Ajattelin tulla kirjoittamaan tänne, jos jollain olisi neuvoja tilanteeseeni.
Olen asunut avopuolisoni kanssa kolme vuotta ja melkein sama aika ollaan tunnettu. (Hän on 33vuotias)
Olen miettinyt että koska olisi hyvä aika perustaa perhe, hankkia lapsia?
Olemme jo vuoden verran puhuneet lapsesta ja siihen liittyvistä asioista. Aluksi avokkini oli sitä mieltä että ei vielä (ei ollut asiaa miettinyt) mutta kun siitä hänelle puhuin niin ääni muuttui kellossa, jos sittenkin. Nyt hän jo puhuu esim millaiset rattaat, vakuutukset ym otetaan.
Kuitenkin minua on alkanut miettyttämään. Milksi nyt pitäisi tehdä lapsi? Yksi iso tekijä on se, etten halua että mieheni olisi 50-vuotta kun lapsi syntyy. Pitäisikö vielä odottaa? Olemme ajatelleet että vuoden voisi vielä odottaa, mutta muuttaako se mikään? Olenko liian nuori?
Kertokaa kokemusksianne, millaisia tunteita ja ajatuksia lapsi on teissä herättänyt. Sillon siis kun sitä ollaan vasta suunnittelemassa?

Vastaukset 6
Vanhimmat
iso mutta: Eikö teidän pitäisi ensin olla naimisissa ennen kuin alatte lapsia hankkimaan? Vain pysyvään suhteeseen kannattaa hankkia lapsia.
Nuoruudessa on se hyvä puoli, että jaksaa valvoa enemmän. Miehesi on sinua vanhempi,usein vanhemmat miehet kykenevät arvostamaan lapsia enemmän ( jos siis ovat yleensäkään tyyppiä jotka haluavat lapsia)
Sinuna kuitenkin odottaisin vielä vähän ja teksin sellaisia asioita joita perheellinen ei voi.
Kun lapsi tulee jää pakosta moni asia pois elämästä moneksi vuodeksi. Jos epäröit niin varsinkin pitää vielä odottaa.
Vaikka mediassa esiityisivätkin jotkut super ihmiset jotka kykenevät tekemään kaikkea ja olemaan hehkeinäkin vielä kun on vauva, se ei ole todellisuus. Lapsen myötä joutuu luopumaan asioista jos haluaa hoitaa lapsensa kunnolla.
Toteuta edes joitakin muita haaveita ennen niin kestät paremmin sen ajan jolloin vain vauvan tarpeet pyörittävät elämääsi.
Kun hankit lapsen huoleton nuoruutesi päättyy lopullisesti. Sen jälkeen sinulla on vastuullasi elämä. Naisen on pakko aikuistua, toivottavasti mieskin tekee sen. Jos mies luistaa vastuusta nainen ei silti voi tehdä sitä jos on kunnon ihminen. Jos parisuhteessa on piileviä ongelmia ne tulevat kasvamaan koska olet väsynyt ja kaikki voimasi menevät vauvan hoitoon. Jos mies on tässä kohdassa kakaramainen ( iästään huolimatta) tuntuu sinusta, että joka suuunnalta vain vaaditaan jotakin. Vaikka olisit hoitanut lapsia se ei anna sinulle tajua siitä mitä se on kun työpäivä ei pääty ikinä. Lapsen kehityksen seuraaminen antaa paljon, mutta se vie myös paljon. Vapaus on mennyt.
Jos epäröit, niin siirrä lapsen tekoa. Maailmassa on ihan tarpeeksi jo lapsia, jotka eivät ole kovin toivottuja.
Muista kuitenkin myös se, että lapsia ei tehdä oman aikataulun mukaan. Lapsia tulee sitten kun niitä tulee..... mutta kun lapsi on toivottu ja haluttu, niin se tulee olemaan parasta mitä tulet ikinä saamaan!!
Joko sinun täytyy olla tietoisesti ja asian ymmärtäen valmis olemaan lapsesi ensimmäinen, tärkein ja toisinaan jopa ainoa ihminen seuraavat vähintään 20 vuotta (niistä osa on pitkiä!) tai sitten varma siitä, että miehestäsi on siihen! Maailmassa ei saa olla mitään - ei mitään! - asiaa, joka olisi lapsesi hyvinvointia tärkeämpi.
Sen lisäksi sinulla täytyy olla tarpeeksi tunnettä, älyä ja tunneälyä tietääksesi, mikä on lapsellesi parasta! Älä koskaan usko ensimmäistäkään asiantuntijaa - puppua ne kaikki puhuvat, minä mukaanlukien. Vain sinä itse tiedät, tunnet ja vaistoat, mikä on lapsellesi parasta.
Älä missään nimessä usko, että mies on rinnallasi ja lapsesi elämässä enää vähän ajan päästä, jos koskaan. Sinä olet hänen äitinsä, ole varma, että pystyt milloin tahansa, missä olosuhteissa tahansa ja mitä tahansa uhmaten pitämään hänen puoliaan!
Itse olen saanut molemmat lapseni yllättäen (uskokaa vaan!), heidän isänsä on yhä rinnallani, lapset ovat aikuisia ja molemmat omassa elämässään osana puolisonsakin perhettä. Kun heidät sain, tiesin niin varmasti kuin tässä maailmassa mitään voi tietää, että heillä tulee aina menemään hyvin, koska heillä on tällainen äiti! Tietoni on pitänyt paikkansa.
Lapsesta huolehtiminen vie kaiken ja antaa kaiken! Yhtä kiitollinen voi olla vain peruskoulun yläkoulun luokanvalvojan tehtävä. Kokemus puhuu, kuunnelkaa! ;-)
Minun mielestäni oikea aika lapsen hankinnalle on silloin, kun on varma, että haluaa äidiksi/isäksi, haluaa kantaa sen valtavan vastuun ja osaa jo myös nauttia siitä suuresta onnesta. Jos epäröit, odota.