kokemuksia!
miltä tuntuu jäkeen päin? elämäsi viisain päätös vai kadutko?
miltä tuntuu jäkeen päin? elämäsi viisain päätös vai kadutko?
välit poikki
sisaruksiin?
101780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kahteen,jotka ovat loukanneet todella pahasti,vielä keski-iässä.
En kaipaa heidän seuraa ja miten saisin sen heille menemään perille,onkin eri asia.
En olisi uskonut minkalaisia sisaria voi olla,huh.
Itse en ota yhteyttä,eikä tee mieli vastata heidän soittamiseen.
Kumpa he ymmärtäs jättää jo rauhaan.
Itse ilmoitin kanssa viimevuonna sukulaisille ettei ota minuun enään yhteyttä ja etten halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Silti postiluukusta satelee kutsuja jos jonkinmoisiin "kissanristiäisiin". En ole ollut ylivuoteen kenkään heidän kanssa missään tekimisissä. Tässä itsekkin mietin, että miten saisin viestini menemään lopullisesti perille. Täytyy varmaan muuttaa ja toivoa ettei kukaan niistä saa osoitettani selville. Tosin tuo taitaa olla pelkkää toiveajattelua. Suomessa ei taida saada osoitettaan samallailla salaiseksi kuin puhelinnumeroa.
Itselläni on välit mennyt sisareeni 5 vuotta sitten. Aluksi oli hankalaa antaa anteeksi itselle, ettei voi olla yhteydessä sisareen.
Nykyään hän on minulle täysin ilmaa.
Tähän tilanteeseen pääseminen vei noin 2 vuotta. Nyt olen saanut sielulleni rauhan ja löytänyt tasapainon elämääni ja siitä en enään koskaan halua luopua.
Asian hyväksymistä olisi varmaan helpottanut asuminen kauempana sisaresta, kuin sama paikka kunta. Kuten yhdelle ystävälleni sanoin, joskus täytyy uskaltaa tehdä niin kuin järki sanoo, vaikka se olisi kuinka raastavaa sydämmessä.
Olen jo keski-ikäinen ja en vaan tule toimeen nuoremman siskoni kanssa, vaikka omasta mielestäni parhaani yritän. Hänellä on kyllä diagnosoitu mielenterveysongelmia ja hän on ollut myös hoidossa siitä syystä. Itse hän ei näe omaa sairauttaan.
Olen aina välillä ottanut etäisyyttä sisareeni, mutta välillä taas olen yrittänyt olla tekemisissä. Ongelma on, että hän pyrkii ohjaamaan elämääni lähes joka kerta kun olemme puheissa ja saan itselleni vain pahan mielen. Pyrin ymmärtämään hänen sairauttaan, mutta se on hyvin vaikeaa kun hänen mielialansa vaihtelee kaiken aikaa. Kuitenkin hän on omasta mielestää aina pelkästään oikeassa. On tämä hankalaa kun kuitenkin sisarusten kanssa pitäisi tulla toimeen, vai pitäisikö sittenkään.
sovelluta yhteen niin miksi siinä piinaamaan itseään taikka muita.
välit poikki siskoon jo 7 vuotta- ja ei kyllä kaduta! Sisko teki mitä ihmeellisimpiä asioita millä puukotti selkään. Eipä tartte enää miettiä että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Aviomieheni vikittely oli minulle viimeinen niitti, ja en kuvittele tuota, koska mies kertoi sen minulle järkyttyneenä. En vaan vieläkään pysty ymmärtämään!
Välit meni poikki sisareen, joka teetätti vanhemmillamme testamentin omaksi edukseen. Hän ei muuten ollut tehnyt mitään sellaista, joka olisi oikeuttanut tuollaiseen, esim. hoitanut vanhoja vanhempiamme. Ja kukaan muista sisaruksista ei puolestaan olut tehnyt vanhemmille mitään sellaista, minkä takia heidät piti syrjäyttää. Sisar vain oli sitä mieltä, että kaikki kuuluu hänelle, ja onnistui manipuloimaan vanhempansa.
Kyse ei ole pelkästään rahasta ja omaisuudesta, joka ei ole mitenkään huomattava, vaikka toki tunnearvoa on lapsuudenkodilla yms kaikille sisaruksille. Muiden oikeudentaju vain ei sulattanut sitä, että yksi sisarus asetti itsensä muiden yläpuolelle, erikoisasemaan, ja halusi ryhtyä määräämään kaikesta.
Nyt hän on saanut mitä halusi, mutta menettänyt sukulaisensa. Ehkäpä on tyytyväinen, muita ei voisi vähemmän kiinnostaa hänen tekemisensä enää.
Meillä kävi noin isoäidin pikkuperinnön suhteen, ja kotitalon kanssa käy niin pian; näen sen aivan selvästi. Muut sisarukset eivät tajua mitään, ääliöitä kun ovat.
Minun ratkaisuni? Kirjoitan jutusta kirjaa jo etukäteen. Jospa se myy niin, että pikkuperintö näyttää olemattomalta. Ja jospa rohmu sisarpuoli kuolee sydänkohtaukseen.
Tunnearvoa tietysti kotitalolla ja mummolalla olisi, mutta siitä emme saa nauttia ellei kaikkivoipa ole armelias ja listi tuota hullua.
Tänä jouluna meni välit poikki viímeiseenkin sisarukseen, eli neljänteen. On jo vuosikausia tuntunut, että ei oikein jaksais kuunnella sen juttuja, eikä sietää välillä aika törkeitäkin temppuja, mutta kun ei ole mitään aivan järkyttävää tapahtunut, ja kun hän on ollut välillä todella ystävällinenkin ja auttavainen,(ja itse olen auttanut kyllä yhtä paljon) niin olen aina sulattanut ja painanut villasella.
Eniten harmittaa, että meni vuosikymmen ahdistuksissa, kun kasvatuksen tuloksena väkisin roikuin näissä ihmissuhteissa, jotka toivat pelkkää mielipahaa, ja joita jopa häpesin, että miten aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä niin ala-arvoisesti.
Eniten aikaa meni sen sulattamiseen, että miten olen antanut kohdella itseäni siten ja sen jälkeen vielä ollut ystävällinen. Mutta enää en ajattele enkä tunne niin. Minun ei tarvinnut olla yhtään sen rohkeampi, eikä jämäkämpi, eikä itsetietoisempikaan.
Eikä se oma "pelkuruuteni" vie yhtään pois vastuuta toisen käytöksestä. Hän ja he ovat edelleen aivan 100%:n vastuussa omasta käytöksestään, vaikka olisin ollut kuinka "heikko".
Tämä taitaa olla niin yleismaailmallinen ilmiö, että todennäköisesti mikään ei yhdistä ihmisiä enempää kuin se, että on "velvollisuus" olla tekemisissä ihmisten kanssa, joiden pelkkä ajattelukin vie kaiken ilon elämästä.
Näitä ihmeellisiä tapakulttuurin sääntöjä, joiden alkuperää ja syytä ei kukaan enää muista, niin noudatetaan pelonsekaisin tuntein, vailla järjen hiventäkään. Kun vain näin on opittu, niin näin tehdään.
Omasta ainoasta elämästään kannattaa tipauttaa kaikki pösilöt pois. Aivan sama, vaikka tuntisi olevansa "velkaa" ihmissuhteessa, ym. Monet rasittavat sukulaiset on härskejä ja itsekkäitä. Miksi pitää mitään välejä tuollaisiin ihmisiin, jos elämänlaatuasi huonontavat. Ajan myötä ihmisistä tulee yleensä vielä hankalampia, eli elä omaa elämääsi ilman moisia riippakiviä. Tsemppiä ja voimia.