Radio nova,kiss Fm aina samat renkutukset päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen. Jos tulee uutuuksia ne on valinnu kaikkein hirveimmät veisut (yksinkertaisia, tylsiä ja kaupallisia) ja soittaa niitä koko ajan. Ensin tekopirteä juontaja pälättää jotain ärsyttävää (hyvässä lykyssä niitä on kaks ja ne kuulostaa ihan toisiltaan) ja sitten tulee niitä ärsyttäviä viisuja. Aina radioo ei voi ees sulkee vaan sitä on pakko kuunnella ja sitten koko päivän päässä soi joku Levoton prinssi tai vastaava.
Radio
Eikö se ikinä lopu..
3115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mä olen täysin samaa mieltä sun kanssasi! Amerikkalaistuminen vaikuttaa Suomen kanaviin ihan liikaa. Ajattele, että musiikki atehdään sellaiseksi, että sitä on hyvä soittaa radiossa. Eli tyyliin: No Tässä on Shakira terve! MIllaista introa pitäisi olla mun uudessa biisissä? Jenkeissä soitetaan vain pieni pätkä biisejä, eli kertosäkeen pitää tulla nopeasti= musiikin laatu huononee kun renkutetaan vain kertosäettä =( Ottakaa yhteyttä kanaviin ja valittakaa! Radiota pitäisi tehdä suomalaisia kuuntelijoita varten eikä jenkkejä!
Radioo ei tarvi sulkea. Ylellä on asiapitoisiakin kanavia mutta kun ne ei nykynuorisolle (tai muodikkaan nuorekkaille) kelpaa. Heille pitää olla äksöniä. Ja se on sitä että tekopirteä parivaljakko vetää studiossa juontajan roolia ja nauraa omille vitseilleen ja puhuu pelkkää paskaa. Jos jotain asiaa käsitellään se on vain iltapäivälehtimäinen pintaraapaisu.
Ihmiset haluavat tätä. Ei näitä kanavia pidetä yllä jos niitä ei kuunnella. Itse en jaksa kuunnella novan tai kissfm:n juontajia minuuttia pitempään.
Musiikki siellä on pääsääntöisesti laadukasta mutta kapea-alaista. Jos pitää marjapuurosta eikä syö muuta kuin sitä se alkaa ällöttää. Kaupallisten kanavien musiikin suhteen on valitettavasti sama asia. Niitä kappaleita ei pysty kuuntelemaan sitten muutenkaan.
Niin, mistäkö tiedän kun en kuuntele. Kyllä minä novaa kuulen, en kuuntele. Se soi luvattoman paljon julkisissa tiloissa. Jos, korostan jos minulla on kotona radio auki kanava on aina ylen radio1 jonka olemassaolosta monet eivät kaiken mediasaastan keskellä edes tiedä.
Mutta minä olenkin kalkkis.
Mä kuuntelen ylen ykköstä aina joskus yleensä sen takia että on pakko, vaikka on tietysti hyvä että semmonenkin kanava on josta tulee ihan asiaakin sitäkin on hyvä välillä kuunnella. Nyt joulun aikaan sieltä tulee parhaat joululaulut. Mutta jos mä saan valita niin kanava on ylex tietysti sielläkin on tekopirteitä juontajia mutta musiikki on ainaski vähän monipuolisempaa.