Kiusaamista

HBD

http://www.helsinki.fi/jarj/status/arkisto/tyopaikkakiusaaminen.pdf

Kas näin tapahtuu tämä Suomi24-"asiantuntijuus".
Otetaan joku googlaten joku juttu. Sitten laitetaan linkki tänne työpaikkakiusaaminen- palstalle.
Kuvitellaan että näin olemme Suomen asiantuntijoita aiheesta.

Muistamme että emme osallistu keskusteluun muiden aloittamiin keskusteluihin, vaan päivystetään koska joku vastaa jotain eriävää mielipidettä sisältävää kirjoitusta omaan aloitukseen.
Näin saadaan "kiva" pakonomainen katkera kiistely aikaan.

Huvittavinta että tämä "asiantuntija" kuvittelee olevansa aidosti oikeassa ja joku totuudenkirjoittaja.

112

2494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomi24

      täällä kirjoittavia ihmisiä pilkkanaan vai mistä on kysymys?
      Hekotteleeko valvojat ihmisten jutuille?

      • todella

        Esititpä todella hyvän kysymyksen. Olen aivan yhtä hämilläni - ja vieläpä työpaikkakiusaamista käsittelevällä palstalla!

    • jonkin verran asiasta tietävä

      Ei pitäisi katkeroitua niille,jotka ovat tuoneet tälle palstalle tietoa työpaikkakiusaamisesta. Lähteet on kerrottu, miksi siis tuollaiset väitteet asiantuntijaksi alkamisesta. HCD on jaksanut olla kiinnostunut asiasta ja auttaa muitakin vaikka itselläänkin on ollut vaikeaa. Mistä nyt oikeastaan puristaa?

      Palsta taitaa olla liian asiantunteva, liian paljon faktaa. Joillekin tämä ei vaan käy.

      Olen seurannut muitakin muilla suomi24-palstoja. Niihin verrattuna tällä palstalla vähintään samalla tavoin ja oikeasti keskustellaan, kirjoitetaan toisten aloittamiin keskusteluihin.

      • katkeria

        .. Mutta tarvitsemmeko me täällä keskustelua ja tukea sen sijaan, että lukisimme uutisia?! Tietopläjäykset ovat sellaisia, jotka itsekukainen varmasti löytää itse halutessaan, mutta tuki ja toisen kohtaaminen ihmisenä on tämänKIN palstan tärkein anti. Tällaiset tietoiskut ovat kylmää, persoonatonta tiedotusta, joka ei aina lohduta pinteessä olevaa ihmistä.

        Tuki, henkilökohtaisiin ongelmiin vastaaminen omin sanoin on antoisampaa ja lohdullisempaa kuin linkitetyt, persoonattomat viestit.

      • katkeria
        katkeria kirjoitti:

        Palstalla taistellaan siitä, kuka on asiantuntija. Täällä on asetelma, että kuka on kukkulan kingi ja toiset sitten kivittää sitä alas sieltä.

      • katkeruuteen

        Ei näinkään. Palstaa paljon seuranneena sanoisin, että "kukkulan kingi" ei itse välttämättä suvaitse muiden mielipiteitä eikä kannanottoja esittämiinsä asioihin. Sen takia jutut menevät monesti överiksi. Tavallinen vertaistuen antaja ei varmasti halua miksikään yleiseksi asiantuntijaksi. Meistä itsekukainenkin on asiantuntija siinä omassa kokemuksessaan ja elämässään, sen väheksyminen voipi aiheuttaa täällä, oikeutetusti, suuttumusta. Toinen kun ei voi tietää toisen mielenliikkuja itseään paremmmin, ei edes kukkulan kuningas :)

      • tekstiä
        katkeruuteen kirjoitti:

        Kivittäjän suusta. :D

      • katkera.

        Nimimerkin suojasta voi lyödä niin kovaa kuin jaksaa. Sitä voisi ajatella oikein pahansuopana selän takana puhumisena.

      • että.
        katkeria kirjoitti:

        .. Mutta tarvitsemmeko me täällä keskustelua ja tukea sen sijaan, että lukisimme uutisia?! Tietopläjäykset ovat sellaisia, jotka itsekukainen varmasti löytää itse halutessaan, mutta tuki ja toisen kohtaaminen ihmisenä on tämänKIN palstan tärkein anti. Tällaiset tietoiskut ovat kylmää, persoonatonta tiedotusta, joka ei aina lohduta pinteessä olevaa ihmistä.

        Tuki, henkilökohtaisiin ongelmiin vastaaminen omin sanoin on antoisampaa ja lohdullisempaa kuin linkitetyt, persoonattomat viestit.

        Sitten siellä ovat häiriköt, jotka haluavat ammuskella puskasta ja ovathan ne tavallaan jonkinlaisia hätähuutoja nekin.

      • vastaus pohdintaan..
        tekstiä kirjoitti:

        Kivittäjän suusta. :D

        Eipäs nyt aleta heittämään one-linereita katkeraan sävyyn. Tuossa yritettiin analyseerata vähän palstan epäasiallisuuksia ja sinä vastaat juuri sillä tyylillä. Mielipiteitä ystäväni, mielipiteitä. Eikös tuossa juuri kritisoitu sitä, että joku ampuu ne heti alas.

      • on hei
        vastaus pohdintaan.. kirjoitti:

        Keskustelupalsta. Salli muidenkin mielipiteet "kukkulan kuningas" :D

      • katkera katkera katkera
        katkera. kirjoitti:

        Nimimerkin suojasta voi lyödä niin kovaa kuin jaksaa. Sitä voisi ajatella oikein pahansuopana selän takana puhumisena.

        Niin..täälläkin luikahdetaan sinne nimimerkin suojaan heittämään ne pahimmat heitot. Ei sekään ole mitään suoraselkäisyyttä.

      • että.
        vastaus pohdintaan.. kirjoitti:

        Eipäs nyt aleta heittämään one-linereita katkeraan sävyyn. Tuossa yritettiin analyseerata vähän palstan epäasiallisuuksia ja sinä vastaat juuri sillä tyylillä. Mielipiteitä ystäväni, mielipiteitä. Eikös tuossa juuri kritisoitu sitä, että joku ampuu ne heti alas.

        Anoniyymiys tuottaa sen että sanotaan sellaisia asioita verkossa, joita ei sanottaisi kasvokkain. Lisäksi keskusteluun on helppo mennä ja myös lähteä sieltä nopeasti pois.

      • hei...
        on hei kirjoitti:

        Keskustelupalsta. Salli muidenkin mielipiteet "kukkulan kuningas" :D

        Joo, ilman muuta sallin. On vain tapoja ja sitten on "tapoja" esittää ne mielipiteet. :) minä kritisoin tapaasi nakella puolivillaisia lauseita ilman perusteiden häivää. En sitä, että niitä ylipäätään nakkelet :)

      • hei :)
        hei... kirjoitti:

        Joo, ilman muuta sallin. On vain tapoja ja sitten on "tapoja" esittää ne mielipiteet. :) minä kritisoin tapaasi nakella puolivillaisia lauseita ilman perusteiden häivää. En sitä, että niitä ylipäätään nakkelet :)

        Hyvä :) Vielä :) pari :) Nyt :) on :) asiallinen :) viesti :) :D

      • katkera :)
        katkera katkera katkera kirjoitti:

        Niin..täälläkin luikahdetaan sinne nimimerkin suojaan heittämään ne pahimmat heitot. Ei sekään ole mitään suoraselkäisyyttä.

        Mutta :) asiallinen : viesti :) :D

      • että.
        katkera katkera katkera kirjoitti:

        Niin..täälläkin luikahdetaan sinne nimimerkin suojaan heittämään ne pahimmat heitot. Ei sekään ole mitään suoraselkäisyyttä.

        Häiriköt liikkuvat eri palstoilla useilla nimimerkeillä ja päivystävät lähes vuorokaudet ympäri.

      • lapsettaa...
        hei :) kirjoitti:

        Hyvä :) Vielä :) pari :) Nyt :) on :) asiallinen :) viesti :) :D

        Tää on just tätä. Jos näin lapselliselle linjalle mennään, niin sinä käytät nauru -hymiötä viesteissäsi, minä vaan vienosti hymyilen. Jos jo se ärsyttää sinua noin pahasti, kehoittaisin kasvattamaan hieman suvaitsevaisuutta. :)

      • lapsettaa :)
        lapsettaa... kirjoitti:

        Laitan :) vielä :) hymiön :) Nyt :) viesti :) on :) asiallinen :) :D

      • Keskustelua seuranneena
        lapsettaa... kirjoitti:

        Tää on just tätä. Jos näin lapselliselle linjalle mennään, niin sinä käytät nauru -hymiötä viesteissäsi, minä vaan vienosti hymyilen. Jos jo se ärsyttää sinua noin pahasti, kehoittaisin kasvattamaan hieman suvaitsevaisuutta. :)

        Olette molemmat yhtä lapsellisia. Niin metsä vastaa kun sinne huutaa.

      • hyvä minusta
        katkeria kirjoitti:

        .. Mutta tarvitsemmeko me täällä keskustelua ja tukea sen sijaan, että lukisimme uutisia?! Tietopläjäykset ovat sellaisia, jotka itsekukainen varmasti löytää itse halutessaan, mutta tuki ja toisen kohtaaminen ihmisenä on tämänKIN palstan tärkein anti. Tällaiset tietoiskut ovat kylmää, persoonatonta tiedotusta, joka ei aina lohduta pinteessä olevaa ihmistä.

        Tuki, henkilökohtaisiin ongelmiin vastaaminen omin sanoin on antoisampaa ja lohdullisempaa kuin linkitetyt, persoonattomat viestit.

        Sivistynyt keskustelu tukeutuu yhtä lailla tietoon kuin kokemukseenkin.
        Keskustelun näkökulmat monipuolistuvat ja laajenevat, kun kiusaamisen prosessi toimijoineen hahmotetaan. Oman tilanteen tarkastelun kannalta minusta tässä on ollut suurin hyöty tietolinkeistä.

        Ilman kiusaamiskokemuksen ulkopuolelta hankittua tietoa kiusatut eivät saa niskastaan syyllisen taakkaa. Sitä heille mieluusti ollaan sysäämässä. Häiritseekö keskustelun aloittajaa se, että HCD toiminnallaan on auttanut näkemään, missä tosi syylliset ovat? Minulle, työpaikkakiusatulle, mutta ei mitenkään innokkaalle nettiselailijalle, on tietolinkeistä ollut todella paljon apua.

        Samoin kuin muusta kannustavasta ja pohdiskelevasta kirjoittelusta tällä palstalla. Samalla tavoin yritän myös itse tukea toisia.

        Tämäkin B:n keskustelunavaus pyrkii avoimesti mollaamaan tiettyä palstan keskustelijaa toisten silmissä. Näitä samanlaisia, saman B:n tekemiä keskustelunavauksia on ollut jo niin tiuhaan, että on kyseessä jatkuva ja tahallinen epäasiallinen käytös samaa ihmistä kohtaan.
        Noista HCD:n ja muidenkin etsimistä tietolinkeistä voimme lukea, miksi tuollainen epäasiallinen käytös määritellään.

      • kukaan ei ole enkeli..
        hyvä minusta kirjoitti:

        Harmi vaan, että myös tämä yksi "syyllisten esiin kaivaja" lähtee mukaan tuohon pelleilyyn ja kivien nakkeluun, tosin ilman omaa vakionimimerkkiään. Tämä on varmasti se asia, joka montaa lukijaa häiritsee. Mikäli ei provota, kukaaan ei provosoidu. Totuushan on tämä.

      • (enkeli)
        kukaan ei ole enkeli.. kirjoitti:

        Juttusi alkaa mennä älyttömyyksiin. Aiemmat katkeruudet vielä ymmärsin nyt juttu menee ennustaja touhuksi. Minua häiritsee tuollainen perätön vihjailu. Ihan kuten kiusaajat töissä.

      • (ihan vaan ihminen)
        (enkeli) kirjoitti:

        Juttusi alkaa mennä älyttömyyksiin. Aiemmat katkeruudet vielä ymmärsin nyt juttu menee ennustaja touhuksi. Minua häiritsee tuollainen perätön vihjailu. Ihan kuten kiusaajat töissä.

        Ei täällä olla katkeria :) Minuakin pidetään -jounina, (siinäpä sinullekin ennustusta) enkä anna itseäni sen häiritä häiriintymiseen asti...vaikka sukupuolikin on väärä. Ei ole tullut identiteettikriisiä.

      • (enkeli)
        (ihan vaan ihminen) kirjoitti:

        Ei täällä olla katkeria :) Minuakin pidetään -jounina, (siinäpä sinullekin ennustusta) enkä anna itseäni sen häiritä häiriintymiseen asti...vaikka sukupuolikin on väärä. Ei ole tullut identiteettikriisiä.

        Ensimmäisenä vinoillaan nimimerkistä kuitenkin mainostat olevasi asiallinen. Voi naisetkin kirjoittaa nimmarilla Jouni tai vaikka Pasi. Kokeilen nyt ennustamista näen palstalla kirjoittavan naisen joka on ollut tai tulee olemaan kuulusteluissa.

      • (ihminen)

        En ole ollut kuulusteluissa, enkä kirjoita nimellä jouni, pasi enkä myöskään unto. Aika kovaksi menee "vihjailut". Parempaa tulevaa päivää meille kaikille!

      • (enkeli)
        (ihminen) kirjoitti:

        Otit viestini sitten henkilökohtaisena. Puhuin asioista ihan yleisellä tasolla. Miksihän? Hyvää päivänjatkoa.

      • (ihminen)
        (enkeli) kirjoitti:

        Otit viestini sitten henkilökohtaisena. Puhuin asioista ihan yleisellä tasolla. Miksihän? Hyvää päivänjatkoa.

        Samaa voi sanoa sinulle :) Henkilökohtaisena otit. Vihjailu on ikävää..puolin ja toisin.

      • (enkeli)
        (ihminen) kirjoitti:

        Samaa voi sanoa sinulle :) Henkilökohtaisena otit. Vihjailu on ikävää..puolin ja toisin.

        Lainkaan mistä nyt puhut, samapa tuo.

      • totuus tämäkin
        kukaan ei ole enkeli.. kirjoitti:

        Harmi vaan, että myös tämä yksi "syyllisten esiin kaivaja" lähtee mukaan tuohon pelleilyyn ja kivien nakkeluun, tosin ilman omaa vakionimimerkkiään. Tämä on varmasti se asia, joka montaa lukijaa häiritsee. Mikäli ei provota, kukaaan ei provosoidu. Totuushan on tämä.

        --Mikäli ei provota, kukaaan ei provosoidu.-- kirjoitat.
        Miksi sinun pitää saada ketään provosoitumaan? Provosointi on härnäämistä.
        Yrität saada yleisöä,joka pilkkaisi kanssasi sitä, kuka milloinkin on hampaissasi.
        Provosoija ei toivo kohteelleen hyvää, päinvastoin hän toivoo tämän hermostuvan, menettävän malttinsa jne.

        Saatko jotain huvia tuollaisesta ilkeilystä?
        Jos saat, kertoo se paljon sinusta.

        Työpaikallasi saat ehkä hännystelijöitä hähättämään kanssasi härnäyksillesi.
        Nettiyhteisö on toinen juttu. Se on liian iso manipulointiyrityksillesi.

        Yritä nyt vain päästä yli siitä, että viime syksynä HCD:n työministeri kutsui asiantuntijaseminaariin. Ei HCD sinne kutsumatta mennyt.

      • -Jouni
        totuus tämäkin kirjoitti:

        "Yritä nyt vain päästä yli siitä, että viime syksynä HCD:n työministeri kutsui asiantuntijaseminaariin. Ei HCD sinne kutsumatta mennyt. "

        Mikä tuo asiantuntijaseminaari oli, ja mikä oli sen sisältö?

        Kutsuttiinko HCD sinne asiantuntijana?

        Kyllä hän muistaakseni jostain työministerin seminaarista kertoi täälläkin, mutta seminaarin jälkeen ei tullut kauheasti palautetta. Eikä hän edes muistaakseni maininnut, että hänet olisi sinne asiantuntijan roolissa kutsuttu.

      • -dba
        -Jouni kirjoitti:

        Jospa lopettaisit pelleilyn? Hauskaa seurata keskustelua HBD lopettaa ja -Jouni aloittaa. Sattumaa? Entä sitten se että HCD:n ex pomon mies on Jouni? Maailma on pieni paikka. :)

      • -Jouni
        -dba kirjoitti:

        Maailmassa on sitten ihmeellisiä yhteensattumia.

        Vaikka se, että jonkun palstalainen on ollut töissä jonkun kanssa, jonka puolisolla on sama nimi kuin toisen palstalaisen nimimerkki.

        Tässä on varmasti jokin salaliitto takana.

        Sitä en tiedä, miten se tähän aiheeseen liittyy, tai edes sitä, mistä SINÄ tiedät HCD:n entisten työkaverien perheet. Minä en niitä tiedä, enkä ole niistä kiinnostunut.

        Saman pomon kanssa oulun yksikössä.

      • -Jouni
        -dba kirjoitti:

        Saman pomon kanssa oulun yksikössä.

        Ilmeisesti et kuitenkaan ollut siellä ministerin asiantuntijapalaverissa, kun et vastannut kysymykseen sen sisällöstä, vaan käänsit keskustelun vihjailuihin ja epäoleellisuuksiin.

        Ja vielä väärin arvattuihin sellaisiin.

        http://www.sukupolvifoorumi.fi/

        "Tässä blogissa nousseista ideoista keskusteltiin noin 50 asiantuntijan ja bloggaajan voimin 18.11. dynaamisessa aivoriihessä Helsingin Tieteiden talolla. Menetelmänä käytettiin Wikicafe-pohdintaa, jossa suuri joukko saadaan osallistettua kollektiiviseen ideointiin kiertämällä teemarasteja – aina jalostaen edellisen ryhmän ajatuksia. Päivän satoon voit tutustua osoitteessa http://sukupolvifoorumi.wordpress.com/"

        HCD istuu siellä keskellä etusivun kuvassa (sininen paita)

        http://sukupolvifoorumi.wordpress.com/

        Lähtökohtasi koko jutun esilletuontiin oli se, että palstalla oltaisiin katkeria siitä, että oikein ministeri on kutsunut yhden palstalaisen asiantuntijapalaveriin.

        Se jäi mainitsematta alunperin, että tapahtuman luonne oli se, että sinne oli kutsuttu bloggaajia kiertämään teemarasteja.

        Varmasti oli hauska päivä, ei siinä mitään, mutta jos ministeriö haluaa asiantuntija-apua jonkin tärkeän jutun valmistelussa, asianosaiset kutsutaan sitä valmistelevaan työryhmään.

        Tuonne tapahtumaan? Et saanut. Asiantuntijuutesi ei täyttänyt edes bloggaajan tasoa.

      • -Jouni
        totuus tämäkin kirjoitti:

        Tuonne tapahtumaan? Et saanut. Asiantuntijuutesi ei täyttänyt edes bloggaajan tasoa.

        En ole bloggaaja.

        En ole myöskään asiantuntija tuon tapahtuman aiheesta.

        Enkä pidä ministerin kutsua leikkimään ja laulamaan edes mittarina mistään asiantuntijuudesta.

      • -dba
        -Jouni kirjoitti:

        En ole bloggaaja.

        En ole myöskään asiantuntija tuon tapahtuman aiheesta.

        Enkä pidä ministerin kutsua leikkimään ja laulamaan edes mittarina mistään asiantuntijuudesta.

        Sanoi kettu pihlajanmarjoista.

      • -Jouni
        -dba kirjoitti:

        Sanoi kettu pihlajanmarjoista.

        Olenkin aina halunnut näkyä demareitten imagonnosto- ja vaalikampanjoissa.

        Miten se HCD:kin Perussuomalaisten ehdokkaana moiseen haksahti?

      • mitä?
        -Jouni kirjoitti:

        Olenkin aina halunnut näkyä demareitten imagonnosto- ja vaalikampanjoissa.

        Miten se HCD:kin Perussuomalaisten ehdokkaana moiseen haksahti?

        Miten tämä liitty asiaan?

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        "Tarja Filatov: Väsynyt ihminen ei opi uutta eikä kestä muutosta
        Kansanedustaja ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov"

        Eli kun demari Filatov järjesti leikki- ja laulutilaisuuden, eikä suinkaan mitään työryhmää, joka pyrkisi konkreettisiin ratkaisuihin, seuraava vaaliteema luultavasti on työhyvinvointi, ja tuokin tilaisuus tuodaan esiin siinä valossa, että taas on kansaa kuunneltu....

        Ette kai te oikeasti kuvittele, että ministeri olisi kutsunut bloggaajat koolle sen takia, että saisi heiltä tietoa aiheesta?

      • Vakkari.

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Niin sekosin, mutta ei se Cronbergin järjestämänä sen paremmaksi muutu. Samalla asialla hänkin on eli hankkimassa ääniä.

        Enkä todellakaan pidä vihreitä yhtään parempana, kuin demareita, joten en minä tämänkään Tarjan kutsutta jäämisestä katkera ole.

        En edes siitä, että se kolmas Tarja ei ole kirjoittanut minulle, toisin kuin eräälle palstalaiselle, jolle sekin oli suuri juttu.

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Ja tätä mainostusta kohtaan olen "ristiretkellä", en sinua vastaaan, enkä sivustoasi.    

        Miten se oli jone???

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Hyvin olet oppinut copy-pasten käytön.

        En ole muistaakseni vastannut viestiisi lainaamallasi tavalla, joten en oikein hahmota, miksi kysyt minulta.

        Ellet sitten satu olemaan se, jolle noin vastasin, mutta sitten olet muuttanut nimimerkkiä.

        Hä hä

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Seli, seli, sekoilu alkaa jonen jäätyä kiinni valehtelusta. :D

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Pelastaa aina päivän, kun Jouni ilmestyy palstalle sekavine tarinoineen valehtelusta ja selittelystä.

        Kuinka ollakaan niin käy aina, kun ketju pitenee ja kanssani keskusteluun osallistuneella kirjoittajalla alkaa argumentit loppua.

        Mutta ihan hyvää copy-paste-jankutustahan tuo on.

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Jouni selittää omia valehteluitaan. :D

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Ketjuhan jatkuu aina vaikka maailman tappiin asti, kun Jouni duunikiireiltään ehtii leikkailemaan ja liimailemaan samaa tarinaa.

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Jouni valehtelee ammatikseen. Valehteletko töissäkin? Valepukkeja ei siedetä työpaikalla.

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Aivan kuten sinäkin, minä puhun pelkkää asiaa...

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Miltä tuntuu valehdella jokainen päivä? Miltä tuntuu kun jää kiinni valehteleusta? :D

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Valitettavasti en voi tällä kertaa vastata kysymykseesi, koska se sisältää paikkaansapitämättömän olettaman.

        Eli ei ole kokemusta aiheesta, jonka suhteen kysyt tuntemuksistani.

        Sinä kun olet niin hyvä leikkailemaan ja liimailemaan lauseita toisten viesteistä, niin voisit tehdä vaihteeksi tälle palstalle sellaisen kollaasin omista viesteistäsi, niin saisimme kaikki nähdä tiiviissä paketissa valtavan kontribuutiosi palstan sisällölle.

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Valehtelet palstalla jatkuvasti. Valehteletko perheellesikin? Valehteletko puolisollesi? :D

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Yritin tuossa jo hieman vihjata, että en valehtele, mutta ilmeisesti sinulle tarvitsee asiat ilmaista selkokielellä.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Selkokieli

        "Selkokieli on avuksi henkilöille, joilla on vaikeuksia ymmärtää tavallista yleiskielistä tekstiä. Syynä on esimerkiksi puutteellinen suomen kielen taito, lukemisen vaikeudet tai käsityskyvyn rajallisuus."

        Miten on itselläsi, kenelle sinä jankutat? Perheellesi? Tuskin ainakaan puolisollesi.

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Puhutaan sinun valehtelustasi. Kysyin miksi valehtelet? Oletko patologinen valehtelija?

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Päätellen tuon uuden threadisi aloituksesta, se taitaa olla Jouni, jolla keittää.

        Katsotaan nyt mitä vastauksia saat ketjuusi, jonka aloituksellakin on niin kovin paljon tekemistä palstan aiheen kanssa...

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Valehtelusta jää aina kiinni. Etkö kestä elämääsi valehtelematta?

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Tiesin. Kestän.

        Mistä muista elämän perusasioista haluat vastauksia ja neuvoja?

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Valehtele itsellesikin? :D

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Ethän sinäkään keskustele itsesi kanssa. Vai?

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Vaihda puheenaihetta nyt puhutaan sinun valehtelustasi jouni, janne o. Valehtelija, valehtelija?

      • tottapa hyvinkin
        -Jouni kirjoitti:

        "Yritä nyt vain päästä yli siitä, että viime syksynä HCD:n työministeri kutsui asiantuntijaseminaariin. Ei HCD sinne kutsumatta mennyt. "

        Mikä tuo asiantuntijaseminaari oli, ja mikä oli sen sisältö?

        Kutsuttiinko HCD sinne asiantuntijana?

        Kyllä hän muistaakseni jostain työministerin seminaarista kertoi täälläkin, mutta seminaarin jälkeen ei tullut kauheasti palautetta. Eikä hän edes muistaakseni maininnut, että hänet olisi sinne asiantuntijan roolissa kutsuttu.

        Kutsuisiko työministeri arvovaltaiseen seminaariin osallistumaan sillä perusteella että ao kutsuttu ei tiedä asiasta mitään?
        Onko ministerin kutsu arvostuksen osoitus vai ei silloin, kun sen saa ilman virka-asemaa ?

        Sinun lienee vaikea tätäkin sisäistää: työministeri ei kutsunut HCD:tä seminaariin nolatakseen tätä tai härnätäkseen (provosoidakseen)

        Yleensä järkevät ihmiset, joilla on ihan mitä tahansa muuta tekemistä eivät valvo roiku netissä härnäämässä muita. Ja vaikka ei olisi sitä muuta tekemistä, niin ei sittenkään.

      • -Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Käsittääkseni se olettamasi valehteluni oli aiheena tuossa aloittamassasi ketjussa, ei täällä. Siellä voitte ihan rauhassa spekuloida sillä teemalla.

      • +Jouni
        mitä? kirjoitti:

        Miten tämä liitty asiaan?

        Valehtelet jokaisessa ketjussa aihe on kaikkialla. Valehtelit siitäkin? :D

      • -Jouni
        tottapa hyvinkin kirjoitti:

        Kutsuisiko työministeri arvovaltaiseen seminaariin osallistumaan sillä perusteella että ao kutsuttu ei tiedä asiasta mitään?
        Onko ministerin kutsu arvostuksen osoitus vai ei silloin, kun sen saa ilman virka-asemaa ?

        Sinun lienee vaikea tätäkin sisäistää: työministeri ei kutsunut HCD:tä seminaariin nolatakseen tätä tai härnätäkseen (provosoidakseen)

        Yleensä järkevät ihmiset, joilla on ihan mitä tahansa muuta tekemistä eivät valvo roiku netissä härnäämässä muita. Ja vaikka ei olisi sitä muuta tekemistä, niin ei sittenkään.

        Tuohan nyt ei ollut mikään arvovaltainen seminaari ja HCD:n kommentitkin ennen tapahtumaa olivat huomattavasti innokkaampia, kuin sen jälkeen.

        Ilmeisesti hän olisi toivonut tapahtumalta jotain parempia vaikutusmahdollisuuksia, mutta aika hutultahan tuo noitten nettilinkkien perusteella vaikutti.

        Valehtelun lisäksi käytössä on mitätöinti, vähättely? :)

      • -Jouni
        +Jouni kirjoitti:

        Ainoastaan sinulla on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.

      • +Jouni
        -Jouni kirjoitti:

        Ainoastaan sinulla on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.

        Paikataan valehtelulla. Tosiasioita ei myönnetä. Kauanko olet valehdellut noin?

      • pihlajanmarjat
        -Jouni kirjoitti:

        Tuohan nyt ei ollut mikään arvovaltainen seminaari ja HCD:n kommentitkin ennen tapahtumaa olivat huomattavasti innokkaampia, kuin sen jälkeen.

        Ilmeisesti hän olisi toivonut tapahtumalta jotain parempia vaikutusmahdollisuuksia, mutta aika hutultahan tuo noitten nettilinkkien perusteella vaikutti.

        Se ei ensinkään vähennä HCD:n saaman huomionosoituksen merkitystä, jos suomalaisia työpaikkoja ei kertaheitolla, seminaaripuheilla saatu muuttumaan erilaisuutta hyväksyviksi. Ei varmasti kukaan asiasta niin ole ajatellutkaan, et edes itse.

        HCD:lle ei tietääkseni sieltä ole annettu raportointivelvollisuutta. Toisaalta seminaarin arvovaltaisuus rajoittaakin, noista tiedotuksen hoitaa yleensä virallinen järjestäjätaho.

        HCD on varmasti ollut niitä harvoja jotka on kutsuttu paikalle ilman virka-aseman etua. Siksi
        kutsu on vieläkin tärkeämpi signaali ministeriltä:
        HCD:n rohkea ja määrätietoinen työ on huomattu
        ja sitä arvostetaan. Eikä pidä kuvitella etteikö sitä tuettaisi myös jatkossa.
        Tämän sinäkin kyllä olet jo ymmärtänyt, siksi epätoivoinen loanheitto. Sori vaan että ne skeidat roiskuu paljustasi päällesi.

      • -Jouni
        pihlajanmarjat kirjoitti:

        Diagnoosisi osuu hieman vikaan. Olen itsekin osallistunut viimeisen vuoden aikana erinäisiin tilaisuuksiin, jossa on ollut ministereitä, kansanedustajia jne. joiden kanssa olen vaihtanut muutaman sanan, enkä edes kuvittele, että sillä olisi vaikutusta mihinkään.

        Muistakaa toki, että poliitikkojen pitää pyöriä erilaisissa kissanristiäisissä, että naama pysyy äänestäjien muistissa.

        Koko ministerijutun ja asiantuntijuuden vänkäyshän tässäkin ketjussa lähti olettamuksesta, että mainittuun tilaisuuteen pääseminen olisi sellainen asia, josta oltaisiin katkeria ja kateellisia. Sitten paljastui totuus tapahtuman luonteesta - erilaisia rastitehtäviä ja rupattelua.

        Nyt tuli valehtelua oikein urakalla. Paisuteltua juttua, mitätöintiä, itsekeskeistä pullistelua.
        Ketä luulet valehtelusi hämäävän? muita kuin itseäsi?

        Ketä luulet valehtelusi hämäävän? muita kuin itseäsi? Laitoit oikein tuplana valehtelusi ihan kuin sillä olisi jotain merkitystä?

      • -Jouni
        +Jouni kirjoitti:

        Nyt tuli valehtelua oikein urakalla. Paisuteltua juttua, mitätöintiä, itsekeskeistä pullistelua.
        Ketä luulet valehtelusi hämäävän? muita kuin itseäsi?

        Kyllä sinäkin pääset tapaamaan ministereitä ja kansanedustajia, jos noin kovasti haluat. Helsingissä niitä pyörii haitaksi asti, ja matkustelevat joskus ympäriinsä kuluttamassa valtion rahaa ja kalastelemassa ääniä

        Sellainen varoitus, että ei niiden tapaaminen mikään ekstaattinen kokemus ole...

        Mutta hyvä, että sinä tuot sisältöä tähänkin keskusteluun.

        Puheenaihetta. Nyt puhutaan sinun valehtelustasi muistatko?

        Uusi valehtelukeskustelu kerää hyvin kommentteja ja lukijoita. Ihmisiä kiinnostaa miksi sinä valehtelet?

      • -Jouni
        +Jouni kirjoitti:

        Puheenaihetta. Nyt puhutaan sinun valehtelustasi muistatko?

        Väärin päätelty. Olet ymmärtänyt tämän ketjun aiheen täysin väärin.

        Tuolla ylempänä on aloittamasi ketju, jossa voit purkaa tuntojasi aiheesta kohtalotoveriesi kanssa.

      • +Jouni
        -Jouni kirjoitti:

        Väärin päätelty. Olet ymmärtänyt tämän ketjun aiheen täysin väärin.

        Tuolla ylempänä on aloittamasi ketju, jossa voit purkaa tuntojasi aiheesta kohtalotoveriesi kanssa.

        Jokaisessa viestissäsi. Aihe kulkee mukanasi kaikkialle. Kaikki kysyvät miksi -Jouni valehtelee?

      • -Jouni
        +Jouni kirjoitti:

        Uusi valehtelukeskustelu kerää hyvin kommentteja ja lukijoita. Ihmisiä kiinnostaa miksi sinä valehtelet?

        Olen imarreltu. Enkä lainkaan yllättynyt siitä, mitkä nimimerkit ko. ketjussa esiintyvät.

        Sitten pitäisi vielä löytää joku yhteys sille, miksi aloitit aiheesta ketjun "Työpaikkakiusaaminen"- palstalla.

        Jos touhuni kiinnostavat tuossa mittakaavassa, voit aina ehdottaa ylläpidolle "-Jouni"- palstaa, jota voit pommittaa toistuvasti samansisältöisillä viesteillä.

        Tyyliin

        - valehtelet

        tai
        - Valehtelet :D

        tai

        - valehtelet:)

        Tai mitä ikinä keksitkään

        Kyllä koska nimimerkkisi mainitaan. Kaikki huomio on sinulle imartelua mielistely arvostelu haukkuminen. Valehtelemalla saat itsellesi huomiota. Rakastat valehtelua. Valehtelua et myönnä et omasta mielestäsi valehtele. Siksi et osaa vastata miksi valehtelet?

        Olen immarreltu siksi, että tuohon threadiisi ovat kokoontuneet juuri ne kirjoittajat, joilta argumenttien loppuessa on alkanut tulla syytöksiä, jankutusta ja vihjailuja.

        Jos nimimerkkini on alkanut kyrsiä sen takia, että he ovat joutuneet huomaamaan omien väittämiensä olevan huteralla pohjalla, niin silloin kirjoituksillani on ollut tarkoitus.

        Kyllä tuollainen solvaukseen puettu kiitos hyvin tehdystä työstä lämmittää. Jos itkuraivarin vallassa oleva teinityttö huutaa isälleen että "sä oot aivan paska", tai "mä vihaan sua", niin rakkautta ja kunnioitustahan hän oikeasti ilmaisee. Tästähän sinunkin threadissasi -Jounista on pohjimmiltaan kyse.

      • +Jouni
        -Jouni kirjoitti:

        Olen imarreltu. Enkä lainkaan yllättynyt siitä, mitkä nimimerkit ko. ketjussa esiintyvät.

        Sitten pitäisi vielä löytää joku yhteys sille, miksi aloitit aiheesta ketjun "Työpaikkakiusaaminen"- palstalla.

        Jos touhuni kiinnostavat tuossa mittakaavassa, voit aina ehdottaa ylläpidolle "-Jouni"- palstaa, jota voit pommittaa toistuvasti samansisältöisillä viesteillä.

        Tyyliin

        - valehtelet

        tai
        - Valehtelet :D

        tai

        - valehtelet:)

        Tai mitä ikinä keksitkään

        Sinulla on sairaus valehtelu ja sinun pitäisi mennä lääkäriin.

      • +Jouni
        -Jouni kirjoitti:

        Olen immarreltu siksi, että tuohon threadiisi ovat kokoontuneet juuri ne kirjoittajat, joilta argumenttien loppuessa on alkanut tulla syytöksiä, jankutusta ja vihjailuja.

        Jos nimimerkkini on alkanut kyrsiä sen takia, että he ovat joutuneet huomaamaan omien väittämiensä olevan huteralla pohjalla, niin silloin kirjoituksillani on ollut tarkoitus.

        Kyllä tuollainen solvaukseen puettu kiitos hyvin tehdystä työstä lämmittää. Jos itkuraivarin vallassa oleva teinityttö huutaa isälleen että "sä oot aivan paska", tai "mä vihaan sua", niin rakkautta ja kunnioitustahan hän oikeasti ilmaisee. Tästähän sinunkin threadissasi -Jounista on pohjimmiltaan kyse.

        Sinusta ja sinun sairaalloisesta valehteluntarpeestasi. Huomion keskipisteenä olemisestasi. Nyt puhutaan sinusta. Olet imarreltu koska vanhemapsi eivät ole antaneet sinulle huomiota. Vain valehtelemalla sait heiltä mitä halusit huomiota. Siksi valehtelet tääälläkin. Olet valehtelija.

      • -Jouni
        +Jouni kirjoitti:

        Sinulla on sairaus valehtelu ja sinun pitäisi mennä lääkäriin.

        Minun tapoihini ei kuulu lääkärin luona juokseminen, jos siihen ei ole aihetta.

        Toisten mielestä toki siellä kuuluu käydä aina, kun ei ole kivaa ja ei huvita yms.

        Miten se nyt menikään - eikös tuo terveydentilasta vihjailu ikäänkuin ollut sitä kiusaamista?

        Valehtelija. Nyt olisi syytä käydä.

      • Kanvas
        -Jouni kirjoitti:

        Diagnoosisi osuu hieman vikaan. Olen itsekin osallistunut viimeisen vuoden aikana erinäisiin tilaisuuksiin, jossa on ollut ministereitä, kansanedustajia jne. joiden kanssa olen vaihtanut muutaman sanan, enkä edes kuvittele, että sillä olisi vaikutusta mihinkään.

        Muistakaa toki, että poliitikkojen pitää pyöriä erilaisissa kissanristiäisissä, että naama pysyy äänestäjien muistissa.

        Koko ministerijutun ja asiantuntijuuden vänkäyshän tässäkin ketjussa lähti olettamuksesta, että mainittuun tilaisuuteen pääseminen olisi sellainen asia, josta oltaisiin katkeria ja kateellisia. Sitten paljastui totuus tapahtuman luonteesta - erilaisia rastitehtäviä ja rupattelua.

        Kyllähän ministeri Cronberg kutsulla oli ainakin tällaiset vahvat viestit:

        - ministeri työryhminen uskoi HCD:n puhuvan totta. Häntä on kiusattu, mikä ei ole vähempää kuin ihmisoikeusrikos
        -- Kun työministeriössä uskotaan HCD:tä, myönnetään samalla HCD:n hävinneen oikeudenkäynnin perusteettomasti
        -- kiusaamisen uhrin roolin lisäksi HCD:llä on oikeumurhan uhrin rooli.

        Oikeusmurha puolestaan on sivistysvaltiossa pahimman laatuinen ihmisoikeusrikos.

        HCD on moninkertisesti ihmisoikeusrikoksen uhri. Osassa niistä on osallisena Suomen valtio.

        Ministerin kutsu HCD:lle oli vahva statement HCD:n puolesta.
        Lämmittäneekö se sitten häntä, kun on joutunut kiusaamisen ja oikeusmurhan ainoaksi maksumieheksi sekä taloudellisesti että henkisesti.

        Jotta ministerin kannanotto olisi muutakin kuin poliitikon kilven kiillottamista,
        vähintä olisi että työsuojelupiirien tekemät, mielivaltaiset ratkaisut työpaikkakiusaamisasioissa usealta vuodelta määrättäisiin uudelleen tutkittavaksi.
        Tutkiva taho pitäisi olla muu kuin inkvisitioksi itsensä korottaneet työsuojelupiirit.

        Tuollainen toimenpide olisi ministerin käytettävissä ja se pitäisi tehdä, jos ei ministeritasollakin haluta osallistua ihmsioikeusrikoksiin, joita työsuojelupiirit tehtailevat.

        Äskettäin tällä palstalla käsiteltiin armeijan simputusta. Simputustapauksia oli tutkittu kymmenittäin uudelleen, puolustusministerin määräyksestä.

      • tutkimaan
        Kanvas kirjoitti:

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/40364-33-simputusjuttua-tutkittiin-uudelleen-ei-organisoitua-toimintaa

        "..Suurimmasta osasta seurasi rangaistuksia, jotka vaihtelivat varoituksesta päiväsakkoihin. Kyseessä oli esimiesaseman väärinkäyttö tai palvelusrikos..."

      • sekaisin..
        totuus tämäkin kirjoitti:

        --Mikäli ei provota, kukaaan ei provosoidu.-- kirjoitat.
        Miksi sinun pitää saada ketään provosoitumaan? Provosointi on härnäämistä.
        Yrität saada yleisöä,joka pilkkaisi kanssasi sitä, kuka milloinkin on hampaissasi.
        Provosoija ei toivo kohteelleen hyvää, päinvastoin hän toivoo tämän hermostuvan, menettävän malttinsa jne.

        Saatko jotain huvia tuollaisesta ilkeilystä?
        Jos saat, kertoo se paljon sinusta.

        Työpaikallasi saat ehkä hännystelijöitä hähättämään kanssasi härnäyksillesi.
        Nettiyhteisö on toinen juttu. Se on liian iso manipulointiyrityksillesi.

        Yritä nyt vain päästä yli siitä, että viime syksynä HCD:n työministeri kutsui asiantuntijaseminaariin. Ei HCD sinne kutsumatta mennyt.

        Katsopas tuota vastapuolen viesteilyä. Melkoista ilkeilyä, suorastaan lällätystä. Taitaa olla joku muu, joka haluaa vastapuolen ärsyyntyvän ja vetävän oikein kunnolla överiksi, niin sitten pääsee taas vihjailemaan oikeusjutulla.

        Enkä minäkään ole katkera hcd;lle yhtään mistään. Tuo asia on ihan sinun ja näköjään muutaman muun itsepintainen luulo. Kas kun se, onko kätellyt ministeriä vai ei, ei tee kenestäkään parempaa ihmistä eikä sen kummemmin totuuden puhujaa. Ihmisyys on ihmisessä itsessään, tai sitten ei ole. Ei sitä kokkareet tuo eikä kättelyt kasvata.

        Kiitos!

      • totuus tämäkin
        sekaisin.. kirjoitti:

        Sitä saa mitä tilaa tai niin metsä vastaa kun sinne huutaa joka miekkaan tarttuu miekkaan hukkuu. Agressiivinen käytös luo agressiivista käytöstä. Asiallinen käytös luo asiallista käytöstä. hcd:n arvostelijat luulevat olevansa muita parempia ihmisiä kaikki ovat tasa-arvoisia. Mikä tuo oikeusjuttu esiinveto oikein on? Ei liity aiheeseen.

        Ole hyvä.

      • mikä??

        No kertoisitko sitten, mikä täällä on se keskustelunaihe. Täältä kun on aika vaikea löytää sitä punaista lankaa. Onko se a) jonkun palstalaisen syyttäminen valehtelijaksi, b) jonkun palstalaisen osallistuminen johonkin tilaisuuteen, c) jonkun palstalaisen luuleminen toisen palstalaisen työpaikan jonkun henkilön sukulaiseksi, d)jonkun palstalaisen yletön kehuminen ylenkatsoen muiden kirjoittajien ongelmat vai e)työpaikkakiusaaminen?

      • totuus tämäkin
        mikä?? kirjoitti:

        Mielenkiintoisempia kysymyksiä olisivat:
        a) Miksi kysyt palstan tarkoitusta hcd:tä kannattavilta et häntä vastustavilta kirjoittajilta?
        b) Mitä katsot sananvapauden tarkoittavan?
        c) Miksi katsot ettei hcd:tä arvosteleviin viesteihin saa vastata palstalla?
        d) Mihin noista esittämistäsi valinnoista oma viestisi kuuluu?
        e) Jos hcd ajaa työpaikkakiusattujen asiaa eikö hän kuulu vankasti palstan aiheeseen työpaikkakiusaaminen?
        f) Kertoisitko sellaisia terveisiä -Jounille ja HBD:lle että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön?

      • samaa toistaa..

        Tässä ilmeni nyt yksi ongelma, joka aiheuttaa täällä ylimääräistä vinoilua ulkopuolisille ihmisille; miksiköhän kaikki, jotka kritisoivat myös sen vastapuolen käyttäytymistä tällä palstalla ovat automaattisesti jounin tai hbd:n kavereita? En tunne näitä henkilöitä enkä ole edes keskustellut heidän kanssaan tällä foorumilla, joten en voi lähettää heille terveisiä.

        Jos peräänkuulutat sananvapautta, se pätee molempiin suuntiin. Toki saa vastata hcd:tä arvosteleviin viesteihin, mutta jos itse olisin hcd, haluaisin vastata itse itseeni kohdistuviin viesteihin. Tiedänhän kuitenkin itse omat asiani paremmin kuin kukaan muu ja olisin itse vastuussa omista viesteistäni tällä palstalla, ei kukaan muu. Ehkä juuri tämä ajattelutapa aiheuttaa sen, että luulet(te) että minulla ja jounilla sun muilla olisi jokin yhteinen "rintama" täällä kirjoittelevia vastaan, näinhän ei ole.

        Toki työpaikkakiusaaminen on tämän foorumin aihe, ja siitä juuri pitäisi puhua. Se, miksi minä kirjoitin viestini johtuu juuri siitä, että peräänkuulutan ko. aiheeseen perehtymistä, en sitä, kuka on tehnyt aiheen eteen mitäkin. Siitä väitteleminen ei tällä hetkellä kiusaamisen kohteena olevia ihmisiä auta, valitettavasti.

      • -Jouni
        totuus tämäkin kirjoitti:

        Mielenkiintoisempia kysymyksiä olisivat:
        a) Miksi kysyt palstan tarkoitusta hcd:tä kannattavilta et häntä vastustavilta kirjoittajilta?
        b) Mitä katsot sananvapauden tarkoittavan?
        c) Miksi katsot ettei hcd:tä arvosteleviin viesteihin saa vastata palstalla?
        d) Mihin noista esittämistäsi valinnoista oma viestisi kuuluu?
        e) Jos hcd ajaa työpaikkakiusattujen asiaa eikö hän kuulu vankasti palstan aiheeseen työpaikkakiusaaminen?
        f) Kertoisitko sellaisia terveisiä -Jounille ja HBD:lle että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön?

        "Kertoisitko sellaisia terveisiä -Jounille ja HBD:lle että ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön? "

        Omasta puolestani voisin vastata, että ei tämän leikin kestäminen tuota pienintäkään vaikeutta, koska tästä kirjoittelusta suorastaan nauttii.

        Valehtelijalle ottaa luonnolle. Sitä se valehtelu teettää.

    • höh :)

      Heti :) lopetat :) jos :) muilla :) on :) hauskaa :) :D

    • hyi että

      Ei enää tietolinkkejä! Kiusattujen kuuluu olla
      LOST-porukkaa,elää keskenään varjoelämäänsä kaikesta muusta erillään,
      mielellään olemassaoloaan häpeillen.
      Kumma,että he edes vielä elävät.
      Kiusaajien kuuluu olla parhaimmistoa, tutkimukset psykopaateista ei kuulu tälle palstalle.
      Toistan: tietolinkit pois!
      Kaikki pelkästään uteliaatkin lueskelevat niitä täältä.
      Nyt ei enää kukaan usko, että kiusatut ovat hulluja.
      Vaikka kuinka sitä täällä keskusteluissa jankkaisi.

      • ajattelin kysyä

        Joo, näinkö se sitten menee: kiusatut ovat niitä "normaaleja"
        psykopaatin pomon liidaamassa kidutusleirissä, kutsutaan myös työpaikaksi?

        Tarkoittaako sitten sairas työyhteisö psykopaattista työpaikkaa?
        Onko psykopaattius virallinen sairausdiagnoosi? Voisiko noita psykopaatteja ohjata saikulle/ työkyvyttömyyseläkkeelle tuolla diagnoosilla?
        Mikä muu se sitten olisi?
        Voiko psykopaattinen työpaikka tehdä terveestäkin psykopaatin?

      • esimies sairastuttaa
        ajattelin kysyä kirjoitti:

        Joo, näinkö se sitten menee: kiusatut ovat niitä "normaaleja"
        psykopaatin pomon liidaamassa kidutusleirissä, kutsutaan myös työpaikaksi?

        Tarkoittaako sitten sairas työyhteisö psykopaattista työpaikkaa?
        Onko psykopaattius virallinen sairausdiagnoosi? Voisiko noita psykopaatteja ohjata saikulle/ työkyvyttömyyseläkkeelle tuolla diagnoosilla?
        Mikä muu se sitten olisi?
        Voiko psykopaattinen työpaikka tehdä terveestäkin psykopaatin?

        Kun esimieheksi on osunut psykopaatti, hän voi muuttaa koko työyhteisön. Esimies omalla toiminnallaan antaa suuntaviivat kuinka toimitaan. Sairastuneen työyhteisön merkki on suuri vaihtuvuus ja myös jatkuva kiusaaminen. On tietenkin aina fiksumpia jotka eivät lähde mukaan mutta he voivat huonosti.Persoonallisuushäiriö voidaan dignosoida mutta tuskin psykopaatti itse hakee apua, sairaudentunto kun puutuu. Psykopaatti pitää omaa käytöstään täysin oikeutettuna. Häneltä puuttuu empatia ja moraali. Myös psykopaatin perhe voi huonosti ja kovimmin se koskee lapsiin. Hovin tehtävä on työpaikalla tukea tälläistä esimiestä ja näin vinoutuneet toimintamallit leviävät. Tunnusmerkkinä on niiden savustaminen, jotka ovat erimieltä, parhaat työt ja palkan saavat kätyrit.

    • tämä +jounille

      Hmm..hcd poistui ja jouni palasi epäasiallisuuksiensa kanssa. Tässä kaikille oiva esimerkki siitä, miten tällä foorumilla osataan keskustella asiallisesti. Kun perustelut ja asia loppuvat, aletaan heittelemään ala-arvoisia, ehkäpä hieman vainoharhaisia viestejä. Surullista että sen täytyy aina mennä tähän. Kunnon kipakka keskustelukin on parempi, kuin tämä lapsellinen soopa. Tiedoksi jouni, tähän en kanssasi lähde.

      (tähän yleensä vastaat, että "miksi lopetat aina kun tulee hauskaa :D", säästän sinut kysymiseltä ja vastaan jo nyt: hiekkalaatikko ikäni meni jo.

      • +Jouni

        Jos kutsut onnetonta räpelleystäsi keskusteluksi mietihän uudelleen. Samaa paskaa jauhat nimimerkillä tai ilman. Asiallisuutesi on ala-asteluokkaa, tyyliin lällällää. Kasva aikuiseksi. Loppuun yleensä laitat jonkun soman hymiön. ;) :) :D

      • -dba

        "Heh heh
        Kirjoittanut: -dba 20.3.2009 klo 16.23
        Sai omaa lääkettään. Kohta palstalle kirmaa HBD. :)"

        M.O.T

      • voih
        +Jouni kirjoitti:

        Jos kutsut onnetonta räpelleystäsi keskusteluksi mietihän uudelleen. Samaa paskaa jauhat nimimerkillä tai ilman. Asiallisuutesi on ala-asteluokkaa, tyyliin lällällää. Kasva aikuiseksi. Loppuun yleensä laitat jonkun soman hymiön. ;) :) :D

        Ihanaa asiallisuutta :) Tässä silmä lepää :)

      • +Jouni
        voih kirjoitti:

        Ihanaa asiallisuutta :) Tässä silmä lepää :)

        Jurppiiko noin pahasti? :D

      • sekoo taas..
        +Jouni kirjoitti:

        Jurppiiko noin pahasti? :D

        Minähän juuri kerroin, että tämä on ihanaa. Mikä sinua jurppii :) Ota vielä yksi saunakalja :)

      • +Jouni
        sekoo taas.. kirjoitti:

        Minähän juuri kerroin, että tämä on ihanaa. Mikä sinua jurppii :) Ota vielä yksi saunakalja :)

        Vedättää valheillasi? itseäsi? :D

    • -kiva

      kiva

    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      58
      3611
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      41
      3486
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2801
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      46
      2536
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1973
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1629
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1493
    8. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      1409
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1307
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1251
    Aihe