Heippa!

Olen 162 cm pitkä ja puolessa vuodessa olen laihduttanut itseni 52 kilosta 48 kiloon. Haluan kuitenkin vielä pudottaa pari kiloa ja kesään mennessä tavoitteenani on painaa 45 kiloa. Nyt painoni on jäänyt junnaamaan tuohon 48 kiloon eikä oikein suostu enää putoomaan.. Eli kysymys kuuluu, kuinka saada paino taas laskemaan? Tähän asti olen syönyt aivan normaalisti ja olen sallinut itseni herkutellakin pari kertaa viikossa, yleensä viikonloppuisin. En ole missään vaiheessa kituuttanut itseäni millään typerillä dieeteillä enkä haluaisi nytkään siihen ryhtyä. Käyn tunnin juoksulenkillä ainakin pari-kolme kertaa viikossa ja työni on fyysisesti aika raskasta. Pitäisikö liikuntaa lisätä? Miten saan vielä ne pari kiloa pudotettua..
Sitten voisin vielä kysyä, että miten saan kauniit, kiinteät ja pienet kädet? Minkälaisin liikkein pystyn kiinteyttämään käsiäni?
Ihanaa tulla kesäksi rantakuntoon! Ja ihanaa kevään odottelua kaikille :)
1242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisi täysin vastuutonta neuvoa jo entuudestaan laihaa ihmistä laihduttamaan enemmän. En voi antaa muuta neuvoa kuin lopeta nyt ennenkuin teet oikeasti hallaa itsellesi. Esim. siinä vaiheessa kun kuukautiset jää pois, kasvaa riskisi kohtusyöpää, osteoporoosiin, yms. mukavaan melkoisesti. Älä ole tyhmä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


adgj kirjoitti:

Olen 162 cm pitkä ja puolessa vuodessa olen laihduttanut itseni 52 kilosta 48 kiloon. Haluan kuitenkin vielä pudottaa pari kiloa ja kesään mennessä tavoitteenani on painaa 45 kiloa. Nyt painoni on jäänyt junnaamaan tuohon 48 kiloon eikä oikein suostu enää putoomaan.. Eli kysymys kuuluu, kuinka saada paino taas laskemaan? Tähän asti olen syönyt aivan normaalisti ja olen sallinut itseni herkutellakin pari kertaa viikossa, yleensä viikonloppuisin. En ole missään vaiheessa kituuttanut itseäni millään typerillä dieeteillä enkä haluaisi nytkään siihen ryhtyä. Käyn tunnin juoksulenkillä ainakin pari-kolme kertaa viikossa ja työni on fyysisesti aika raskasta. Pitäisikö liikuntaa lisätä? Miten saan vielä ne pari kiloa pudotettua..
Sitten voisin vielä kysyä, että miten saan kauniit, kiinteät ja pienet kädet? Minkälaisin liikkein pystyn kiinteyttämään käsiäni?
Ihanaa tulla kesäksi rantakuntoon! Ja ihanaa kevään odottelua kaikille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu