Niin tai näin, nainen on kodin sielun peili. Me miehet suoraviivaisuudessamme emme osaa pysähtyä tuota installaatiota näkemään. Pieni jousto, tutustuminen toisen kautta itseensä, kenties pitkittäisi eroa. Ja ehkäpä moni yhdessäolo vain vahvistuisi.
Niin tai näin, nainen on kullanarvoinen, joka tapuksessa.
Niin tai näin, nainen on kullanarvoinen, joka tapuksessa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa raikas viesti tällaisella palstalla, suoraviivaisen kaunis ja konstailematon. Miehekästä ajattelua parhaimmillaan, mikä lämmitti eropalstojen lukijaa ohimennen sykäyttävästi. Naisellinen ote usein rönsyilee sivuraiteille ja koristelee sen kodin ääriään myöten täyteen. Ketä sinne sitten enää mahtuukaan?Minä taas pidän avarasta otteesta enemmän. Ja haluan myös oppia toisen kautta lisää itsestäni.
TULI TIPPA SILMÄÄN KUN TUON NÄIN
JOS MÄ SEN JOSKUS KOKISIN NIIN MÄ ITKISIN 2 - 3 PÄIVÄÄ.JOSKUS SIIS KUN MONI TUTTU EROAISI MÄ IHMETTELISIN ASIAA.
Kahden kolmen päivän itkut ei ihan taida riittää kun eroa käydään läpi. Surutyö vie vuosia, ja siinä lirautellaan kyyneliä melkein päivittäin.
Vaimoni petti, jatketusti kahden vuoden ajan, annoin kaiken anteeksi, mutta ero sitten kuitenkin tuli, jä hän muutti yhteen toisen pettäjän kanssa. Mutta silti, tiedän menettäneeni maailman upeimman naisen, ja tottakai koti ja sen ilmapiiri romahti täysin, nainen/on kodin sielu. Vasta menetettyään tajuaa mitä on menettänyt.