Joudutteko selittämään

Kuten tuossa aloittamassani luuseriketjussa jossain kohtaa totesin, minun ei tarvitse koskaan selitellä. Se on jännä juttu, kukaan ei koskaan kysy, onko tyttöystävää kiikarissa. Kukaan ei myöskään kysy, miksi en seurustele, tai miksi en ole koskaan seurustellut.

Jos joudut jatkuvasti selittelemään, kysyjät siis mitä ilmeisimmin olettavat, että olet tietoisesti valinnut elämäntapasi. En yhtään ihmettele tuollaista kyselyä, ainahan sitä ihmetellään, jos joku poikkeaa normista. Mutta toisaalta ei kuutosen keskiarvolla lukiosta valmistuneelta kysytä, miksi hän ei hakenut lääkikseen. Ota siis kyselyt imarteluna; kysyjät näkevät sinussa potentiaalia!

Tässä on kai sama juttu kuin naisten rinnoissa; harvoin löytyy naista joka olisi omiinsa tyytyväinen. (Oletan näin kaiken kuulemani perusteella.) Niin sinäkin aloittaja olet tyytymätön kohteluusi, jota minä taas pitäisin toivottavana. Kysyisipä joku edes joskus.

Mielenkiintoinen asia silti. Joskus näin tv:ssä varhaisnuorilta kyseltävän, mitä he elämässä pelkäävät. Todella useat (erityisesti tytöt) vastasivat, että pelkäävät yksin jäämistä. Se ehkä kuvaa asenteita, joiden mukaan yksin eläminen on kauheaa. Jos tuollainen pelko on jo alle 15-vuotiaalla?

Samaa tulee joka tuutista :)

Lue viestiketju "Päivä pilalla taas!"

Kyllä jatkuvasti.

"Missä sinun kultasi On?"

"Olet hyvännäköinen, sinulla on hyvä työ ja parjäät hyvin mutta titä vikaa sinussa on kun et asu naisen kanssa?"

Tätähän se on. Jopa ystäväni avovaimo sanoo suoraan että vaikka tuntee minut, niin jotain salaista vikaa minussa täytyy olla koska en seurustele vakituisesti.

Tekis mieli... antaa korville ;) Mutta säälin vain rajoittunutta ajattelutapaa.

Ei kai siinä yksin elämisessä mitään vikaa ole, mutta se nyt lähinnä kuuluu vain osana ihmisen elämään. Usein tämä sinkkuus aika on vain ohimenevää. Ihminen kuitenkin luonnostaan kaipaa puolisoa itselleen. Yksin ei ole hyvä olla... kaksin aina kaunihimpi jne. Eli jos olet kovinkin pitkään asustellut ihan yksinäsi, niin läheisillesi saattaa tulla vaikutelma ettet oikein saa ketään itsellesi. Tai saattavat luulla myös homoksi. Kummankin tunnustaminen onkin kova pala, mutta sekin on vain kohdattava... Koska jossainhan on vikaa jollet löydä sopivaa puolisoa itsellesi vaikka aikaa kuluu kuinka paljon hyvänsä.

Kyllä sitä kysellään sukujuhlissa, tuttava piireissä ja kunditkin ajattelevat, et oon vittumainen ämmä, kun en seurustele tai jos seurustelen niin suhteet päättyy melko lyhyeen, n. 6-9kk mä en vaa halua alistua sovinististen miesten vanhoillisiin näkemyksiin hyvästä ihmissuhteesta.

Mä haluun tasa arvoisen suhteen, missä kumppanuus ja ystävyys on pääasia!!

Ihmisen lisääntyminen on melkoisen luonnollinen tapahtuma ja sitä edeltää yleensä aina lyhempi tai pidempi parisuhde.

Jos ihminen on luonteeltaan niin änkyrä, ettei pysty parinmuodostusta suorittamaan niin tilanne on toki luonnonvastainen.

Sitä joutuu selittelemään, koska se ei ole normaalia vaan taistelee ihmiselle evoluutiossa kehittyneitä vaistoja vastaan.

Kaveri aina valittaa että miksen seurustele ja sitten vielä epäilee homoksi. Seurustelen sitten kun tuntuu siltä enkä silloin kun muut sitä vaatii. Elämässä on muutakin kuin seurustelu mutta joillekin seurustelu on vaan tapa mitä täytyy pitää yllä sen itsensä vuoksi.

Eipä se hirveästi itkettänyt vaikka joskus joutuikin, lähinnä säälitti esittäjän puolesta. Tietty joidenkin sukulaisten ja tuttavien tapaaminen masensi etukäteen kun oli se kysymys odottamassa, joka kertoo vain esittäjänsä kypsymättömyydestä, tylsämielisyydestä, mielikuvituksettomuudesta ja kyvyttömyydestä käsittää muunlaista elämää.

Olin suurimman osan ajastani yksin ennen kuin täytin kolkyt, joitain lyhyitä suhteita oli. Noin pari-kolme päivää vuodessa ajattelin, että olisi se ehkä kiva olla jonkun kanssa, muuten olin täysin tyytyväinen. En halunnut edes ketään ja ajatus elämänkumppanista sotkemassa kuvioitani lähinnä ahdisti. Tämä ei tuntunut mahtuvan kalloon esim. ystävättärilleni, jotka esittelivät minulle täysin epäsopivia tuttujaan.

No, oikeastaan se olikin ihan hyvä, sillä yhtenä päivänä esittelivät sitten todella sopivan tapauksen, jonka kanssa elämme nyt yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mutta aikaisempi aika oli kuitenkin tosi mukavaa, sai olla rauhassa paljon eikä tarvinnut kenellekään mitään selitellä. Yksinelossa on puolensa, ehdottomasti! Joskus muistelen kaiholla. Noh, sellaiset ihmiset, jotka eivät osaa elää edes vuotta ilman toisen seuraa ovat minun mielestäni heikkolahjaisia. Automaattisesti.

Eli vietäpä sinkkumies auvoisia sinkkupäiviä!

Sukulaiset on tässä asiassa kaikkein pahimpia. Jätin sukuloinnit tänäänkin väliin, juuri siksi, etten halua kuunnella tätä: "Jokos sulla on tyttöystävä?" "Yksinkös sä vielä asut?" jne... Pahin oli se, kun kaverin isä sanoi suoraan, että "Pitäishän jo tuollaisella parikymppisellä nainen olla" "Mitäs vikaa sinussa on, kun ei ole vielä löytynyt?" Huvittavaa tässä oli se, että kaverin porukat on eronnut ja äijällä ei oo ollu vuosiin naista.. Vastasinkin sille jotain tyyliin "Parempi katsoa kuin katua" ja hymyilin v-mäisesti.. Ei ole kysellyt sen jälkeen. Luultavasti monet ovat kateellisia, kun ovat itse tehneet vääriä valintoja. Usein näillä kyselijöillä on ongelmia omissa ihmissuhteissa. Ja nyt alkaa näyttää siltä, että odottaminen kannatti.. =)

-Hyvää kannattaa odottaa-

Ihan hyviäki vastauksia tuli. Kiitos niistä.

Sen verran vielä täsmennän, että nykyisin ei enää niin usein kysellä, kuin joskus ollessani alle kolmekymppinen.