Mikä saa ihmisen naurahtamaan joka toisen tai kolmannen sanan päälle ennenkuin saa asiansa loppuun sanotuksi. sen ymmärtää et joskus ei saa sanottua kun jo muutenkin naurattaa mutta että koko ajan. ja miks joku ei saa sanottua omaa asiaansa kunnolla kun toisella on kaikin verroin parempi ja tai kamalampi tarina kerrottavana joka täytyy kuunnella juurta jaksain.
liian iloinen
ärsyyntynyt
3635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Naurahteleminen vähän joka väliin on jännitysoire ja
keskittymiskyvyn puute.Hämillään oleva ihminen joka
ei ei tiedä miten reagoida naurahtelee olematta kui-
tenkaan iloinen jostain.Eräs sairaalapappi kuunteli
syvimmätkin murheet kestohymy naamalla.Yleensä hymy
kirkastaa kasvot ja ystävällisyyden merkki.Naurahte-
leminen on asia josta voi epävarmempi luulla että
toinen pilkkaa tai halveksii.On myös olemassa vam-
maisia ihmisiä jotka nauravat aina.Kuitenkin terve
nauraminen ja ilo kertoo hyvästä olosta.
Naurahtelu sanomisten välillä voi olla henkilön keino yrittää hallita tilannetta. Nauru antaa vaikutelman, että "kaikki on hyvin", ja samalla toinen osapuoli saa tuntea olevansa "liian vakava". Naurahteleva henkilö haluaa myös usein miellyttää, eli on epävarma jollakin tavalla.
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat; jatkuva naurahtelu - ilman syytä - keskellä virkettä on ärsyttävää minustakin.
naurahdellaan hermostuneesti?