Karjalan palautuksen todennäköisyys on huomattavasti kasvanut. Monet saavat näkyjä, monet kuulevat ääniä. Viisaat ovat ennustaneet väistämättömän jo vuosisatoja sitten.
Kun eilen kuljin kadulla, näin, kuinka kaksi maassa lojunutta lehteä yhdessä muodostivat luovutettujen alueiden kartan.
Kun eilen kuljin kadulla, näin, kuinka kaksi maassa lojunutta lehteä yhdessä muodostivat luovutettujen alueiden kartan.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Hallelujaa! Karjalan palautus Jaffee! Kuulen ääniä! Puhun ääniä! Hallelujaa! Olen nähnyt Karjalan ihmeen hallelujaa! Olen soittanut niillä sadoillatuhansilla pianoilla hallelujaa!
pelleille, hakeutukaa pikinmiten milenterveystoimistoon ja kertokaa rehellisesti kokemistanne äänistä muista tuntemuksistanne, sieltä saatte varmasti avun teitä vaivaan tautiin.
Hyvästelkää omaisenne, koska reissu saattaa olla lopullien teidän kohdallanne mutta toivossa on hyvä elää niin kuin monen Karjalasta lähtemään joutuneen, kyllä sinne jäi monta pianotakin, sinulla toinen pelle taitaa olla katkeruutta sen Pietarin Reginan rukkasista jotka sait silloin 1979 ja Regina lähti sen komian Suomalaisen vaimoksi, soitti muuten komiasti pianoa Regina.
Näitpä vaivaa vittuillakseksi. Taitaa toden teolla kuitenkin kismittää, kun Karjalan palautuksesta yleensä keskustellaan?
Mikä ihme siinä vituttaa? Jos joku haluaa SUOMALAISILTA sodalla ryöstettyjä alueita takaisin?
Onkohan missään muussa maassa maailmassa sellaista kansaa, joka VASTUSTAA omien alueidensa palautusta? Ka haluaa oikeuttaa totalitarismin tulokset oman kansansa kohdalla?
On meillä ihme ja aivopesty kansa!
itke humenna paistaa aurinko varmasti.
Ei pojat turhia höpise, pelko palautuksesta on levinnyt jo laajalle.
Ikävä totuus kuitenkin on, ettei koko asiasta puhuta tässä maassa kuin ProKarelian seminaareissa ja parilla nettisivulla. "Pelko" palautusta kohtaan on turhan yliampuva ilmaisu sillä tätä nykyä palautuksen "vastustuskin" on lähinnä palautusta puuhailevien toimintatapojen ihmettelyä. Harva asia valehtelemalla etenee ja sellaisen ihmettely ei todellakaan ole "pelkoa".
"Ikävä totuus kuitenkin on, ettei koko asiasta puhuta tässä maassa kuin ProKarelian seminaareissa ja parilla nettisivulla"
Totuus on kuitenkin se, että tuota väitettä et pysty mitenkään pitävästi todistamaan.
"Totuus on kuitenkin se, että tuota väitettä et pysty mitenkään pitävästi todistamaan. "
No ja pöh :)
Todistappa itse, että karjalan palautuksestra puhutaan tässä maassa muuallakin kuin ProKarelian tapahtumissa tai muiden asiaa ajavien omissa pippaloissa tai näillä parilla nettisivulla joista minulle nyt tulee mieleen vain tämä palsta ja ProKarelian yksinpuhelusivut.
Luulisi olevan helppoa osoittaa, että aluepalautuksesta keskustellaan - jos siitä keskustellaan. Löydätkö aiheesta esim. uutista mediasta lähiajoilta? Tai löydätkö edes sitä tuoreinta, missä aihetta käsitellään?
Minun taas on helppo todistaa se ettei siitä puhuta - se näytetään toteen vaikkapa sillä, ettet sinä pysty niitä esimerkkejä aiheen tämän hetkisestä tapetilla olemisesta antamaan ;)
Evakojen kakarat pelkäävät Karjalan palautusta!
Kirjoittanut: EmakkoPoika 9.3.2009 klo 08.03
Evakojen kakarat pelkäävät Karjalan palautusta! Siksi, että siellä ei ole enää sitä isoisän lautamökkiäkään. Pitäisi ihan itse mennä ja ottaa elämästään kiinni. Täällä kunnon Suomessa kaikki tuli/ on tullut suoraan suuhun. Pelko heissä on syvässä, että palautuisi.
Sinä väitit, että ei puhuta muualla. Joten se kuuluisa todistustaakka on nyt sinulla.
Alkuasukkailla kävi hyvä tuuri kun saivat evakot tänne. Evakot opastivat ja huoltivat heitä vuosikymmeniä. Nyt he pelkäävät että hoitajat palaavatkin kotiseuduilleen. Siksi alkuasukkaat tukeutuvat Venäjään.
Mikä se stuhna on?
"Sinä väitit, että ei puhuta muualla. Joten se kuuluisa todistustaakka on nyt sinulla. "
Kyllähän sinä olet aatelia tuon kehäpäättelyn suhteen :)
Lyhyesti: todisteen olemattomuus ei ole olemattomuuden todiste. Mutta jos väitettyä olemassa olevaa keskustelua ei pystytä näyttämään toteen niin onko silloin todisteen olemattomuus olemattomuuden todiste? Aika lähellä sitä ja siltä tämä näyttää :)
Argumentum ad ignorantiam on yksi argumentoinnin perusvirheistä ja se tarkoittaa vetoamista todisteiden puutteisiin. Se tarkoittaa samaa kuin käänteinen todistustaakka: syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Väitettä "koko asiasta (Karjalan palautus) ei puhuta tässä maassa kuin ProKarelian seminaareissa ja parilla nettisivulla" ei pysty mitenkään pitävästi todistamaan.
Tähän on naurettavaa edes vaatia vastausta, koska se pohjautuu virheelliseen oletukseen. Pitäisi kyetä todistamaan olematon (olematon keskustelu).
Miten olematon voidaan todistaa?
Helpommin olemassa oleva voidaan näyttää, mutta siihenpä et näytä pystyvän, joten se siitä väitteestäsi, että asiasta muka puhuttaisiin.
Väitän siis yhä, ettei Karjalan palautuksesta puhuta nykyään kuin pienessä piirissä; palautusjärjestöjen, niissä toimivien ihmisten ja muiden asiasta innostuneiden kesken, muutamalla nettisivuilla (voinee laskea yhden käden sormilla).
Siinäpä sinulle nyt kerrankin näytön paikka: Todista, että olen väärässä. Osoita, että palautusasiasta keskustellaan.
Veikkaanpa kyllä, että tähän se taas jää tälläkin kertaa ja mitään muuta sinulla ei taaskaan ole antaa vastineeksi kuin itsesi toistamista ;)
Älä nyt ala selittämään. Jos esitetään väittämä, jossa väitetään jotain, on tämän esittäjän todistettava se oikeaksi.
Väiti alussa näin: --Ikävä totuus kuitenkin on, ettei koko asiasta puhuta tässä maassa kuin ProKarelian seminaareissa ja parilla nettisivulla.--
Tämä oli alkuperäinen väittämäsi. Tämä sinun pitäisi todistaa. Mutta kun et siihen pysty niinpä:
Paniikissa lisäsit: --Väitän siis yhä, ettei Karjalan palautuksesta puhuta nykyään kuin pienessä piirissä; palautusjärjestöjen, niissä toimivien ihmisten ja muiden asiasta innostuneiden kesken, muutamalla nettisivuilla (voinee laskea yhden käden sormilla). .--
Nyt on kyse siis jo "pienissä piireissä ja muiden asiasta kiinnostuneiden kesken". Tämä "muiden asiasta kiinnostuneiden joukko" on erittäin epämääräinen ja venyvä käsite, jolla saadaan kattamaan se, mitä halutaankin.
Sinun on uskomattoman vaikea myöntää mitään virhettäsi, se on kyllä täällä huomattu.
"Sinun on uskomattoman vaikea myöntää mitään virhettäsi, se on kyllä täällä huomattu. "
No se on kiva, että se on siellä huomattu, missä ikinä nyt sitten näyttöäsi napitatkin. Koita nyt vielä osoittaa tämän palstan lukijoillekin, mikä se virhe on, eli miten olematon voidaan näyttää toteen - siis olemattomaksi.
Voisinhan minä tietysti listata tänne kaikki mediat - ei niistä löydy uutisia Karjalan palauttamisesta käytävästä keskustelusta - koska sitä ei ole käynnissä. Milloin viimeksi koko aihe edes vilahti uutisissa? Vai teettäisinkö gallupin, ovatko ihmiset keskusteleet Karjalan palauttamisesta lähiaikoina, missä ja kenen kanssa? Tokihan näitä keinoja olemattoman etsimiseen löytyisi, mutta miksi nähdä minkäänlaista vaivaa yhden puskista jankkaavan essulun kanssa, joka ei IKINÄ edes yritä todistella omia väitteitään? Ei edes sitä, että Karjalan palautuksesta muka keskustellaan aktiivisesti muuallakin kuin tällä yhdellä ainokaisella keskustelupalstalla. Ehkäpä minulla on parempaakin tekemistä ;)
Kuten arvasin, puskajussille oli ylivoimainen tehtävä löytää sitä keskustelua aiheesta yhtään mistään, joten ilmeisesti sitä ei siis todellakaan ole olemassa. Pysyn siis väitteessäni kunnes toisin todistetaan, mitä en kyllä jää odottelemaan tämän saamattoman puskajussin toimesta :)
Todisteen olemattomuus ei ole olemattomuuden todiste, mutta todisteiden etsiminen olemattoman osoittamiseksi - sen jätän suosiolla teikäläisille.
Nimierkki, tuo venäläisen natsismin päivittäinen puhemies tässä(kin) saitissa toitottaa taas:
"Milloin viimeksi koko aihe edes vilahti uutisissa?"
Viimeksi oli aiheesta Helsingin Sanomissa. Toimittaja totesi, että Venäjällä ollaan asiasta huolestuneita.
Miksipä ei oltaisi. Melko suuren kansallisen levikin ja kohtalaisen kansainvälisen arvostuksen omaavan julkaisu tuo esille tärkeän epäkohdan, eli toisen valtion alueiden ryöstön sekä vastaavasti aloitteellisuuden epäkohdan korjaamiseksi. Kyllä siitä hyökkäyssodan aloittaneet, miehittäjät, ja heidän (jokapäiväisen) äänitorvensa täytyykin jo "viran" puolesta älähtää... .
"Viimeksi oli aiheesta Helsingin Sanomissa. Toimittaja totesi, että Venäjällä ollaan asiasta huolestuneita. "
Linkki siihen uutiseen? Anna kun arvaan, se oli taas vain paperiversiossa, joten kukaan ei pääse tarkistamaan mistä yhteydestä tuon tulkintasi uutisesta otit? :D
6.3.2009 Hesarin uutisissa esillä:
- Venäjä perustaa vihdoin suojelualueen Suomenlahdelle
- Tutkija: Venäjän imperiumi palaa mutta ei uhkaa naapuri-Suomea
- Ukraina maksoi Venäjälle loput helmikuun kaasulaskustaan
- Nato palautti yhteydet Venäjään ja muistutti lukuisista kiistoista
http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=venäjä &selaus=tyyppi.aamunHesari&rivi=6&sivu=3
Sitä Karjala-keskustelua käydään tällä hetkellä kahdessa paikassa: Uuden Suomen mielipideosastolla ja tällä palstalla. Asialla ihan samat muutama ihmistä molemmissa osoitteissa.
kuinkas muuten. Sillähän on harmillisen laaja levikki :D
Ja sekös kaltaistasi asian vaientamista yrittävää russofania harmittaa.
Tietysti voit syyttää valehtelijaksi. Syytätkö ? Väitätkö, ettei HS viime viikolla kirjoittanut Karjalan alueiden palutuksesta?
Aika kova väite. Todista se ensin.
Et pysty ?
Niinpä niin.... Taitaapa russofani pelätä ihan paperiakin. Ne paperit kun eivät aina sittenkään todista sitä, mitä venäläisen natsismin puhemiehet haluavat.
Mutta jääkäämme odottamaan tätä valehtelijaksi todistamista..... voi tulla pitkä odotus :D
karjalan palautusaiheesta kirjoitti helsingin sanomat tuossa venäjä imperiumiaiheessa. elikkä tuolla väitetty asia eiole huuhaata.
täytyypä tässä kaivaa se paljon puhuttu paperiversiokin.
Jees. Kaivakaapa tuo HS 6.3. 2009.
Totean edelleen, että mainitsemani asia on siellä paperiversiossa esillä.
Tähän saittiin voi linkittää sähköisiä versioita ja tilata (itselleen) kokoversioita HS:n arkistosta.
Paperiversion merkitys on edelleen suurin.
"Väitätkö, ettei HS viime viikolla kirjoittanut Karjalan alueiden palutuksesta?
Aika kova väite. Todista se ensin. "
Ei minun tarvitse, sinullahan tässä on vielä kaikki näyttämättä. Sinun sanaasiko tässä pitäisi muka vain luottaa? Ja paskat tarvitsee :)
Koita nyt itse todistaa oma väitteesi ensin, että se olisi kirjoittanut viime viikolla Karjalan alueiden palutuksesta. Sanatarkka lainaus ja lähdeviite riittää.
Ja valehtelijaksihan sinut todistetaan kun sitä lainausta ei tänne ilmesty ;)
sinun tulkinnastasi uutisesta, ei siitä mistä uutisoitiin. Tarkkaa lainausta odotellen, sitten nähdään mistä oikeasti oli kyse.
Mainittinko Helsingin Sanomissa Korvatunturista?
Miehitetyn Karjalan (ja Korvatunturin) palauttaminen on asia, jota on pidettävä esillä, erityisesti kansainvälisissä kontakteissa. Aina kun luontevasti voitte, puhukaa ulkomailla liikkuessanne asiasta, ja myös kotimaassa ulkomaalaisten kanssa. Antakaa todellista tietoa asiasta. Venäläinen/NL:n propaganda on ollut siksi vahvaa, ettei tällaisesta pienemmästä asiasta mitenkään ole voinut saada totuutta läpi.
Yksi unohdettu asia on Korvatunturi ja sen tontut. Korvatunturi on 486 metriä korkea tunturi Suomen itärajalla, Savukosken kunnassa. Tunturissa on kolme huippua, joista keskimmäisen kautta kulkee Venäjän raja. Korvatunturi sijaitsee rajavyöhykkeellä, joten sinne ei pääse vierailemaan ilman rajavartioston lupaa. Korvatunturille menee polku entiseltä Kemihaaran rajavartioasemalta, jonne taas pääse tietä pitkin Tulppiosta. Suomeen vuosina 1920–1944 kuuluneen Petsamon alueen raja erkani nykyisestä valtakunnanrajasta Korvatunturilla. Neuvostoliiton ryöstettyä Suomelta Karjalan se ryösti myös osan Korvatunturia ja Joulupukin lelupajan. Joulupukin tontut joutuivat kolhoosiin, osa Siperiaan. Joulupukki itse onnistui poroineen pakenemaan bolshevikkeja Rovaniemelle.
Aina kun luontevasti voitte, puhukaa ulkomailla liikkuessanne myös tästä asiasta, ja myös kotimaassa ulkomaalaisten kanssa. Muistakaa Joulupukin tontut, älkää uskoko mitä nimierkit bulvaaneineen teille valehtelevat.
Karjala takaisin! Matkailu avartaa.
etenkin, kun kuulun Hesarin paperiversion lukijoihin.
Ilmeisesti kinastelette Alpo Juntusta käsitelleestä jutusta. Siinä Juntunen mainitsi venäläisten hermostuneena kyselleen häneltä Karjalan palautuskeskusteluista.
Valehtelija siis sinäkin. Ainakin näiden "todistamista" vaativien mielestä.
Jos ja kun tuo Juntusen artikkeli on olemassa, ja sehän on, ja siinä noin sanotaan, on todistamisen taakka kyllä näillä russofaneilla itsellään.
Se, että paperiversiota on hieman vaikea saada näytille tähän saittiin, ei asiaa muuksi muuta.
Valehtelijaksi leimaaminen on varsin yleinen venäläistä imperialismia fanittavien "tehokeino". Toiseksi yleisin pelleksi julistamisen jälkeen. Aika huonosti toimivat kummatkin... taas ;)
Onneksi.
Montakohan kertaa sinäkin olet tämän pastissin tähän saittiin laittanut ?
No, osaamme hengentuotteesi jo ulkoa.
Se toisaalta muistuttaa oivalla tavalla noilla kulmilla tapahtuneesta vakavammasta asiasta, Paatsjoen alueen pakko-otosta Suomelta heinäkuussa 1947.
Ymmärrämme kyllä agendasi. Tokihan Neuvostovenäjän sopii ryöstää Suomelta vesivoimaa ja siten heikentää Suomea taloudellisesti. Sinun mielestäsi.
Ei siis mitään uutta sinulta. Taaskaan.
Käsitelty aihe sen sijaan oli ihan muuta.
Onko matkatiedekirjailijalla perseessään matoja? Miksi kaivat?
Jos se paperihesari löytyy niin mikset voi lainata siitä suoraan sitä pätkää, missä Karjalan palautus mainitaan? Etkö lainaa siksi, että lukijat saattaisivat vetää alkuperäisestä tekstistä vähän toisenlaiset johtopäätökset kuin mitä sinä väität siinä sanotun? Siltä tämä vatkaaminen alkaa vaikuttaa. Tai sitten olet vain niin saatanan tyhmä, että kuvittelet pelkällä sanallasi olevan jotain merkitystä? Ei ole ;)
Yksi suomalainen sanoo venäläisten kyselleen häneltä Karjalan palauttelusta ja sinusta se on todiste siitä, että Karjalan palauttelusta keskustellaan laajemminkin! Hitto soikoon, kuinka pätevää! Tuollaisia väitteitähän täällä juhat keksii joka päivä, mutta eipä ole juhillakaan näyttää sen enempää väitteidensä tueksi kuin sinullakaan.
Jatkolurituksesi oli taas ihan omaa luokkaansa. Mainittiinko HS:n jutussa Karjala ihan kokonaisessa lauseessa vai jäikö sivulauseen osalle? Sinun tulkinnassasi jutusta kuitenkin HS ihan "tuo esille tärkeän epäkohdan, eli toisen valtion alueiden ryöstön sekä vastaavasti aloitteellisuuden epäkohdan korjaamiseksi"??!! Melkoisen paljon ja lahjakkaasti päätelty yhdestä lauseesta...
Jos vaikkapa Putin menee lausahtamaan julkisesti sanan "Karjala" niin olisipa kiva nähdä mitä tarinoita siitä keksisit.
Pelle :)
Miksi väheksyt Korvatunturin tapausta? Se on menetettyä aluetta niin kuin Karjalakin tai vaikka pakkomyyty pupujoki vai mikä puro se nyt oli?
No, mekin osaamme hengentuotteesi jo ulkoa.
Ymmärrämme kyllä myös agendasi. Tokihan Nimierkkiä pitää saada lahdattua hinnalla millä hyvänsä ja keinolla millä hyvänsä. Vaikka sitten valehtelmalla, vääntämällä ja kääntämällä musta valkoiseksi ja fakta valheeksi. Erkkihän on pelkkä russofiili vaikka sanoisi ja todistelisi mitä hyvänsä. Kyllä se riittää kun sinä meille kerrot mikä se Erkki oikeasti on.
Ei siis mitään uutta sinulta. Taaskaan.
Ja aiheesikin sinulla on ihan omasi. Nimierkki :)
Sinä se jaksat yrittää vääntää mustaa valkoiseksi.
Jäit kiinni housut kintuissa. Myöhemmin lisäsit sitten käsitteen, jolla on aika laaja merkitys. Koita nyt kestää se virhe, jonka teit.
Sinun pitää pysyä siinä alkuperäisessä väitteessäsi ja todistaa SE. Se on sinun tehtäväsi, ei minun. Mutta kun et pysty niin et pysty.
"Jäit kiinni housut kintuissa."
Mistä? Pyysin kertomaan milloin palautusasiasta on mainittu mediassa ja löytyi ilmeisesti maininta jostain sivulauseesta jonkin toisen jutun yhteydessä viime viikolta. Mitä sitten? Ei minulla housut kinttuihin valahda ihan tuollaisesta vielä ;)
"Sinun pitää pysyä siinä alkuperäisessä väitteessäsi ja todistaa SE. Se on sinun tehtäväsi, ei minun. Mutta kun et pysty niin et pysty. "
Et vieläkään kertonut miten olematon voidaan todistaa olemattomaksi. Olemassa olevan luulisi olevan helppo todistaa, mutta etpä näytä siihen kykenevän, eikä yhden lauseen maininta toisen uutisen sisällä ole vielä minkään asteen todiste siitä, että Suomessa todella käytäisiin mitään keskustelua Karjalan palauttamisesta.
Edelleen löytyy vain nämä muutamat nettisivut, joilla pyörii ehkä parikymmentä samaa keskustelijaa. Kysymyksestä ei käytännössä keskustella missään muualla tällä hetkellä kuin aluepalauttajien tilaisuuksissa ja näissä mainituissa nettikeskusteluissa, joten minun on helppo pysyä yhä väitteessäni. Myönnän toki heti virheeni, jos kykenet osoittamaan, että aiheesta käydään laajempaakin yhteiskunnallista keskustelua jossain, minä en sitä löydä. Löydätkö itse?
"Mistä? Pyysin kertomaan milloin palautusasiasta on mainittu mediassa ja löytyi ilmeisesti maininta jostain sivulauseesta jonkin toisen jutun yhteydessä viime viikolta. Mitä sitten? Ei minulla housut kinttuihin valahda ihan tuollaisesta vielä ;)"
Älä väitä sitten sellaista ENSIN, mitä et pysty todistamaan. Väitit näin: --Ikävä totuus kuitenkin on, ettei koko asiasta puhuta tässä maassa kuin ProKarelian seminaareissa JA parilla nettisivulla.--
Ja tämä EI pidä paikkansa, koska asiasta puhutaan todella muuallakin, kuten sitten yritit myöhemmin hädissäsi korjata. (= --ja muiden asiasta innostuneiden kesken) Siis EI pelkästään Pro Karelian seminaareissa ja parilla nettisivulla.
Jäit todella housut kintuissa kiinni, mutta tätä ei Jumalasta seuraavaa, Nimierkki, tietenkään voi myöntää.
Ihan turha on alkaa SELITELLÄ joutavaa paskaa sen jälkeen, kun möhläsit.
Häkämies sanoi, ettei asia ole ajankohtainen....
Ja joku Hesarin toimittaja sanonut jossain jutussa jotain sinnepäin, keskustelu käy tooosi kuumana..
"Ja tämä EI pidä paikkansa, koska asiasta puhutaan todella muuallakin, kuten sitten yritit myöhemmin hädissäsi korjata. (= --ja muiden asiasta innostuneiden kesken) Siis EI pelkästään Pro Karelian seminaareissa ja parilla nettisivulla."
No MISSÄ siitä sitten puhutaan? Erkillä on housut kintuissa sitten kun näytät sen MISSÄ muualla Karjalasta ja sen palauttelusta puhutaan. Yksi pieni maininta hesarin uutisen yhteydessä ei ole vielä aiheesta puhumista, peelo ;)
"No MISSÄ siitä sitten puhutaan? Erkillä on housut kintuissa sitten kun näytät sen MISSÄ muualla Karjalasta ja sen palauttelusta puhutaan. Yksi pieni maininta hesarin uutisen yhteydessä ei ole vielä aiheesta puhumista, peelo ;)"
Ainakin jo housut kintuissa lisättyyn hätäkommenttiin:
--ja muiden asiasta innostuneiden kesken.
Vai etkö usko idoliasi Nimerkkiä?
"Ainakin jo housut kintuissa lisättyyn hätäkommenttiin:
--ja muiden asiasta innostuneiden kesken.
Vai etkö usko idoliasi Nimerkkiä? "
Siis eihän kaikki asiasta innostuneet mahda kuulua palautusjärjestöihin tai kirjoittele tälle palstalle? Vai onko sinulla sisäpiirin parempaa tietoa?
Osaatko vastata jo MISSÄ siitä Karjalan palauttelusta sitten puhutaan, jos vielä mainittujen ulkopuolellakin vai jatkatko vielä tätä tyhjäpäistä jankutusta?
"Siis eihän kaikki asiasta innostuneet mahda kuulua palautusjärjestöihin tai kirjoittele tälle palstalle? Vai onko sinulla sisäpiirin parempaa tietoa?"
Siis ON muitakin kuin palautusjärjestöön kuuluvia ja muutamia nettisivuja.
"Osaatko vastata jo MISSÄ siitä Karjalan palauttelusta sitten puhutaan, jos vielä mainittujen ulkopuolellakin vai jatkatko vielä tätä tyhjäpäistä jankutusta?"
Todistustaakka ei ole minulla.
Todistustaakka ei ole koskaan Karjalan palauttaujilla. He vain esittävät perusteettomia väitteitä, ja vaativat muita todistamaan ne vääriksi.
"Siis ON muitakin kuin palautusjärjestöön kuuluvia ja muutamia nettisivuja. "
Linkit?
"Todistustaakka ei ole minulla. "
Eihän se koskaan ole, koska et mitään ikinä pysty todistamaankaan :)