Auttakaa!

Ihoni on aina ollut suhtkoht hyvassa kunnossa. Murrosiassa tuli tietysti muutama finni, mutta ei ikina ollut aknea tai mitaan. Ja kaksi vuotta sitten ihoni koki taydellisen muutoksen ja sen jalkeen ei ole tullut yhtaan finneja. Olin innostunut, mutta kaksi viikkoa sitten naamaani ilmestyi muutama iso finni. Arsytti, mutten huolestunut. Ja nyt paivien mittaan niita on tullut lisaa joka paiva, ja ne eivat millaan lahde. Aivan erilaisa kuin finnit yleensa. Aina illalla nukkumaanmennessa mietin etta jos ne olisivat aamulla vahan paremmassa kunnossa, mutta ei. Aina vaan uusia pukkaa. Poikaystavani sanoi etta ne saattavat johtua stressista. Mutta ei minulla mielestani ole sen enempaa stressia kuin yleensa. Eli voisiko joku nyt auttaa minua. Pesen joka aamu ja ilta kasvoni finnisaippualla ja kosteutan talvisin, joten epapuhtaudestakaan ei kai voi olla kysymys. Eli, siis miksi nyt yhtakkia tulivat, ja saako niita mitenkaan pois?
3329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käy lääkärissä ja pyydä resepti Dalasin -nimiselle lääkkeelle. Mulla finnit lähti miltei heti.

Clearasilia käytettäessä finniongelma monella pahenee. Käytä aluksi mietoja saippuoita jos finnit tulevatkin liian "kovista" saippuoista.

Harrasta liikuntaa, jotta ihon rasvaisuus vähenee.

Mikäli syöt rasvaista ruokaa (ranskanperunat, suklaa yms) niin vähennä tai lopeta niiden syöminen.

Äänestä
  • Kiitos neuvoista. Eilen kokeilin kuivattaa finneja hammastahnalla, ja nyt ne ovat melkein kaikki poissa. Pelkkia kuivia rupia vain. Ehka se oli joku pieni muistutus, etta "ala syo niin paljon suklaata tai jotain...":)lol...

    Äänestä

  • Lizzie kirjoitti:

    Kiitos neuvoista. Eilen kokeilin kuivattaa finneja hammastahnalla, ja nyt ne ovat melkein kaikki poissa. Pelkkia kuivia rupia vain. Ehka se oli joku pieni muistutus, etta "ala syo niin paljon suklaata tai jotain...":)lol...

    Mulle tulee finnejä suklaasta ja juustosta(esim.pizzoissa on paljon juustoa).Sen lisäksi stressistä.Itse en huomaa välttämättä mitään kummempaa stressiä,mutta ihoni kertoo sen.Myös menkkoja ennen tulee joskus hormoonifinnejä.Kaikki tämä on ilmaantunut aikuisiällä,nuorena ihoni oli kuin posliinia.

    Ja hyvä paikallisaine finneille on Lumenella,sellasta geeliä.Toimii ainakin mulla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lizzie kirjoitti:

Ihoni on aina ollut suhtkoht hyvassa kunnossa. Murrosiassa tuli tietysti muutama finni, mutta ei ikina ollut aknea tai mitaan. Ja kaksi vuotta sitten ihoni koki taydellisen muutoksen ja sen jalkeen ei ole tullut yhtaan finneja. Olin innostunut, mutta kaksi viikkoa sitten naamaani ilmestyi muutama iso finni. Arsytti, mutten huolestunut. Ja nyt paivien mittaan niita on tullut lisaa joka paiva, ja ne eivat millaan lahde. Aivan erilaisa kuin finnit yleensa. Aina illalla nukkumaanmennessa mietin etta jos ne olisivat aamulla vahan paremmassa kunnossa, mutta ei. Aina vaan uusia pukkaa. Poikaystavani sanoi etta ne saattavat johtua stressista. Mutta ei minulla mielestani ole sen enempaa stressia kuin yleensa. Eli voisiko joku nyt auttaa minua. Pesen joka aamu ja ilta kasvoni finnisaippualla ja kosteutan talvisin, joten epapuhtaudestakaan ei kai voi olla kysymys. Eli, siis miksi nyt yhtakkia tulivat, ja saako niita mitenkaan pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu