HAllitus vetää takaisin eläkeiän noston. Todelleinen voitto työläiseille!!
Siinäpä te YTK:n palvojat näette, mikä taho palkkatyöläisen asiaa ajaa.
Siinäpä te YTK:n palvojat näette, mikä taho palkkatyöläisen asiaa ajaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensin poltetaan eläkesijoituksissa näpit ja korotetaan eleäkemaksuja. Näissä elimissä demareilla on ollut pitkään enemminsöedustus.
Nyt ei lähdetä korottamaan eläkeikää - verot nousee -> eläkeläisten saama realieläke tulee pienenemään. Huom: esimerkiksi palomiesten tai veturinkuljettajien eläkeiän nostoa en ole ymmärtänyt. Paino edellä palomiehillä, veturinkuljettaijen ongelma on lähinnä yövuoro / hämäränäön heikkeneminen, mutta myös vuorotyörasitteen voimakkaampi vaikutus vahempaan työntekijään.
Mennäänkö kohta Norjan malliin ja pistetään kaikille kunnallisvero 28%, jotta saadaan kunnalliset palvelut rahoitettua? Eipä olis kunnilla alijäämää sen jälkeen.
Kuten yleensä, aiemmin väitit ammattiliittojen edustajien hävittäneen eläkerahat enemmistöllä eläkevakuutusyhtiöiden hallituksissa, kun se todistettiin perättömäski, vaikenit.
Ensin Ihalainen hukkaa miljardeja eläkerahastoista ja kun hallitus yrittää paikkoa asiaa, niin SAK on etunenässä parkumassa.
Tämä todistaa taas sen että SAK:lla on edelleen se luulo että valtion kassa on pohjaton ja sieltä riittää jaettavaa kaikille.