Liian raskaat liikuntasuoritukset?

Olen muutaman kerran lenkkini jälkeen ollut seuraavana päivänä pienessä kuumeessa ja vähän huono olo ollut ja lihaksissa kipuja. Eilen olin uimassa ja uin poikkeuksellisen kovaa sillä kertaa ja tänään on ollut kuumeinen olo (mutta mitatessani oli alilämpöä..) ja kovia lihaskipuja.

Lenkkini on ihan tavallinen 5 kilometriä jonka hölkkään melko rauhallisesti että mielestäni se ei ole mitenkään ylivoimaisen rasittava. Pystyn puhumaan suorituksen aikana (kolmen P:n sääntö: pitää pystyä puhumaan). Uimassa käydessäni uin yleensä 2 kilometriä, eilen ensimmäinen 1000 metriä oli poikkeuksellisen raskas mutta ei ylivoimainen sekään mielestäni. Harrastan liikuntaa 2-3 kertaa viikossa, muuten istun aika paljon opiskelun vuoksi.

Voisiko siis liian kova urheilusuoritus aiheuttaa huonoa oloa seuraavana päivänä?
3200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Huilaa ny hyvä mies ku sulla on talven influenssan oireet mut elimistös tappelee vielä puhkeamista vastaan.Epäilen, ett saat paljon hauskempaa, jos et ny relaa !

Äänestä
  • Voi olla perääkin, mutta ensimmäinen kerta kun liikunnasta tuli oireita oli niin kauan sitten, että influenssa ei voi liittyä siihen mitenkään. Koitan silti olla varovaisempi.

    Voisiko muita syitä olla esimerkiksi proteiinivajaus (en nimittäin urheilun jälkeen juo mitään proteiinipitoista ruokaa) enkä välttämättä syökkään ennen seuraavaa ruoka-aikaa. Entä nestevajaus?

    Äänestä

  • Repäisijä kirjoitti:

    Voi olla perääkin, mutta ensimmäinen kerta kun liikunnasta tuli oireita oli niin kauan sitten, että influenssa ei voi liittyä siihen mitenkään. Koitan silti olla varovaisempi.

    Voisiko muita syitä olla esimerkiksi proteiinivajaus (en nimittäin urheilun jälkeen juo mitään proteiinipitoista ruokaa) enkä välttämättä syökkään ennen seuraavaa ruoka-aikaa. Entä nestevajaus?

    Paljon mahdollista myös tuo proteiini vajaus, tai miksei neste vajaus. Kannattaa tosiaankin syödä jotain proteiinipitoista liikunnan jälkeen. Jos on lihaskipua jäljestäpäin niin se voi kieliä Mg vajauksesta. Eli magnesiumin saannista kannattaa huolehtia. Nestevajausta torjuu esim. siten että juo vähän väliä pieniä määriä vettä, ja kannattaa sekoittaa veteen karkeaa merisuolaa, koska Natrium tehostaa veden vaikutusta kehossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Repäisijä kirjoitti:

Olen muutaman kerran lenkkini jälkeen ollut seuraavana päivänä pienessä kuumeessa ja vähän huono olo ollut ja lihaksissa kipuja. Eilen olin uimassa ja uin poikkeuksellisen kovaa sillä kertaa ja tänään on ollut kuumeinen olo (mutta mitatessani oli alilämpöä..) ja kovia lihaskipuja.

Lenkkini on ihan tavallinen 5 kilometriä jonka hölkkään melko rauhallisesti että mielestäni se ei ole mitenkään ylivoimaisen rasittava. Pystyn puhumaan suorituksen aikana (kolmen P:n sääntö: pitää pystyä puhumaan). Uimassa käydessäni uin yleensä 2 kilometriä, eilen ensimmäinen 1000 metriä oli poikkeuksellisen raskas mutta ei ylivoimainen sekään mielestäni. Harrastan liikuntaa 2-3 kertaa viikossa, muuten istun aika paljon opiskelun vuoksi.

Voisiko siis liian kova urheilusuoritus aiheuttaa huonoa oloa seuraavana päivänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu