Täällä on kovin monella aika ehdoton käsitys siitä että pettäjästä erotaan ja asia on sillä kunnossa. Pettäjän olisi pitänyt ymmärtää erota sitä ennen, eikä lähteä pettämään. Kävin pohtimaan sitä kuinka tuo käytännössä sujuisi.
Eli jos puolisonne vaikka tänään ilmaisisi, että ”Haluan erota. Olen kyllästynyt seksuaalielämäämme ja haluan kokeilla muita.”
Miten reagoisitte siihen? Eli mitä oikeasti tekisitte? Mitä se tuntuisi?
Kyynisesti ajatellen, sanoisitte vain ”Hyvä kun kerroit, etkä lähtenyt pettämään. Erotaan pois, niin pääset kokeilemaan muita.”?
Eli jos puolisonne vaikka tänään ilmaisisi, että ”Haluan erota. Olen kyllästynyt seksuaalielämäämme ja haluan kokeilla muita.”
Miten reagoisitte siihen? Eli mitä oikeasti tekisitte? Mitä se tuntuisi?
Kyynisesti ajatellen, sanoisitte vain ”Hyvä kun kerroit, etkä lähtenyt pettämään. Erotaan pois, niin pääset kokeilemaan muita.”?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olen joskus yrittänyt penätä tätä asiaa täällä palstalla saamatta siihen vastaukseksi muuta kuin sen ainaisen "mutta pettäminen on väärin".
Totuushan kuitenkin on se että kun puoliso pettää, petetyllä on tavallaan ne valttikortit käsissään. Eron tullessa voi syyttää kaikesta sitä pettäjää ja lisäksi vielä sitä kakkossuhdetta. Voi selittää itselleen että mies menee jos on tarjolla, miehelle ei mikään riitä ja on narsisti, seksiaddikti ja kakkonen on vain se panopuu.
Nythän kuitenkin on niin, kuten tuolla jossain aikaisemmin sanoit, että ennenkuin se seksielämä muuttuu puuduttavaksi tai jommankumman osapuolen taholta loppuu kokonaan, on tapahtunut paljon muutakin joka tähän johtaa. Pettäminen selitetään aina sillä seksillä, mutta kyseessä on yleensä ihan samat syyt kuin pihtaamisessakin. Paljon on tapahtunut ja suhde ei ole balanssissa, toinen reagoi lopettamalla seksin, joku taas reagoi hakemalla sitä puuttuvaa palaa toisesta suhteesta.
Jos tämä puoliso sanoisikin jonain päivänä että "haluan eron sinusta koska et riitä minulle, et ole se mitä olen kuvitellut, en enää halua jakaa elämääni kanssasi". Silloin joutuisi todellakin katsomaan itseään peiliin ja miettimään missä meni vikaan ja mitä vikaa minussa on, sillä yksi kivi ei tunnetusti jauhoja tee. Pettämisen tullessa julki, näitä vikoja ei tarvitse itsestä hakea, onhan olemassa kuitenkin se todellinen syyllinen, se pettäjä.
Tähän perustuu tämä puolison vakoileminen ja halu tietää pettämisestä. Kun kysytään, miksi haluat vakoilla kun kerran kaikesta huolimatta avioliittosi on käytännössä loppuun katsottu, miten se tekee sinut onnellisemmaksi että saat varmistuksen sille että puolisosi pettää? Joka kerta vastaus on sama, haluan varmuuden ja sitten pistän sen pellolle.
Tässähän haetaan juuri sitä että tiedetään suhteen olevan jo muutenkin loppu, mutta on itselle helpompaa jos saadaan toinen kiinni pettämisestä. Silloinhan tilanne muuttuu olennaisesti, itsessä ei ollutkaan mitään vikaa vaan se kaikki vika oli siinä pettäjäpuolisossa.
Lähes kaikki sanovat että miksi se pettäjä ei voinut ottaa eroa vaan lähti pettämään. Olen täysin samaa mieltä, olisi paljon järkevämpää todellakin tehdä peli selväksi kuin se että ottaa syyllisen vitan harteilleen ja antaa toiselle sen marttyyrin kruunun.
kirjoitettu teiltä kummaltakin mummomuorin kanssa!!!
Kyllä, niin se menee, että peli pitäisi puhaltaa poikki jo ennen kuin pettämistä tapahtuu - mutta tosiasia on, että harvalla meistä on tosiaan sitä munaa sanoa, että kuules eukko/ukko, tämä homma ei nyt toimi, ja on parempi erota ennen kuin muuta tapahtuu. Tunnen naisen, joka sanoi noin... Ja jestas, minkä äläkän "kylän ämmät" nostivat kuultuaan tuon - jättää nyt hyvä mies ja koti sen vuoksi, että on kyllästynyt! Enpä tullut heiltä kysyneeksi, olisiko sitten ollut parempi, jos ko nainen olisi hankkinut rakastajan ja esittänyt muutoin "uskollisesti" osansa vaimona..?
No, tekeepä niin tai näin, aina se on jonkun mielestä väärin.
Itsellä kävi aikoinaan niin, että mies sitten kyllästyi. Ei sitä sanonut, mutta tiettyjä juttuja yhdistelemällä huomasin, etten ollut ainut nainen hänen elämässään. Vaikka peli oli jo pitkään selvä, silti hain ja ronkin niitä todisteita, kunnes pääsin sanomaan, että ähä-ähä, sano, mitä sanot, tässä on todisteet! Täysin turhaa touhua heittää vielä liki vuosi hukkaan tuhoon tuomitussa suhteessa! Kai sitten sain "kirkkaamman kruunun"...
Eikö avioliitoissa, siis suurena tilastollisena aineistona, tapahdu todella paljon pettämistä ilman, että jutusta nousee haloo? Petos tapahtuu työ- tai lomamatkalla, puolison ollessa kotoa poissa, "päiväkahveilla", tms. Joku petetyistä voi peräti pitää tätä parisuhteen normina ja mukautuu siihen, joku ehkä pysyy autuaan tietämättömänäkin. Ja pettäjä sitten: yksi tulee suuriin tunnontuskiin, toinen ei ole moksiskaan ja tekee saman tempun silloin tällöin uudestaan.
Pelkäänpä, että petollisuus on vähintään yhtä paljon persoonan kuin avioliitonkin ominaisuus. Joka pettää puolisoaan kanssasi, on valmis pettämään myös sinut. Jos ihminen sen sijaan pystyy sitoutumaan täysin, hän ei petä edes tilaisuuden tullen. Voisiko se olla näin?
Kuten sanoit "Jos ihminen sen sijaan pystyy sitoutumaan täysin, hän ei petä edes tilaisuuden tullen". Näinhän se juuri on.
Jokainen kyllä pystyy oleman sitoutunut toiseen, mutta on eri asia haluaako olla sitoutunut siihen toiseen vaikka avioliitto olisikin loppuun katsottu.
Joillakin on sitä "munaa" sanoa suoraan puolisolleen että se oli nyt siinä. Toisilla se ei taas ole niin helppoa ja erilaiset syyt, monesti suoranaiset tekosyyt pitävät ihmisen roikkumassa siinä liitossa ja näinhän nämä pettäjät tekevät. Puhun nyt lähinnä ihmisistä jotka pitävät jopa vuosia rinnakkaissuhdetta, en niinkään satunnaisista syrjähypyistä.
Tuntuu että suurin osa on sitä mieltä että kaikkein reiluinta olisi ennen kuin pettää, ottaa se avioero. Näin asia myös on.
Itse olen avioeron kokenut ja tiedän millainen tilanne on kun avioeroa haluaa vain toinen osapuoli. Ensimmäinen reaktio oli se että sinulla on toinen (on helpompaa kun epäonnistumisesta voi syyttää vain toista) ja kun kuitenkaan näin ei ollut, onkin sitten todella vaikeaa hyväksyä se että ei vaan ole se ihminen johon tuo toinen on valmis sitoutumaan loppuiäkseen ja että myös on itse osallinen sen avioliiton kariutumiseen. Pettämistapauksessa on helppo vierittää kaikki syy toisen niskaan ja uskotella jopa itselleen että minä tein kaikkeni mutta kun tuo toinen...
Tää on hyvä palsta, pakko myöntää! Suoranaisia elämän eväitä, ja varmasti fiksumpia kuin leipääntyneiltä terapeuteilta. KIITOS.
Kun kaksi nuorta ihmistä avioituvat, muodostuu tietynlaisten persoonien tietynlainen liitto. Aika kuluu, kokemuksia, tietoa ja ajatuksia kertyy ja ihmiset muuttuvat. Samalla muuttuu heidän liittonsa olemus, koska avioliitto jos mikä on jatkuvaa vuorovaikutusta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuin maailmantaloudessa!
Viime vuosina ymmärsin, että vaimoni rakastava lause "olet kaikkeni" muuttui vaivihkaa vakavaksi imperatiiviksi "ole kaikkeni". Ja minähän yritin. Sanoja, tekoja, ideoita, yrityksiä viihdyttää ja kiihdyttää. Kaiken muun, varsinkin oman elämäni kustannuksella satsasin parisuhteeseemme.
Keskitalven aikana käsitin, että edes raju kirivaihe suhteen hoidossa ei riittäisi. Tieto alkoi lamaannuttaa minua kaikilla rintamilla, siis myös fyysisesti. Tässä vaiheessa "puolison tarjoama tuki" oli enää vitsi. Vaimo vaihtoi sylini toiseen, ja yhteiselämä voitiin katsoa päättyneeksi.
Tämä tilitys on vähän väärällä palstalla, vaikka uskottomuuskin toki asiaan liittyy. Jotenkin tässä vain inspiroituu ja mietiskelee omaa tilannettaan...
olen vähän jo päässyt lähemmäksi varsinaista asiaa. Eli sitä, miksi joillekin petetyille jää niin paha viha päälle? Se katkeruus purkautuu epäasiallisena kielenkäyttönä, tuhoavina käytöksenä. Tuota katkeruutta tunnutaan mielellään jakavan myös muille, ehdottomuutena ja tuomareina olemalla.
Voiko olla niin, että on tilanteita joissa pettäminen helpottaa jotenkin sitä petettyä? Ei tarvitse ottaa omaa vastuuta. (Tällä en tarkoita että eikä sitä vastuuta ole myös pettäjällä, totta ihmeessä. Tarkoitan että parisuhteessa sitä on molemmilla.)
Saa myös muiden sympatiat puolelleen, se helpottaa omaa tuskaa ja voi paremmin pitää yllä myönteistä mielikuvaa itsestään? Tukea petetty kaipaa, se on selvä. Olen vain huolissani, että se tuki ei aina ole sitä, vaan kriisissä olevaa käytetään "hyväksi" omien katkeruuksien purkamiseksi.
Muistutan myös että on toki pettämistapauksia, joissa on ihan eri pelisäännöt. Se kai tästä keskustelusta tekee niin vaikeaa, kun niputetaan kaikki saman viivan alle?
"Eli jos puolisonne vaikka tänään ilmaisisi, että ”Haluan erota. Olen kyllästynyt seksuaalielämäämme ja haluan kokeilla muita.”
Miten reagoisitte siihen? Eli mitä oikeasti tekisitte? Mitä se tuntuisi?
Kyynisesti ajatellen, sanoisitte vain ”Hyvä kun kerroit, etkä lähtenyt pettämään. Erotaan pois, niin pääset kokeilemaan muita.”? "
Sanoisin että aika aikaansa kutakin.
En ole koskaan vastustanut eroamista, päinvastoin. Jos homma ei toimi niin se ei vain toimi ja sillä selvä ja Suomihan on ihmisiä pullollaan.
Suhde oli huonolla tolalla ja exä ehdotti taukoa, johon minä sanoin että ei taukoja, otetaan vaan reilusti ero. Ei kuitenkaan tahtonut erota ja siinä sitten vielä kärvisteltiin sen aikaa että huora meni pettämään minua. Akka lensi pihalle samana päivänä kun sain tietää asiasta.
En ymmärrä miksi pitäisi antaa toista mahdollisuutta. Mielummin lähden uuden pillun perään, aina se vanha kyllästyttää. Ja hyi helvetti, ei naiseen kehtaa enää koskea jos toinen mies on uittanut kullia sen haarovälissä. Saastainen huora. Yäk!
sinulla aina uusi "veijari" pöksyissäsi?
Todella hyviä ajatuksia. Tuntu vaan että kaikki tuntuvat kiertävän aihetta kuin kissa kuumaa puuroa!
Itse suuttuisin ja loukkaantuisin. Seuraavaksi kieriskelisin itsesäälissä ja syytöksissä. Miettisin, miksi? Mitä tapahtui? Pyytäisin selvittämään tilannetta, entä jos kuitenkin on jotain pelastettavissa? Mitä voisi tehdä? Pelkäisin, että en enää hallitse tilannetta. Kova hätä hylätyksi tulemisesta, omasta arvottomuudesta ja että jos kuitenkin siellä on joku kilpailija.
Tarve olisi saada selityksiä ja ymmärtää kokonaisuus. Oikeastaan siis ihan samoja kuin jos puoliso olisi jo pettänyt?
Näitä kysymyksiä heräsi kommenteista:
”Silloin joutuisi todellakin katsomaan itseään peiliin ja miettimään missä meni vikaan ja mitä vikaa minussa on…” Tämä tekee kipeää! Entä jos haluaakin puolustautua, tai tekee niin kipeää, että haluaa ummistaa silmänsä, että jospa se tilanne vaan jotenkin korjaantuisi?
”Tässähän haetaan juuri sitä että tiedetään suhteen olevan jo muutenkin loppu, mutta on itselle helpompaa jos saadaan toinen kiinni pettämisestä.” Pakoon juoksua molemmin puolin, kumpikaan ei uskalla enää puhua toisilleen totuutta? Kumpikaan ei halua nähdä tilannetta? Jätetään vastuu toiselle, hän ratkaisee jota minun ei tarvitse ottaa vastuuta?
”…harvalla meistä on tosiaan sitä munaa sanoa, että kuules eukko/ukko, tämä homma ei nyt toimi, ja on parempi erota ennen kuin muuta tapahtuu.” Mikä on pelottavinta? Se että syntyy valtava riita, syyllistetään ja syytetään? Toinen ei edes kuule, vaan pakenee? Mitään ei tapahdu?
”…jättää nyt hyvä mies ja koti sen vuoksi, että on kyllästynyt!” Muiden hyökkäykset, syyllistämiset painostamiset… Pelko ettei jaksa pitää puolia näiden ”tuomareita” vastaan?
”…siis suurena tilastollisena aineistona, tapahdu todella paljon pettämistä ilman, että jutusta nousee haloo?” Ehkä silloin pääsee vähemmällä? Ei tarvitse panna itseään likoon? Tai tietää jo että ei muutoin pääse hyvään ratkaisuun. Voihan olla, että mies on todella muutoin tyytyväinen perheeseen, elämäntilanteeseen ja vaimon kanssa arjessa oloon, seksi vain ei toimi? Kaikki muu on hyvin, ei vaan halut kohtaa (hormonit/ lääkitys/ sairaudet/ yleinen rytmi?).
”Pelkäänpä, että petollisuus on vähintään yhtä paljon persoonan kuin avioliitonkin ominaisuus.” Halu saada valloituksia, arvo, että miehen on vain niin tehtävä ellei ole oikea mies, seksiaddiktio, oman riippumattomuuden ja itsenäisyyden osoitus? Miksi persoona on tuollainen? Entä sen ilmaiseminen toiselle?
”,,,avioeroa haluaa vain toinen osapuoli. Ensimmäinen reaktio oli se että sinulla on toinen (on helpompaa kun epäonnistumisesta voi syyttää vain toista) ja kun kuitenkaan näin ei ollut, onkin sitten todella vaikeaa hyväksyä se että ei vaan ole…” Edelleen sen kohtaaminen – mitä minussa on ”vikaa”?
”,,,että edes raju kirivaihe suhteen hoidossa ei riittäisi. Tieto alkoi lamaannuttaa minua kaikilla rintamilla…” Toinen yrittää, vaikkei tiedä miksi? Toinen laitetaan yrittämään, vaikkei se mitään auta? Vaatimukset ja toiveet toiselle, vaikka mieli on jo muualla? Halu ”säästää” toista, vaikka lopputulos on ero?
”Ehkä ehdottaisin piristystä…” eiköhän jo tässä vaiheessa ole kumpikin huomannut että huonosti menee, kumpikin on ollut jo pitempään tyytymätön. Ehkä se toinen ei enää halua piristystä vaan muutosta?
”…että kun asiat ovat tuossa jamassa, syy on vain siinä, että toinen on kyllästynyt ja haluaa kokeilla seksiä muiden kanssa..?” Aivan ja miksi ollaan kyllästyneitä? Mitä jäi saamatta? Oltiinko oikeasti kuitenkin epäsopiva pari?
”…kenties arjen rutiinien paineissa toinen vain unohtuu…” Unohdettiin ottaa tosissaan että toinen kyllä sanoi, mutta ei ollut aikaa tai oli huono hetki? Ajateltiin että kyllä se siitä tasaantuu? Oli aina jotain muuta mikä oli tärkeämpää kuin me?
KYLLÄ – tässä on se tärkein SYY!”
”Sanoisin että aika aikaansa kutakin. ”
”En ole koskaan vastustanut eroamista…”
No joo, enpä oikeastaan niin tykännyt koko ihmisestä? Olisin kyllä ollut jo itsekin valmis eroamaan, vaan ajattelin ihan vaan odottaa että toinen tekee aloitteen? Eipähän tule minun vastuulleni….
”Ei kuitenkaan tahtonut erota….” Kun ei ollut muuta vikaa kuin seksiä liian vähän?
Miksi se eroaminen on muka niin helppoa? Ero on helppo, jos ei ole väittänyt alun perinkään siitä puolisosta. Ne puolisot jotka valitsevat sen rakastamisen tien, eli jatkavat avioliittoaan todella välittävät. Mutta sitä ei voi tehdä yksin. Ne joiden puolisot eivät halua edes yrittää, joutuvat eroamaan. Pettäminen voi siis olla joskus jopa se ”järkevämpi” tapa aloittaa ero?
Vai minä päivänä itse haluatte kuulla tuon lauseen? Olisiko kuitenkin mahdollista hoitaa sitä parisuhdetta jo sitä ennen?
Hei te kärkevät, laittakaa kommenttia!
Tuolla aikaisemmin jo tässä ketjussa kirjoitin, ja vaikka kärkeviltä ajatuksia pyysitkin, vastaan nyt kuitenkin vaikken sellaisena itseäni pidäkään:)
”Silloin joutuisi todellakin katsomaan itseään peiliin ja miettimään missä meni vikaan ja mitä vikaa minussa on…” Tämä tekee kipeää! Entä jos haluaakin puolustautua, tai tekee niin kipeää, että haluaa ummistaa silmänsä, että jospa se tilanne vaan jotenkin korjaantuisi?
-Se todellakin tekee kipeää, paljon kipeämpää on myöntää että itse ei ole ollut se täydellinen kumppani ja että olen osallinen tähän epäonnistumiseen kuin se että voi syyttä toista pettämisestä. Kun toinen haluaa erota ilman että kyseessä on pettäminen, on pakko miettiä että tässä suhteessa ja meissä on ollut se vika eikä niin kuin pettämistapauksessa että voi ajatella vain että tuossa toisessa on vika, itsehän olen täysin syytön. On pakko miettiä sitä mitä minä olisin voinut tehdä ettei näin olisi käynyt. Kun toinen pettää, voi tavallaan painaa sen kaiken jo aikaisemmin tapahtuneen taka-alalle ja ja syyttää toista heikoksi kun lähti pettämään eikä suoraselkäisesti selvittänyt ongelmia kanssani.
”Tässähän haetaan juuri sitä että tiedetään suhteen olevan jo muutenkin loppu, mutta on itselle helpompaa jos saadaan toinen kiinni pettämisestä.” Pakoon juoksua molemmin puolin, kumpikaan ei uskalla enää puhua toisilleen totuutta? Kumpikaan ei halua nähdä tilannetta? Jätetään vastuu toiselle, hän ratkaisee jota minun ei tarvitse ottaa vastuuta?
-Koen asian niin että itsekin jo tietää että tämä oli nyt tässä, mutta on helpompaa siirtää se vastuu toiselle ja näyttää niiden "todisteiden" avulla että sinä teit sen ratkaisun, en minä.
”…harvalla meistä on tosiaan sitä munaa sanoa, että kuules eukko/ukko, tämä homma ei nyt toimi, ja on parempi erota ennen kuin muuta tapahtuu.” Mikä on pelottavinta? Se että syntyy valtava riita, syyllistetään ja syytetään? Toinen ei edes kuule, vaan pakenee? Mitään ei tapahdu?
-Pelottavinta on myöntää itselleen että ei pysty vastaamaan enää toisen tunteisiin, se että kokee oman itsekkyytensä vuoksi tekevänsä toiselle pahaa, pelottavaa on myöntää että on epäonnistunut jossain jonka on luullut olevan ikuista, pelottavaa on myös se että järjellä ajatellen tekee väärän ratkaisun mutta kokee kuitenkin että oman itsensä kannalta se on ainoa mahdollinen ratkaisu. Uskon että moni pettäjä kokee näin ja siirtää sen ratkaisun (pettämällä) sille toiselle.
”…jättää nyt hyvä mies ja koti sen vuoksi, että on kyllästynyt!” Muiden hyökkäykset, syyllistämiset painostamiset… Pelko ettei jaksa pitää puolia näiden ”tuomareita” vastaan?
-Näin se vaan menee, ulkopuolisia tuomareita riittää ja jos itse ei ole varma asiastaan, tämä on todella raskasta. Melkein voisi päästä helpommalla kun kärähtäisi pettämisestä kuin se että ottaa eron vain siitä syystä että suhde on epätyydyttävä.
”,,,avioeroa haluaa vain toinen osapuoli. Ensimmäinen reaktio oli se että sinulla on toinen (on helpompaa kun epäonnistumisesta voi syyttää vain toista) ja kun kuitenkaan näin ei ollut, onkin sitten todella vaikeaa hyväksyä se että ei vaan ole…” Edelleen sen kohtaaminen – mitä minussa on ”vikaa”?
-Jo pelkästään suhteen loppuminen, varsinkin jos ero on nimenomaan sen toisen tahto, on hyvin raskas asia. Raskaammaksi vielä asian tekee sitten se kun joutuu ajattelemaan asian niin että syy suhteen kariutumiseen oli meissä molemmissa.
”,,,että edes raju kirivaihe suhteen hoidossa ei riittäisi. Tieto alkoi lamaannuttaa minua kaikilla rintamilla…” Toinen yrittää, vaikkei tiedä miksi? Toinen laitetaan yrittämään, vaikkei se mitään auta? Vaatimukset ja toiveet toiselle, vaikka mieli on jo muualla? Halu ”säästää” toista, vaikka lopputulos on ero?
-Tämä kirivaihe suhteen hoidossa on se kaikkein pahin asia, toinen haluaa nähdä asian niin että suhteelle on vielä jotain tehtävissä ja ottaa sen kirivaiheen miellyttääkseen toista kaikilla rintamilla. Toinen taas näkee asian niin että minkäänlainen kiri ei tätä liittoa enää korjaa, mutta ei vaan voi sanoa että lopeta kun toinen kerran niin kovasti yrittää. Eroa haluava kokee todellisia tunnontuskia ja antaa tämän jatkua kun kokee että ei voi loukata ja näin "säästää" sitä toista.
”Ehkä ehdottaisin piristystä…” eiköhän jo tässä vaiheessa ole kumpikin huomannut että huonosti menee, kumpikin on ollut jo pitempään tyytymätön. Ehkä se toinen ei enää halua piristystä vaan muutosta?
-Voisin sanoa että jopa melko naiivi ajatus jonkun seksilelun tai muun piristävästä vaikutuksesta enää siinä vaiheessa kun toinen on sanonut haluavansa eron. Tämä varmaan toimii kun kyseessä on tilanne jossa toinen sanoo että seksielämä on tylsää, mutta jos puhutaan halusta erota, ei ei...
”…että kun asiat ovat tuossa jamassa, syy on vain siinä, että toinen on kyllästynyt ja haluaa kokeilla seksiä muiden kanssa..?” Aivan ja miksi ollaan kyllästyneitä? Mitä jäi saamatta? Oltiinko oikeasti kuitenkin epäsopiva pari?
-Tällä palstalla yleensäkin korostetaan liikaa mielestäni tuon seksin ja sen laadun merkitystä pettämiseen (ja nyt tässä eroon). Jos pettämisessä olisi kyse pelkästä seksistä, eikö asia olisi melko helppo kuitenkin käsitellä? Ei tunteita, ei muuta kuin tekninen suoritus. Satunnaisissa syrjähypyissä saattaa olla kyse pelkästä seksistä mutta kun kyse on pitkäaikaisesta suhteesta, en lainkaan usko moiseen. Kyllä ihminen hakee siitä toisesta suhteesta jotain sellaista jota ei koe liitossaan saavansa, on se sitten rakkautta, huomioimista, hellyyttä, arvostusta tai ymmärrystä.
”…kenties arjen rutiinien paineissa toinen vain unohtuu…” Unohdettiin ottaa tosissaan että toinen kyllä sanoi, mutta ei ollut aikaa tai oli huono hetki? Ajateltiin että kyllä se siitä tasaantuu? Oli aina jotain muuta mikä oli tärkeämpää kuin me?
-Olen tässä melko erilinjalla. Mielestäni kyse on siitä että otetaan kyllä huomioon se toinen ja eletään yhteistä elämää ottaen aina ja kaikessa huomioon myös sen toisen mielipide ja tunteet. Muututaan tavallaan toisen jatkeeksi. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin mielestäni muistaa se kuka minä ITSE olen ja huolehtia siitä että myös minulla on hyvä olla. Ei ole oikein itseään kohtaan jos aina ja kaikessa ohittaa omat tuntemuksensa ja yrittää luoda vain sille toiselle miellyttävän ympäristön. Tämänlainen käyttäytyminen sitten jossain vaiheessa johtaa siihen että alkaa miettimään että tässäkö tämä elämä nyt minun osaltani oli. Kuka kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.
Joskus aikanaan ennen avioeroa mietin monesti että miksi tuo toinen ei huomaa että tämä liitto on ohi, miksi hän ei voi sitä sanoa, miksi minun pitää olla se paha ihminen joka murskaa toisen elämän. Uskoisin että monella pettäjällä on myös käytökseensä syynä se, ettei halua olla se kuka asian sanoo vaan siirtää valinnan pettämisen kautta sille toiselle. Onhan se pettäjällekin helpompi selittää että rakastuin vain toiseen, ei sinussa mitään vikaa ole, kuin se että joutuisi suoraan sanomaan ihmiselle jota on rakastanut ja jonka kanssa elänyt, että en halua elää enää kanssasi. Ja taas vastuu siirretty...
petti, ja kokeili muita, mutta ei halunnut erota. Jotenkin hullu tilanne sekin. Mutta jos oikeesti tulisi vastaava tapaus, että olisin nyt yhdessä jonkun naisen kanssa, ja hän sanoisi haluavansa erota, ja olisi kyllästynyt seksielämäämme, niin kyllä minä ainakin haluaisin keskustella asiasta, jos toinen olisi halukas puhumaan.
Tottakai se tuntuisi pahalta, ja sattuisi tosi paljon kun toinen jysäyttäisi tuollaisen asian päin naamaa.
Yrittäisin ainakin parantaa tilannetta omalta osaltani, mutta jos se ei auttaisi niin toinen sitten menköön, ja lähteköön. Ketään on mahdotonta pitää itsellään.
Mutta minua kiinnostaa tietää mitä mummomuori tekisi vastaavassa tilanteessa?
jo kerroin.
Kuvaannollisesti ja luonteeni tuntien: Isku palleaan, lukua kanveesilla ja hammasta purren hidas nousu ylös ja uuteen erään...
Minulle on tärkeää se, että toinen ihan vapaaehtoisesti ja omasta halustaan on kanssani. En voi kuvitella eläväni suhteessa, joka on toiselle pakko tai velvollisuus. Ellei sitä halua ole, silloin erotaan.
Mielestäni vähän outoa odottaa, että eron pitäisikään olla sellainen "kivaa erotaan jee"-kokemus elämässä. Kun sellainen se harvemmin tulee olemaan jokatapauksessa.
Minusta tuo ei ole myöskään ihan oikea lähestymistapa. Halutaanko eroa siksi, että haluaa kokeilla muita vai siksi, että ei koeta parisuhdetta tyydyttäväksi? Siis nähdäänkö ratkaisuna parisuhteeseen vain uskollisena oleminen vai siihen ajavien asioiden karsiminen?
Ja kyllä, olisin loppuviimeksi tyytyväinen, jos puolisoni tulisi minulle alussa kertomaan, että hei koen että meidän täytyy nyt skarpata parisuhteessamme ja pelkään mitä seurauksia sillä voi olla, jos emme sitä tee. Ja jos ei yrityksistä huolimatta onnistu niin; "Anteeksi, mutta tämä ei nyt onnistu", "Yrityksistä huolimatta minusta ei ole elämään tässä parisuhteessa uskollisena ja kunnioittavana kumppanina ja minusta olisi parasta lopettaa tähän ennen kuin tulee loukatuksi enempää".
Siis erohan on AINA vaikea juttu ja epäilen onko kukaan missään vaiheessa väittänyt sitä iloiseksi toimenpiteeksi. Lähinnä varmaan sitä, että onko pakko kulkea sen uskottomuuden kautta eroon vai voisiko sen vaiheen skipata. Ei uskottomuus tee erosta yhtään sen helpompaa. Ja jos pariskunnasta löytyy tahtoa parantaa parisuhdettaan, niin sekin on helpompi ja kivempi tehdä ENNEN uskottomuutta.
En ymmärrä aina tätä ideologiaa, että jotenkin olisi pakko pettää ja sen jälkeen asiat sujuu paremmin; olisi se sitten ero tai parisuhteen eteen ponnistelu.
olet. Ero ei ole mitenkään mukavaa.
Tämän kaltaisia ongelmia on harvoin parisuhteissa joissa on hyvä keskusteluyhteys. On vain paljon pareja, joilla se ei toimi (tai on lakannut toimimasta).
Uskoisin että kyllä ne mahdolliset ongelmat ollaan havaittu jo aiemmin, niihin vain ei ole reagoitu kyllin vakavalla tavalla. Eikä tehty niiden eteen mitään.
Niin moni ainakin tällä palstalla hokee jatkuvasti, että ero taytyy ottaa, jos alkaa tekemään mieli lähteä vieraisiin. Tämän ketjun kirjoituksista voi jo päätellä, ettei se niin helppoa ole.
Ei ihme että houkutus lähteä salaa on suuri. Niin kauan kuin ei paljastu, elämä sujuu helpommin - eikä kenekään tarvitse alkaa kaivelmaan sielunsa syövereitä ja tehdä sitä kuuluisaa tekoa: katso peiliin ja näe itsesi.
Ehkä tämän palstan merkitys onkin juuri siinä? Kun ei uskalla livenä sanoa suoraan ja rehellisesti, niin täällä voi?
Tuollainen yksipuolinen sanelu avioliitossa on ehkä kuulunut perhe-elämään mummomuorin nuoruudessa noin vuosisata sitten, mutta nykyään edes vähän älykkyyttä ja empaattisuutta omaavan ihmisen pitäisi kyetä tuota parempaan.
Esimerkiksi kyseisessä tilanteessa pitäisi ensin yhdessä miettiä MIKSI toinen osapuoli ei saa riittävää tyydytystä parin harrastamasta seksistä ja voisiko tilannetta mitenkään korjata.
Jos tilannetta ei voi korjata niin sitten pitää miettiä niitä vaihtoehtoja siltä pohjalta. Suostuuko liiton toinen osapuoli seksin osalta avoimeen liittoon ja millä pelisäännöillä se toteutetaan vai onko avioero se ainoa vaihtoehto.
Vaikka tilanne johtaisikin lopulta eroon, niin aikuismaisesti ja kaikkia osapuolia kunnioittavasti hoidettuna päästään paljon parempaan lopputulokseen KAIKKIEN eron osapuolten kannalta, kuin esimerkiksi pettämisen jälkeen. Eron eri osa-alueista neuvottelukin sujuu paljon paremmin, kun kummankaan osapuolen tunteita ei ole verisesti loukattu pettämällä ja jättämällä, vaan erosta on sovittu yhdessä.
Niin, PITÄISI, mutta kun vaan niin ei ole.
Olen aivan samaa mieltä että avoin liitto ei ole pois suljettu. Ken vain kokee että pystyy siinä elämään.
Muuten avoin avioliitto rantatui suomeen 60 luvulla. Ja olen itse elänyt ekan liittoni loppuvuodet juuri sellaisessa suhteessa.
Tiedän myös kuinka sujuu järkiero, silloin vain tunteet ovat jo kuolleet, jos niitä on kovin paljon aluperin ollutkaan. Jos niitä tunteita vielä kuohuu, siinä on yhden paha hoitaa järkevästi yhtään mitään.
Onko tässä nyt kyse yleensä eroamisesta vai pettämisestä? Eihän eroaminen koskana ole helppoa edes noissa "järkieroissa" puhumattakaan siitä, kun tunteet vielä ainakin toisella olevat vahvasti mukana, mutta silti tuossa edellä mainitussa tilanteessa pettäminen olisi sama kuin yrittäisi sammuttaa tulipaloa kaatamalla besiiniä liekkeihin. Sillä saisi ainoastaan tuhottua täysin välit puolisoon ja entistä lihavemman riidan aikaiseksi.
Vaikka kuinka omat tunteet olisivat kuolleet tai hormonit vetäisivät viljavemmille pelloille, niin silti jokaisen ihmisen pitäisi kyetä kunnioittamaan sen verran puolisonsa tunteita, että eroaisi ilman mitään kolmansia osapuolia tai muita suhdesotkuja. Tai jos siihen ei kerran kykene, niin turha alkaa syyllistämään puolisoaan omasta kyvyttymyydestään.
Pettämistä voi pitää sen verran törkeänä henkisenä pahoinpitelynä, että ei pidä ihmetellä edes hyvin vahvoja reaktioita puolisolta. Silti en tarkoita että hyväksyisin esimerkiksi fyysisen väkivallan tuossa tilanteessa, mutta pettämisen jälkeen en syyllistäisi yhtään petettyä osapuolta, jos hän haluaa leikata pettäjän täysin ulkopuoliseksi omasta elämästään. Turha meidän on kärvistellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka verisesti satuttavat meitä.
Avoinliitto sopii joillekin, mutta esimerkiksi itse en siihen todennäköisesti suostuisi edes poikkeustilanteissa (sairaus, etc.) ja en varmana normaalissa tilanteessa. Itse liitän yksiavioisenseksin sen verran vahvasti rakkauteen ja avioliittoon kuuluvaksi asiaksi. Harva ihminen sitä paitsi kykenee vapautumaan niin täysin mustasukkaisuudesta, että kykenisi täysin avoimeen liittoon, vaikka tunteet toiseen osapuoleen olisi todella vahvat.
Seksin sujumattomuus parisuhteessa on useinkin tunnetason ongelma. Tai parin vuorovaikutusongelma. Usein vieläpä niin vaikea, ettei sitä voida selvittää edes terapiassa.
Joskus taas vakisuhde täyttää kaikki vakipanon kriteerit: Kumppanuus koetaan vain seksisuhteena. Se toimii varsin hyvin, ellei kumpikaan kaipaa muuta. Ongelmia tulee monesti jo silloin, kun huomaa ns. liikaa viihtyvänsä/kumppaninsa viihtyvän ystävien seurassa, harrastuksissa jne.
Täytyy muistaa myös, että ihmiset ovat erilaisia! Mielikuvituksellista on se, että kaikki saadaan aina puhumalla "haltuun", asioita voidaan korjata ja muuttaa puhumalla. Ensinnäkin monissa suhteissa on tuppisuu toisena osapuolena - ja lörppö toisena: He eivät saa mitään (hyvää) ainakaan puhumisella aikaan... Toiseksi monet puhuvat aina toistensa ohi. Kolmanneksi puhumisella mitätöidään tai loukataan. Joku loukkaantuu ja ottaa nokkiinsa kaikesta. Joku on aina oikeassa. Eli ihan sama mitä sanoo tai tekee - aina väärin. Joskus molemmat ajattelevat aina tekevänsä väärin!
onko se eroaminen niin helppoa ja yksinkertaista siinä tapauksessa että haluaa harrastaa muidenkin kanssa seksiä. Miksi ei ensin erota ja sitten haeta niitä muita?
”…pitäisi ensin yhdessä miettiä MIKSI toinen osapuoli ei saa riittävää tyydytystä parin harrastamasta seksistä ja voisiko tilannetta mitenkään korjata.”
Niin pitäisi, mutta kun niin ei tapahdu. Kysymys siis kuuluu: miksi? Tätähän täällä on yritetty pohtia.
Usealle on vaikea tilanne katsoa sitä toista ja sanoa, en ole tyytyväinen suhteeseemme, en ole tyytyväinen sinuun. Koska joutuu satuttamaan toista tietoisesti ja ottaa vastuu siitä. Moni pelkää riitaa, toisen reaktiota siinä määrin, että jättää sanomatta. Toiseen varmasti sattuu, siitä ei päästä mihinkään. Teit niin tai näin, ilmoitat tyytymättömyytesi, halusi erota tai petät. Viesti on sama – en halua olla kanssasi.
Asiasta on voitu jo keskustella, mutta muutosta vain ei ole tapahtunut (luvattu on puolin ja toisin, ehkä kokeiltu jotain, mutta ei ole toiminut.). On alkanut tulla syytöksiä ja vaatimuksia puolin ja toisin. Ollaan jo tilanteessa jossa tuntuu, ettei toinen kuuntele, eikä puhumisella ole enää merkitystä – lopputulos on sama.
Ehkä siihen tilanteeseen on vain vuosien mittaan hiljalleen ajauduttu, eikä kumpikaan oikein tiedä, milloin kaikki alkoi tai mistä. On helppoa sanoa, että PITÄÄ selvittää. Tämä kun voi viedä kuukausia, joskus vuosiakin, eikä selviä siitäkään huolimatta. Ei auta edes terapia. Voi olla että toisella osapuolella ei ole voimia/kykyä lähteä kasvamaan.
Voi olla että tällä sanojalla on voimakkaan ristiriitaiset tunteet. On välittämistä ja voisi ehkä vielä arjessa jatkaa. Haluaisi seksiä puolison kanssa, mutta on pettynyt siihen, ettei itse saa sitä mitä kaipaa, mutta puoliso kenties on tyytyväinen. Toinen vain on laittanut ehdon, että pettää ei saa, on erottava. Tällaiselle ihmiselle valinta voi olla vaikea.
Avoimen liiton ongelmat ovat ne käytännön rajat ja emootiot, ja harvoin se toimii vuosikymmeniä. Mutta niitäkin on. Itse kannatan tätä vaihtoehtoa juuri niissä tilanteissa, joissa toinen joutuu kohtuuttoman tilanteen eteen.
Toiselta on aina helppo vaatia pitkiä pidättäytymisaikoja jopa lopullista seksin lopettamista, eihän siitä itse kärsi. Mutta jos ajattelet tilannetta että sinä itse joudut lopettamaan vuosiksi seksielämäsi tai lopuksi elämääsi, mitä siitä seuraisi? Riittääkö pelkkä itsetyydytys? Riittääkö harvoin saatu puolison tekemä masturbointi (hänelle sekin voi olla joskus vaikeaa)? Yleensä sitä jaksetaan joitakin kuukausia, mutta sitten aletaan jo ahdistua.
Mielestäni päädytään aina ydin kysymykseen, miksi tuo parisuhde on solmittu? Mitä nuo kaksi odottivat liitoiltaan? Olivatko ne samanlaisia vai tyyten erilaisia odotuksia? Se tekee jokaisesta liitosta erilaisen, joten ratkaisutkin ovat erilaisia.
Oma ensimmäinen liittoni perustui todella vahakantaiseen (kotoa opetettuun) ajatteluun, että puolison tulee olla sopiva, kyllä se rakkaus siitä vuosien mittaan tulee. Ei se vaan aina tule. Oli vain taksi tupeloa nuorta, jotka todella kasvoivat yllättäen eri suuntiin. Ei tullut rakkautta edes hyvästä ystävyydestä. Siksi tuo avoin liitto oli mahdollinen Kyllä, erosin siksi että halusin muuta. 30 vuotta on kulunut, ja yhä minua syytetään ”turhasta” erosta.
”…mutta pettämisen jälkeen en syyllistäisi yhtään petettyä osapuolta, jos hän haluaa leikata pettäjän täysin ulkopuoliseksi omasta elämästään. Turha meidän on kärvistellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka verisesti satuttavat meitä.”
Toinen eroni tuli väkivaltaisuuden ja mustasukkaisuuden takia. Joten jos vaihtaisi tuhon lauseeseen että ”…väkivallan jälkeen en syyllistäisi yhtään lyötyä osapuolta, jos hän haluaa leikata lyöjän täysin ulkopuoliseksi omasta elämästään…”, kuvaisi se minun tuntojani.
Mutta kun oli lapsi. Hän ei ollut syyllinen. Hänellä on oikeus isään. Arvaa, kuinka paljon pohdin (menin siis itseeni) kun mietin mitä syitä hänen väkivaltaansa oli? Kuinka moni sitä penää vieläkin ja jopa syyllistää minua siitä? Näin se intohimoinen, suurella liekillä alkanut suhde kuulemma usein päättyy, hehkuvalla kärventävällä hiilloksella.
Nyt ”vanhana” olen ensimäistä kertaa parisuhteessa jossa tunnen jopa mustasukkaisuutta. Nyt ymmärrän että itsensä alttiiksi laittaminen rakkauteen todella tekee pelokkaaksi pettämisen suhteen. Nyt se tuntuisi todella pahalta, olen täysin altavastaaja. Tiedän vain että selviän siitä, kunhan aikaa kuluisi. En eroasi, jos toinen ei haluasi sitä.
Toisaalta on syntynyt ymmärrys, että kaikki liitot eivät ole niin ”herkkiä”, siellä on muitakin syitä olla yhdessä, eivätkä ne liitot niin helposti tutise pettämisenkään takia.
teräviä ja tarkkoja mielipiteitä.
Näinhän se taitaa vähän olla että seksin pahimmat ongelmat ovat juuri siellä tunnetasolla. Eli aivot ovat tärkein ”seksielimemme”. Samoin ongelmia ovat ne opitut tavat (vuorovaikutus jne.), kuinka käyttäydytään toistemme kanssa.
Tämä lienee se tärkein, kuinka me puhutaan / keskustellaan sen puolison kanssa? Moni sanoo puhuneensa, mutta kuitenkin sitten on törmätty noihin ”muureihin” joita kuvasit. Eikä niitä aina pureta edes asiantuntijan avulla.
Se että seksi ei suju, voi sisältää kymmen eri syytä. Ellei niitä syitä pysty korjaamaan, eikä tekemään minkäännäköisiä kompromisseja, taitaa ero olla se vaihtoehto. Mutta ne syyt on hyvä selvittää, etteivät ne ole taas edessä uudessa suhteessa - kummankin osapuolen!
Itse olen ollut nuoruudesta lähtien ollut sitä mieltä, ettei se ole minulta pois, jos mieheni olisi aktiivisempi tai tarvitsee muuten vain parisuhteen ulkopuolista seksiä, jos itse kuitenkin saan riittävän seksuaalisen tyydytyksen. Toisaalta olen aina kertonut kumppanilleni, että vaadin samaa kohtelua, muttei se ajatus tunnu ainakaan minun elämääni sattuneille miehille oikein istuvan. Mielestäni kyse on omistamishalusta. Muttei kukaan ketään omista. Rakkaus ei omista. Minun on vaikea ajatella avioeroa pettämisen vuoksi. Mutta pettäisin, jos en itse saisi riittävästi seksiä kotona. Mieheni tietää sen ja hän tietää myös, etten ikinä koskaan tunnustaisi pettäneeni. Minusta pettämisen tunnustaminen on oman taakan siitämistä toisen ihmisen kannettavaksi. Elämänkokemuksiini sisältyvät vuodet pettäjänä, petettynä, toisena naisena, onneton avioliitto ja onnellinen parisuhde.
Aika vaikuttava elämäkerta! Olet todellakin tutustunut asiaan joka kantilta.
Toista ei voi omistaa, mutta toista voi rakastaa. Mutta silloin, kun tunteet rakastamisesta, rakastetuksi tulemisesta ja molemminpuolisesta omistamisesta edes hetkellisesti kohtaavat, ihminen tuntee Suurta Onnea.
Seksi parisuhteen "panttina" kuulostaa aika vaativalta. Pitkiin liittoihin sisältyy myös passiivisia jaksoja - silloinko lähdetään vieraisiin? Kuulostaa melko tekniseltä ajattelumallilta. Parisuhteessa kysymys kuitenkin on tunnetason sitoutumisesta, vai?
Tiedän 22 v avioliittovuoden kokemuksella, että pitkään liittoon ainakin miellä sisältyi seksuaalisesti hyvinkin passiivisia kausia. Myös silloiselle aviomiehelleni tein aina selväksi, että hyväksyn avioliiton ulkopuoliset seksikokemukset, jos hän niitä tarvitsee, kunhan minun omat tarpeeni tulevat tyydytetyiksi. Hän ei koskaan pettänyt, enkä minä häntä. Ero tuli aivan muista syistä kuin seksiin liittyen. Mutta siis hyväksyisin omalta mieheltäni vieraat, jos itse olen haluttomampi kuin hän. Mielestäni tunnetasolla sitoutuminen on niin paljon enemmän kuin lakanoiden väliin sitoutuminen.
Minulla on epäilys, että ihminen, joka ei luota omaan rakkauteensa kumppania kohtaan ja kumppaninsa rakkauteen itseään kohtaan, turvautuu omistamiseen, toisen oman persoonallisen seksuaalisuuden kieltämiseen.
Nykyinen mieheni on ollut minulle uskoton, mutta tiedän, että rakkautemme on niin paljon enemmän kuin pelkkää seksiä. Meillä on elämän arvot, tärkeät asiat, harrastukset, elämätavat, niin monet asiat nautinnollinen seksi mukaan lukien toistemme mieleiset, että ei ulkopuolinen seksi ole uhka parisuhteellemme. Olemme hyvinkin sitoutuneet elämään yhdessä elämämme loppuun saakka, eikä meidän sitoutuminen ole vain vanha kulunut vihkivala vaan todellakin haluamme tunnetasolla elää yhdessä.
"Mielestäni tunnetasolla sitoutuminen on niin paljon enemmän kuin lakanoiden väliin sitoutuminen."
Niin on. Minäkin olin rinnakkaissuhteessa nykyisen mieheni kanssa exliittoni aikana n. 1.5v ennen eroa. Se oli mahdollista vain siksi, etten ollut enää tunnetasolla sitoutunut exään enää pitkiin aikoihin. Ihmisten tunteet lienevät kovin erilaisia.
Mutta mieleeni tuli, onko tuo mummonmuori nimimerkillä esiintyvä ihminen ihan täysipäinen. Epäilen , että entinen mielenteveystyöntekijä, joka on nyt itse "pimahtanut" ja avun tarpeessa.
Näinkin voi käydä, valitetvasti.
niinpä taisit...
Toki jokainen saa päätellä ihan mitä vain. Jäin vain ihmettelemään, mikä minusta tekee pimahtaneen? Sekö että olen kiinnostunut muiden mielipiteistä ja joskus ajattelen vähän toisella tapaa? Jos olet eri mieltä, niin kirjoita ihmeessä se.
Persoonaan kiinni käyminen voi olla merkki, ettei itse kykene erottamaan omia tunteitaan ja mielipiteitään toisistaan.
Ja todellakaan en ole entinen, en nykyinen enkä edes tuleva mielenterveystyöntekijä. Teen työtä kaikenlaisten ihmisten parissa. Silloin kaikkien eri ihmisten ajatusmaailman tunteminen on tärkeää. Toki se muutoinkin kiinnostaa. Olen ”pimahtanut” lähinnä oppimiseen ja opiskeluun : )
vaan se joka väittää mummomouria pimahtaneeksi on itse pimahtanut. En kyllä ole aina hänen kanssa samaa mieltä, mutta eikös se olekin suuri rikkaus että voi vaihtaa mielipiteitään ilman että siitä pitäis vetää hernettä nokkaan jos on jonkun kanssa eri mieltä.
En usko, että täällä on sen pimahtaneempia ihmisiä kukaan kuin sinä tai minä. Meillä on vain erilaisia verbaalisia lahjoja ja tapoja esittää ja ymmärtää asiat. Ja aina elämässä on niitä viisaampia ja tyhmempiä, parempia ja huonompia ihmisiä, kuin itse olemme.
Ja sitten hieman lisäys käytöstavatkin ovat sinulle ehkä vieras käsite.
soimaa :D