Alkaa pikkuhiljaa tympimään vaimoni käytös. Vaimoni nimittäin epäilee minua uskottomuudesta, jota muka oli tapahtunut viime keväänä, eli vuosi sitten. Vuoden ajan joka ikinen kerta kun tulee riitaa, vaimo ottaa tämän asian esille, viimeksi eilen. Eikä auta vakuuttelut, että en ole häntä pettänyt, niin kuin en olekaan. Olin vuosi sitten serkkupoikani luona, otettiin viinaa ja oli siellä serkkuni vaimokin, joka on myös ystäväpiiriimme kuuluva henkilö. Jostain syystä serkkuni vaimo ei ole meillä käynyt puoleentoista vuoteen ja nyt vaimoni on keksinyt että minulla on salasuhde tai jotain serkkuni vaimon kanssa. On kuulemma soittanutkin serkun emännälle ja sieltä on tullut aivan erilainen versio aiheesta. Ja minun versioni on totta. Olen ottanut serkkuuni ja hänen vaimoonsa yhteyttä ja molemmat kiistävät tällaiset puhelut, että vaimoni olisi sinne soittanut, vaikka niin väittää. Eilen taas riideltiin eräästä asiasta ja huutamiseksihan se meni kun muija otti asian taas esille. Kauankohan tätä jaksaa, ollaan oltu naimisissa vasta reilu puoli vuotta ja vaimosta on alkanut paljastua yllättäviä luonteenpiirteitä. VAimon exä oli kova käymään vieraissa ja juopotteli monta kertaa viikossa, itse en ole koskaan pettänyt ja viinaakin juon korkeintaan kahdesti kuussa, joskus harvemminkin. Exän kanssa asui kahdeksan vuotta, joten olen ajatellutkin että menikö muijalla luottamus kaikkiin miehiin exän takia koska minuakin syyttelee perättömistä. Mitä muuta voin tejdä kun kertoa totuuden, eli en ole pettänyt ja sillä siisti. Miksei vaimo usko minua??
Umpikuja
Mitä tehdä
5591
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kun on ensinnäkin sellainen mahdollisuus, että kirjoitit tämän koko jutun tänne sitä silmälläpitäen että vaimosi käy sen lukemassa täältä ja sitten on taas kaikki kotona hyvin.
Mutta lähdetään nyt kuitenkin siitä teoriasta että
haluat hänen tietävän totuuden ja uskovan sinua.
Mahdollisuus on, että keskustelette asianomaisten kanssa niin että he eivät tiedä vaimosi kuulevan tai että he eivät tiedä sinun kuulevan. Nauhoita keskustelu. Kysele siitää jutusta ja kerro mikä ongelma. Ehkä joku möläyttää totuuden nauhalle.
Ehdota nauhuria vasta viimeisenä keinona ettei tule sellainen olo että tämä on järjestetty juttu. Ja sitä nauhaa ei saa käyttää jos nauhoittajan omaa puhetta ei kuulu; salaa nauhoittaminen on rikos.
Pieni mahdollisuus on että muijasikin on pettänyt sinua ja haluaa tavallaan "samalle viivalle" väitteillään.
Sairas tartuttaa aina ympäristönsä.
Vaikka olisi se viaton osapuoli, niin eletty elämä jättää jälkensä.
Aika näyttää, topuuko rakkaasi, vaiko onko hänet kroonisesti sairastettu.
Vaimosi pelkää menettävänsä sinut, koska on aikaisemmassa elämässään tullut niin pahoin loukatuksi. Hän ei vielä uskalla luottaa sinuun, joten vakuuttelemalla et häntä paranna. Ota asia puheeksi, äläkä huuda jos toinen on noin kipeä.
ja aja sinne serkkupojan luokse selvittämään asia niin että kaikki osapuolet ovat saman pöydän ääressä.
varpaillaan exänsä takia.
Tuosta exän käytöksestä ja sen projisoimisesta sinuun kannattaisi jutella rauhallisesti. Samalla kannattaisi tehdä selväksi että sinuun voi luottaa, että sinä et ole samanlainen kuin exä. Tämän viestin kun saat menemään perille niin homma helpottuu.
Jossain vaiheessa keskustelua joudut kuitenkin ottamaan esille, että tämä vanha asia pitää ratkaista tavalla tai toisella. Vaimon on joko uskottava että mitään ei tapahtunut ja jos se ei usko niin onko muuta vaihtoehtoa kuin ero? Ei kai.Sinun täytyy kertoa että epäily kun anna siihen syytä, on epäreilua ja tuhoaa suhteen.
Kun exän pettämistä ja juopottelua on jatkunut noinkin pitkään, voi mennä kauan ennenkuin vaimon ajattelu normalisoituu. Vaimosi on saanut vamman sieluunsa.