"Pyhä Henki puhuu uskovalle".

Herätyskristittyjen keskuudessa on tavallinen ilmiö, että uskovaiset sanovat "Jumalan" tai "Jeesuksen" tai "Pyhän Hengen" puhuvan heille.

Ilmiötä pidetään todisteena uskon elävyydestä ja siitä, että kristillinen Jumala on todellinen. Uskovainen "kuulee ääniä", sanoja tai puhetta aivoissaan ja tekee tulkinnan, että ne sanat ja puheet tulevat Jeesukselta, Pyhältä Hengeltä tai Jumalalta.

On aika paljon ihmisiä riippumatta heidän uskonnollisista katsomuksestaan, mitkä kuulevat ääniharhoja, puhetta ja ääniä vaikka kukaan ei oikeasti puhu mitään. "Äänien kuuleminen" päässään ei ole mikään harvinaisuus.

Kyse ei aina ole edes mistään vakavasta mielenhäiriöstä. Aivot tuottavat ääniä ja varsinkin eräissä sairaustiloissa (niiden äänien on tutkimuksissa todettu olevan yleensä miehen ääniä, sillä miehen äänen tuottaminen on helpompaa kuin naisen äänen muodostaminen).

Ihminen kuule päässään jotain ja antaa sille uskonnollisen tulkinnan tai ääni esittäytyy joksikin nimenomaiseksi jumal- tai henkiolennoksi. Tässä aivotoimintaan liittyvässä ilmiössä ei ole mitään mystistä tai ainutlaatuista.

Sellaiset äänikokemukset eivät ole mitään tietoa, sillä siinä ei saada mitään testattavaa, toistettavaa, julkista informaatiota ulos, vaan kaikki tapahtuu kokijan aivoissa.

Hyvin huomionarvoisa seikka on, että ihminen "kuulee" ja "näkee" juuri sellaisia olentoja, joita hänen uskonnollisessa viitekehyksessään odotetaan "kuultavan" ja "nähtävän". Muslimi "kokee" Allahinsa läsnäolon, katolinen "näkee" tai "kuulee" Neitsyt Marian tai suosikkipyhimyksensä, protestantti-uskova "kuulee" Jeesuksen/Pyhän Hengen/Isä Jumalan "puhetta", mutta he eivät kuule puhetta pyhimys piispa Henrikiltä eivätkä neitsyt Marialta.

http://www.luonnontiede.argumentti.fi/aivot_suggestio_yliluonnollisen_kokeminen.php?id=28
11621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oletko todellakin "teologian opiskelija" etkä luonnontieteen, psykiatrian tai ääniopin?
Jos olet, kehotan heti vaihtamaan ainetta kyseisiin tieteisiin, sillä niissä voit menestyäkin. Teologiasta et käsitä muuta kuin ehkä jotain vaivaista liberaaliteologiaa, ellet pyri juuri sellaiseksi. Se on roskaa.

Äänestä

teologi!Et Raamatun teologi!

Äänestä
  • Mikäs TEOLOGI se sinä olet? Et ole päivääkään yliopistossa opiskellut, mutta "tietämään" tekeydyt. Miten vanha mies kehtaa!

    Mikä se semmoinen Raamatun teologi on? Onko TUOKIN taas helluntialaisten omaa kieltä? Tarkoittaa varmaan samaa kuin valehtelija, eikös niin?

    Äänestä

  • on asian kanssa.

    Hallusinaatiot eli aistiharhat on yleisiä.
    Kuuloharhoista kärsii muistaakseni noin 5% ihmisistä.

    Näköharhojakin esiintyy.

    Sinäkin olet kertonut palstalla, nähneesi kaksi kertaa Jeesuksenkin kotonasi, keittiön pöydässä ja keinutuolissa istumassa.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Mikäs TEOLOGI se sinä olet? Et ole päivääkään yliopistossa opiskellut, mutta "tietämään" tekeydyt. Miten vanha mies kehtaa!

    Mikä se semmoinen Raamatun teologi on? Onko TUOKIN taas helluntialaisten omaa kieltä? Tarkoittaa varmaan samaa kuin valehtelija, eikös niin?

    RAAMATTU , mutta ensin sinun olisi tiedettävä mitä sana Teologia tarkoittaa?

    Äänestä

poika.tuntureilta

Äänestä

Ei tartte kuulla ääniä !! Riittää kun saa viisaus !!

Äänestä

Sinä mikään teologian opiskelija ole..* Valehtelemallako sinä yrität saada sanoihisi uskottavuutta?


(* Lauseen kieliopillista muotoa kutsutaan agressiiviksi. Ei tarkoita silti sitä, että olisin sanonut tuota agressiivisesti. On vain ainakin Tampereella käytetty tapa puhua...)

Äänestä

olemassa, mutta tieteellisesti se on vain mielialahäiriö, sinua ei ole olemassa, ihmeelistä ei ole, sinä olet olematon, kuvitteelllinen, ymmärrätkö? Jos ymmärrät, nosta oikea kätesi, äläkä vastaa tähän, koska et ole olemassa. Mutta jos vastaat, se on mielenterveysongelma....

Äänestä
  • Kellokosken suljetulla osastolla nettiyhtyes sallittu?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Teologian opiskelija kirjoitti:

Herätyskristittyjen keskuudessa on tavallinen ilmiö, että uskovaiset sanovat "Jumalan" tai "Jeesuksen" tai "Pyhän Hengen" puhuvan heille.

Ilmiötä pidetään todisteena uskon elävyydestä ja siitä, että kristillinen Jumala on todellinen. Uskovainen "kuulee ääniä", sanoja tai puhetta aivoissaan ja tekee tulkinnan, että ne sanat ja puheet tulevat Jeesukselta, Pyhältä Hengeltä tai Jumalalta.

On aika paljon ihmisiä riippumatta heidän uskonnollisista katsomuksestaan, mitkä kuulevat ääniharhoja, puhetta ja ääniä vaikka kukaan ei oikeasti puhu mitään. "Äänien kuuleminen" päässään ei ole mikään harvinaisuus.

Kyse ei aina ole edes mistään vakavasta mielenhäiriöstä. Aivot tuottavat ääniä ja varsinkin eräissä sairaustiloissa (niiden äänien on tutkimuksissa todettu olevan yleensä miehen ääniä, sillä miehen äänen tuottaminen on helpompaa kuin naisen äänen muodostaminen).

Ihminen kuule päässään jotain ja antaa sille uskonnollisen tulkinnan tai ääni esittäytyy joksikin nimenomaiseksi jumal- tai henkiolennoksi. Tässä aivotoimintaan liittyvässä ilmiössä ei ole mitään mystistä tai ainutlaatuista.

Sellaiset äänikokemukset eivät ole mitään tietoa, sillä siinä ei saada mitään testattavaa, toistettavaa, julkista informaatiota ulos, vaan kaikki tapahtuu kokijan aivoissa.

Hyvin huomionarvoisa seikka on, että ihminen "kuulee" ja "näkee" juuri sellaisia olentoja, joita hänen uskonnollisessa viitekehyksessään odotetaan "kuultavan" ja "nähtävän". Muslimi "kokee" Allahinsa läsnäolon, katolinen "näkee" tai "kuulee" Neitsyt Marian tai suosikkipyhimyksensä, protestantti-uskova "kuulee" Jeesuksen/Pyhän Hengen/Isä Jumalan "puhetta", mutta he eivät kuule puhetta pyhimys piispa Henrikiltä eivätkä neitsyt Marialta.

http://www.luonnontiede.argumentti.fi/aivot_suggestio_yliluonnollisen_kokeminen.php?id=28

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu