Mahtaako nuo kilpailijat myöskin tupakoida,kun mm.kastematojen ym. iljetysten syöminen näyttää onnistuvan melkein kivuttomasti!!. Mielestäni peli ei ole silloin reilua.
Suomen pelkokerroin ja tupakoitsijat!!.
palautetta Neloselle.
5387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tuo tupakoivien ahdistelu saadaan jo tuohonkin liittymään?
Ottakaa nyt hyvät ihmiset peili käteen ja katsokaa sieltä mitä itse mahdollisesti teette sellaista, josta kaikki eivät tykkää.
Itsepähän tupakoijat maksavat kessuistaan.
Niin kauan kuin tupakoitsija sallii minulle savuttoman hengitysilman, minä sallin tupakoitsijalle savuisen.
Ikävä vain moni juopunut on aikoinaan baarissa katsonut oikeudekseen, ellei jopa velvollisuudekseen, puhaltaa savua suoraan kasvoilleni kun ovat tajunneet minun olevan savuton.
Kaikki asiat mitkä lailla on sallittuja pitäisi hyväksyä puolin ja toisin.
Ikävää jos olet joutunut provosoivien tupakoitsijoiden kohteeksi baarissa. Itsekin röökajana yritän tuollaisia asioita välttää, mutta kuten varmaan moni muukin on huomannut esim. kesällä grillatessa se savu jostain syystä vainoaa varsinkin sitä joka sitä eniten inhoaa...
Jos tahallaan kuitenkin noin tekevät, niin uskoisin sen johtuvan siitä, että röökaajat on ajettu pimeään nurkkaan ja tekevät siksi vastaiskuja.
En kuitenkaan itse henkilökohtaisesti sellaista hyväksy. Vielä sentään saa polttaa edes jossain.
Vatsassa on suolahappoliuosta, joten kyllä ne madot sulaa siinä kuin sushit tai purilaiset. Voi koitua ongelmia, mutta sehän on homman idea.
Jos kilpailijat olisivat ns. turvassa, ei kai voitaisi käyttää nimitystä 'Pelkokerroin'. Siis jos kaikki olisi jotain hellanlettas-meininkiä, eihän sitä kukaan katsoisi. Business, you see.
kuin valittaa. Että tämmöinenkin idea on sun pieneen päähäs jostain tullut? Pääasia, että saa etsiä epäkohtia, ihan mistä tahansa, kunhan etsii ja löytää, tai luulee löytävänsä. Voi vittu, tää on kansantauti, tää uliseminen. Semmoista asiaa ei ole olemassa, josta joku herneaivo ei keksisi mitä mielikuvituksellisempia aiheita narista. Että pelkokerroin ja tupakoitsijat, itkenkö vai nauranko? Tiedoksi sulle, urpo, ettei tupakointi vie makuaistia, se heientää sitä HYVIN VÄHÄN! Tiedän tämän vuosikymmenten kokemuksella, tupakoivana ja tupakoimattomana.