilöitä ja reagoivat eri tavalla eri tilanteisiin vaikka jonkinlaisia yleispiirteitä onkin olemassa.
Minulla mennyt nyt vajaa 4 vuotta, en tiedä olenko toipunut erosta. Jotkut kuulemma eivät toivu koskaan, kun eivät suostu käsittelemään eroonsa johtaneita syitä jne.. Eli elävät uudessa suhteessakin vielä entistä liittoansa, ja toistavat samoja käyttäytymismalleja. Niin minäkin tein kun yritin seurustella liian nopeasti eron jälkeen.
neljäs vuosi on meneillään ja elämä maistuu,vaikka ilman parisuhdetta elänkin. kun kunnolla ns kusetetaan, jää varmasti arvet. on vaikea uskoa että voisi luottaa.pitää myös muistaa ettei ala ns terapeutiksi kenellekkään,vaan muistaa olla vastuussa vain omista tunteistaan.
on kamalaa kun mies yrittää takertua ja rupeaa ymmärtäjäksi jokaisessa asiassa.(toki jokainen tapaus on omansa)se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle. tapasin viime kesänä miehen, ollut yksin lapsen kanssa jo pitempään,ajattelin että ehkä oltais molemmat jo käsitelty eromme,se ei kuitenkaan aina riitä, pitää olla oikeasti tunne että tätä minä haluan, ei ne kemiat vain kohdanneet,vaikka aluksi näytti hyvältä. tänään toivon että ihmiset kun usein jo aikuisia ollaan, uskoisivat kun sanotaan, että antaa olla ei toimi. eniten raivostuttaa kun joku tekee itseään väkisin tykö. irtipäästäminen ja tilan antaminen on usein todellista välittämistä.
monesti on tullut mieleen,että onko sitä alkanut liiankin selviytyjäksi ja siitä voi pian tulla este uudelle suhteelle...
..mistä huomastit tai huomautettiinko Sinua jostain oudosta käyttäytymisestä? Olen aloittelemassa uutta suhdetta edellisen loputtua ex:n jättämiseen uuden miehen löytyessä.
Kato itse ei voi huomata virheitään mitä ei haluaisi enää toistaa ja sitäkautta kärsiä!
Riippuu paitsi siitä millainen suhde, kuinka pitkä, onko rakastuttu ikinä, miksi loppui, onko lapsia, millainen persoona on, entä hän, onko uutta kaveria, onko vanhaa, millainen ero, oliko riitoja, kumpi jätti, päästääkö toinen irti, haluaako itse päästää, onko haikeutta vai vihaa, sääliä, katkeruutta vai syyllisyyttä, tykkääkö salkkareista vai kotikadusta jne...
sattuihan se, ennen eroakin sitä kidutti itseeään syyllistämällä useampia vuosia. Eron jälkeen vuosi oli pahin, toinenkin meni vielä hengästyneenä ja kolmantena oli uusi yritys. Sitten putosin taas pohjalle ja kesti kolme vuottaa ennenkuin uskalsin edes toivoa lähelle miestä.
Se on aika vaikea käsite. Itse olin petetty ja jätetty ja järkytys oli kauhean suuri, kun kaikki asiat vain yhtenä iltana paiskattiin vasten kasvoja. Minä kylläkin aloitin uuden suhteen melko pian ( n. 1/2 vuotta yksinolon jälkeen ), mutta kyllä ne eroasiat mieltä painoi useita vuosia. Pari ensimmäistä vuotta oli tosi vaikeaa, mutta minä ehkä kuulun ihmisiin, joille se jättää jonkinlaisen trauman loppuelämän ajaksi. Johtuneeko sitten siitä, että miehelläni ei ollut luontoa selvittää tai keskustella asioista. Hänellä oli ollut avioliittomme aikana jonkinlainen suhde, josta syntyi lapsi paljon ennenkuin eromme oli lainvoimainen. Minulle jäi niin paljon avoimia ja selvittämättömiä asioita, joihin hän sanoi vastaavansa joskus. Nyt erosta on jo tosi paljon aikaa, enkä enää kärsi siitä, eikä se vaikuta silloin solmimaani suhteeseen, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä. Mutta kieltämättä, jotain se jätti sisimpään. Liekkö sitten vihaa, kaunaa ja katkeruutta ex-miestä kohtaan, mutta siinä mielessä hyvä, että en enää päivittäin tai viikottain ajattele asiaa. Joskus jopa ihmettelen, että miten ylipäätänsä koskaan pystyin sekaantumaan hänen kaltaiseensa ihmiseen. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä ja kaukaiselta, että olemme joskus eläneet yhdessä.
....ja vieläkin sattuu. Ero tuli vuonna 99.
Jos haluat tietää enemmän niin lue otsikon Kusetettuko? alta vastaus nimim. Jay