Koulutustausta

Olen huomannut treffeissä ja galleriassa, että suurimman osan koulutustausta on ammattikoulu. Silloin tällöin törmää lukio/peruskoulu, harvoin opistoaste ja todella harvinaista on ammattikorkeakoulu tai yliopisto opinnot. Lisäksi työttömiin törmää useammin kuin live elämässä. Hakuun, kun laittaa amk tai yliopisto ei tule juuri mitään tuloksia. Ammattikoululla paljonkin.

Ja nyt sitten hernettä nenään vetämään kaikki ko.taustaiset, tiedän odottaa jo p...aa naamalle. MUTTA tarkoituksena on vaan herättää keskustelua mistä tämä johtuu. Ei vertailla kuka tai mikä on paras tai syyllistää ketään. Kunhan ihmettelen.

Onko koulutetuilla ja työssäkäyvillä vaan vähemmän aikaa pyöriä täällä, ei kumppaninhakutarvetta tmv.? Tämä siis karrikoidusti ilmaisten. Tietenkin poikkeuksia on täälläkin, löytyy korkeastikoulutettuja työssäkäyviä, mutta tähän verrattuna enemmän muita. Tälläisiä empiirisiä havaintoja olen tehnyt. Vai onko juuri minun kohdalle osunut vaan työttömiä ja vähän koulutettuja?
131143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ensinnäkin 40v miehenä havaintoni poikkeavat tyystin.Toisekseen koulutuksella tai sillä että onko juuri nyt työtön ei ole mitään tekemistä ihmisen henkisen kypsyyden kanssa.

Äänestä
  • ...jos on samantapainen koulutushistoria ja yleissivistys - kielitaito ja tavat mukaanlukien. Kahden työssäkäyvän on myöskin helpompi ymmärtää toisen päivärytmiä...Vai onko?

    Äänestä

  • Tisca kirjoitti:

    ...jos on samantapainen koulutushistoria ja yleissivistys - kielitaito ja tavat mukaanlukien. Kahden työssäkäyvän on myöskin helpompi ymmärtää toisen päivärytmiä...Vai onko?

    Kuoulutus ei sinänsä korreloi yksilön tunneälyä,empaattisuutta,älykkyyttä yleensä.Mikäli yhtään olet maailman menoa seurannut olet varmaan huomannut että korkeasti koulutetut kohtaavat ihan samanlaisia ongelmia kuin ketkä muut tahansa ihmissuhde-areenalla?Koulutusta tärkeämpää on omata suurin piirtein samat elämän perusarvot,tunneälyn taso ja henkinen kypsyys.

    Äänestä

  • Ekk kirjoitti:

    Kuoulutus ei sinänsä korreloi yksilön tunneälyä,empaattisuutta,älykkyyttä yleensä.Mikäli yhtään olet maailman menoa seurannut olet varmaan huomannut että korkeasti koulutetut kohtaavat ihan samanlaisia ongelmia kuin ketkä muut tahansa ihmissuhde-areenalla?Koulutusta tärkeämpää on omata suurin piirtein samat elämän perusarvot,tunneälyn taso ja henkinen kypsyys.

    ...mutta kouluttautuneena ja älykkäänä tietää paremmin.

    Koulutus ja älykkyys nimenomaan korreloivat keskenään - ja nämä ominaisuudet myös antavat huomattavasti paremmat valmiudet suoriutua ihmissuhdeongelmista.

    Äänestä

osa ns.koulutetuista joko liioittelee tai sitten heittää vitsinä esim. tohtorin...Sitten on myös niitä, jotka eivät välitä asiasta ja jättävät väliin koko kysymyksen.
Minun empiirinen tutkimukseni ei ole dokumentoitu, mutta olen kyllä valmis puoltamaan tätä väitettäsi:)

Äänestä

koulutustaustan haku on tyhmää. Minä olen opiskellut paljon ja pitkälle, silti en mainosta opintojani ja olen käynyt treffeillä niin maistereiden kuin rekkakuskienkin kanssa jopa muutama työtön on sattunut joukkoon.

Ihminen voi opiskella muutenkin kuin koulunpenkillä.

Äänestä
  • Netistä olen bongannut noin kaksi suurinpiirtein saman verran kouluja käynyttä kuin itse olen.

    Samanlaisia miehiä on tullut vastaan kymmenittäin ellei sadoittain.

    Tosin en ole treffipalstoilla pyörinyt vaan sellaisilla missä keskustellaan muista asioista.
    Mutta miten sinne treffipalstalle yhtäkkiä ilmaantuisivat kaikki ne akateemiset naiset joita ei näy eikä kuulu.

    Äänestä

Koko kansasta on yliopiston käyneitä noin seitsemän prosenttia.

Jopa nuorissa ikäluokissa noin puolet pääsee ylioppilaaksi ja näistä joka kolmas opiskelemaan. Tähän lasketaan myös ammattikorkeakoulut, entiset ammattiopistot.

Itsehän me tämän aiheutimme kun avasimme Internetin tavalliselle kansalle.

Terveisin mies joka muistaa alkuajat, netissä jokaisen titteli oli "doktor".

Äänestä

Oma koulutukseni on ylioppilas. Valitettavasti meillä ei ollut varaa siihen, että olisin voinut lähteä opiskelemaan. Onnekseni kuitenkin 80-luvun alussa suhteilla pääsin työelämään ja oleb edennytkin siinä todella kivasti, elämänlaatuni ja -tasoni on mielestäni hyvä, aika monen mielestä jopa kadehdittava, ominaisuus joka hieman harmittaa.

Totuus kuitenkin on, että ilman todella kovaa työntekoa en olisi saavuttanut tätä mitä nyt on. Koska ei ole ollut iskeä pöytään hienoja ja hyviä todistuksia ja olen halunnut olla yhtä hyvä työelämässä kuin kouluja käyneet, olen saanut maksaa siitä kovan hinnan: tehdä töitä kaksi kertaa kovemmin kuin muut, koska olen halunnut todistaa että en ole muita huonompi. Tuosta rehkimisestä ja raatamisesta taas seurasi se, että yksityiselämä kärsi, nyt sitten elän perheettömänä yksin.

En missään nimessä kadehdi ihmisiä joilla on ollut mahdollisuus kouluttaa itseään, päinvastoin - olen iloinen heidän puolestaan. Oma onneni on se, että 80-luvun alussa ei vieroksuttu työelämässä pelkkää ylioppilastutkintoa vaan työelämän ovet aukenivat. Tällä hetkellä, oltuani työelämässä 28 vuotta, on menossa neljäs työpaikka jossa olen ollut 24 vuotta; olen johtavassa asemassa ja koska työnantaja on uskonut ja luottanut minuun, on hän myös kouluttanut ja kurssittanut. Kertaakaan en ole mihinkään työpaikkaan hakenut; ensimmäisen sain suhteilla tuttujen kautta, nämä kolme viimeisintä olen saanut siten, että minulle on soitettu ja pyydetty töihin.

Eli 80-luvulla "puupäätkin" saivat töitä ahkeruudellaan, valitettavasti enää ei ole samoin, ilman hyvää koulutusta ei paljoa kortistoa pidemmälle pötkitä.

Äänestä

Maksullisessa Match.comissa huomasin koulutustaustojen olevan pääasiassa akateemisen tai amk. Myöskään treffeille ei jostain syystä päätynyt muita kuin melko korkeasti koulutettuja. Tämä ei mitenkään ollut tarkoitukseni. Oma ajatukseni on, että tämä nettitreffailu on kätevä tapa tavata vastakk sukupuolta kun ei jaksa/kiinnosta baareissa tai ravintoloissa pyöriminen. Liveiltaelämässä tapasi selkeästi enemmän vähemmän koulutettuja.

Äänestä
  • Be2-palstalta löytyy paljon koulutettuja naisia, jos niitä kaipaa. Premium-jäsenyys tosin maksaa jonkin verran. Koulutustaustalla on oma merkityksensä, mutta sitä ei pidä yliarvioida.

    Äänestä

  • ei niin suurta väliä kirjoitti:

    Be2-palstalta löytyy paljon koulutettuja naisia, jos niitä kaipaa. Premium-jäsenyys tosin maksaa jonkin verran. Koulutustaustalla on oma merkityksensä, mutta sitä ei pidä yliarvioida.

    Olen huomannut saman. Suomi24 on ilmainen palsta, oisko jotain vaikutusta. Siellä on myös enemmän monen profiilin omaavia pelimiehiä ja vuodesta toiseen roikkujia.

    Maksullisilla palstoilla liikkuu toisenlainen aines. Maksu ei välttämättä ole suuri mutta se karsii kummasti porukkaa. Yhteydenottoja parissa viikossa on tullut n 50 henkilöltä, kaikki fiksuja miehiä. Oikein harmittaa kun ei kaikkien kanssa pysty mitenkään jatkamaan kirjoittelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työssäkäyvä kirjoitti:

Olen huomannut treffeissä ja galleriassa, että suurimman osan koulutustausta on ammattikoulu. Silloin tällöin törmää lukio/peruskoulu, harvoin opistoaste ja todella harvinaista on ammattikorkeakoulu tai yliopisto opinnot. Lisäksi työttömiin törmää useammin kuin live elämässä. Hakuun, kun laittaa amk tai yliopisto ei tule juuri mitään tuloksia. Ammattikoululla paljonkin.

Ja nyt sitten hernettä nenään vetämään kaikki ko.taustaiset, tiedän odottaa jo p...aa naamalle. MUTTA tarkoituksena on vaan herättää keskustelua mistä tämä johtuu. Ei vertailla kuka tai mikä on paras tai syyllistää ketään. Kunhan ihmettelen.

Onko koulutetuilla ja työssäkäyvillä vaan vähemmän aikaa pyöriä täällä, ei kumppaninhakutarvetta tmv.? Tämä siis karrikoidusti ilmaisten. Tietenkin poikkeuksia on täälläkin, löytyy korkeastikoulutettuja työssäkäyviä, mutta tähän verrattuna enemmän muita. Tälläisiä empiirisiä havaintoja olen tehnyt. Vai onko juuri minun kohdalle osunut vaan työttömiä ja vähän koulutettuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu