Kaikki jotka valittavat ettei ole kavereita, opetelkaa small talk ja menkää baariin. Se ei tarkoita sitä että tarvitsee vetää lärvit, baarissa voi olla vaikka selvinpäinkin, joskin pari tuopillista laittaa jutun luistamaan. Ja kyllä, myös toista sukupuolta edustavalle on täysin luvallista mennä juttelemaan. Jos jännittää niin on olemassa aina baarimikot joille maksetaan palkkaa kuulumisten vaihtamisesta. Asiakkaiden kanssa jutteleminen kuuluu työnkuvaan ja baarin työntekijät usein jopa toivovat että ihmiset juttelisivat heille. Varsinkin silloin jos näet että myyjä lukee lehteä tms, on hyvä aika avata keskustelu. Eikä tarvitse pelätä että tulee torjutuksi, koska olethan maksava asiakas.
Sitten jos ongelmana on että kaverit ei tule luokse vaikka kuinka pyydät, kannattaa kokeilla joskus mennä itse kavereiden luokse. Jos tämä ei auta niin sitten nämä kaverit eivät selvästikään seuraasi kaipaa. Eli siitä sitten baariin vaan etsimään uusia. Kannattaa myös rohkeasti kokeilla useita eri baareja, ei koskaan tiedä mistä se soulmate löytyy.
Sitten jos ongelmana on että kaverit ei tule luokse vaikka kuinka pyydät, kannattaa kokeilla joskus mennä itse kavereiden luokse. Jos tämä ei auta niin sitten nämä kaverit eivät selvästikään seuraasi kaipaa. Eli siitä sitten baariin vaan etsimään uusia. Kannattaa myös rohkeasti kokeilla useita eri baareja, ei koskaan tiedä mistä se soulmate löytyy.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi kukaan maksava asiakas haluiasi hakea ystäviä tai kavereitä baarista, jos ei itse juo? Tarkoitushan on nimenomaan löytää ystäviä, joita voi katsella muuallakin kuin yöelämässä.
Olen itse ollut monesti baarissa selvinpäin ja löydän seuraa. Mutta jos on selvinpäin niin miksi kavereita pitäisi hakea baarista?
Neuvosi on hyvä niille, jotka suhtautuvat alkoholiin mutkattomasti. Baarissa nyt valitettavasti on usein valmiit porukat ja yksinäiset piipertäjät näyttävät ehkä hieman huvittavilta tanssilattian vieressä. Baarimikoille voi puhua tyhjillään olevassa baarissa. Eikä niistä baarin Mikoista ja Mareista saa ystäviä vaikka lörpöttelisi joka ilta tiskin äärellä.
Sitä soulmatea ei kantsi etsiskellä oman ajan kustannuksella yhdestäkään baarista. Vai löysitkö omat kaverisi baarista?
Paska neuvo.
En juo.
Mistä tanssilattiasta puhut? Itse käyn tasokkaassa olutravintolassa jossa ei tanssita ja käyn siellä usemmiten viikolla tai viikonloppuna päiväsaikaan. Olen myös sen verran vapaamielinen että osaan käydä muissakin paikoissa, kuten kahviloissa ja ravintoloissa. Tuo on ihan paskapuhetta että baareissa käyvät vain alkoholistit tai ettei baarimikoista voisi saada ystävää. Tiedän useita tapauksia joissa asiakkaasta ja baarimikosta on tullut aviopari, niin mikään ei estä sitä etteikö voisi tulla ystävääkin. Baari on julkinen paikka jossa ihmiset viettävät aikaa ja näkevät toisiaan. Siksi niitä kutsutaankin myös nimellä public house. Omat kaverit on kaikki koulusta tai armeijasta lähtöisin mutta useimmiten niitä on aikaa nähdä vain baarissa. Ei tule mitään muuta vastaavaa paikkaa mieleen jossa voisi törmätä ihmisiin, muuta kuin töissä tai jonkun harrastuksen parissa. Kaikki jotka valittaa että ei ole ystäviä, miettikää hetki mistä se johtuu. Siitä että jumitatte aina kotona vai siitä että kun menette ulos niin ette puhu kenellekään sanaakaan? Omissa seurustelutaidoissa voi ehkä olla petrattavaa?
No kuka sanoi, että ystävää hakeva tahtoo avioitua? Jotkut seurustelee jo valmiiksi ja miksi absolutisti tahtoisi istua mainitsemissasi public house-baareissa?
Toinen seikka on tosi yksinkertainen. Meidän kulttuurissamme ei ole tapana hölistä tuntemattomille kahviloissa tai baareissa, jos niitä maailman kuuluja rohkaisu ryyppyjä ei oteta lainkaan.
Kaupankassallakin voi hölistä kassalle, mutta harvemmin kassatyttöjä kyselee kahville muut kuin enemmän tai vähemmän ihastuneet poikamiehet.
Näin on monesti itsellenikin käynyt.
Mietipä siis itse hetki, mistä kova ansenteesi yksinäisiä ihmisiä kohtaan johtuu? Löytyykö vika tosiaan aina itse persoonasta? Huh heijaa sentään! Eikö äitisi ikinä opettanut, että kaikissa ihmisissä on sekä huonoja että hyviä puolia?
"No kuka sanoi, että ystävää hakeva tahtoo avioitua? Jotkut seurustelee jo valmiiksi ja miksi absolutisti tahtoisi istua mainitsemissasi public house-baareissa?"
Koska niissä tarjoillaan myös kahvia ja limua, useimmat käyvät päiväsaikaan juurikin kahvilla tai limulla. Siellä on tietysti niitäkin jotka haluavat olla yksin, eikä toisten pöytiin sovi noin vain istua mutta jää istumaan vaikka tiskille ja vaihda sana jos toinenkin siinä tiskillä pyörivien kesken. Jos jonkun kanssa alkaa juttu luistamaan niin ehkä sitten juttelette joskus uudestaankin.
"Toinen seikka on tosi yksinkertainen. Meidän kulttuurissamme ei ole tapana hölistä tuntemattomille kahviloissa tai baareissa, jos niitä maailman kuuluja rohkaisu ryyppyjä ei oteta lainkaan."
HA HA HA HA HA. Tuo kulttuuri on vain ja ainoastaan sinun pääsi sisällä. Kokeile joskus moikata naapuria ja huomaa kuinka se moikkaa takaisin. Vika on sinussa, ei kulttuurissamme.
"Kaupankassallakin voi hölistä kassalle, mutta harvemmin kassatyttöjä kyselee kahville muut kuin enemmän tai vähemmän ihastuneet poikamiehet.
Näin on monesti itsellenikin käynyt."
Vedät muuten nyt aika pahasti mutu pohjalta. Tuossa meidän lähiökiskalla on useita myyjiä ja jonkun asiakkaan kanssa ne kaikki on siinä työn ohella ystävystyneet. Kaikki. Itse olin kesällä myyjänä, törmäsin asiakkaaseen illalla baarissa ja tultiin sielläkin hyvin juttuun. Olisi varmasti tullut ihan hyväkin kaveri ellen olisi muuttanut toiseen kaupunkiin.
"Mietipä siis itse hetki, mistä kova ansenteesi yksinäisiä ihmisiä kohtaan johtuu? Löytyykö vika tosiaan aina itse persoonasta? Huh heijaa sentään! Eikö äitisi ikinä opettanut, että kaikissa ihmisissä on sekä huonoja että hyviä puolia?"
No huh heijaa todellakin. Kova asenteeni yksinäisiä ihmisiä kohtaan johtuu siitä että itselläni oli joskus ongelmia sosiaalisuuteni kanssa, syytin silloin kulttuuria ja muitakin tekosyitä löytyi. Vasta sitten kun olin tutustunut muutamaan ulkomaalaiseen, alkoi oma sosiaalinen käyttäytymiseni muuttua ja yllätyksekseni aloin huomata että vika oli enimmäkseen ollut omassa käyttäytymisessäni. Nyt kuvailisin itseäni melko sosiaaliseksi ja kavereita on riittänyt. Vielä on petrattavaa huumorintajussa mutta sekin on paranemaan päin. Ei pahalla mutta vika on sinussa, eikä se vika korjaannu ennen kuin myönnät sen olemassaolon.
Olen sosiaalinen ja taidat itse kirjoitella mutu pohjalta. Ja osaan moikata naapuria. Olen moikannut uusia naapureitani saamatta minkäänlaista vastausta.
Ja toi sitaattien ylikäyttäminen on varmaankin aika rasittavaa puuhaa. Ihmiset osaavat kyllä lukea yllä olevan tekstin ilman sinun sitaattejakin.
Ja ulkomaalaisiin tutustuminen on maailman helpon tehtävä ikinä. Ulkomaalaiset on yleensä avoimia ja helposti lähestyttäviä. Vaikka yleensä ulkomaalaiset tekevät aloitteen itse.
Meitä on moneen junaan ja kaikki ei asu pääkaupunkiseudulla, jossa on niitä ulkomaalaisia ja juntteja, joilla on aikaa istuskella baarissa.
Kyllä se vain niin on että sinussa on vikaa jota et edelleenkään suostu myöntämään. Naurettavinta tässä vastauksessasi oli tuo kun väität etten näe vikaa itsessäni vaikka kirjoitin vioistani ihan selvällä Suomen kielellä. Suomalaisiin tutustuminen ei ole yhtään sen vaikeampaa kuin ulkomaalaisiin tutustuminenkaan, eikä ulkomaalaiset todellakaan tee aloitteita vaan juurikin suomalaiset itse jotka menevät kyselemään mistä päin ollaan kotoisin. Ja hei, jos sulla ei ole "aikaa" niin mitä helkuttia edes etsit ystäviä? Jos ei ole aikaa istua edes baarissa tai kahviossa niin mistä sulla riittäisi sitä aikaa ystävillekään? Se on kyllä jännä juttu miten monella muulla vaikuttaa olevan ystäviä, kun ovat niin epäsosiaalista väkeä. Nyt alat vaan rohkeasti tunnustamaan omia vikojasi että pääsisit asiassasi eteenpäin.
Heitän sekaan sellaista ajatusta, että miksi automaattisesti hiljaisempi ja ujompi on jotenkin huono. Sekö on sellainen ominaisuus, että siitä pitää päästä eroon? Kaikki eivät ole supersosiaalisia, on myös muunlaisia ihmisiä. Sellaisia, jotka eivät niin helposti ala tuntemattomille puhumaan.
Ainut ja oikea päämäärä on ilmeisesti supersosiaalinen, avoin, kaikille jutteleva, huumorintajuinen, räväkkä jne. ihminen?? Tavoiteltavia piirteitä siis?? En ainakaan usko, että kaikista tulisi vastaavan tyyppisiä ihmisiä vaikka kuinka yrittäisivät. Parhainta itselle on, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Eihän sille mitään voi, jossei muut tykkää. Kaikkia ei tarvitse miellyttää.
Mikä tekee ihmisestä hiljaisen ja ujon? Ei se ole kuin yksi torjutuksi tuleminen sopivalla hetkellä lapsuudessa ja ihminen on siitä lähtien tuomittu ujouteen. Siitä voi kuitenkin päästä eroon. Jutelkaa jonkun terapeutin tai kotiterapautin kanssa ja sosiaalinen elämä voi alkaa kukoistamaan kuten ihmisellä kuuluukin. Menee elämä hukkaan kun murjottaa yksin nurkassa.
Oon huomannut baarista bongattujen kavereiden olevan vähän ailahtelevaisempia. Muutaman kerran oon mennyt yksin baariin ja niillä kerroilla heti tutustunut samaa sukupuolta oleviin ihmisiin. Eli yksin olin ja jutteluseura tottakai kelpasi. Muutoinkin miksei olisi kiva tutustua ja ystävystyä uusiin ihmisiin.
Kuitenkin toinen oli melkoinen bilehile, ja joka kerta sovitut jutut sitten jäivät tekemättä/peruuntuivat. Joten se ystävyys kuihtui siihen vaikka muutoin synkkasi tosi hyvin. Toinen tuttavuus taasen oli aika läheisriippuvainen ja kun kerran hänen kysyessään minua baariseuraksi, en lähtenyt niin meni herne kituseen. Hieman siis omituisen kuvan sain hänestä ja sekin tutustuminen jäi alkuunsa.
Mieluuten yritän ystäviä hankkai jostain muualta kuin baarista.
Eri ihmistyyppejä on kaikkialla. Baari on vain yksi paikka, esimerkiksi jos ei ole mahdollista aloittaa jotain harrastusta tai töistä ei kavereita saa. Yhden kaverin kautta tutustuu itseasiassa aika moneen muuhun ihmiseen. Joten vaikka baarista tai harrastuksesta ei löytyisikään sitä täydelllistä ystävää, niin tämän avulla voi sellainen löytyä kuitenkin. Eli ei niitä "turhia" kavereitakaan kannata hukkaan heittää.