Mikkosten maailma realityohjelmien pohjanoteeraus?

Tänään Nelosella nähtiin ensimmäinen ja mahdollisesti viimeinen osa Mikkosten maailma -ohjelmasta. Nyt katsojat saavat äänestää ohjelman jatkumisesta tekstiviesteillä.

Ohjelmassa mediamaailman kehäraakki Timo T.A Mikkonen perheineen esittää varsin omaperäisiä näkemyksiään tuoreista lehtikirjoituksista, maailman tapahtumista, yhteiskunnasta ja yleensäkin kaikesta mahdollisesta. Samalla Mikkonen käytti myös tilaisuuden hyväkseen latelemalla sanallisen kostoiskun häntä ja hänen perhettään aiemmin kritisoineille.

Lastenhoitoon liittyvien Hitler ja Stalin -kommenttiensa johdosta taannoin otsikoihin noussut Nina Mikkonen sivalsi myös erityisesti feministejä ja mainitsi näitä kohteitaan jopa nimeltä.

Realityohjelma esitteli Mikkosten perheen tavalla, joka ei välttämättä tehnyt oikeutta realitysarjoille. Perheen yltiöasialliset puheenaiheet ja aktiviteetit vaikuttivat viimeiseen saakka ennakkoon käsikirjoitetulta propagandalta. Ohjelman ajatuksena on kuitenkin lähinnä aiheuttaa mielipiteitä, ja siinä se varmasti myös onnistui. Haluatko sinä ohjelmalle jatkoa? Perustele mielipiteesi kommenttiosioon.
3330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

onpa niitä paskenpiakin katteltu..

Äänestä

Ne pojat cowboyhattu päässä ja toisella USA-tekstiiliä niskassa oli kyl niin provoa että. Ja
Bonanzaa katottiin telkusta. Huh mikä viihdepläjäys huumorin ystäville..äänestetään jatkoon.

Äänestä
  • saa ainakin ajattelemaan asioita ja se herättää keskustelua. suomalaiset on niin ärsyttävää porukkaa että ihan hyvä vaan että joku saa ne vähän ajattelemaan ja katsomaan peiliin, vaikkakin mikkosten tapa esittää asioita on aika fanaattinen. :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piip,piip,piip,,,, kirjoitti:

Tänään Nelosella nähtiin ensimmäinen ja mahdollisesti viimeinen osa Mikkosten maailma -ohjelmasta. Nyt katsojat saavat äänestää ohjelman jatkumisesta tekstiviesteillä.

Ohjelmassa mediamaailman kehäraakki Timo T.A Mikkonen perheineen esittää varsin omaperäisiä näkemyksiään tuoreista lehtikirjoituksista, maailman tapahtumista, yhteiskunnasta ja yleensäkin kaikesta mahdollisesta. Samalla Mikkonen käytti myös tilaisuuden hyväkseen latelemalla sanallisen kostoiskun häntä ja hänen perhettään aiemmin kritisoineille.

Lastenhoitoon liittyvien Hitler ja Stalin -kommenttiensa johdosta taannoin otsikoihin noussut Nina Mikkonen sivalsi myös erityisesti feministejä ja mainitsi näitä kohteitaan jopa nimeltä.

Realityohjelma esitteli Mikkosten perheen tavalla, joka ei välttämättä tehnyt oikeutta realitysarjoille. Perheen yltiöasialliset puheenaiheet ja aktiviteetit vaikuttivat viimeiseen saakka ennakkoon käsikirjoitetulta propagandalta. Ohjelman ajatuksena on kuitenkin lähinnä aiheuttaa mielipiteitä, ja siinä se varmasti myös onnistui. Haluatko sinä ohjelmalle jatkoa? Perustele mielipiteesi kommenttiosioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu