MItä ihmettä tää on?...

Oli Vielä kuukausi sitten ihan hyvin asiat yhden naisen kanssa mutta sitten...

Koska hän pelkäsi että ottaisin tän jutun liian vakavasti niin hän alkoi välttelemään mua (sanoi jopa niin)...
Kuitenkin hän murehtii kokoajan jostain ihan ihme jutuista ja koittaa vissiin saada mua pysymään kuvioissa joillakin "haluan olla sun vierellä jne" kommenteilla...

Kyllästyin kuukauden jälkeen tilanteeseen kun emme nähneet juuri ollenkaan (vain parikertaa ja tosi lyhyen ajan vieläpä)

Aloin siinä sitten tutustumaan yhteen toiseen naiseen enkä edes missään romanttisessa mielessä mutta hän alkoikin vaikuttaan erittäin positiiviselta ja samanhenkiseltä ihmiseltä kuin minäkin ja tulemme paljon paremmin juttuun kuin minä ja tämä "entinen"

Entiseksi sanon häntä, koska en jaksanut enää koko tilannetta ja sitä ettei hän löytänyt mulle aikaa mistään IKINÄ ja tuntui muutenkin todella yksipuoliselta koko homma melkein alusta asti ja sanoinkin että haluan pistää koko homman jäihin ihan kummankin parhaaksi kun tää ei onnistu ja lopulta hänenkin mielestään oli hyvä pitää taukoa.

Vaikka riitelimmekin niin parinpäivän päästä sanoin melkeinpä ajattelemattani että olen pahoillani joistain asioista mitä sanoin silloin ja että jos hänkään ei enää halua olla mun kanssa niin voisimme ehkä olla ystäviä jos ei muuta.

Tää toinen nainen sitten osottautui niin hyväksi seuraksi että olemme menossa jo "treffeille", mutta tää entinen laittoi sitten viestiä että on pahoillaan kaikesta ja haluaisi vielä yrittää ja alkaa alusta...

En vain osaa tuntea juuri mitään tätä entistä kohtaan koska hän ei ole näyttänyt juurikaan mitään syytä edes ihastua häneen, paitsi että hänellä on kauniit silmät ja kilti luonne, Hän vain valittaa yleensä ihan joka asiasta mutta on pohjimmiltaan kyllä tosi hieno ihminen jolla on vaan sattumalta ollut huono elämä ja ongelmia parisuhteissa ennenkin.

En tiedä miten sanoa hänelle että en enää jaksaisi koko hommaa ja tiedän kyllä että hänellä särkyy sydän jokatapauksessa jo sanon jotain.. Haluaisin vain katkaista tän lopullisesti ja mahdollisimman kivuttomasti hänen kannaltaan.
En vaan tiedä miten...
1558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ehti lakata. Mitäs siinä sen kummempaa. Keskity siihen uuteen, vaikuttaa lupaavalta. Palaa siihen entiseen vain jos uusi osoittautuu sudeksi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Oli Vielä kuukausi sitten ihan hyvin asiat yhden naisen kanssa mutta sitten...

Koska hän pelkäsi että ottaisin tän jutun liian vakavasti niin hän alkoi välttelemään mua (sanoi jopa niin)...
Kuitenkin hän murehtii kokoajan jostain ihan ihme jutuista ja koittaa vissiin saada mua pysymään kuvioissa joillakin "haluan olla sun vierellä jne" kommenteilla...

Kyllästyin kuukauden jälkeen tilanteeseen kun emme nähneet juuri ollenkaan (vain parikertaa ja tosi lyhyen ajan vieläpä)

Aloin siinä sitten tutustumaan yhteen toiseen naiseen enkä edes missään romanttisessa mielessä mutta hän alkoikin vaikuttaan erittäin positiiviselta ja samanhenkiseltä ihmiseltä kuin minäkin ja tulemme paljon paremmin juttuun kuin minä ja tämä "entinen"

Entiseksi sanon häntä, koska en jaksanut enää koko tilannetta ja sitä ettei hän löytänyt mulle aikaa mistään IKINÄ ja tuntui muutenkin todella yksipuoliselta koko homma melkein alusta asti ja sanoinkin että haluan pistää koko homman jäihin ihan kummankin parhaaksi kun tää ei onnistu ja lopulta hänenkin mielestään oli hyvä pitää taukoa.

Vaikka riitelimmekin niin parinpäivän päästä sanoin melkeinpä ajattelemattani että olen pahoillani joistain asioista mitä sanoin silloin ja että jos hänkään ei enää halua olla mun kanssa niin voisimme ehkä olla ystäviä jos ei muuta.

Tää toinen nainen sitten osottautui niin hyväksi seuraksi että olemme menossa jo "treffeille", mutta tää entinen laittoi sitten viestiä että on pahoillaan kaikesta ja haluaisi vielä yrittää ja alkaa alusta...

En vain osaa tuntea juuri mitään tätä entistä kohtaan koska hän ei ole näyttänyt juurikaan mitään syytä edes ihastua häneen, paitsi että hänellä on kauniit silmät ja kilti luonne, Hän vain valittaa yleensä ihan joka asiasta mutta on pohjimmiltaan kyllä tosi hieno ihminen jolla on vaan sattumalta ollut huono elämä ja ongelmia parisuhteissa ennenkin.

En tiedä miten sanoa hänelle että en enää jaksaisi koko hommaa ja tiedän kyllä että hänellä särkyy sydän jokatapauksessa jo sanon jotain.. Haluaisin vain katkaista tän lopullisesti ja mahdollisimman kivuttomasti hänen kannaltaan.
En vaan tiedä miten...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu