Nykyhallituksen mukaan, kun rikasta tahdotaan kannustaa, hänelle annetaan porkkanoita. Sen sijaan kun maassa menee huonosti, maksumiehiksi laitetaan työttömät ja muut köyhät.
Kun köyhiä kannustetaan, se tarkoittaa tukien heikentämistä ja lisärangaistusten luomista, minkä työttömät ovat karvaasti saaneet tuta. Tuollaisesta 'kannustamisesta' työttömät ovat saaneet 'nauttia' jatkuvasti aina 1990-luvun puolivälistä asti.
Jos harjoitettu 'kannustamistapa' olisi tehokas, niin sitten 1980-luvun lopulla olisi pitänyt olla jättityöttömyys. Vaan miten oli? Työttömyys oli olematonta. Mikä ero nykyiseen? Tarjolla oli PALKKAtyötä riittävästi. Nykyisinhän työttömille tarjotaan pääasiassa palkatonta työtä, mistä hyödyn ottaa työantaja. Työttömälle jää luu kouraan.
Vaan miten tuon kannustamisen laita oikein on. Tästä on väitöskirjakin.
Helsinkiläinen Kirkko ja kaupunki -lehti käsittelee Liisa Björklundin väitöskirjaa Kannustaminen ja moraali. Seuraavassa otteita lehden jutusta:
Kannustavuus syrjäytti oikeudenmukaisuuden Suomen hallituksen arvojärjestyksessä 1990-luvulla.
Kannustamisesta tuli muotisana, vaikka harva tietää,mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.
(Minun kommenttini: Virkamiehenä opin sen, että kun päättäjät alkavat puhua kannustamisesta, se tarkoittaa oikeasti sitä, että sosiaaliturvaa ja köyhien asemaa heikennetään.)
Björklund esittää väitöskirjassaan, että oikeudenmukaisuuden periaatteet murenevat yhteiskunnassa, jossa taloudellinen etu saa jatkuvasti syrjäyttää ihmisten sosiaaliset oikeudet.
Kannustamisesta on tullut monessa suhteessa paradoksaalinen esimerkki orwellilaisen uuskielen yleistymisestä. Puhutaan kannustamisesta, vaikka tosiasiassa kyse on enemmän lannistamisesta, pakottamisesta tai välinpitämättömyydestä.
Vielä 1990-luvun alun hallitusohjelmissa kansalaisia kannustettiin tasa-arvoon. Vuosikymmennen puolivälissä ei enää kannustettu oikeudenmukaisuuteen vaan tuottavuuteen.
Kun päämääristä jäi pois oikeudenmukaisuus, eriarvoisuus on lisääntynyt enemmän kuin missään toisessa OECD-maassa.
Ketään ei voi kannustaa, ellei palkkiolla ole riittävää yhteyttä henkilön itsensä katsomaan hyvään.
On helppo määkiä, että ensin on leivottava kakku, jotta sitä voi jakaa. Ydinongelma on kuitenkin, että yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuus ei ole tärkeä arvo, tätä kakkua ei osata jakaa.
Yhteiskunta, joka ehkäisee syrjäytymistä ja huolehtii heikommistaan, voisi pitkällä aikavälillä osoittautua parhaiten tuottavaksi, mutta samalla oikeudenmukaiseksi ja uudistumiskykyiseksi yhteiskunnaksi.

Vastaukset 13
Vanhimmat
saatiin nämä "palvelukeskukset".
Olisi kiva nähdä tilastoja, kuinka paljon päättymättömät eli viiden kuukauden työssäolopakkokarenssit lisääntyivät.
Kaikilla työttömillä nimittäin ei ole motivaatiota lähteä askaroimaan huuhaa-kursseille tai valmentautumaan työelämään, jos kyseinen valmius jo on. Ainoastaan oikeaa työtä puuttuu.
Kyllähän noista rangaistustyössäoloehdoista löytyy jonkinlaista tietoa.
Orjatyölaki tuli voimaan vuoden 2006 alusta. Vasta tämä laki mahdollisti 5 kk:n rangaistustyössäoloehdot. Niitä on siis annettu vuosittain tuosta vuodesta lähtien. Vuoden 2007 työllisyyskatsauksen mukaan työttömät saivat n. 81 800 rangaistusta. Näistä karensseja on 45 200 ja rangaistustyövelvoitteita 36 700.
Siis pelkästään v. 2007 rangaistustyössäoloehtoja annettiin 36 700. Kun systeemi on ollut voimassa runsaat kolme vuotta, niin vähintään em. rangaistustyössäoloehtojen määrä kannattaa kertoa kolmella. Täytyypä tarkistaa muiden vuosien tilanne, mutta oletan, että ensimmäisenä vuonnan määrä oli kaikkein suurin.
Em. 81 800 rangaistuksesta puuttuvat he, jotka ovat potkitut tavalla tai toisella ulkopuolelle työttömyysturvan.
Vuonna 2007 virallisen tilaston mukaan työttömiä oli runsaat 180 000. Siis lähes joka toista työtöntä rangaistiin. Oikea työttömien määrähän on ihan jotain muuta kuin mitä virallinen tilasto osoittaa.
Karenssien kestot ovat joko 2 kk tai 3 kk.
Pelkkiä karensseja on siis vuositasolla n. 45 000. Täysimääräistä työmarkkinatukea saava menettää siis 2 kk:n karenssin ajalta n. 1050 e, 3 kk:n karenssin saanut menettää n. 1580 e. Ansiosidonnaista saava tietysti enemmän.
Lievästä pahoinpitelystä tai lievästä rattijuopumuksesta saattaa selvitä 50-60 päiväsakolla. Työttömän päiväsakko on useimmiten 6 e, joten työtön selviäisi em. rikoksista 300-360 eurolla.
Joten kyllä työtön on tehnyt melkoisen rikoksen karenssin saadessaan.
Rangaistustyövelvoitteet kestävät minimissään 3 kk tai 5 kk. Nykyisin taitaa tavallisin rangaistustyövelvoite olla tuo 5 kk.
Periaatteessahan rangaistustyövelvoite voi kestää vaikka eläkeikään asti. Se ei vanhene.
Minimissään rangaistustyössäolovelvoitteen saanut siis menettää tuon 1580 e, mutta tavallisimmin minimimenetys on 2600 e (5 kk:n rangaistustyövelvoite). Kattoahan ei ole.
Jos lasketaan karenssien keskimääräiseksi pituudeksi 2,5 kk, niin 45 200 karenssin osalta yhteiskunta säästää työllisyysvaroja n. 59 547 000 euroa, siis yli 59 miljoonaa. Jos tähän vielä lasketaan mukaan rangaistustyövelvoitteet, niin 100 miljoonaa taitaa paukkua rikki kirkkaasti.
Ei siis ihme, että näitä rangaistuksia lätkitään niin kevyellä kädellä kuin tehdään, kysehän on jo fiskaalisesta tavoitteesta.
Kun sitten sosiaalitoimi lisärankaisee työtöntä vähentämällä perusturvaa 20-40 %, voitaneen puhua jo ihmisoikeusrikoksesta.
Työttömien parissa kuolevuus on muuta väestöä suurempaa, mikä ei ole ihme. Stressi tappaa ja aliravitsemus tappaa. Kaasukammiot eivät ole nykyaikana korrekteja keinoja, mutta käyhän se näinkin.
Kun sain 5kk päättymättömän rangaistus-karenssin, niin huomasin että olin koko systeemin ulkopuolella.
Kun tvt kysyin,
-kuinka paljon on ihmisiä tällä rangaistuksella,
-tai kysyin työvoimatoimiston johtajalta perusteita,
-tai valitin eri asteisiin perusteettomasta tuomiosta,
,,,,,,,,,,,,,, niin minuun suhtauduttiin kuin spitaaliseen, kylki edellä mentiin karkuun.
- Nyt nämä valitukset ovat vielä vakuutusoikeudessa, ovat olleet jo 2 vuotta eri asteissa... !!
Tuomio siis annetaan, vastuuta ei oteta.
Kyse on valinnoista. Tässä maassa ollaan valitusti tuuliajolla.
Suomessa Rahaa riittää pakolaisiin, mutta suomalaisten asiat on hoitamatta.
( työttömyys - terveydenhoito, esim...)
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta tuli voimaan 2001.
Tuokin laki osoittautui heti nimeltään harhaanjohtavaksi, kosta sitä käytettiin lähinnä työttömien passittamiseen palkattomiin töihin, kuntouttamisen jäädessä olemattomaksi.
Voidaankin sanoa, että tuo laki oli ensimmäinen oikea orjatyölaki.
Siitä lähtien työttömien asemassa onkin menty kiihtyvää alamäkeä.
joa kauan, eli olis oltava pakkotoimenpiteissä 5 kk. eli minulla ei olisi rahaa asua Naantalin keskustassa. Pakolaisilla on lysti, kun saavat asettua ydinkeskustaan
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2009-03-10,104:2:598090,1:0:0:0:0:0:
Miten muka voi olla joku työnhakija niin ylimielinen, tyhmä ja yhteiskunnan vapaamatkustaja, että on varaa kieltäytyä työstä tai hyvistä työllisyystoimenpiteistä? Täytyy olla pahasti vikaa jossain kohtaa. Väitän, että se on työpakoilija työttömässä. Kuka näinä talousaikoina kuvittelee saavansa kokeneen työntekijän huippupalkan heti eka päivästä alkaen täysin uudessa oudossa hommassa?
Eipä voi semmoinen yhteiskunta kauan kannattaa, jossa jäädään mieluummin työttömyystuelle kuin hakeudutaan töihin. Ei riitä rahat millään. Joko mennään töihin, jos kerran sellaista sattuu saamaan, ja siellä ollessa sitten voi etsiä ihan millaista muuta tahansa kivempaa hommaa, tai sitten katkeaa työttömyystuet. Sosiaalivirkailijankin kuuluu ohjata työvoiman palvelukeskukseen ensisijassa työikäiset ja kykyiset ihmiset pois siipeilemästä ja työoppiin esim. hyvään työpajatoimintaan. Tämähän on ihan selvä asia!
Ei voi olla tosissaan jollakin semmoinen erivapaus, että jää kotiin makailemaan joutilaana veronmaksajien elättinä, ja odottelee itselle mukavampia töitä tarjolle, jos on mahdollisuus päästä töihin. Just tämmöisistä hallituspuolue kokoomus puhuu. Että työn pitää olla aina se ykkös vaihtoehto, ja töihin pitää aina ensisijaisesti hakeutua. Eikä missään nimessä mitään työttömyystukia niille, jotka tarjotuista töistä tai työllistämistoimista kieltäytyy. Se ei voi olla mahdollista, eikä voi mitenkään toimia missään yhteiskunnassa. En tosiaan halua elättää yhtään tuollaisia. Ja äänestän kokoomusta juuri tämänkin takia joka vaaleissa.
Ei minulle ole tarjottu töitä, kohta kolme vuotta täynnä.
spämmisi on tullut luettua jo moniaita kertoja kuukausien aikana!
Ei toi ole spämmiä vaan kymmenien tuhansien ihmisten kohtalo !
Suomi 2009 !
On ihme itkemistä. Jos ei duunia löydy omalla koulutustasolla ja osaamisella, eikö ole ihan oikein, että kannustetaan kouluttautumaan lisää?
Olen käynyt kerran työnvälitystoimistossa. Etsin kesätöitä. Virkatantta istutti vastapäätä pöytää, ja alkoi selittää, millaisilla ehdoilla irtoaisi työttömyyspäivärahaa. Minä kuuntelin monttu auki, että anteeksi mitä? Tarkoitus oli siis löytää töitä, eikös tämä ole työnvälitystoimisto?
Opastuksen sain siihen, mitä korvauksia saa, ja miten niitä haetaan, ja välinpitämättömän vinkin, että ilmoitustaululla voi olla jotain työpaikkailmoituksia. Marssin ilmoitustaululle, ja soiteltuani muutamalle työnantajalle, pääsin valitsemaan mieleiseni työpaikan.
Kun virkamiesten asenne on tuollainen, on ymmärrettävää, että lusmuiluun taipuvaiset näkevät lusmuilun normaalina ja hyväksyttävänä. Jotain tarttee tehdä.
olkinukkien tekijä tehtaalta.
Sensori iskenut aloitusviestiin.
Nämä tulokset eivät valitettavasti yllättäneet meikäläistä lainkaan. Normaalilla maalais- ja kaupunkilaisjärjellä voidaan päätyä samansuuntaisiin tuloksiin. Mutta minkäs teet, kun uusliberalismi on vienyt voiton: kakku halutaan / on haluttu jakaa vain harvojen ja valittujen kesken, vaikka massu olisi jo ennestäänkin aivan täynnä. Missä on ihmisyys, missä on moraali?