Eli mun isä ja äiti eros ku olin seitsemän sitten kului vuosia ja jäytin 10 sitten isä hankki uuden naisen itselleen jonka mukana tuli lapsia edellisestä suhteesta.... sitten mun äiti hankki uuden miehen itselleen. Ja nyt muutin äitini luokse asumaan koska aloitin ammattikoulun ja päivät on pitkiä ja raskaita... ja äiti vain haukkuu minua ja sanoo että mun veli oli parempi mun ikäsenä eli 17 vuotiaana ja sitten äitini laittoi sen omaan huoneeseen lukon oveen että en pääse laittamaan nettiä päälle... en kestä sitä kun äiti laittaa vaikka mitä rajoituksia minulle vaikka osaan huolehtia itsestäni itse! Ja en jaksa enää sitä kun äiti haukkuu minua ja sanoo että en olisi normaali ihminen... ja olen yrittänyt muuttaa takaisin isäni luokse mutta isäni ei ota mua sinne takas asumaan. Tuntuu että minulla ei ole ollenkaan vanhempia... Mitä voin tehdä tälläisessä tilanteessa?
Onko oikein?
lonely92:(
41072
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
keskustelemaan lastenvalvojan kanssa, häneltä saattaa löytyä sinulle elämääsi jokin parempi ratkaisu kuin se missä nyt olet. Moni on päässyt pois kotoaan omaan asuntoon tätä kautta.
Netistä löytyy paikkakuntasi sosiaalitoimiston tiedot jonne voit mennä tai soittaa ja sopia keskusteluajasta.
www.google.fi (paikkakuntasi nimi ja perään sosiaalitoimisto)
Huonoja neuvoja jakelet täällä.
Hölmöä kannustaa jo irrallaan olevaa lasta erilleen äidistään, jota tämä tarvitsisi vielä vuosia.
Karhunpalveluksen teit tälle nuorelle.
Kyllä lastenvalvojan luona kannattaa käydä.Ei sieltä
huonoja neuvoja saa.On turvallisia perhekoteja jois-
sa rauhalliset ja viisaat vanhemmat.Ei äiti ole ai-
na paras kasvattaja,jos se on pelkkää nimittelemistä
ja mitätöimistä.Nuoren mieli on herkkä,ei ketään saa
tahallaan solvata.Psykologit on myös käytettävissä.
Ei muuta kuin rohkeasti apua hakemaan.Menestystä
opintoihin!Ensi vuonna oletkin täysi-ikäinen.
joka jatkuvasti mollaa, haukkuu ja lytistää. Sellaista vanhempaa ei tarvitse pieni lapsi, joka tarvitsisi kannustavan ja tukevan vanhemman, eikä sellaista tarvitse keski-ikäinen lapsi. Ainoa ero on, että pikkulapsi ei pysty tulemaan toimeen omillaan, siinä missä aikuinen lapsi pystyy päättämään, miten elämänsä elää ja kuinka paljon haluaa olla yhteydessä vanhempaansa.
17-vuotias pystyy jo asumaan ja tulemaan toimeen itsekseen, tai sosiaalitoimiston tai jonkun nuoria tukevan järjestön antaman henkisen tuen avulla. Ei varmasti ole kaikkein kivoin ratkaisu kellekään, että alaikäinen lapsi muuttaa pois vanhempien luota, mutta elämässä ei aina pysty valitsemaan kivointa ratkaisua, vaan siedettävimmän. Omillaan eläminen alaikäisenä oli välillä raskasta, mutta ainakin itselleni helpompaa kuin vanhempien sylkykuppina eläminen.