Permis ei lähde =(

Minua ärsyttää suunnattomasti tämä permikseni, se on ollut minulla ihan syksyn alusta kun koulut alkoivat ja vieläkin kestää! Haluun sen jo pois..

No selitän tarkemmin, eli syksn alussa päätin hankkia ihan tavallisen permiksen jotta hiuksista tulisi kiharammat (huomioikaa, tavalliset hiukseni ovat luonnonkiharat ja lapaluuhun asti pitkät jota vihasin suunnattomasti kun vääntyi juuri niin miten en halunnut..) ja se kampaaja sanoi että mun hiukset on niin painavat että ei varmaan kolmea kuukautta kauempaa kestä, ja muutenkin ne ovat todella voimakkaasti luonnonkiharat. No pidin tätät permistä about 2 kuukautta kunnes teho alkoi lakata, ja kävin uudelleen laittamassa sen. Sen jälkeen päätin etten enää hanki uudestaan kun alkoi käydä raskaaksi tämä hiusten hoito ja pläplä. No, nyt ollaan siis tässä että ne eivät ole enää niin kiharat kuin silloin, hoidan niitä tavallisella sunsilk fashion shampoolla ja hoitoaineella, harjaan ne jne. mutta tahtoo vieläkin olla kiharaiset :// Ärsyttävintä on että kun harjaan ne, niistä tulee sellanen pehko eli vähän sähkösiksi menevät, tai eivät, en tiedä, niin pitää aina kastellä kädellä niitä. Nyt kun laitoin sivujakauksen, sillä puolella jolla on enemmän hiuksia on siinä päällä vähän lyhyempiä, ja jos ne ovat ihan kuivat ja sillain, ne nousee ihan pehkoks :s Tosi rasittavaa. Ei saa hetkeäkään rauhaa kun miettii onko ne taas menny huonosti (tiedän, tämä kuulostaa todella bimbolta kun ajattelee miten hiukset on, mutta olen huomannut että ne ovat harvinaisen pahasti kun en tiedä sitä) eikä sutiminen auta.

Tämän viikon lauantaina ollaan menossa kampaajalle jotta se vähän tasaisi hiusten latvoja ja samalla aateltiin pyytää siltä miten näitä hiuksiani voisi hoitaa paremmin. Onko teillä mitään ehdotuksia asiasta? Olisin kiitollinen jos edes joku ymmärtäisi ongelmani =)
5263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Permanentti lähtee pois kasvamalla tai leikkaamalla, toki kihara ajanmyötä muuttuu loivemmaksi/veltommaksi mutta pois se ei varsinaisesti lähde.

Äänestä

Oletko sitten harkinnut suoristuspermanenttia? Minulla on pitkät hiukset, jotka eivät ole kovin kiharat, mutta luonnontilassa laineilla, sateella sojottavat, kampaus ei kestä jne. Otin viime kesänä tavallisen kiharapermiksen ja siitä tuli aivan kauhea. En leikkauttanut lyhyeksi, vaan hammasta purren suoristelin puoli vuotta. Vuoden lopussa ajattelin, ettei ole mitään hävittävää ja otin suoristuspermiksen. Tulos: mulla ei ole koskaan ollut näin hyvä ja helppo tukka! Kunhan saan tämän tuplapermiksen kasvatettua ulos, otan tasan varmasti uuden suoriksen.

En tietenkään tiedä, miten sinun hiuksesi reagoisivat, kun ovat voimakkaammin varmaan kihartuvat kuin minulla, mutta auttaisiko kampaajasi arvioinnissa?

Oletko muuten koskaan käyttänyt suihkutettavaa, hiuksiin jätettävää hoitoainetta? Mulla auttaa hyvin sähköisyyteen talvella.

Äänestä
  • Olen omakotitekoisesti yrittänyt suoristusraudalla suoristaa hiuksia, mutta ei ne tahtonu kun uudestaa vaa kiharalle ^^' No, me ollaan menossa sinne kampaajalle ja aijotaan kysyä jotain ainetta siihen, muttajoo..

    Niin ja mun hiukset ei ole sinänsä 'sähköset' vaan jotenki oudosti ne menee kun harjaan ne, sillee pehkoks. Eilen pesin hiukset oikein perusteellisesti, kuivasin föönillä ja nyt kun harjasin ne koulun jälkeen näistä latvoista tuli tälläset.. harottavat. Jännästi. Sillee et ne ei ole 'suorat ja yhdessä' vaan 'erilleen ja laaajasti', jos tajusit :'D Mutta nyt tosi ärsyttävät, kun yritän vedellä saada niitä enemmän 'tavallisiksi' eli kuten luonnollisesti hiusten pitääkin, niin ei ne millään halua sitä ://

    Äänestä

  • Gipsu kirjoitti:

    Olen omakotitekoisesti yrittänyt suoristusraudalla suoristaa hiuksia, mutta ei ne tahtonu kun uudestaa vaa kiharalle ^^' No, me ollaan menossa sinne kampaajalle ja aijotaan kysyä jotain ainetta siihen, muttajoo..

    joita voi tai itse kokeilin..

    eli ensinnä käy vaikka laittaa joku ihana tehohoito kampaajalla - siitähän se hius nauttii sata varmana..

    kokeile kotona erilaisia hoitoja - itsellä tuli karmee permis josta pääsin eroon suht hyvin mm.www- tuotesarjan tehohoidolla jonka voi antaa vaikuttaa vaikka saunassa, pyyhe kiedottuna päähän.

    olen myös aikoinaan tehnyt suoristuspermiksen kotikonstein..mutta se vaatii mitä luultavammin myös leikkuun jälkeenpäin. tavallista permisainetta sekä kampa - that's it..menee tovi siinä kampailessa, mutta ite sain suoran ja leikkautin sitte tukkani..lähti pituutta 3cm

    Äänestä

  • Gipsu kirjoitti:

    Olen omakotitekoisesti yrittänyt suoristusraudalla suoristaa hiuksia, mutta ei ne tahtonu kun uudestaa vaa kiharalle ^^' No, me ollaan menossa sinne kampaajalle ja aijotaan kysyä jotain ainetta siihen, muttajoo..

    Niin ja mun hiukset ei ole sinänsä 'sähköset' vaan jotenki oudosti ne menee kun harjaan ne, sillee pehkoks. Eilen pesin hiukset oikein perusteellisesti, kuivasin föönillä ja nyt kun harjasin ne koulun jälkeen näistä latvoista tuli tälläset.. harottavat. Jännästi. Sillee et ne ei ole 'suorat ja yhdessä' vaan 'erilleen ja laaajasti', jos tajusit :'D Mutta nyt tosi ärsyttävät, kun yritän vedellä saada niitä enemmän 'tavallisiksi' eli kuten luonnollisesti hiusten pitääkin, niin ei ne millään halua sitä ://

    käyttämään hiuksiin suihkutettavaa hoitoainetta latvoissa se ainakin minulla poisti sähköisyyttä tukasta ...Tosin käytin sitä silloin poermanentatussa tukassa lisäämääm kiharoiden volyymia enkä suoristamaan niitä.

    mutta vois kokeilla suihkutettavaa hoitoainetta suorempaankin latvaan. Hyvä oli ainakin Bonacuren moisture kick hoitosuihke kuivalle tukalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Gipsu kirjoitti:

Minua ärsyttää suunnattomasti tämä permikseni, se on ollut minulla ihan syksyn alusta kun koulut alkoivat ja vieläkin kestää! Haluun sen jo pois..

No selitän tarkemmin, eli syksn alussa päätin hankkia ihan tavallisen permiksen jotta hiuksista tulisi kiharammat (huomioikaa, tavalliset hiukseni ovat luonnonkiharat ja lapaluuhun asti pitkät jota vihasin suunnattomasti kun vääntyi juuri niin miten en halunnut..) ja se kampaaja sanoi että mun hiukset on niin painavat että ei varmaan kolmea kuukautta kauempaa kestä, ja muutenkin ne ovat todella voimakkaasti luonnonkiharat. No pidin tätät permistä about 2 kuukautta kunnes teho alkoi lakata, ja kävin uudelleen laittamassa sen. Sen jälkeen päätin etten enää hanki uudestaan kun alkoi käydä raskaaksi tämä hiusten hoito ja pläplä. No, nyt ollaan siis tässä että ne eivät ole enää niin kiharat kuin silloin, hoidan niitä tavallisella sunsilk fashion shampoolla ja hoitoaineella, harjaan ne jne. mutta tahtoo vieläkin olla kiharaiset :// Ärsyttävintä on että kun harjaan ne, niistä tulee sellanen pehko eli vähän sähkösiksi menevät, tai eivät, en tiedä, niin pitää aina kastellä kädellä niitä. Nyt kun laitoin sivujakauksen, sillä puolella jolla on enemmän hiuksia on siinä päällä vähän lyhyempiä, ja jos ne ovat ihan kuivat ja sillain, ne nousee ihan pehkoks :s Tosi rasittavaa. Ei saa hetkeäkään rauhaa kun miettii onko ne taas menny huonosti (tiedän, tämä kuulostaa todella bimbolta kun ajattelee miten hiukset on, mutta olen huomannut että ne ovat harvinaisen pahasti kun en tiedä sitä) eikä sutiminen auta.

Tämän viikon lauantaina ollaan menossa kampaajalle jotta se vähän tasaisi hiusten latvoja ja samalla aateltiin pyytää siltä miten näitä hiuksiani voisi hoitaa paremmin. Onko teillä mitään ehdotuksia asiasta? Olisin kiitollinen jos edes joku ymmärtäisi ongelmani =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu