KATOLINEN KIRKKO EI OLE PIETARIN KIRKKO
Katoliset papit väittävät että Rooman kirkon "ensimmäinen Paavi" olisi Apostoli Pietari. Heidän mukaansa Paavin kirkko olisi apostolisen seurakunnan perinteen jatkaja. He perustelavat väitettään Raamatun ulkopuolisilla lähteillä, historiantutkimuksellisilla seikoilla, mm sillä että joidenkin apostolien uskotaan saarnanneen Roomassa. Mutta sekä Raamatun tuntemus että katolisen kirkon verinen historia antavat aiheen epäillä ettei katolinen kirkko olekaan seurakunta jonka vanhin Pietari oli.
Pietarin ei Raamatussa kerrota edes käyneen Roomassa. Vaikka Pietari olisi käynyt Roomassa, Raamatun ilmoitus on että seurakunta jonka vanhin hän oli, sijaitsi Jerusalemissa. Katolilaispappien satujen sijaan kannattaa mielummin tutkia Raamattua jossa kyllä kerrotaan missä Pietarin kirkko oli. Apostoli Pietarin vaikutusalue oli Juudean maakunta, ja erityisesti Jerusalem, jossa hän saarnasi evankeliumia juutalaisille.
Gal.2:7
minulle [Paavali] oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille - sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa
Gal.1:18
Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi."
Keefas oli Pietarin kutsumanimi, tämä käy ilmi kohdasta Joh.1:42. Seurakunta jonka vanhin Pietari oli, sijaitsi siis Jerusalemissa. Voimme todeta että "Pyhän Pietarin kirkko" oli Jerusalemissa, ei Roomassa. Jeesuksen veli Jaakob kohosi Jerusalemin seurakunnan johtoon Pietarin jälkeen.
Paavali oli Rooman seurakunnan vanhin. Pietari oli Jerusalemin seurakunnan vanhin. Katolisen kirkon perusti PAAVALI, ei Pietari. Paavalilla ja Pietarilla oli oppiriita. Paavali vastusti Pietaria (Gal.2:11). Jerusalemin ja Rooman kirkko olivat kaksi eri kirkkoa. Pietarin oppi oli erilainen kuin Paavalin oppi. Oppi-ristiriita oli ainakin siitä tuliko Mooseksen lakia noudatta. Pietari opetti lain noudattamista, Paavali opetti että Mooseksen laki on vanhentunut.
1. Paul was converted about 37 A.D. He says in the first chapter of Galatians (Gal. 1:13-18) that after his conversion he went into Arabia, "then after three years I went up to Jerusalem to see Peter and abode with him 15 days." This takes us to 40 A.D. and Peter is still in Jerusalem.
2. Sometime during these days Peter made his missionary journey through the western part of Judea, to Lydda, to Joppa, to Caesarea, and back to Jerusalem (Acts 9, 10, 11 ).Then came the imprisonment under Herod Agrippa I and the miraculous deliverance by the angel of the Lord (Acts12). Peter then "went down from Judea to Caesarea and there ebode" (Acts 12:19). Hered Agrippa died not long after these events (Acts 12:20-23). Josephus says that the death of Agrippa occurred in the fourth year of the reign of Claudius. This would be about 45 A.D., and Peter is still in Palestine.
3. Paul writes in the second chapter of Galatians that 14 years after his first visit to Jerusalem to visit Simon Peter, he went again to see him, The first journey was 40 A.D., 14 years later brings us to 54 A.D., and Peter is still in Palestine.
Romans 1:13 shows that the Church at Rome was a Gentile church. At the Jerusalem conference (Gal. 2:9), it was agreed that Peter should go to the Jews and Paul to the Gentiles. The gospel ministry of Paul was motivated by a great principle which he clearly repeats in Romans 15:20: "Yea, so have I strived to preach the gospel, not where Christ was named, lest I should build upon another man's foundation."
"BABYLON" JOHON PIETARI VIITTAA KIRJEESSÄÄN TARKOITTAA JERUSALEMIA
Pietari kirjoittaa (1.Piet5:13) "Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa oleva seurakunta, valittu niinkuin tekin, ja minun poikani Markus."
Pietari saarnasi evankeliumia juutalaisille juudean maakunnassa ja Jerusalemissa. Pietari kutsuu kirjeessään Jerusalemia Babyloniaksi! Tämä ei ole viittaus muinaiseen babyloniin, sillä Pietarin ei missään ole kerrottu perustaneen seurakuntaa nykyisen Irakin alueelle. Babylonian muinainen valtakunta tuhoutui ja hävisi jo 2500 vuotta sitten. Se hajosi ja tilalle tuli eri hallitsijoita ja kulttuureja. Muinaisella Babylonilla on uusi symbolinen merkitys uudessa liitossa: se on ihmisoppien ja uskonnon sekoitus, ja siksi Pietari kutsui Jerusalemia Babyloniaksi. Se että Jerusalem on profetiaalinen Babylon käy yhä selvemmäksi jos vertaamme seuraavia kohtia:
Ilm.18:24
"ja hänestä [Babylon] on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.
,ja Jerusalemista on sanottu että siitä on löydetty "kaikkien profeettain veri, mikä on vuodatettu maailman perustamisesta asti" (Luuk.11:49, Matt.23:37). Tuo kaupunkin jota Pietari piti Babylonina oli siis Jerusalem. Irak ja irakilaiset ovat yksi kansa muiden maailman kansojen joukossa. He eivät yksin, tai erityisesti ole mikään profetioiden Babylon, vaan Pietarinkin mukaan Babylon josta joissakin profetioissa puhutaan viittasi vanhaan Jerusalemiin.
RAAMATTU KOOTTIIN SATOJA VUOSIA JEESUKSEN ELINAJAN JÄLKEEN
Kaikki Uuden Testamentin kirjoitukset eivät ole Jeesusta seuranneiden opetuslasten kirjoittamia. Luukasta ei mainita Jeesuksen opetuslapsena eikä Jeesuksen vaikutusajan henkilönä. Luukas oli Paavalin kanssa kiertänyt kristinuskoon kääntynyt lääkäri (Kol.4:14). Myöskään Markus ei ollut Jeesuksen opetuslapsi. Luukas ja Markus kirjoittivat ylös sen mitä Jeesuksen opetuslapset tapahtumista kertoivat, eli he eivät itse olleet tapahtumien ja opetusten todistajia. Neljästä evankeliumista ainoastaan Johanneksen ja mahdollisesti Matteuksen evankeliumit ovat Jeesusta seuranneiden apostolien sanelemia tai kirjoittamia.
Jeesuksen teloitus sijoittuu ajalle 29 - 32 ajanlaskun alun jälkeen. Uuden Testamentin kirjat on kirjoitettu n. 50 - 80 jKr eli muutama kymmenen vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Välimeren alueen kristittyjen keskuudessa liikkui useita erilaisia kirjoituksia, ja kirjoja, ja evankeliumeja. Uusi Testamentti on kirjakokoelma joka on koottu yhteen vasta 300-luvulla ajanlaskumme alun jälkeen. Idän ja lännen kirkon käsitykset siitä mitkä kirjat kuuluvat Vanhaan Testamenttiin poikkeavat toisistaan. Uuden Testamentin suhteen Nikean kokouksen päätös on omaksuttu yleisesti. Alunperin se mitkä kirjoitukset hyväksyttiin nykyiseen Raamattuun päätettiin Nikean kirkolliskokouksessa satoja vuosia Jeesuksen vaikutusajan jälkeen (v. 325)! Mutta 300-luvulla kirkko oli jo täysin korruptoitunut. Kristinusko oli harhaoppinen apostolisesta ajasta alkaen.
Uuden testamentin kirjoituksia 200 ja 300 -luvuilta on jäljellä runsaasti. Tällä hetkellä tutkijoilla on käytettävissä noin 5000 kappaletta erilaisia Raamatun käsikirjoituksia, joista nykyinen Raamattu on käännetty. Vanhin tällä hetkellä löydetty UT:n käsikirjoitus on vuodelta n. 60 jKr. Se sisältää muutaman jakeen Johanneksen evankeliumista.
Niitä neljää Uuden Testamentin kirjoitusta joihin on tallenettu Jeesuksen opetuksia ja Jeesuksen elämänkertaa kutsutaan neljäksi evankeliumiksi. Uusi Testamentti sisältää myös apostolien eri Vähä-Aasian seurakunnille lähettämiä kirjeitä (Pietarin kirjeet, Johanneksen kirjeet, Jaakobin kirje, Juudaksen kirje). Mutta jäljellä on olemassa myös niiden apostolien kirjoituksia jotka eivät päässeet uuteen testamenttiin. Näitä ovat ainakin Apostoli Tuomaan evankeliumi.
Kaikkia Uuden Testamentin kirjojen kirjoittajia tai kirjoitusajankohtaa ei tiedetä. On oletettu että Apostolien teot kirjoitti Luukas. Ilmestyskirjan kirjoittajasta ei myöskään ole varmuutta mutta ilmeisesti kyseessä on ollut Apostoli Johannes. Miten kristinusko on hyväksynyt pyhiksi kirjoituksikseen kirjoja joiden kirjoittajaa ja kirjoitusajankohtaa ei tiedetä?
Se kirjakokoelma jota Jeesus kutsui Raamatuksi on eri kirjakokoelma kuin kristittyjen tuntema Raamattu. Jeesuksen tuntemassa Raamatussa ei luonnollisestikaan ollut Uutta Testamenttia. Kun Jeesus viittasi "Raamattuun", hän tarkoitti sillä käytännössä VANHAA TESTAMENTTIA. On myös mahdollista että Jeesuksen tuntemassa Raamatussa oli kirjoja jotka on jätetty pois kristittyjen Vanhasta Testamentista. Ja on mahdollista että nykyisin tuntemaamme Vanhaan Testamenttiin on sisällytetty kirjoja joita ei ollut Jeesuksen tuntemassa Raamatussa.
JEESUS VALITSI VAIN KAKSITOISTA (12) APOSTOLIA
Evankeliumissa Jeesus asettaa kaksitoista apostolia (eli sanansaattajaa). Jeesus valitsi opestuslapsistaan ne kaksitoista jotka saivat apostolin arvonimen (Mark.3:14, Luuk. 6:13, Joh.6:70).
"Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele." (Joh.6:70)
"Ja päivän tultua hän kutsui tykönsä opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, joille hän myös antoi apostolin nimen.." (Luuk.6:13)
Apostolisuus oli hengellisen vanhemmuuden merkki (Ilm.4:4). Apostolit olivat arvostettuja Jeesuksen opetusten tulkitsijoita ja opettajia. Heillä oli oikeus sisällyttää tulkintojaan pyhiin kirjoituksiin. Sillä kenellä katsotaan olevan apostolin arvonimi on siis suuri merkitys.
MATTIAS KORVASI JUUDAS ISKARIOTIN
Niistä kahdestatoista jotka Jeesus valitsi, ainostaan yhden ennalta määrättynä kohtalona oli puolen vaihtaminen vihollisen puolelle. Tämä yksi oli Juudas Iskariot joka kavalsi Jeesuksen esivallalle. Mutta yhtäkään niistä yhdestätoista ei kadotettu (Joh.18:9). Koska oli ennalta määrättyä että apostoleja tuli oleman kaksitoista, valittiin Juudas Iskariotin tilalle Mattias:
"Ja he [apostolit] rukoilivat ja sanoivat: "Herra, sinä, joka kaikkien sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta [ehdokkaasta] sinä olet valinnut ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa, josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa." Ja he heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle, ja hänet luettiin niiden yhdentoista kanssa apostolien joukkoon. " (Ap.t.1:26)
Kun Mattias oli valittu apostolien keskuudessa apostolien keskuuteen, oli apostolien luku (12) taas täysi.
Paavali, kolmastoista apostoli?
Paavali oli Tarsoossa asuva juutalainen teltantekijä joka koki kääntymyksen ja ryhtyi kristityksi lähetyssaarnaajaksi. Paavalia kutsuttiin myös Saulukseksi. Ennen kääntymistään kristityksi Paavali oli kiihkeä kristittyjen vainoaja (Ap.t.8:1).
Paavali ei koskaan ollut Jeesuksen opetuslapsi, eikä kuulunut Jeesuksen elinajan messiaaniseen seurakuntaan. Paavali ei edes koskaan nähnyt tai tavannut Jeesusta tämän vaikutusajalla. Huomaa että Jeesus nimitti valitsemansa apostolit opetuslapsiensa joukosta (Luuk.6:13). Paavali kirjoittaa nähneensä Jeesuksen ilmestyksenä, ja julistautuu apostoliksi tämän perusteella.
Se että joku julistautuu "pyhäksi" tai ottaa itselleen apostolin arvonimen ei riitä todisteeksi sillä Jeesus sanoi:
"Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä." (Joh.5:31)
Kysymys kuuluukin, miten Paavali saattoi julistautua apostoliksi, vaikka Jeesus valitsi vain kaksitoista apostolia? Ollessaan apostoli, Paavali olisi kolmastoista apostoli! Täytyy muistaa että evankeliumeissa puhutaan, ja Jeesus puhui, nimenomaan kahdestatoista apostolista. Se että Jeesus valitsi vain kaksitoista apostolia ei ole sattuma, vaan apostolien lukumäärällä on symbolinen merkitys. Nämä kaksitoista apostolia ovat Israelin kahdentoista sukukunnan vertauskuva (Ilm.21:12-14).
Paavalin apostolisuudelle ei voida löytää perusteita Jeesuksen opetuksista. Jeesus ei asettanut Paavalia apostoliksi. Jeesus asetti vain kaksitoista apostolia. Täytyy silti muistaa että Pietari mainitsee Paavalin seurakunnan jäsenenä (2Piet.3:15-16), veljenä, mutta ei kuitenkaan apostolina. Paavali sanoo itsekin ettei hän ole apostolin arvonimen arvoinen (1Kor.15:9). Ja kerta hän sanoo itse näin, niin tätä sopii noudattaa. Niin me siis pidämme Paavalia pelkästään evankelistana, emme apostolina. Paavalin kirjeet on erotettava Raamatusta omaksi kirjakseen joka kulkee nimellä "Paavalin kirjeet vähä-aasian seurakunnille". Nikean kirkolliskokouksen päätöksillä ei ole arvoa.
Raamattu ei ole kristillinen kirja
47
2272
Vastaukset
- WeijoLindroos
Tässä lisää:
http://www.Jeesus-on-Herra.com- yurki1000
Kiitos Weijo. Jumalan siunausta :-)
Siunataan Israelia.
http://www.weblessisrael.org/
Suomi on siunannut ja tullut siunatuksi. Suomessa levänneet paluumuuttajat ovat iloisia ja virkeitä.
- For more than 20 years busses have been leaving from St. Petersburg early in the morning for Finland. The Jewish families spend 3 days and nights in the homes of Finnish Christians who take good care of them and bless them in many ways. Israeli officials have remarked that most Olim arrive tired and worn out, except the ones who come by way of Finland. They are rested, happy and full of joy and optimism.
http://int.icej.org/news/special-reports/aliyah-through-finland
- Ja sitten on olemassa Jumalan ilmoituksen mukaan Israelin kuningaskunta, joka on ollut peitossa ihmissilmiltä yli 2700 vuotta, mutta ei suinkaan lopullisesti hävinneenä. On tullut lähelle se aika, jolloin tämä suuri ja hämmästyttävä salaisuus tulee paljastumaan ja kaikki maailman kansat tulevat sen näkemään. Ja tämä asia tulee koskettamaan meitä suomalaisia, koska niin monet tosiasiat kertovat sen puolesta, että maa nimeltä Suomi edustaa Israelin kuningaskuntaa ja niitä kantaisä Jaakobin kymmenen pojan jälkeläisiä, joiden johtajasta käytetään myös nimeä Joosef tai Efraim.
http://jarmo10.org/jouni.htm
Hes:
37:15 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
37:16 "Sinä, ihmislapsi, ota puusauva ja kirjoita siihen: 'Juudalle ja häneen liittyneille israelilaisille.' Ota sitten toinen puusauva ja kirjoita siihen: 'Joosefille; Efraimin ja kaiken häneen liittyneen Israelin heimon sauva.'
37:17 Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi.
37:18 Kun sitten kansasi lapset sanovat sinulle näin: 'Etkö selitä meille, mitä sinä tällä tarkoitat?'
37:19 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.
http://evotuhat.files.wordpress.com/2013/02/savior.jpg
http://jarmo10.org/sakuva.jpg
1Moos. 28:14 Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.
http://jarmo10.org/vak.jpg
- Oulun profeetta kertoi 11.6.1961 Jumalan sanovan, että "Suomi on rakkain kansani Israelin jälkeen." Koska "Efraim ja häneen liittyneet Israelin heimot" ovat kadoksissa, niin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ei liene voinut antaa tällaista rakkauden tunnustusta kuin tuhlaajapoika-"lempilapselleen Efraimille" (Jer. 31:16-20), jonka oli luvannut "tuoda takaisin pohjoisesta maasta (=Finland?) aikojen lopussa" ja pitää "esikoisenaan" (Jer. 31:2-9) ennen vanhempaa Juudaa (nyky-Israelia).
http://fkf.net/Kadonneet/index.html#perhe
http://www.britam.org/codesarticles/CodesFinland.html
Löytö
http://www.youtube.com/watch?v=3zA7ihcXGzQ
http://www.yadvashem.org/yv/en/exhibitions/communities/munkacs/index.asp
- vaan ei sitä
moni sano ääneen tänä päivänä:
http://www.chick.com/reading/tracts/0071/0071_01.asp
http://www.scribd.com/doc/6019378/The-Godfathers
http://www.scribd.com/doc/6083692/THe-Force
- asema
on Jeesuksen antama. Sitä ei muuta Paavalin alemmuuden tunne. Se oli seuraus kristittyjen vainoamisesta, mikä loppui Jeesuksen kohtaamiseen.
Olet aikamoinen väittäessäsi, ettei Raamattu olisi kristillinen kirja. Se on itse asiassa enemmän, se on Jumalan ilmoitus ihmisille.
Kovin ylentävää ei ole kinastella Pietarin ja Paavalin asemista.
Tärkeää on lukea Raamattua ja pysyä kaidalla tiellä.- raamatunlukija
Kristitylle on tärkeää lukea Raamattua tarkkaan, myös Paavalin ja Pietarin asemasta. On totta ettei Jeesus asettanut Paavalia apostoliksi, vaan Paavali itse näkyineen.
- mahmouda
raamatunlukija kirjoitti:
Kristitylle on tärkeää lukea Raamattua tarkkaan, myös Paavalin ja Pietarin asemasta. On totta ettei Jeesus asettanut Paavalia apostoliksi, vaan Paavali itse näkyineen.
kannattaa eniten antaa painoa Jeesuksen opetuksille, sitten vasta apostolien, ja vasta sitten paavalin, jos ollenkaan paavalia haluaa siteerata
- Paavalin teot
mahmouda kirjoitti:
kannattaa eniten antaa painoa Jeesuksen opetuksille, sitten vasta apostolien, ja vasta sitten paavalin, jos ollenkaan paavalia haluaa siteerata
Apostolien teot 8:1
"Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen."
Ap.t.8:3
Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen.
Ap.t.22:4
Ja minä (Paavali) vainosin tätä tietä (kristillisyyttä) aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia,
- Juolupunkki
Joulu ei ole kristillinen juhla, vaan pakanallinen
- lue täää
Joulu on roomalais-barbaarista perää jonka Perkeleen poika (Paavi) asetti
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6633954
- Uskova
On turvallista, että Jumalan sormi ohjaa raamatun kirjoittajia. On myös valtava aarre kristikansalle, että uudessa testamentissa on Paavalin kirjeet. Paavalin kirjeet on sopusoinnussa Jeesuksen opetukselle.
- teosofi tutkija.
Jeesus oli ilmeisesti ainakin olemassa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4141167 - PUTTE
Mitä mieltä olette! Mielestäni Mattiaan valinta ei ollut Jumalan tahto; arpominen; uurimit ja tummimit;
ne olivat menneet Jeesuksen perustaman uuden liiton myötä historiaan. Opetuslapset taisivat tehdä
Mattiaan valinnan ns "lihassa" Jumalaa enempää konsultoimatta. Jumalan vastaus oli Paavali, Jumalan oma
valinta. Apostolin auktoriteettiä ei oteta se annetaanja sen antaa Jumala. Ilman voimaa ja ilman Jumalan
antamaa auktoriteettiä polttaa itsensä ja seurakuntalaiset loppuun ja uhraa elämänsä "turhille sakkokierroksille". Paavali sai voiman toteuttaa apostolinen tehtävänsä (vrt Joh 5:31), eli siinä on todistusta
kylliksi, että asiat tapahtuvat ja jälkeä syntyy. Mattias ei liiemmälti esiinny Raamatun lehdillä eikä
uuden testamentin aikakauden muissa apokryfeissä. Ihmisen valinta, ei voimaa, ei auktoriteettiä, ei tuloksia. - ghhgghgh
pistit sitten luun kurkkuun noin 400 000 katolilaiselle papille.
- fsdsddf
Katolinen kirkko ei haluaisi että sen teot tulevat kaikille ilmi. Sillä pahat ihmiset haluavat peittää tekonsa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3175244 - tutkielma...
fsdsddf kirjoitti:
Katolinen kirkko ei haluaisi että sen teot tulevat kaikille ilmi. Sillä pahat ihmiset haluavat peittää tekonsa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3175244http://www.reformation.org/vatican-and-islam.html
katolinen kirkko tappoi opetuslapsia ja Jeesuksen, ja halusi kaapata vallan ja Jumalan siunauksen..
..voiko sen tehda rankaisematta?
tassa tutkielma ..
- dddfdfdfdfd
Kirkon perusopinkappaleet ovat kolminaisuusoppi ja vanhurskauttamis-oppi: Kun vanhurskauttamisoppi on luterilaisuudessa osapuilleen oikein (ihminen pelastuu uskosta), on kuitenkin toinen pääopinkappale väärin. Nimittäin kolminaisuusoppi on Raamatun vastainen harhaoppi.
Jeesus ei ole kaikkivaltias Jumala. Kaikki valtias Jumala on JahVeh, YHVH. Jeesus on vain Jumalan poika (Enkeli Miikael).
Jeesus kiisti kolminaisuusopin (Joh.10)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4420348- PUTTE
Oletko Urantia-hurahtanut kun pidät Jeesusta enkeliolentona.
- 00Kirkon perusopinka
PUTTE kirjoitti:
Oletko Urantia-hurahtanut kun pidät Jeesusta enkeliolentona.
Lue Raamatusta itse
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7078033/37264520 - Raamattua
Jumala YHVH on suurempi vallassa ja voimassa kuin Jeesus
Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
Joh.14:28 - hghhg
Isä Jumalalla ja Jeesuksella Kristuksella, Jumalan Pojalla on kummallakin omat hengelliset ruumiinsa. Lue Jeesuksen Kristuksen ilmestys eli Jeesus Kristus ilmestyi Johannekselle Patmos saarella. Lue, minkä näköinen on Jeesuksen hengellinen ruumis näyssä:Ilm.1:13-16. Johannes ei nähnyt Jumalaa, koska Jumalan kasvoja ei voi kukaan nähdä. Tässä Johannes näki siis Jeesuksen, Jumalan Pojan ja Jumalan Poika on Ihmisen Pojan muotoinen. Tässä Raamatun kohdassa Johannes selvästi kertoo, millaisena hän näki ilmestyksessä Jeesuksen kasvot.Jos Jeesus olisi Jumala, ei hän olisi nähnyt Jeesuksen kasvoja, mutta nyt hän näki kasvot, joten Jeesus ei ole Jumala.
Hesekiel näki Isä Jumalan, joka on Herra, Herra. Mutta ei nähnyt hänen kasvojaan. Miksi? Siksi, koska Jumalan kasvoja ei ole kukaan koskaan nähnyt? Eli tämäkin todistaa, että Jumala on yksin Jumala eikä Jeesus. Lue ja huomaa itse tämä asia:Hes.1:26-28.
Huomaa myös,että Jeesusta ei sanota Herra,Herra. Ainoastaan Isä Jumalasta sanotaan niin ja Hän itse sanoo itseään Herra, Herra.
- liss'äää..
oidaan pitää varmana, että Paavali asui viimeiset vuotensa Roomassa, mutta yhtä varmaa ei ole, että myös Pietari oleskeli siellä. Asiasta on ajoittain tullut jopa kirkkokuntien välinen kiistakysymys. Uskonpuhdistaja Martti Luther ilmaisi vuotta ennen kuolemaansa laatimassaan tekstissä epäilevänsä asiaa: [44]
»On monia oppineita, jotka sanovat, että Pyhä Pietari ei käynyt lainkaan Roomassa. Sellaisia oppineita vastaan puolustautuminen saattaa olla paaville vaikeaa.»
[44] ↑ Martti Luther: Paholaisen perustamaa paaviutta vastaan (1545)
Kenenkä mukaan sai? Jeesuksenko? Ei Jeesuksen sillä Jeesus asetti vain ne kaksitoista nimeltä mainittua. Entäpä opetuslasten? Ei heidänkään, kun he eivät viittaa Paavaliin apostolina. Mutta Paavalin itsesä mukaan hän sai yliluonnollisena ilmestysnäkynä apostolinviran Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Erikoista että Jeesus asetti tämän yhden apostolin sen jälkeen kun oli jo itse kuollut ja kuopattu, tämän yhden joka ei hänen opetuksiaan ollut kuullut.
Paavali kutsuu apostoli Pietaria "ulkokultaiseksi" (Gal.2:13) "valheveljeksi" (Gal.2:4), joka ei hänen mielestään ollut kuuliainen evankeliumille (Gal.2:14).
Gal.2:11
Mutta kun KEEFAS tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista. ... ja hänen (KEEFAS) kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
Paavali siis selkeästi kutsui Pietaria ulkokultaiseksi ja evankeliumille tottelemattomaksi, asettaen itsensä kristillisen seurakunnan pääksi, teki itsestään sen ahtaan portin, ja kutsuukin EVANKELIUMIA OMAKSEEN (2Tim.2:8). Paavali siis ilmiselvästi halusi perustaa uuden, oman kirkon, oman evankeliumin. Ja siihen tehtävään ei evankeliumille tottelemanton Pietari kelvannut.
On aika selvää että oppiristiriita syntyi joko Paavalin kirjeen jälkeen, tai niin ettei Pietati tiennyt Galayalais- Kirjeestä. Jokin siinä mättää kun Paavali pilkkaa ja manaa Pietaria mutta Pietari vain ylistää Paavalia.
Tuskinpa hengailivat Paavali ja Pietari enää yhdessä tuon oppiriidan jälkeen, joten siinäkin mielessä on epätodennäköistä että Pietari olisi tullut Paavalin vieraaksi Roomaan.
Paavali oli petollinen valheveli joka uskalsi vainota juuri ja juuri syyttömiä, eikä koskaan vaiennut puhumasta ja opettamasta muita vaikka itse oli oppia vailla. Se juuri on sitä kun murhaaja asetetaan seurakunnan pääksi
Ilmestyskirja 2:2
Minä tiedän sinun tekosi ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;- ggfgf
"Paul was the great Coryphaeus, and first corrupter of the doctrines of Jesus." (Thomas Jefferson)
- näin se meni
Käytännössä Jeesuksen asettama kirkko, kristinusko, toimi Pietarin ja Jaakobin johdolla Jerusalemissa aina Roomalais-invaasioon saakka (70 jkr). Jerusalemin hyökkäyksen aikoihin kirkko ja sen johto pakeni "vuorille" Matt.24:16 Jeesuksen ennustuksen mukaan. Mentäessä 100-luvulle ilmeisesti kristinuskon riippeet toimivat eri suunnilla palestiinaa, vähä-aasiaa ja P-Afrikassa, kunnes Paavalin perustama harhaoppinen katolinen kirkko, Rooman kirkko, laajeni ja saavutti valtion uskonnon aseman.
Tämä jälkeen Roomalaiskatolinen kirkko pystyi tappamaan ja murhaamaan kaikki ne jotka eivät tunnustaneet sen asemaa ja Paavin asemaa apostolien ketjussa Pietarin jälkeen. Katolinen kirkko syytti kristittyjä harhaoppisuudesta, noituudesta yms jotta pystyi tappamaan heidät - Rational solutation
näin se meni kirjoitti:
Käytännössä Jeesuksen asettama kirkko, kristinusko, toimi Pietarin ja Jaakobin johdolla Jerusalemissa aina Roomalais-invaasioon saakka (70 jkr). Jerusalemin hyökkäyksen aikoihin kirkko ja sen johto pakeni "vuorille" Matt.24:16 Jeesuksen ennustuksen mukaan. Mentäessä 100-luvulle ilmeisesti kristinuskon riippeet toimivat eri suunnilla palestiinaa, vähä-aasiaa ja P-Afrikassa, kunnes Paavalin perustama harhaoppinen katolinen kirkko, Rooman kirkko, laajeni ja saavutti valtion uskonnon aseman.
Tämä jälkeen Roomalaiskatolinen kirkko pystyi tappamaan ja murhaamaan kaikki ne jotka eivät tunnustaneet sen asemaa ja Paavin asemaa apostolien ketjussa Pietarin jälkeen. Katolinen kirkko syytti kristittyjä harhaoppisuudesta, noituudesta yms jotta pystyi tappamaan heidätOnly to see, that one can say it's true. It's only a lack of common scientific knowledge that will provide this situation. That's why the only anwser is education. and that should be free. Like belief.
http://www.free-ed.net/free-ed/
Kymatica
http://topdocumentaryfilms.com/kymatica/
Esoteric Agenda
http://esotericagenda.net/eawatch.html
- totuudenetsija ..
oli juutalainen mies, vaikka oli pakosta katolisessa kirkossa.
Notradamus puhui Pyhimman kanssa.
http://mabus.biz/
etsi totuutta koko elamasi ajan niin sina loydat!
"He perustelavat väitettään Raamatun ulkopuolisilla lähteillä"
Tätä käytetään vahvimpana perusteena paavinvallalle, ja tämä on kyllä Raamatusta:
Matteus 16
18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.
19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.- lklklkkl
Niin, Jeesus ei antanut avaimia Paavalille, eikä rakentanut kirkkoaan Paavalin varaan, vaan PIETARIN
Pietarin, jonka kirkko oli Jerusalemissa, ja jossa Pietari vaikutti ilmeisesti kuolemaansa saakka.
Rooman kirkko ei ollut koskaan, eikä ole, se pyhän Pietarin kirkko. lklklkkl kirjoitti:
Niin, Jeesus ei antanut avaimia Paavalille, eikä rakentanut kirkkoaan Paavalin varaan, vaan PIETARIN
Pietarin, jonka kirkko oli Jerusalemissa, ja jossa Pietari vaikutti ilmeisesti kuolemaansa saakka.
Rooman kirkko ei ollut koskaan, eikä ole, se pyhän Pietarin kirkko."Pietarin, jonka kirkko oli Jerusalemissa, ja jossa Pietari vaikutti ilmeisesti kuolemaansa saakka"
Mikä on peruste sille, että "Babylon", missä Pietari ensimmäisessä kirjeessään mainitsee olevansa, olisi Jerusalem? Perinteisesti, niinkuin edelleenkin, Uuden Testamentin viittaukset Babyloniin on tulkittu nimenomaan Roomaksi (niin vuoden 1642 kuin 1992 suomennoksissa Pietarin I Kirjeessä on sivuhuomautus siitä että hän tarkoittaa Babylonialla Roomaa).- perustelut
Michelarkangelo kirjoitti:
"Pietarin, jonka kirkko oli Jerusalemissa, ja jossa Pietari vaikutti ilmeisesti kuolemaansa saakka"
Mikä on peruste sille, että "Babylon", missä Pietari ensimmäisessä kirjeessään mainitsee olevansa, olisi Jerusalem? Perinteisesti, niinkuin edelleenkin, Uuden Testamentin viittaukset Babyloniin on tulkittu nimenomaan Roomaksi (niin vuoden 1642 kuin 1992 suomennoksissa Pietarin I Kirjeessä on sivuhuomautus siitä että hän tarkoittaa Babylonialla Roomaa).Perusteet ovat mainittu yllä: 1) Pietarin vaikutusalue oli Raamatun mukaan Jerusalem (katso perustelut yllä), ja 2) Jerusalemista on sanottu että siitä on löydetty "kaikkien profeettain veri, mikä on vuodatettu maailman perustamisesta asti" (Luuk.11:49, Matt.23:37), kuten on myös sanottu Babylonista (Ilm.18:24)
- tätä mieltä
Paavalin kirjeet tulisi erottaa Raamatusta, ne ovat vain "oheismateriaalia"
- kanta
Asiasi on pilkun viilausta. Katolinen kirkko ei itse koe ehdottomaksi ja oikeaksi, että apostoli Pietari olisi käynyt Roomassa. Kirkon vanha perinne vain jatkuu. Kirkko määritteli Paaviuden alkavan Pietarista, koska näin se katsoi uskon olevan yhtenäisempi. Todellisuudessa paavius syntyi 400-luvulla jKr. eikä sillä ole yhteyttä Pietariin. On turhaa aloittaa yksityiskohtien tarkastelu, sillä tavalla ei pääse minnekään. Tuloksena on vain yksipuolinen, yksioikoinen kuva asiasta, ja korostan että näin ei saada tietää oikeaa totuutta, koska kukaan ihminen ei voi mennä väittämään että tietäisi oikean totuuden, ei kukaan! En kommentoi yksityiskohtaisemmin argumenttisi loppuosaa. Mutta yleisesti asia on pilkun viilausta ja se on mielestäni turhaa tässä modernissa kirkossa, ainakin tise uskon osalta. Myönnän että historian tutkiminen on mielenkiintoista ja sieltä voi etsiä epäkohtia. Näitä epäkohtia on synnyttännyt kirkko itse ajan saatossa, erityisesti katolinen kirkko. Pröystäilevät renessanssipaavit muokkasivat uskoa mieleisekseen. Katolista kirkkoa ei tule tuomita tästä syystä, pitää muistaa sen vanhat perinteet ja kunnioittaa niitä.
- Alkup usko
Katolinen kirkko jatkaa sillä harhaoppisella tiellä joka on Pietarin opetuksen vastaista: Mooseksen lakia ei ole mitätöity tai kumottu, vaan se on siunaukseksi ja noudatettavaksi kun sitä tulkitaan Jeesuksen opin valossa.
Eli koko katolisen kirkon, paavalin, kolminaisuusopin ja paavin voi unohtaa - ne eivät kuulu kristinuskoon Raamatunkin todisteiden mukaan - Lawlessnes
Alkup usko kirjoitti:
Katolinen kirkko jatkaa sillä harhaoppisella tiellä joka on Pietarin opetuksen vastaista: Mooseksen lakia ei ole mitätöity tai kumottu, vaan se on siunaukseksi ja noudatettavaksi kun sitä tulkitaan Jeesuksen opin valossa.
Eli koko katolisen kirkon, paavalin, kolminaisuusopin ja paavin voi unohtaa - ne eivät kuulu kristinuskoon Raamatunkin todisteiden mukaanKun siis Raamattu puhuu "laittomuuden ihmisen" ilmestymisestä, sillä tarkoitetaan kristillistä kirkkoa.
- eikös näin
Paavi on SAATANASTA!
ja rakenteiden juuret ovat pakanallisessa epäjumalanpalveluksessa. "Kristillinen" viitta laskettiin tämän epäjumalanpalveluskultin päälle. Näin ollen vuosisatoja se on tehokkaasti petkuttanut ihmiskuntaa ja tekee sitä vielä tänäpäivänäkin.
Kuka istuu Pietarin tuolilla Vol.1
Who Is Sitting on the Chair of Peter? Vol.1
http://universal-spirit.org/s371_desc.htm
A highly explosive reading! If, in view of the media spectacle put on by the Vatican, doubts should come up as to what all that has in the least to do with Jesus, the Christ, we become all the move incensed to learn the extent to which the teaching and structure of the Church directly stems from pagan idolatry. A "Christian" mantle has been draped over this cult of idolatry, thus, effectively duping mankind over the centuries and still today.
The Church interferes mightily, threatening the eternal torments of hell for all those who do not subjugate themselves to it. This has not the least to do with Jesus, the Christ, with His simple teaching and original, early Christianity!
Eiköhän käärmeen pää murskaannu tässä ajankuluessa kun ihmiskunta kohoaa henkisesti ja sen tietoisuus laajenee.mirahey1 kirjoitti:
ja rakenteiden juuret ovat pakanallisessa epäjumalanpalveluksessa. "Kristillinen" viitta laskettiin tämän epäjumalanpalveluskultin päälle. Näin ollen vuosisatoja se on tehokkaasti petkuttanut ihmiskuntaa ja tekee sitä vielä tänäpäivänäkin.
Kuka istuu Pietarin tuolilla Vol.1
Who Is Sitting on the Chair of Peter? Vol.1
http://universal-spirit.org/s371_desc.htm
A highly explosive reading! If, in view of the media spectacle put on by the Vatican, doubts should come up as to what all that has in the least to do with Jesus, the Christ, we become all the move incensed to learn the extent to which the teaching and structure of the Church directly stems from pagan idolatry. A "Christian" mantle has been draped over this cult of idolatry, thus, effectively duping mankind over the centuries and still today.
The Church interferes mightily, threatening the eternal torments of hell for all those who do not subjugate themselves to it. This has not the least to do with Jesus, the Christ, with His simple teaching and original, early Christianity!
Eiköhän käärmeen pää murskaannu tässä ajankuluessa kun ihmiskunta kohoaa henkisesti ja sen tietoisuus laajenee.teos lytyy täältä
http://universal-spirit.orgmirahey1 kirjoitti:
teos lytyy täältä
http://universal-spirit.orgolen yhä sitä mieltä,että juutalainen Yeshua oli Rooman ensimmäinen paavi Pietari,joka oli oikealta nimeltään Simon Ben Kosiba (bar-Kochkba).Hän muuttui nimenomaan kidutuksen ansiosta Golgatan ristillä homosta heteroksi.
Sama jätkä keksi kirjallisuudessa Jumalan,rahan ja uudisti roomalaista kalenteria.Ei tätä totuutta
muuta edes kristillisen ajanlaskumme historia,sillä ensimmäiset kalenterit ilmestyivät vasta 400-luvulla.
Itse asiassa koko huijauksen takana sionisti-imperialistit,joiden arvovalta perustuu vieläkin lähinnä uskonsatuihin.- Amen!
mirahey1 kirjoitti:
ja rakenteiden juuret ovat pakanallisessa epäjumalanpalveluksessa. "Kristillinen" viitta laskettiin tämän epäjumalanpalveluskultin päälle. Näin ollen vuosisatoja se on tehokkaasti petkuttanut ihmiskuntaa ja tekee sitä vielä tänäpäivänäkin.
Kuka istuu Pietarin tuolilla Vol.1
Who Is Sitting on the Chair of Peter? Vol.1
http://universal-spirit.org/s371_desc.htm
A highly explosive reading! If, in view of the media spectacle put on by the Vatican, doubts should come up as to what all that has in the least to do with Jesus, the Christ, we become all the move incensed to learn the extent to which the teaching and structure of the Church directly stems from pagan idolatry. A "Christian" mantle has been draped over this cult of idolatry, thus, effectively duping mankind over the centuries and still today.
The Church interferes mightily, threatening the eternal torments of hell for all those who do not subjugate themselves to it. This has not the least to do with Jesus, the Christ, with His simple teaching and original, early Christianity!
Eiköhän käärmeen pää murskaannu tässä ajankuluessa kun ihmiskunta kohoaa henkisesti ja sen tietoisuus laajenee." This has not the least to do with Jesus, the Christ, with His simple teaching and original, early Christianity!"
Amen to that!
- Nooalaiset.
Modernin ajan kaksi keskeisintä hautalöytöä:
Dominus Flevit:in Hautalöytö
Dominus Flevit:in Hautalöytö on Jerusalemista muinaiselta hautaluolasta löydetty ossuaari-kokoelma joiden joukossa "Simon Joonan poika", joka siis oli Pietarin oikea, alkuperäinen nimi (katso Matt.16:17). Jos Dominus Flevitin hautalöytö osoittautuu oikeaksi, se todistaa että Pietati kuoli Jerusalemissa, mikä olisikin Raamatun mukaista
http://www.freerepublic.com/focus/f-religion/1027410/posts
In 1953, two Franciscan monks discovered hundreds of 1st century ossuaries stored in a cave on the Mount of Olives near Jerusalem. The archaeologists claimed to have discovered the earliest physical evidence of a Christian community in Jerusalem, including some very familiar Biblical names. The name inscribed on one ossuary read: "Shimon Bar Yonah" - Simon, the Son of Jonah, the original Biblical name of the Disciple Peter.
The 43 inscriptions discovered in the Dominus Flevit cemetery between May 1953 and June 1955 were published with photographs by P. B. Bagatti and J. T. Milik in 1958. The inscriptions on the ossuaries also included the names Jesus, Joseph, Judas, Mathew, Martha, Mary and Mariame - with the inscriptions of the latter two names being written in Greek.
Talpiotin hautalöytö:
Toinen tärkeä hautalöytö on Talpiotin hauta, Talpiotista, Jerusalemin läheltä Israelista vuonna 1980 löydetty hauta jossa mahdollisesti Jeesuksen, Jeesuksen äidin Marian ja Magdalan Marian luut yhdessä heidän muutamien muiden sukulaistensa kanssa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Talpiot_Tomb
Nämä kumpikin hautalöytö (Talpiot&Dominus Flevit) on siinä mielessä erikoisia että niissä kummassakin on yhdistelmä Raamatussa samassa porukassa hengailleita henkilöiden nimiä. Vaikka Martta, Simon ja Jeesus nimet olivat sinänsä yleisiä, ei esimerkiksi yhdistelmiä "simon Joonaan poika" ollut silti hirvittävästi, saatikka että se olisi yhdistettynä muihin Raamatullisiin nimiin.
Eli nämä haudat ovat hyvinkin mahdollisia Raamatun henkilöiden hautapaikkoja
Miksi Pietari kutsui Jerusalemia Babyloniksi?
Profeetat kutsuvat luopunutta Israelia portoksi (Jes.1:21, Jes.57, Hes.16, Hes.23, Jer.2, Hoosea 2). Ilmestyskirjassa Babylon on suuri portto (Ilm.17:5). Jerusalem on siis kryptinen "Babylon".
Jumalasta luopunutta Jerusalemia kutsutaan "suureksi kaupungiksi" , kuten Babyloniakin. Jerusalem on siis kryptinen "Babylon".
Jer.22:8 Monet kansat kulkevat tämän kaupungin ohitse ja kysyvät toinen toiseltansa: 'Miksi on Herra tehnyt näin tälle suurelle kaupungille?'
Jerusalemin kädessä on haureuden malja, kuten on myös porton/Babylonin kädessä. Jerusalem on siis kryptinen "Babylon".
51:17 Heräjä, heräjä, nouse, Jerusalem, sinä joka olet juonut Herran kädestä hänen vihansa maljan, joka olet päihdyttävän pikarin juonut, tyhjäksi särpinyt.
Jerusalemin temppelin pappien vaatteissa oli purppuraa ja tulipunaa (2Moos. 28:4-8, 15, 33, 39:1-8, 24, 29), Temppelissä hopeaa ja kulta astioita. Jerusalem oli koristettu arvokivillä.
Ilmestyskirjassa Peto tuhoaa ja polttaa porton (Ilm.17:6), joka on myös "Babylon" (Ilm.17:5). Hesekiel sanoi saman asian Jerusalemista (Hes.16:2), eli että portto (Hes.16:30) poltettaisiin tulessa (Hes.16:41). Tämä viittasi siihen kun Babylon (joka oli tuon ajan "peto") tuhosi vanhan Jerusalemin vuonna 579 ekr (Jer.39).
Vastaavasti vanhan liiton loppu tuli kun Peto (Rooma) tuhosi ja poltti porton (Jerusalem) tulessa, vuonna 70 jkr.
Ilmestyskirjan oikea tulkinta on, että historiallisessa kontekstissa Jerusalem muuttui "portoksi" ja "Babyloniaksi" kun se luopui Jumalasta ja vainosi profeettoja. Kun Pietari oli Jerusalemissa, hän oli ja eli luopuneen kansakunnan keskellä, ja kutsuikin Jerusalemia "Babyloniaksi".
Uuden liiton aikana, vuoden 70 jkr jälkeen, vanhalla Jerusalemilla ei enää ole profetiaalista merkitystä, vaan se on esikuva siitä mitä myöhempien aikojen kristityille kansoille oli käyvä. Mutta summa summarum; Pietari tarkoitti Babylonialla jumalsta luopunutta Jerusalemia - Dominac
Väite siitä että Paavi ja paavin istuin on Pietarin perustaman seurakunnan perimää ja sen seuraaja, käy yhä edelleen ilmi Katolisen kirkon puheissa:
Paavi Benedictus XVI erokirjeessään Helmikuussa 2013:
"Pystyäkseen viemään eteenpäin Pyhän Pietarin sanomaa ja julistamaan evankeliumia, tarvitaan siihen sekä mielen että ruumiin voimaa.... jätän tehtäväni Rooman piispana, Pyhän Pietarin seuraajana, jonka kardinaalit minulle uskoivat 19. huhtikuuta 2005 niin, että 28. helmikuuta 2013 kello 20 lähtien Rooman piispanistuin, Pyhän Pietarin piispanistuin on täyttämätön ja konklaavi kutsutaan kokoon valitsemaan uuden paavin." - irtisanotaanvirasta
Kirkko ei kunnioita uskonnonvapautta:
http://www.esaimaa.fi/Online/2013/08/27/Imatralaispastori Eero Jaakkola on irtisanottu/2013116192249/4
Imatralaispastori Eero Jaakkola on irtisanottu
27.8.2013
Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli on irtisanonut pastori Eero Jaakkolan Imatran seurakunnan neljännen seurakuntapastorin virasta.
Virkasuhde päättyy neljän kuukauden irtisanomisajan jälkeen.
Pastori Jaakkola on kesän 2013 aikana suorittanut virkatehtäviään tuomiokapitulin mukaan epäasiallisesti, ja hän on käyttäytynyt papille sopimattomalla tavalla.
Tuomiokapituli katsoo, että pastori Jaakkola on toiminnallaan ja käytöksellään vakavasti rikkonut virkasuhteeseen liittyviä velvoitteitaan.
Jaakkola on aiemmin saanut huomautuksen papille sopimattomasta käyttäytymisestä.- yurki1000
Vaino lisääntyy maailmassa. Myös Suomessa.
http://www.kp-art.fi/taustaa/kortit/pages/KP35.htm
- hohhelihoijaa
On se kamalaa kun kristityt ei pääse sopuun kenen satuversio on tosi. Huvittavaa katsella tosin :)
- erttkkl
Jeesus valitsi Apostolien tekojen mukaan Paavalin julistamaan Evankeliumia! Pietari kirjoitti kirjeen mainiten yhtenä saajana Babylonian kristityt, eli siellä oli kristillisiä seurakuntia! Apostoli Pietari kirjoittaa kirjeessään hyväksyvästi Paavalista ja tunnustaa oikeaoppiseksi Uuden Testamentin mukaan mainitut apostolit olivat jokainenn Jeesuksen asialla!
- tffdstggg
Apostolien teot kirjoitti Luukas joka ei ollut apostoli, vaan Paavalin kanssa kulkenut saarnamies.
Pietari kirjoitti hyväksyvästi Paavalista, mutta ennen heidän oppiriitaansa Paavalin kanssa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778