Kansan katseltaviksi, kuten suurina juhlapyhinä oli ennen tapana tehdä mm. Turun tuomiokirkossa, - katolisena aikana. Siis niitä, jotka piispa Hemming oli antanut "silata hopealla".
Miksei: "Piispa Henrikin ihmeitätekeviä luita"
Kuljeteta enää kohotettuina
2286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ainoa piispa Henrikin luunsiru, jonka aitoudesta on jonkinlainen varmuus, on sijoitettuna Pyhän Henrikin katoliseen kirkkoon Helsingissä. Se on asetettu museoviraston ohjeiden mukaan rakennettuun säilöön kirkon alttarin jalkaan.
Turun tuomiokirkossa (tai tarkkaan ottaen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hallussa jossakin, tällä hetkellä kai tieteellisissä tutkimuksissa tunnistamista varten) on mahdollisesti myös Henrikin pääkallon osa. Sen aitoutta siis pyritään selvittämään.
Joitakin pyhän Henrikin luita on annettu katolisena aikana ulkomaisiin kirkkoihin, mm. Upsalaan ja Linköpingiin. Näiden luiden säilymisestä reformaation tuiskeissa ei ole tietoa.
Isonvihan aikana 1700-luvun alussa Turku oli venäläisten miehittämä. Pietari Suuri määräsi siirtämään Turun tuomiokirkossa säilytetyn Henrikin luurangon Pietariin, sinne perustettuun kuriositeettikokoelmaan, "museoon", vuonna 1720. Luurangon kohtaloa Turusta viennin jälkeen ei ole pystytty selvittämään. Joko luut ovat laivan mukana uponneet Itämereen jo matkalla, tai sitten ne ovat Pietarissa myöhemmin kadonneet.
Suomessa on säilynyt venäläisestä arkistosta 1800-luvulla kopiotu luettelo näistä Pietariin viedyistä luista. Luettelon perusteella venäläiset eivät saaneet Turusta ihan koko luurankoa. Parhaillaan siis ollaan nykyajan tieteellisin menetelmin yrittämässä selvittää, kuuluuko mainittu pääkallon osa ja madollisesti jotkut muut tunnistamattomat Turussa säilyneet pienet luunkappaleet pyhän Henrikin pyhäinjäännöksiin.
Eli toistaiseksi ei ole sellaisia luita tiedossa, joita voisi juhlapyhinä "kohottaa kansan katseltaviksi". Pyhän Henrikin kyynärluun siru on kuitenkin nähtävissä keskiajalta peräisin olevassa käärössään Pyhän Henrikin kirkon alttarin jalustassa, lasiseinäisessä säilytyslokerossaan.
Neuvostoliitosta ja sen tiedutelun johtajalta?