Ja millä tavoin se ilmenee?
Mitä on hyvyys?
persona-non-grata
341138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
on sitä, että huomio toisen oman kiireen tai kiireettömyytensä keskellä.
se olisi olennaisena osana kuuntelemista ja myöntämistä? Se ei ole vain tekemistä ja toimintaa. Onko hyvyys välttämättä hyvän tekemistä?
itseään on muistettava.
Ainahan iohminen tekee jotain, syö, istuu, nukkuu, kuuntelee.
Mie lähden kameran kanssa hakemaan postia, jos sattuisin jotain kuvanarvoista näkemään.
Ajatellen, että samaa tietä on kuljettu jo noin 14 v.
onko hyvän tekeminen aina oikeastaan hyvyyttä hyvän tekemisen vuoksi? Onko se aina oikeastaan niin vilpitöntä ja täydestä sydämestä tehtyä?
Kuten sanottua hyvyyttä on huono liittää omaan tekemiseen. Jonkin toiminnan nimeäminen hyväksi on toiminnan tappamista. Ihminen on luonnostaan hyvä, ei hänen tekemisensä. Jos tekemistä aletaan sanoa hyväks, sekoittuu ihminen tekemisen kanssa ja tulee hänestä itsestään tekemistä, jolloin hänen ei enää tarvitse itse tehdä mitään.
Tekeminen on tavoite ja jos ihmisestä tulee tavoite, siihen ei koskaan voida päästä.
joskus kyse voi olla pelkkä oman edun tavoittelu.
"Oravannahkakauppa" on omalla tavalla oman edun tasvoittelua, sinänsä siitä molemmat hyötyy.
Sinänsä niiden olisi hyvä olla suhtkoht tasapainossa.
Jotkut saattavat vuosia käyttää "Silloin kun olit pulassa, mä autoin silloin sua. Nyt on sun vuoro auttaa mua." -virttä kymmeniä kertoja sillä perusteella, että kerran on auttanut toista.
Hyvä esimerkki on yksi ex-kaverini, pyynnöstä heitin hänet videovuokraamoon n. 3 km ja takas.
Ehdotti "Jos maksat puolet videon vuokrasta, voit tulla katsomaan.".
En mennyt, enkä maksanut.
Seuraavana iltana hänen mielstä minun olisi pitänyt ajaa yli 10 km, jotta hän olisi voinut palauttaa ky. videon vuokraamoon.
Kuukauden verran hän jaksoi paasata, että se oli minun syy, ettei hän voinut palauttaa ky. videota.
kejäävälle skinheadille pari euroo bussirahaa :)
voiko skinheadi mennä alemmas kuin kerjätä bussirahaa mokkanahalta.
Kiittikö kaveri?
en kokenut sitä uhkana
oli kyllä hyvä esimerkki hyvyydestä.
ihminen ole hyvä? Eli ihminen joka osaa asettua toisen ihmisen asemaan ja tätä kautta on toimissaan epäitsekäs.
hyvä juuri toisen vuoksi vai haluaako sillä jotain itselleen?
Voi tietysti ajatella, että jokaisen toiminnan taustalla on itsekäs halu tavalla tai toisella loistaa.
Tosin tällainen ajattelutapa on helkkarin negatiivinen ja mä en ole ihan niin ranteet auki tyyppi.
Esimerkiksi nämä varakkaammat NHL-jääkiekkoilijat, jotka suurella mediajulkisuudella antavat joko sairaille ja vähävaraisille lapsille jotain materiaa. Minusta se hyvyyden anto ei ole täydestä ja vilpittömästä sydämestä tehtyä. Halutaan olla suuren yleisön silmissä enemmänkin ns. hyvä jätkä:).
ajattelu tapa vaan realistinen
että joskus se on vaikka luopumista jostain itselle tärkeästä, jos se on toiselle tärkeää. Sitä hyvyyttä saisi itselläkin enemmän olla.
toisen vuoksi. Se on myös rakkautta ... sitä, että toinen on tärkeämpi, kuin itse. Ehkä ideologistakin:). Kuinkahan moni todella siihen kykenee?
Tuollainen ole epämuodikasta nykyään? Toisen pitäminen itseään tärkeämpänä koetaan alistumiseksi.
puolelle sa varmaan menee, kun on kyse isommasta asiasta kuin yhdestä ihmisestä. Ei tarvitse olla kyse välttämättä pelkästään ihmisistäkään. Mutta tällä on aina kääntöpuolensakin. Moni hyvää tarkoittanut ihminen onkin tehnyt pahaa. Vaikeita asioita.
Aikuisessa, tasavertaisessa ja toisiaan kunnioittavassa suhteessa?
Onko hyvää tarkoittava ihminen paha jos niin hassusti käy ettei teon tuloksena synnykään hyvää? Juu, vaikeita asioita.
Sehän se pointtini olikin että niin kuitenkin yleensä ajatellaan.
äidinrakkaus. Äiti uskoo tekevänsä itse lapselleen siten vain hyvää ja luulee sen olevan lapsen parhaaksi, kuitenkin asia on päinvastoin. Lapsi joutuukin kärsimään tuon hyvänsuonnin tuloksena. Minusta pahuus voidaan myös naamioida hyvyyteen.
terve nöyryys ihmisissä puuttuu? Onko se yhteiskunnan trendien ja brändien asennemuokkausta sillä alueella? Jotta itsekkyys ja itsenäisyys on in?
Filosofisiin ulottuvuuksiin en mene syystä, jota en kehtaa sanoa.
Sanon, että mainitsemasi on ja ilmenee ensisijaisesti tekojen tasolla. Piste. Ole hyvä.:)
On aika viimeisen päälle laaja filosofinen kysymys. Oikeastaan niin laaja, etten ole sitä edes miettinyt erityisesti. Olen jotenkin ihan kauhean huonossa kunnossa nyt, joten en oikein jaksa kirjoittaakaan... saati lukea tätä ketjua.
Hyvyys on lyhykäisyydessään totuuden rakastamista ja ymmärtämistä.
Se ilmenee siten, että se vain ilmenee, eikä sitä voi sanoa.
Määrittyy kai pitkälti jonkin yhteisön kollektiivisten ja kirjoittamattomien sääntöjen ja sopimusten varaan.Mutta silti liian vaikea määriteltäväksi silläkään tavalla joten lopulta sen määrittelee kai omatunto.Perkeleen latteaa tekstiä mutta totta varmaan.Onko jossain perustotuuksia jotka ovat olleet olemassa maailmankaikkeuden synnystä/luomisesta lähtien kuka määrittää ne totuudet ihminenkö vaiko jumala.En osaa antaa tähän hätään yksiselitteistä vastausta.
"Onko jossain perustotuuksia jotka ovat olleet olemassa maailmankaikkeuden synnystä/luomisesta lähtien kuka määrittää ne totuudet ihminenkö vaiko jumala."
Olisko maailmankaikkeus itsessään.
Itsessäänkö,onko sen takana jotain persoonaa.Kuka rankaisee ikiaikaisten sääntöjen rikkomisesta vai onko kyse vain syyn ja seurauksen laista.Onko moraalimme heijastus kosmologisesta laista vai olsuhteiden luomaa käyttäytymistä.Kysymysten kehä jatkuu loputtomiin.
Maailmankaikkeus on yksi ja ihmiset siihen kuuluvia.
sovittujen pelisääntöjen noudattamista.
esim. puna-armeijan yleisesti sovittu "pelisääntö" raiskata kaikki saksalaiset naiset oli ihan puhdasta hyvyyttä? :)
relativismin ongelma ja sillee hei. Tarkoitin ehkä vähän laajempaa yhteisöä, kuten kansainvälisten ihmisoikeuksien kunnioittamista.
..