voi ikinä päästä yli???pahinta on että ero tuli koska mulla oli menneisyyteni kanssa pahoja ongelmia ja en päässyt niistä yli tai ympäri...terapiaakin siinä tarvittiin.
Oltaisiin varmaan jo vanhempia ilman sitä paskaa sotkua...
Neljä vuotta jaksoi mieskin rakastaa mutta sitten se hiipui,toisaalta en ihmettele koska käytökseni oli sitä luokkaa.
Mutta toisaalta en ymmärrä...
Koskaan en häntä halunnut loukata,pettämistä tai sellaista ei ollut koskaan.
Kun meidän piti olla ikuisesti yhdessä ja niitä lapsia....sitten vaan menetettiin toisemme.
Olin niin masentunut siinä loppuvaiheessa että mun ei tehnyt seksiä mieli ja mieheni luuli etten halua häntä vaikka sanoin ettei se ole siitä kiinni...
Mies löysi uuden ja perhettä perustavat nyt,kun sen piti olla minä.....oman jukkani kanssa.
Ottaisin sen takaisin silmänräpäyksessä,vaikka se mua yrittää satuttaakin se ei auta,...en mä sitä vois vihata.
En siitä olis ikinä halunnut irrottaa mutta tiedän ettei se siinä tilanteessa pystynyt olemaan onnellinen enkä minäkään koska häntä satutin.
Sitä sattuu varmasti vieläkin koska valehtelee muijalleen mun tehneen asioita mitä en ole koskaan tehnyt,ja väittää ettei meitä oikeasti koskaan ollutkaan...ettei se ole kosinut mua..kieltää tunteensa ja menneisyyden.
Ehkä se ei pysty niistä asioista puhumaan..
Se satuttaa koska molemmat tiedetään totuus,miten ihanaa meillä oli joskus..
Miten upeeta se oli....
En ole pystynyt vieläkään,edes vuoden jälkeen katsomaan edes muita,en edes keskustelemaan netissä muiden miesten kanssa saati sitten kasvokkain.Vaan kukaan ei ole niin komea eikä ihana,ettei sellasta luonnetta ole kellään muulla.
Ja kun mun tekee sitä joka päivä mieli,...kun ajattelen sitä vieläkin kun vastarakastuneena.
Koko ajan odotan että se edes soittaisi..kerran,juteltaisiin niin kun ennen...
Itken vaan sen perään koko ajan ja vaan odotan että palattaisiin joskus yhteen kerta asiat on mulla nyt paremmin..tai ainakin ne oli ennen kun kuulin että sillä on uusi nainen..joka on raskaana.
Menin niin shokkiinkin ja käyttäydyin itsekin typerästi...
Mutta jos vaan odotan turhaan...luultavastikin..
Mikä ne haavat parantaa ja millä pääsen yli sen miehen rakastamisesta,katselen vaan vanhoja kuvia ja tavaroita ja ajattelen meidän yhteisiä asioita...ajattelen sitä kaikkea mistä se tykkää.
Rakastan vaan sitä ja yöllä ajattelen että se on siinä mun vieressä kun suljen silmäni...
Oltaisiin varmaan jo vanhempia ilman sitä paskaa sotkua...
Neljä vuotta jaksoi mieskin rakastaa mutta sitten se hiipui,toisaalta en ihmettele koska käytökseni oli sitä luokkaa.
Mutta toisaalta en ymmärrä...
Koskaan en häntä halunnut loukata,pettämistä tai sellaista ei ollut koskaan.
Kun meidän piti olla ikuisesti yhdessä ja niitä lapsia....sitten vaan menetettiin toisemme.
Olin niin masentunut siinä loppuvaiheessa että mun ei tehnyt seksiä mieli ja mieheni luuli etten halua häntä vaikka sanoin ettei se ole siitä kiinni...
Mies löysi uuden ja perhettä perustavat nyt,kun sen piti olla minä.....oman jukkani kanssa.
Ottaisin sen takaisin silmänräpäyksessä,vaikka se mua yrittää satuttaakin se ei auta,...en mä sitä vois vihata.
En siitä olis ikinä halunnut irrottaa mutta tiedän ettei se siinä tilanteessa pystynyt olemaan onnellinen enkä minäkään koska häntä satutin.
Sitä sattuu varmasti vieläkin koska valehtelee muijalleen mun tehneen asioita mitä en ole koskaan tehnyt,ja väittää ettei meitä oikeasti koskaan ollutkaan...ettei se ole kosinut mua..kieltää tunteensa ja menneisyyden.
Ehkä se ei pysty niistä asioista puhumaan..
Se satuttaa koska molemmat tiedetään totuus,miten ihanaa meillä oli joskus..
Miten upeeta se oli....
En ole pystynyt vieläkään,edes vuoden jälkeen katsomaan edes muita,en edes keskustelemaan netissä muiden miesten kanssa saati sitten kasvokkain.Vaan kukaan ei ole niin komea eikä ihana,ettei sellasta luonnetta ole kellään muulla.
Ja kun mun tekee sitä joka päivä mieli,...kun ajattelen sitä vieläkin kun vastarakastuneena.
Koko ajan odotan että se edes soittaisi..kerran,juteltaisiin niin kun ennen...
Itken vaan sen perään koko ajan ja vaan odotan että palattaisiin joskus yhteen kerta asiat on mulla nyt paremmin..tai ainakin ne oli ennen kun kuulin että sillä on uusi nainen..joka on raskaana.
Menin niin shokkiinkin ja käyttäydyin itsekin typerästi...
Mutta jos vaan odotan turhaan...luultavastikin..
Mikä ne haavat parantaa ja millä pääsen yli sen miehen rakastamisesta,katselen vaan vanhoja kuvia ja tavaroita ja ajattelen meidän yhteisiä asioita...ajattelen sitä kaikkea mistä se tykkää.
Rakastan vaan sitä ja yöllä ajattelen että se on siinä mun vieressä kun suljen silmäni...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voit päästä hänestä irti täysin et ehkä koskaan.Tunne on samanlainen kuin läheisen omaisen kuollessa ainakin minulle ainoastaan aika turruttaa tuskan.Ja voi olla että muistelet häntä loppuikäsi kuten muistellaan kuolleita omaisiakin.Mutta ajan kanssa sinäkin opit unohtamaan hänet ja kun pystyt kohta katselemaan muita miehiä niin saat lääkittyä suruasi.Ei mitään suuria viisauksia vaan ihan peruskamaa latteassa pakkauksessa mutta totta.Voimia sinulle!! :)
rupeaa fyysisesti melkein oksentamaan jos ihmiset puhuu että "kyllä sulle ottajia on"...ja "koita tota" ja muuta paskaa että "olis aika jo katsella muita"..
Mutta kun ei vähempää vois kiinnostaa,en edes tykkää käydä missään ulkona muuta kun "pakosta".
Se on ihan helvettiä kun kaikki satuttaa,parien näkeminen,vauvojen näkeminen,musiikki....kaikki parisuhteisiin liittyvä.
Luulen etten voi ikinä niin rakastua enään.....ehkä joskus elämässä voi vielä ihastua....10vuoden päästä ehkä..
Mutta näin ei enään voi rakastua.
Yritän vaan mitä vaan että saan sen takaisin..
Mikä vaan on kai sallittua rakkaudessa...
Kunhan toista ei satuta.