How to stop the drug wars

The Economist

Prohibition has failed; legalisation is the least bad solution

A HUNDRED years ago a group of foreign diplomats gathered in Shanghai for the first-ever international effort to ban trade in a narcotic drug. On February 26th 1909 they agreed to set up the International Opium Commission—just a few decades after Britain had fought a war with China to assert its right to peddle the stuff. Many other bans of mood-altering drugs have followed. In 1998 the UN General Assembly committed member countries to achieving a “drug-free world” and to “eliminating or significantly reducing” the production of opium, cocaine and cannabis by 2008.

That is the kind of promise politicians love to make. It assuages the sense of moral panic that has been the handmaiden of prohibition for a century. It is intended to reassure the parents of teenagers across the world. Yet it is a hugely irresponsible promise, because it cannot be fulfilled.

Next week ministers from around the world gather in Vienna to set international drug policy for the next decade. Like first-world-war generals, many will claim that all that is needed is more of the same. In fact the war on drugs has been a disaster, creating failed states in the developing world even as addiction has flourished in the rich world. By any sensible measure, this 100-year struggle has been illiberal, murderous and pointless. That is why The Economist continues to believe that the least bad policy is to legalise drugs.


“Least bad” does not mean good. Legalisation, though clearly better for producer countries, would bring (different) risks to consumer countries. As we outline below, many vulnerable drug-takers would suffer. But in our view, more would gain.
The evidence of failure

Nowadays the UN Office on Drugs and Crime no longer talks about a drug-free world. Its boast is that the drug market has “stabilised”, meaning that more than 200m people, or almost 5% of the world’s adult population, still take illegal drugs—roughly the same proportion as a decade ago. (Like most purported drug facts, this one is just an educated guess: evidential rigour is another casualty of illegality.) The production of cocaine and opium is probably about the same as it was a decade ago; that of cannabis is higher. Consumption of cocaine has declined gradually in the United States from its peak in the early 1980s, but the path is uneven (it remains higher than in the mid-1990s), and it is rising in many places, including Europe.

This is not for want of effort. The United States alone spends some $40 billion each year on trying to eliminate the supply of drugs. It arrests 1.5m of its citizens each year for drug offences, locking up half a million of them; tougher drug laws are the main reason why one in five black American men spend some time behind bars. In the developing world blood is being shed at an astonishing rate. In Mexico more than 800 policemen and soldiers have been killed since December 2006 (and the annual overall death toll is running at over 6,000). This week yet another leader of a troubled drug-ridden country—Guinea Bissau—was assassinated.

Yet prohibition itself vitiates the efforts of the drug warriors. The price of an illegal substance is determined more by the cost of distribution than of production. Take cocaine: the mark-up between coca field and consumer is more than a hundredfold. Even if dumping weedkiller on the crops of peasant farmers quadruples the local price of coca leaves, this tends to have little impact on the street price, which is set mainly by the risk of getting cocaine into Europe or the United States.

Nowadays the drug warriors claim to seize close to half of all the cocaine that is produced. The street price in the United States does seem to have risen, and the purity seems to have fallen, over the past year. But it is not clear that drug demand drops when prices rise. On the other hand, there is plenty of evidence that the drug business quickly adapts to market disruption. At best, effective repression merely forces it to shift production sites. Thus opium has moved from Turkey and Thailand to Myanmar and southern Afghanistan, where it undermines the West’s efforts to defeat the Taliban.
Al Capone, but on a global scale

Indeed, far from reducing crime, prohibition has fostered gangsterism on a scale that the world has never seen before. According to the UN’s perhaps inflated estimate, the illegal drug industry is worth some $320 billion a year. In the West it makes criminals of otherwise law-abiding citizens (the current American president could easily have ended up in prison for his youthful experiments with “blow”). It also makes drugs more dangerous: addicts buy heavily adulterated cocaine and heroin; many use dirty needles to inject themselves, spreading HIV; the wretches who succumb to “crack” or “meth” are outside the law, with only their pushers to “treat” them. But it is countries in the emerging world that pay most of the price. Even a relatively developed democracy such as Mexico now finds itself in a life-or-death struggle against gangsters. American officials, including a former drug tsar, have publicly worried about having a “narco state” as their neighbour.

The failure of the drug war has led a few of its braver generals, especially from Europe and Latin America, to suggest shifting the focus from locking up people to public health and “harm reduction” (such as encouraging addicts to use clean needles). This approach would put more emphasis on public education and the treatment of addicts, and less on the harassment of peasants who grow coca and the punishment of consumers of “soft” drugs for personal use. That would be a step in the right direction. But it is unlikely to be adequately funded, and it does nothing to take organised crime out of the picture.

Legalisation would not only drive away the gangsters; it would transform drugs from a law-and-order problem into a public-health problem, which is how they ought to be treated. Governments would tax and regulate the drug trade, and use the funds raised (and the billions saved on law-enforcement) to educate the public about the risks of drug-taking and to treat addiction. The sale of drugs to minors should remain banned. Different drugs would command different levels of taxation and regulation. This system would be fiddly and imperfect, requiring constant monitoring and hard-to-measure trade-offs. Post-tax prices should be set at a level that would strike a balance between damping down use on the one hand, and discouraging a black market and the desperate acts of theft and prostitution to which addicts now resort to feed their habits.

Selling even this flawed system to people in producer countries, where organised crime is the central political issue, is fairly easy. The tough part comes in the consumer countries, where addiction is the main political battle. Plenty of American parents might accept that legalisation would be the right answer for the people of Latin America, Asia and Africa; they might even see its usefulness in the fight against terrorism. But their immediate fear would be for their own children.

That fear is based in large part on the presumption that more people would take drugs under a legal regime. That presumption may be wrong. There is no correlation between the harshness of drug laws and the incidence of drug-taking: citizens living under tough regimes (notably America but also Britain) take more drugs, not fewer. Embarrassed drug warriors blame this on alleged cultural differences, but even in fairly similar countries tough rules make little difference to the number of addicts: harsh Sweden and more liberal Norway have precisely the same addiction rates. Legalisation might reduce both supply (pushers by definition push) and demand (part of that dangerous thrill would go). Nobody knows for certain. But it is hard to argue that sales of any product that is made cheaper, safer and more widely available would fall. Any honest proponent of legalisation would be wise to assume that drug-taking as a whole would rise.

There are two main reasons for arguing that prohibition should be scrapped all the same. The first is one of liberal principle. Although some illegal drugs are extremely dangerous to some people, most are not especially harmful. (Tobacco is more addictive than virtually all of them.) Most consumers of illegal drugs, including cocaine and even heroin, take them only occasionally. They do so because they derive enjoyment from them (as they do from whisky or a Marlboro Light). It is not the state’s job to stop them from doing so.

What about addiction? That is partly covered by this first argument, as the harm involved is primarily visited upon the user. But addiction can also inflict misery on the families and especially the children of any addict, and involves wider social costs. That is why discouraging and treating addiction should be the priority for drug policy. Hence the second argument: legalisation offers the opportunity to deal with addiction properly.

By providing honest information about the health risks of different drugs, and pricing them accordingly, governments could steer consumers towards the least harmful ones. Prohibition has failed to prevent the proliferation of designer drugs, dreamed up in laboratories. Legalisation might encourage legitimate drug companies to try to improve the stuff that people take. The resources gained from tax and saved on repression would allow governments to guarantee treatment to addicts—a way of making legalisation more politically palatable. The success of developed countries in stopping people smoking tobacco, which is similarly subject to tax and regulation, provides grounds for hope.
A calculated gamble, or another century of failure?

This newspaper first argued for legalisation 20 years ago (see article). Reviewing the evidence again (see article), prohibition seems even more harmful, especially for the poor and weak of the world. Legalisation would not drive gangsters completely out of drugs; as with alcohol and cigarettes, there would be taxes to avoid and rules to subvert. Nor would it automatically cure failed states like Afghanistan. Our solution is a messy one; but a century of manifest failure argues for trying it.
Mar 5th 2009
From The Economist print edition

5

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eihajuakaan

      Olen tullut vähän samoihin johtopäätöksiin itsekin.

      Eilen lukasin täällä juttua statistiikoista ja huomasin, että viime vuonna reilusta 900 000 huumausainerikoksesta noin 60% (about 550 000) on kannabiksesta johtuvia ja vain 8% heroiinista. Kutenkin päihdekuolemissa ehdoton ykkönen on heroiini, ja etenkin heroiinin ja muiden huumeiden sekakäyttö. Yli puolet EU maista ilmoittaa, että yli 80% yliannostuksista on heroiinista johtuvia. Joissain maissa jopa 100%.

      Tämänhetkisen tilanteen mukaan siis 60% huumausainerikoksista ja niiden tutkimisista voitaisiin välttää ja ohjata niistä säästyvät varat vaarallisten huumeiden kontrollointiin ja ennen kaikkea valistukseen.

      Tarvittaisiin vaan täysin uudistettu valistusohjelma kouluihin ja siitä eteenpäin. Sellainen, jossa puhutaan totta ilman turhia pelotteluja.

      Eilistä keskustelua:

      http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000001317&posting=22000000042311364

      • e¡hajuakaan

        mutta silti se on varsin heikko argumentti kannabiksen laillistamiselle, että kannabisrikollisuus vähenisi kannabiksen laillistamisella.

        Kyllä vankilat saataisiin helposti tyhjäksi samalla logiikalla. Ryöstöt, varkaudet, pahoinpitelyt ja tapot tulisi saada dekriminalisoiduiksi.

        Saataisiin paljon yhteiskunnan varoja säästetyksi sillä tavalla. Eihän murhamieskään varmasti koskaan pysty maksamaan oikeuden määräämiä korvauksia omaisille, puhumattakaan oikeudenkäyntikuluista.

        Tehtäköön niin, että laitonta ovat vain ne teot, joista ja joilta yhteiskunta pystyy perimään omat kulunsa.

        Eli rikkaiden talousrikokset.


      • eihajuakaan
        e¡hajuakaan kirjoitti:

        mutta silti se on varsin heikko argumentti kannabiksen laillistamiselle, että kannabisrikollisuus vähenisi kannabiksen laillistamisella.

        Kyllä vankilat saataisiin helposti tyhjäksi samalla logiikalla. Ryöstöt, varkaudet, pahoinpitelyt ja tapot tulisi saada dekriminalisoiduiksi.

        Saataisiin paljon yhteiskunnan varoja säästetyksi sillä tavalla. Eihän murhamieskään varmasti koskaan pysty maksamaan oikeuden määräämiä korvauksia omaisille, puhumattakaan oikeudenkäyntikuluista.

        Tehtäköön niin, että laitonta ovat vain ne teot, joista ja joilta yhteiskunta pystyy perimään omat kulunsa.

        Eli rikkaiden talousrikokset.

        8% huumausainerikoksista viime vuonna oli heroiiniin liittyviä EU alueella.

        60% kannabikseen.

        Kannabis on vaarattomin päihde johon on fysikaalisesti mahdotonta kuolla yliannostukseen.
        Kannabiksen valvontaan kulutetaan eniten rahaa.

        Yliannostuskuolemista 80-100% johtui heroiinista.

        Resursseista käytämme siis 60% jahtaamaan vaaratonta ja yleisesti käytettyä päihdettä. Minun verovaroillani! Samalla kun vähemmän ja vähemmän jää oikeasti vaarallisten huumeiden, kuten heroiinin jahtaamiseen, sekä valistustyöhön.

        Näetkö epäkohdan?


      • Tuossa ne suurimmat riskit
        e¡hajuakaan kirjoitti:

        mutta silti se on varsin heikko argumentti kannabiksen laillistamiselle, että kannabisrikollisuus vähenisi kannabiksen laillistamisella.

        Kyllä vankilat saataisiin helposti tyhjäksi samalla logiikalla. Ryöstöt, varkaudet, pahoinpitelyt ja tapot tulisi saada dekriminalisoiduiksi.

        Saataisiin paljon yhteiskunnan varoja säästetyksi sillä tavalla. Eihän murhamieskään varmasti koskaan pysty maksamaan oikeuden määräämiä korvauksia omaisille, puhumattakaan oikeudenkäyntikuluista.

        Tehtäköön niin, että laitonta ovat vain ne teot, joista ja joilta yhteiskunta pystyy perimään omat kulunsa.

        Eli rikkaiden talousrikokset.

        Mä olen kärsinyt hyvin pitkään kahvin aiheuttamista ongelmista. Tupakkaa olen osannut välttää alusta asti, samoin kuin hitaita. Koska ne vaan on niin haitallisia. Alkoholia on tullut juotua jonkin verran.

        Mutta kahvi, tuo henkisesti koukuttava nistikama. Yli kymmenen vuotta olen ollut sen juomista lopettamassa ja vieläkään ei ole loppu.

        Eikös joku nisti ole heti töissä mömmöjä tyrkyttämässä kun väsyneenä aamulla raahautuu töihin. Sitten kun sitä kahvia tulee litkittyä, tulee ahdistusta ja stressiä hirveästi. Ja tästä kaikesta ilosta seuraa se, ettei seuraavana yönä nuku kunnolla ja rundi alkaa alusta.

        On se hienoa se, parantaa elämänlaatua hemmetisti.

        Tuohon kun vielä lisää sitten iltakaljan tai pari, että rauhoittuisi. Ja senkin unia heikentävän vaikutuksen. Sekä kofeiinin ja alkoholin masennusta aiheuttavat ominaisuudet. Niin ei ihme että tuntuu menevän varsin heikosti.


      • .....--..--..
        e¡hajuakaan kirjoitti:

        mutta silti se on varsin heikko argumentti kannabiksen laillistamiselle, että kannabisrikollisuus vähenisi kannabiksen laillistamisella.

        Kyllä vankilat saataisiin helposti tyhjäksi samalla logiikalla. Ryöstöt, varkaudet, pahoinpitelyt ja tapot tulisi saada dekriminalisoiduiksi.

        Saataisiin paljon yhteiskunnan varoja säästetyksi sillä tavalla. Eihän murhamieskään varmasti koskaan pysty maksamaan oikeuden määräämiä korvauksia omaisille, puhumattakaan oikeudenkäyntikuluista.

        Tehtäköön niin, että laitonta ovat vain ne teot, joista ja joilta yhteiskunta pystyy perimään omat kulunsa.

        Eli rikkaiden talousrikokset.

        Tuosta pieni epäkohta poikkeen, eli mm. murhaajalla tai pedofiileillä on ulkopuolinen uhri. Kannabiksen käyttäjä ei vahingoita ketään muuta kuin itseään.
        Onhan se huonosti sanottu, että kannabiksen laillistumisen jälkeen rikollisuus vähenisi.
        Ennemminkin voitaisiin sanoa, että kannabiksen käyttäjät saataisiin rikollisuudesta eroon.

        Eli parempi vaihtoehto on se, että tehtäkööt niin, että kaikki teot joissa on ulkopuolinen uhri, ovat laittomia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe