En tiedä onko tämä juuri oikea palsta tälle aiheelle mutta tämä askarruttaa minua. Kun kaksi ihmistä tahtoo eri asioita, oli ne pieniä tai suuria, niin minä melko usein annan periksi ja taivun toisen tahtoon. En jaksa kauaa kinastella ja väitellä asioista, ellei ne ole minulle todella tärkeitä jolloin osaan kyllä olla itsepäinen.
Minua on parissa suhteessa moitittu tästä, että en kerro omia mielipiteitäni tarpeeksi paljon ja etten saisi alistua aina toisen tahtoon. No, sitten kun pidän omasta kannastani kiinni niin tilanne ei edisty eikä kompromissiin päästä.
Kysymys kuuluukin, kumpi on ärsyttävämpää. Se, että antaa pienen keskustelun jälkeen periksi vai se, että pistää pystyyn kunnon kamppailun eikä ole valmis myöntymään minnekään suuntaan? Itse en siis jaksa vääntää kättä joka helvetin asiasta esim. minne mennä illalla. Vaikkei paikka minua kiinnostaisi niin lähden sinne silti, sillä aikuisten ihmisten kanssa kinastelu on mielestäni lapsellista. Teen siis tätä myös kavereitteni kanssa, en vain ollessani parisuhteessa.
Olenko siis tyhmä, kun taivun toisen tahtoon vaikken itse sitä asiaa haluaisi? Vai pitäisikö minun pistää hanttiin ja tapella tuntikausia pitääkseni oman tahdon? Ja muistutan tässä vielä että kyse on arjen pienistä tapahtumista, ei elämän suurista päätöksistä.
Minua on parissa suhteessa moitittu tästä, että en kerro omia mielipiteitäni tarpeeksi paljon ja etten saisi alistua aina toisen tahtoon. No, sitten kun pidän omasta kannastani kiinni niin tilanne ei edisty eikä kompromissiin päästä.
Kysymys kuuluukin, kumpi on ärsyttävämpää. Se, että antaa pienen keskustelun jälkeen periksi vai se, että pistää pystyyn kunnon kamppailun eikä ole valmis myöntymään minnekään suuntaan? Itse en siis jaksa vääntää kättä joka helvetin asiasta esim. minne mennä illalla. Vaikkei paikka minua kiinnostaisi niin lähden sinne silti, sillä aikuisten ihmisten kanssa kinastelu on mielestäni lapsellista. Teen siis tätä myös kavereitteni kanssa, en vain ollessani parisuhteessa.
Olenko siis tyhmä, kun taivun toisen tahtoon vaikken itse sitä asiaa haluaisi? Vai pitäisikö minun pistää hanttiin ja tapella tuntikausia pitääkseni oman tahdon? Ja muistutan tässä vielä että kyse on arjen pienistä tapahtumista, ei elämän suurista päätöksistä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On niin kertakaikkisen paljon helpompaa myöntyä kun asia ei ole oikeasti tärkeä. En ymmärrä miksi asioista jotka eivät ole ongelmia, pitää tehdä sellaisia... sinun kannallasi siis tässä. Tahtooko kumppanisi tehdä tikusta asian, tarvitseeko hän riitelyä? Kokeeko hän että myöntymisesi on holhoavaa sävyltään? Tai uhrautuvaa? Siitä tuele hänelle syyllinen olo, jos hän tutnee että myönnyt hänen mielikseen vaikka oikeasti et tahtoisi. Sitten ilta menee miettiessä tahdotko sinä nyt pois ja onko sinulle ilta vastenmielinen, siitä on hauskuus häneltäkin pois. Korostathan hänelle että kyse on ihan oiekasti myöntymisestä, että osaat pitää hauskaa vaikka et olisi itse paikkaa valinnutkaan!
***