en tiedä mitä tekisin . mieheni on työtön ja minäkin tällä hetkellä. kuitenkin on päässyt käymään sillein ettei minulla ole enään kavereita olen jokapäivä kotona eikä minulla ole paljoon tekemistä. mieheni kuitenkin käy viikonloppuisin kavereiden kanssa ulkona ja jään usein yksin kotiin. se on todella turhauttavaa koska minulla itsellä ei ole kavereita enään. ennen olin hyvin menevä ihminen mutta ahdistukseni takia en ole pystynyt liikkumaan.. haluaisin olla mieheni kanssa enemmänkin. vaikka mieheni olisi kotona , istuu vaan koneella eikä puhu mitään. itse istun hiljaa ja katselen tv tä. nukkumaan mennään kello 23 ja aamulla herätään 8 aikaan.. ja olen vasta 20v . ja olo on kuin keski ikäisellä. olen paljon yksin ja itken usein. en ole varma miten mieheni tähän oikeen suhtautuu. ei pyydä edes mukaansa kun lähtee ulos. mutta ymmärrän sen että kaverit on tärkeitä. mutta hänellä on päihde ongelma ja juo päivittäin alkoholia. itse en taas juo ollenkaan. onko muita samassa tilanteessa olevia . tai neuvoja?
yksinäinen
minä.
101162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
täälläkin päässä, mutta kuitenkin niin erilainen tilanne. itse olen 28vee ja itse en tällä hetkellä töissä (on vähän ongelmia työjuttujen kanssa) avomieheni on töissä vaikkakin on sanonut että se on vaan mun hyvinvoinnin takia siel töissä. (eli puhuu kyllä irtisanovansa itsensä) meidän arki koostuu siitä et mä puunaan ja kokkaan kotona ja ukko töissä ja koiraakin kyl käytetään lenkil..erikseen. ja kaikki puheenaiheet joita keskustelemme liittyy vain ja ainoastaan miehen työhön ja työkavereihin. hän ei kuuntele koskaan mun juttuja jos ne ei liity hänen työhönsä. ja kavereita mullakaan ei oo...tai muutama ns. kaveri kyl on mut niidenkin kans ollaan vain yhteyksissä netin kautta. ja niidenkanssa jutellaan niitä näitä.(ei niitä kiinnosta mun kuulumiset) en edes muista koska joku ois multa kysyny et mitä mulle kuuluu? siis silleen että se kysyjä olis todellakin oikeesti kiinnostunut et mitä mulle kuuluu...mä oon lopettanu juomisen puol vuotta sitten tai lopettanut ja lopettanut mut ei vaan maistu..ukko on aina joka toinen vkl juomassa (esmes nyt tälläkin hetkellä) ja se on tosi ärsyttävä humalassa..mulla on joskus ollu masennus..ja ihan olen ollu itsarinkin kans tekemisissä....neuvoa mä en osaa ja itselläkin keinot vähissä kun ukko ei puhu munkans mistään tunteista eikä mistään..paitsi työjutuista...mut kyllä se sanoo rakastavansa..ja ollaanhan me oltu jo 4vuotta ja noin 5 kk yhdes...
kyllähän tää on todella turhauttavaa kun haluaisi tehdä kuitenkin jotain mutta ne kaverit on vaan jääny. omakin mies on tällä hetkellä juomassa ja ite olen puunannu lattioita.
me siivottiin tänään kans..ukko sentään tamppas matot..ja tais se tos joku aika sitten soittaakkin ja kerto et kenen kans se juo tai kuka tarjoo tai yms...se tahtoo aina raportoida..mää joudun valvoo niin pitkään et se saapuu kotiin...ja niinku aina kuuntelemaanki sen baarikierrosta..koira pelkää sitä kännisenä ni joudun olee koiralle sellain tuki kenen luona se voi olla turvassa. vaikkei ukko teekkään sille mitään..kunhan vähän horjahtelee..
Kyllä tuon ikäiselle aina töitä löytyy, jos ottaa itseään niskasta kiinni ja ei ole turhan tarkka siitä, mitä töitä kelpuuttaa! Työharjoittelustakin saa sisältöä elämään, tapaa erilaisia ihmisiä ja mieli virkistyy ja saa vaihtelua. Itselläni on sosiaalisten tilanteiden pelko ja pakkoneuroosi, mutta en ole vielä itsesääliin vajonnut, vaan PAKOTTANUT itseni ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistani ja se on auttanut! Jokainen on itse oman onnensa seppä!
ruiskukansinistä että enpä usko että todellisia ongelmia olet vielä ehtinyt nähdäkään.
Mutta katsellaan, ehkä niitä tulee vielä vastaan.
just tuommoinen olo ja varsinkin yksinäinen olo. Mies jätti minut yksin ja oli viikonloput melkein kokonaan pois "kavereidensa" seurassa, itse kyllä epäilin siis jo muuta, kun tuolla s- puolella tökki myös.Juomiskultturitkin tökki,itse join paljon vähemmän kuin mieheni ja olen sen tyylin ihminen, että kaipaan välillä olla yksinkin ja nautin yksinolosta. Kavereita mulla oli nuoruudessa enemmän ja monikin on mennyt naimisiin ja viettää perhe-elämää, joten aika vähissä ovat nykyään. Se että alkaa olla tunne, että on enää yksin parisuhteessa lopetti sen yksinolemisen ilonkin, siksipä oli parempi erota, ehkä saan sen ilon jossain vaiheessa takaisin.
Kirjoitat ihan kuin omasta elämästäni...
Ja kyllä meidän suhde siihen päättyi, että ei ne pelkät kaverit enää olleet ainoa syy siihen kotoa poissaoloon.
Aikaimoinen yllätys sen paljastuminen oli kyllä kuitenkin loppujen lopuksi itselleni.
En varmaan vielä pitkään aikaan osaa kunnolla iloita elämästä tai etsiä uutta kumppani ja kovasti opettelussa on ns. täysin yksin oleminenkin. Toki olihan se tuttua jo suhteen loppuajoiltakin, niin että ei elämä siinä suhteessa ihan kauheasti muuttunut. Onneksi minulla sentään on muutama ystävä, joille purkaa pahaa oloa ja surua. Toki jo perheellisiä hekin, joten yksinäisiin iltoihin ja viikonloppuihin täytyy vain tottua ja keksiä tekemistä...
Tsemppiä meille molemmille.. :)
Olet vähän masentunut ja ahdistunut.Nyt tarvitset
apua.Ihmeesti helpottaa jos voisit vaikka psykologin
tai perheterapeutin luona käydä juttelemassa.Ulko-
puoliselle jutteleminen selventää itsellesikin tilan
netta.Hakeudu joillekin työllisyyskursseille.Älä
hautaudu kotiin,käy vaikka kirjastossa ym.paikoissa.
Ulkoile ja hoida itseäsi!
Joo minäki oon parisuhteessani kovin yksinäinen. Meillä on samaa vikaa, mies tykkää juhlia välillä, ja sen kaverit houkuttelee vaikka minne. Minä en taas ollenkaan. Meillä ei puhuta mistään. Kaipaisin hellyyttä ja läheisyyttä, mut niitä en saa. Muuten meillä on asiat ihan hyvin, molemmat on töissä ja minä koulussa töitten lisäksi. Oon välillä tosi väsynyt mut mieheni ei sitä ymmärrä, mun pitäis lähteä mukaan milloin minnekin ja sit jos en lähde niin pahastuu. Masentavaa tällainen. Oon alkanu katella muita. Ei voi mitään.
,täällä on erittäin samassa jamassa oleva 20v,työtön,vähän kavereita,ne on vaan jäänyt ja nykysin olen aika ahdistunut,onneton..,seurustelen kyllä miehenkanssa joka on töissä ,mutta sekin on paljon kavereidensa kanssa,eikä halua mua useinkaan mukaan. ..Jäänyt elämä jumittamaan omaan onnettomuuteen..