Jätetäänpä nyt sivuun nämä nälvnnät ja inhat suhteet hetkeksi ja otetaan esiin aito huoli.
On näet perheitä, joissa anoppi on todella onnellinen poikansa puolesta, miniä kaunis ja aikaansaapa, lapset herttaisia.
Miten on, miten suhtaudutte, arv. anopit, kun havaitsette, että pojan perheessä ei enää menekään hyvin. Sen huomaa jo äänen sävystä, ja sanojen valinnatkin ovat toiset kuin ennen. Ei sovi enää tulla käymään puolin eikä toisin. Huomataan, että monta kertaa on vain toinen vanhemmista kotona, toisella on niitä harrastuksia.
Lapset sanovat välttelevästi puhelimessa, että isi nukkuu vielä, kun sillä meni illalla myöhään tikkaremmissä.
Asiasta ei puhuta. Anoppi vain tekee huomioita ja huolestuu.
Miten asiaan pitäisi puuttua, voiko ikinä vanhemmat sekaantuakaan lastensa avioliiton kiemuroihin? Miten sanoa suoraan, että tuemme kaikissa vaikeuksissa, kun emme edes tiedä, onko vaikeuksia ihan oikeasti, vai vain jotain tilapäistä masennusta!
Olenko minä liiankin hienotunteinen? Aina kehoitin lapsiani itsenäisyyteen ja omatoimisuuteen, en ole koskaan puuttunut heidän ratkaisuihinsa, sillä mielestäni he ovat aina toimineet kypsällä tavalla.
Nyt tunnen olevani avuton.
Jätänkö puhumatta? Ajattelevatko, etten välitä?
Aito huoli
13
1198
Vastaukset
- enemmän vahinkoa
Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti. Et voi sekaantua lapsesi avioliittoon.
- anopikas
...mutta teenkö oikein kun suljen silmät enkä ole huomaavinani?
Olisi mielenkiintoista kuulla miniän tai tyttären mielipide. Voinko sanoa, etä minun luokseni voit aina tulla, jos on paha mieli, vaikka toinen ei ole sanallakaan maininnut vaikeuksistaan.
Ajatteleeko miniä, että vihjailemalla sanoillaan tai olankohautuksillaan anopin pitäisi tajuta ottaa asia puheeksi? Ajatteleeko miniä, että anoppi on tahallaan ymmärtämätön, vai onko kiitollinen hienotunteisuudesta.
Nämä ovat kovin arkoja asioita, ja luonteensa mukaan jokainen tietysti toimii.
Moni miniä ehkä ajattelee, että anoppi on ilman muuta poikansa "puolella".
Tällaisissa ristiriidoissa ei voi puoltaan valita. Pojan perhe on anopille rakas.
Kyllä se huoli on aito koko perheen puolesta. - hdsh
anopikas kirjoitti:
...mutta teenkö oikein kun suljen silmät enkä ole huomaavinani?
Olisi mielenkiintoista kuulla miniän tai tyttären mielipide. Voinko sanoa, etä minun luokseni voit aina tulla, jos on paha mieli, vaikka toinen ei ole sanallakaan maininnut vaikeuksistaan.
Ajatteleeko miniä, että vihjailemalla sanoillaan tai olankohautuksillaan anopin pitäisi tajuta ottaa asia puheeksi? Ajatteleeko miniä, että anoppi on tahallaan ymmärtämätön, vai onko kiitollinen hienotunteisuudesta.
Nämä ovat kovin arkoja asioita, ja luonteensa mukaan jokainen tietysti toimii.
Moni miniä ehkä ajattelee, että anoppi on ilman muuta poikansa "puolella".
Tällaisissa ristiriidoissa ei voi puoltaan valita. Pojan perhe on anopille rakas.
Kyllä se huoli on aito koko perheen puolesta.Tuohon on vaikea sanoa, että miten toimia.
Sitä kun ei tunne tätä miniää.
Ehkä jotenkin varovaisesti kautta rantain sanoa, että silloin kun minulla oli vaikeaa ( jos sinulla on joskus ollut sellainen vaihe) auttoi kun joku kuunteli. Että jos vain jotenkin voit auttaa teet sen, mutta et halua mitenkään tungetella. Voit sanoa myös sen, että et automaattisesti ole poikasi puolella jos jotain on.
Mutta todellakin vaikea paikka sanoa niin, ettei tungettele.
- anoppi myös
Nuorten väleihin ei tietysti voi vaikuttaa kukaan ulkopuolinen. Kuuntelijana ja tukena voi olla, jos he haluavat asioistaan puhua. Ehkä voisit kysyä pojalta, tai miniältäsi, ollessanne kahden kesken, miten heillä menee. Jos heillä on tarve puhua ja saada tukea, aloitteesi voisi auttaa puhumisen alkuun.
Siinä tilanteessa on paras pysyä kuulijana ja pyrkiä ymmärtämään, ehkäpä kysymyksillä johdatella miettimään asioita eri puolilta. Neuvoja ei kannata jakaa eikä niitä varmasti halutakaan. Yritä pysyä puolueettomana ja nähdä tilanne kummankin osapuolen kannalta. Osoita kuinka välität heistä molemmista ja toivot että he saavat asiansa selviksi. Jos heille parina tulee välirikko, sen ei tarvitse merkitä kummankaan välirikkoa sinuun.
Jos he eroavat, siihen vain joutuu tyytymään, ja silloin tukea tarvitaan elämän uudelleen järjestelyyn. Älä sure liikaa heidän puolestaan, vaan luota siihen että he tietävät mitä tekevät. Jos he eivät voi olla yhdessä niin siinä tapauksessa he ovat tehneet ainoan mahdollisen ratkaisun, josta voi seurata myös jotakin hyvää.
Näillä periaatteilla seurasin itse vastaavaa tilannetta tyttären kohdalla. Olin kuuntelija tytölle, väliin miehelleenkin, asioihin enempää kantaa ottamatta. He selvittivät tilanteen omin voimin ja nyt on asiat taas hyvin, oikeinkin hyvin, koska kriisit myös kehittävät. Teilläkin tilanne saattaa olla ohimenevä, luota heihin. - anopikas
Tänäänkin sovittiin, että menemme pistäytymään, jos miniälle sopii. Lapsi oli puhelimessa, kumpikaan aikuisista ei tullut, koska olivat tekemässä jotain tärkeää.
Soitetaan, kun sopii tulla. No kello on jo aika paljon, eikä ole soittoa kuulunut.
En soita, koska näin sovittiin, mutta askaruttaa kyllä tämä tilanne. Että ei edes puhelimessa pysty puhumaan, kumpikaan.
Suomalainen mentaliteetti on tämä vaikeneminen. Itsekin siihen syyllistyn.
Monissa kulttuureissa puhutaan väsyksiin asti, eikä kukaan voi elää omassa saarekkeessaan.
Suomalaisista sanottiin ennen Nokian aikoja, että suomlainen vaikenee kahdella kielellä.
Taitaa vieläkin pitää paikkansa.- Nuorten ehdoilla
On ihan ymmärrettävää, että sinua kiinnostaa missä mennään, kun tilanne kerran on muuttunut.
Et voi sekaantua eikä hirveesti kysellä.
Tärkeintä on, että viestität tavalla tai toisella sen, että olet valmis tukeman tapahtui mitä hyvänsä.
Vois kuvitella, että nuoret haluavat kertoa, mutta jokainen suhde on niin yksilöllinen.
Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle eikä valmista reseptiä ole.
Oma miniä on yleensä kertonut jos jokin mättää suuresti ja miettivät ratkaisuja. Samoin poikani kertoo sen kummemmin kyselemättä.
En koskaan ole ole puuttunut enkä antanut ohjeita muuta kun pyydettäessä. Aina voi yrittää auttaa valaisemalla eri näkökantoja.
Olet kovin herkässä tilanteessa ja toivotaan, että pääsette keskusteluyhteyteen.
- ihmettele
Tärkeintä olisi varmasti nyt vaan keskittyä omaan elämään ja omiin kasvuprosesseihin. Miten muuten oma suhteesi voi? Onko sinulla mielestäsi liikaa vapaa-aikaa? Jokin HARRASTUS saattaisi viedä huomion toisten tuijottelulta.
- ettei asia...
asia ei kuulu sinulle pätkän vertaa!!! Älä liiaksi änkeä heidän perhe-elämään.
- random_N
On täysin ymmärrettävää, että sinä huolestut, jos lapsesi perheen käyttäytyminen muuttuu. On myös ymmärrettävää, että mielelläsi auttaisit jos voit.
Mutta älä sotkeennu asiaan.
Syy käyttäytymiseen voi olla melkein mikä vain: terveys, työpaikka, väsymys, riita, seksiongelmat, sivusuhde, kiire, se että he haluavat ottaa irtioton suvuista. Mutta se on parin oma asia.
Voi olla kiusallista, nöyryyttävää, pelottavaa ja vaikka mitä puhua. Asia voi olla myös ihana ja hyvä, ties vaikka siellä on ollut monta keskenmenoa ja nyt on miniä raskaana ja jännittävät sitä.
Minä en puhuisi parisuhteen ongelmista miehen perheelle, se on minun slmissäni miehen linnaketta ja hänellä on lupa odottaa tukea sieltä jos meillä on kriisi. Minun tukeni on sitten jossain muualla.- anopikas
Kun ajattelen omaa nuoruuttani, niin en kyllä ollut halukas puhumaan murheistani perheelleni, siis omille vanhemmilleni, mutta mieheni äidille olisin puhunut, jos hän olisi osoittanut itse, että olisi valmis kuuntelemaan. Mutta hän ei osannut, vaikka varmasti tiesi, ettei kaikki ollut hyvin.
Niinpä jäin ilman suvun tukea koko avioliittoni ajaksi.
Olen miettinyt, että tämän ei tarvitsisi jatkua, mutta kuten sanottu, en osaa muuta kuin osoittaa, että olen olemassa, enkä hyökkää kimppuun.
Pallo on heillä. Toivotaan, että on kysymys tilapäisestä ja ulkopuolisesta asiasta.
- mistään tietämätön miniä
Hienosti aloitettu kirjoitus."aidot huolet"
kaikilla muilla täällä palstalla onkin vain jonninjoutavaa huolta sinun huoliisi verrattuna.Onneksi olkoon saat vuoden anoppi palkinnon!ainoa OIKEITA huolia omaava ihminen.Mene nyt oikeesti jakamaan kullan arvoisia neuvojasi ja mieti miksi ei sinulle kerrota asioista(jotka ei sinulle kuulu)!- toinen anoppi
Sanoisin että ap:llä oikea huoli eikä halua sotkeentua.
Huoli omaisista on luonnollista ja ymmärrettävää, vaikka ei puutukaan nuorten elämään.
Ap ei ole jakanut neuvojaan kenellekään. Halusi saada täältä näkemyksiä.
Miksi olet noin hyökkävää ja ivallinen?
Onko itselläsi jotain patoutumia, joita nyt piti purkaa?
Toisaalta palstahan pullistuu tämänlaisia negatiivisia kirjoituksia. On ihan pakko piikitellä. "onneksi olkoon, saat vuoden anoppi palkinnon". Sulle varmaan fakta tietoa =)
- miniä 2
Et saa mielestäni missään nimessä puuttua asiaan. Ja jos kuuntelet lastasi ja hänen huoliaan, niin muista olla antamatta mitään ohjeita. Sillä jos annat ohjeita, niin eihän silloin lapsesi tee itse ratkaisuja. Jokaisen kannattaisi vain elää sitä omaa elämää ja jättää muiden ihmisten asiat heidän omikseen. Tiedän yhden tapauksen lähipiiristäni, jossa anoppi kuunteli lastaan samankaltaisessa tilanteessa ja antoi neuvoja. Kun pariskunta sai asiat sovittua, niin miniä ei tahtonut enää pitää anopin neuvot kuultuaan mitään yhteyttä anoppiin. Pariskunta katkaisi vähäksi aikaa täysin anoppiin ja lapsenlapsetkaan eivät pahemmin mummoa nähneet. Kehotan oikeasti olemaaan hienotunteinen ja neuvoisaan hyvin ympäripyöreä =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455050Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101159- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743