Työryhti löydyttävä

Kaaleppi

Jo edellisessä avauksessani huomasin ettei joillain keskustelijoista täällä ole mitään käsitystä mistä kirjoittavat. Muutama tyhjäpää vauhkoaa vain muka jostain ihmeellisestä "orjatyön" teettämisestä jota ei suomessa ole ja että palkkaa ei saa..


Nämä tampiot ovat siis sitä mieltä että... TES-palkkakin on orjapalkka työllisyystoimenpiteessä. Eli työntekijä ja työnantajapuolet ovat yhdessä sopineet "orjapalkka" työehtosopimuksen. Eiköhän sitten olisi tuon logiikan mukaan syytä romuttaa koko ammattiyhdistystoiminta? ... Ihan turhaan ovat neuvotelleet ja hyväksyneet yhteisesti työehtosopimukset. Täällä muutama työssä käymätön hölmöilijä muka tuntee Suomalaisen työmarkkinatalouden, valtiontalouden, sekä yleiset työsopimusehdotkin paremmin, kuin oikein kunnolliset alan asiantuntijat? On tosiaan aika omituista että noinkin kyvykkäät ja viisaat ihmiset marisevat työttöminä täällä palstalla?


Ihan tosissaan.... teiltä ei ole tullut yhtään kunnon ideaa siihen miten teidän lorvailu tai unelmatyö muka rahoitetaan. Se on naurettavan helppo jeesustella ja mietiskellä täällä täysin abstrakteja huuhaa ideoita, kun kunnon työtätekevät veronmaksajat maksavat viulut. Jos olette oikein viisasta ja akateemista porukkaa... niin mitä kummaa täällä valitatte ja kinaatte ihan joutavista? Hakeutukaa vauhdilla jo töihin osoittamaan korkea älynne tai perustakaa tuottava yritys. Vai onko sukat liian kireällä, ettei tänään tai ensi kuussa ehkä voi, huh mitä naurettavia pellejä!


Vastaan omassa yrityksessäni uusien työntekijöiden työhönotoista. TE-toimistosta haastateltaviksi lähetetyt useimmiten koettavat kiemurrella ja velmuilla vaikka millä syillä, että heitä ei työhön valittaisi. Työhistoria yleensä kuukausi, pari, kolme paikassaan tai joissain tukitöissä, sitten taas pitkiä aikoja työttömänä.


Tarkistan usein myös erilaisilla verukkeilla nämä työstä kieltäytyneet tutulta virkailija ystävättäreltäni, että karenssi on myös varmasti langennut lorvailijoille. Syy on se, että näitä ei kuulu työnhakijoissa edes olla. Tämä porukka vie työnantajilta, muilta työntekijöiltä ja kaikilta turhaan varoja ja resursseja. Heitä vain ei kuunaan kukaan kunnon töihin saa. Mutta sitten eivät työttömyystuetkaan ihan helpolla napsahda tilille näille työnkiertäjille. Työvoimatoimistossa lorvaillen ollaan vaan tekeytyen työnhakijaksi, eihän se ole mikään sosiaalitoimisto. Mutta hyvä kun linja on jo koventunut lintsareihin ja varmasti kovenee jatkossakin etuuksien hyväksikäyttäjiä kohtaan, eli töihin tai työllisyystoimenpiteisiin vaan tai ulos työttömyystuelta.

10

7642

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulepas käymään!

      Kaaleppi, heti pomon huoneeseen! Nyt ei tämä peli enää vetele! Teepäs töitäkin tai tule hakemaan verokorttisi.

    • maksukykyä

      ja pakottaa kiristämään verotusta ja tiukentamaan tuottavuusohjelmia, kuntaremontteja. Myös työssäjaksamista on lisättävä.

      Oikeisto-YLEssä ollaan nyt sitä mieltä, että kun sopulit on puhallettu tyhjiin, ja verotuotot ehtyvät, on pakko kiristää verotusta, turvatua valtion tuottavuusohjelmiin, kuntaremontteihin, leikkauksiin ja sähkön hinnannostoihin. Näin on oikeisto-YLEn mukaan pakko toimia, koska meillä on se "finanssikriisi" ja teillä luupäillä ei ole kuin velkaa, siksi on nyt ruuvia kiristettävä ja luupäät ylösalaisin käännettävä, josko taskuista löytyisi vielä muutama kolikko, koska on se finanssikriisi....


      Sundholm Göran Wilhelm
      Sammutusjärjestelmiä valmistavan Marioffin perustaja ja entinen omistaja 1947 TUUSULA 81 177 312,00

      (3 432 497,25) 0,00

      (0,00) 81 177 312,00

      (3 432 497,25) 28 %
      2 Sairanen Seppo Juhani
      Pankkiiriliike FIMin entinen suuromistaja 1957 HELSINKI 67 054 788,00

      (8 554 172,00) 0,00

      (1 264 681,62) 67 054 788,00

      (7 289 490,00) 28 %
      3 Kaloniemi Markku Petteri
      Pankkiiriliike FIMin entisiä omistajia, myös nykyinen omistaja 1963 ESPOO 24 706 518,00

      (5 913 204,50) 293 860,09

      (674 084,38) 24 412 658,00

      (5 239 120,00) 28 %
      4 Karjalainen Pertti Tapio
      MedOnen toimitusjohtaja 1969 HELSINKI 22 302 494,00

      (1 590 194,75) 15 466,90

      (30 709,33) 22 287 028,00

      (1 559 485,50) 28 %
      5 Erkko Aatos Juho Michel
      ministeri, SanomaWSOY:n pääomistaja 1932 HELSINKI 19 447 600,00

      (17 633 068,00) 247 317,88

      (207 664,03) 19 200 282,00

      (17 425 404,00) 28 %
      6 Haapamäki Jorma Tapani
      Rakennusyhtiö SRV:n entisiä omistajia 1948 HELSINKI 18 792 960,00 14 603,06 18 778 358,00 28 %
      7 Sarasvuo Jari Kimmo Johannes
      Trainer's Housen toimitusjohtaja 1965 KAUNIAINEN 17 470 252,00

      (830 945,69) 86 755,91

      (70 530,34) 17 383 496,00

      (760 415,38) 28 %
      8 Filppula Kari Jouni Olavi
      Rakennusyhtiö SRV:n entisiä omistajia 1943 ESPOO 16 269 727,00 38 423,59 16 231 303,00 28 %
      9 Riihimäki Veli-Matti
      MedOnen omistajia 1974 HELSINKI 16 109 264,00

      (1 269 156,25) 15 247,87

      (46 293,16) 16 094 016,00

      (1 222 863,12) 28 %
      10 Mölsä Pekka Aarne Juhani
      Pankkiiriliike FIMin entisiä omistajia 1962 HELSINKI 14 066 968,00

      (1 674 280,75) 110 844,06

      (314 575,72) 13 956 124,00

      (1 359 705,00) 28 %
      11 Nikula Jukka-Pekka
      Konepajateollisuuden järjestelmätoimittaja Komasin toimitusjohtaja 1959 MUURAME 13 281 201,00 166 928,34 13 114 273,00 28 %
      12 Laakkonen Mikko Kalervo
      sijoittaja 1965 HYVINKÄÄ 12 968 494,00

      (5 832 469,50) 0,00

      (22 571,04) 12 968 494,00

      (5 809 898,50) 29 %
      13 Nuutinen Eero Juhani
      Entisiä rakennusyhtiö SRV:n omistajia. 1951 ESPOO 12 667 902,00 18 226,41 12 649 675,00 28 %
      14 Geust Johan Niklas Erik
      Pankkiiriliike FIMin entisiä omistajia, myös nykyinen omistaja 1967 KIRKKONUMMI 12 051 166,00

      (2 389 551,50) 106 782,45

      (421 511,97) 11 944 384,00

      (1 968 039,50) 28 %
      15 Väänänen Raimo Juhani
      Betoniteollisuuden energialaitoksia valmistavan Polarmaticin perustaja. Myi omistustaan pääomasijoittalle. 1945 TAMPERE 11 741 594,00 26 711,12 11 714 882,00 28 %
      16 Langenskiöld Lars Robin Eljas
      Mediakonserni Sanoman toiseksi suurin omistaja 1946 ESPOO 11 077 292,00

      (9 328 364,00) 57 028,46

      (55 528,39) 11 020 264,00

      (9 272 836,00) 28 %
      17 Seppälä Rafaela Violet Maria
      Mediakonserni Sanoman kolmanneksi suurin omistaja 1954 HELSINKI 10 752 644,00

      (10 250 389,00) 15 371,39

      (0,00) 10 737 272,00

      (10 250 389,00) 28 %
      18 Seppälä Jussi Markku Petteri
      Pankkiiriliike FIMin entisiä omistajia 1963 HELSINKI 10 417 033,00

      (1 186 877,25) 84 705,56

      (271 450,38) 10 332 328,00

      (915 426,81) 29 %
      19 Sohlberg Hannu Tapani
      Kiinteistösijoittaja 1941 HELSINKI 10 350 202,00

      (1 875 432,25) 77 118,07

      (47 893,80) 10 273 084,00

      (1 827 538,38) 28 %
      20 Laurila Pekka Tuomas
      L&T Biowatin entinen toimitusjohtaja 1948 ESPOO 10 247 920,00 143 117,00 10 104 803,00 28 %

      21 Rapila Timo Mikko
      1952 HONKAJOKI 9 456 703,00

      (368 320,31) 71 755,46

      (45 331,56) 9 384 947,00

      (322 988,75) 29 %
      22 Wahlroos Björn Arne Christer
      Sammon konsernijohtaja 1952 HALIKKO 12 223 114,00

      (7 176 508,00) 2 929 345,75

      (2 836 285,75) 9 293 769,00

      (4 340 222,50) 34 %
      23 Martinkauppi Sami Petteri
      1974 HELSINKI 9 124 402,00

      (1 175 612,50) 24 761,27

      (36 095,35) 9 099 641,00

      (1 139 517,12) 28 %
      24 Bär Jari-Pekka Kristian
      1950 IISALMI 9 008 907,00

      (883 557,44) 56 145,41

      (35 968,89) 8 952 762,00

      (847 588,50) 30 %
      25 Johanson Hans Gunnar
      1956 VIRRAT 9 031 700,00

      (437 319,19) 134 666,44

      (346 673,56) 8 897 033,00

      (90 645,64) 28 %
      26 Kyöstilä Karl Heikki
      1946 HELSINKI 8 603 816,00

      (7 340 273,00) 26 127,95

      (37 183,22) 8 577 688,00

      (7 303 090,00) 28 %
      27 Toivonen Karri Juhana
      1961 HELSINKI 8 588 491,00

      (1 255 468,25) 125 840,05

      (234 941,97) 8 462 651,00

      (1 020 526,25) 28 %
      28 Karhu Tapio Uolevi
      1953 KANGASALA 8 163 101,50 8 843,12 8 154 258,50 28 %
      29 Rönkkö Tuomo Tapani
      1955 ESPOO 8 089 286,50 280 319,41 7 808 967,00 29 %
      30 Gärkman Joel Gustav dödsbo
      1909 ESPOO 7 690 435,50 0,00 7 690 435,50 28 %
      31 Lahti Kari Juhani
      1966 SAVONLINNA 7 507 624,50 105 702,47 7 401 922,00 28 %
      32 Vastamäki Ari Pekka
      1966 NAKKILA 7 472 231,50

      (145 060,78) 104 413,00

      (86 711,55) 7 367 818,50

      (58 349,23) 28 %
      33 Välkki Pentti Kalevi
      1957 HELSINKI 7 264 369,00

      (976 873,31) 46 267,36

      (57 475,56) 7 218 102,00

      (919 397,75) 29 %
      34 Juntunen Lauri Kalervo
      1950 TURKU 7 204 902,50 34 214,47 7 170 688,00 28 %
      35 Hulkko Juha Olavi
      1954 OULU 6 996 745,00

      (2 556 337,75) 33 819,75

      (88 682,30) 6 962 925,00

      (2 467 655,50) 29 %
      36 Vidgren Kalle Einari
      1943 VIEREMÄ 7 123 855,00

      (5 227 849,00) 180 280,69

      (114 651,65) 6 943 574,50

      (5 113 197,50) 29 %
      37 Poutiainen Risto Antero
      1958 HELSINKI 6 828 452,50 115 260,30 6 713 192,50 29 %
      38 Hartwall Per Gösta Viktor kuolinpesä
      1875 HELSINKI 6 581 552,00

      (5 658 388,50) 0,00

      (0,00) 6 581 552,00

      (5 658 388,50) 28 %
      39 Laakkonen Hannu Markus
      1969 HOLLOLA 6 379 012,00

      (7 176 925,00) 13 140,50

      (22 105,47) 6 365 871,50

      (7 154 819,50) 28 %
      40 Oksa Markus Kristian
      1976 HELSINKI 6 365 053,00 83 595,74 6 281 457,00 29 %

      41 Johansson Mauno Armas Valdemar
      1943 LIETO 6 329 226,50

      (284 197,66) 50 370,02

      (64 803,26) 6 278 856,50

      (219 394,39) 28 %
      42 Juntunen Elisa
      1951 TURKU 6 283 503,00 16 862,24 6 266 641,00 28 %
      43 Leppänen Mikko Juhani
      1977 SIPOO 6 334 591,00 68 383,32 6 266 208,00 29 %
      44 Juntunen Paavo Juhani
      1947 ASKAINEN 6 271 208,50

      (256 889,19) 21 784,16

      (43 235,66) 6 249 424,50

      (213 653,52) 28 %
      45 Ekdahl Kyösti Henrik
      1954 LOHJA 5 982 738,00

      (836 005,00) 5 748,06

      (114 685,12) 5 976 990,00

      (721 319,88) 28 %
      46 Therman Henrik Viktor Leo
      1937 SIPOO 5 904 119,00

      (1 264 065,50) 195 630,56

      (196 460,31) 5 708 488,50

      (1 067 605,12) 29 %
      47 Soila Anssi Jyrki Juhani
      1949 HELSINKI 5 835 853,50 185 717,06 5 650 136,50 29 %
      48 Ahlström Krister Harry
      1940 HELSINKI 5 958 530,00

      (2 749 047,50) 327 604,41

      (336 313,69) 5 630 925,50

      (2 412 733,75) 29 %
      49 Mattila Erkki Viljo
      1951 TAMPERE 5 455 269,00 81 266,39 5 374 002,50 28 %
      50 Pohjola Antti Niilo Antero
      1968 HELSINKI 5 691 503,50

      (929 391,88) 333 407,44

      (271 615,88) 5 358 096,50

      (657 776,00) 29 %
      51 Kettunen Pentti Erkki Olavi
      1959 KANGASNIEMI 5 402 427,50

      (393 690,91) 75 709,40

      (330 551,06) 5 326 718,50

      (63 139,87) 28 %
      52 Tilman Tuomo Tapani
      1962 HELSINKI 5 267 902,50 13 175,58 5 254 726,50 28 %
      53 Kristiansson Claes-Göran
      1947 TURKU 5 243 948,00 7 803,42 5 236 145,00 28 %
      54 Runola Pasi Pekka
      1965 RAISIO 5 195 211,00

      (181 514,09) 15 847,71

      (31 732,61) 5 179 363,50

      (149 781,48) 28 %
      55 Runola Annukka Kaarina
      1962 RAISIO 5 150 825,50

      (589 334,31) 15 888,73

      (14 286,06) 5 134 937,00

      (575 048,25) 28 %
      56 Bergholm Heikki Lauri Herman
      1956 HELSINKI 5 214 789,50

      (880 065,50) 149 714,86

      (224 350,44) 5 065 074,50

      (655 715,06) 29 %
      57 Dufva Jouko Juhani
      1950 TAMPERE 5 074 020,00 10 175,11 5 063 845,00 28 %
      58 Ylikorkala Antti Olavi
      1974 HELSINKI 4 976 493,00 37 661,66 4 938 831,00 28 %
      59 Lagus Terry Klaus Julius
      1949 ESPOO 4 932 609,50 0,00 4 932 609,50 28 %
      60 Malmivaara Marko Matti
      1965 ESPOO 5 012 518,00 89 846,38 4 922 672,00 28

      61 Lakkapää Juha Kaarlo
      1969 YLITORNIO 4 921 109,00 0,00 4 921 109,00 28 %
      62 Lakkapää Jukka Henrik
      1971 YLITORNIO 4 895 827,00 8 323,79 4 887 503,00 28 %
      63 Saastamoinen Seppo Markku
      1960 KAJAANI 4 905 785,00

      (1 482 772,25) 35 807,15

      (68 135,80) 4 869 977,50

      (1 414 636,50) 28 %
      64 Koppelmäki Jorma Onni
      1946 MUURAME 4 808 071,50 37 056,68 4 771 014,50 28 %
      65 Hyytiä Arto Kyösti Juhani
      1947 JYVÄSKYLÄ 4 786 945,50 29 116,66 4 757 829,00 28 %
      66 Ahlskog John Birger Raoul
      1957 HELSINKI 4 852 332,00 128 149,56 4 724 182,50 28 %
      67 Niemensivu Outi Maaria
      1960 HELSINKI 4 723 658,50 87 919,33 4 635 739,50 28 %
      68 Ranki Kari Hannes
      1943 ESPOO 4 842 844,50 316 133,69 4 526 711,00 29 %
      69 Forsbom Jan Kristian
      1964 HELSINKI 4 957 045,00

      (1 314 621,88) 455 684,22

      (334 918,41) 4 501 361,00

      (979 703,50) 30 %
      70 Ehrnrooth Johan Robert Göran
      1939 HELSINKI 4 655 080,50

      (1 752 642,75) 171 105,72

      (155 738,77) 4 483 974,50

      (1 596 904,00) 29 %
      71 Lahti Isto Kullervo
      1969 VIRRAT 4 511 819,00

      (192 270,12) 77 352,58

      (183 120,52) 4 434 466,50

      (9 149,60) 28 %
      72 Björnberg Carl Gustaf
      1941 HELSINKI 4 811 761,50

      (3 050 938,75) 438 469,66

      (469 389,88) 4 373 292,00

      (2 581 549,00) 30 %
      73 Lindell John Herman Dennis
      1954 HELSINKI 4 375 787,00

      (2 233 731,25) 77 360,88

      (80 632,43) 4 298 426,00

      (2 153 098,75) 30 %
      74 Niemistö Kari Pertti Henrik
      1962 HELSINKI 4 307 608,00

      (6 448 762,50) 48 930,78

      (47 395,68) 4 258 677,50

      (6 401 367,00) 26 %
      75 Ylitalo Jukka Tapio
      1964 HELSINKI 4 293 188,50 38 034,00 4 255 154,50 29 %
      76 Melanen Paula Teija
      1961 KIRKKONUMMI 4 294 229,50 47 694,68 4 246 535,00 28 %
      77 Mikkola Pekka Antero
      1947 ESPOO 4 286 255,00 61 348,18 4 224 907,00 28 %
      78 Nilsson Per August Johannes
      1956 KOKKOLA 4 280 652,50 78 681,78 4 201 970,50 29 %
      79 Wainstein Catarina Micaela
      1971 HELSINKI 4 200 262,50 0,00 4 200 262,50 28 %
      80 Hyöty Jussi Ilmari
      1962 ESPOO 4 365 387,00

      (1 170 137,50) 250 310,84

      (322 381,34) 4 115 076,00

      (847 756,19) 29 %

      81 Etola Erkki Olavi
      1945 HELSINKI 4 464 981,00

      (11 568 054,00) 371 901,16

      (392 669,06) 4 093 080,00

      (11 175 385,00) 31 %
      82 Fromond Elsa Margaretha Louise
      1942 POHJA 4 056 785,50

      (3 016 076,25) 10 107,09

      (10 001,36) 4 046 678,25

      (3 006 074,75) 27 %
      83 Pentti Kaarle Olavi
      1951 HELSINKI 4 038 500,75

      (3 505 855,00) 0,00

      (0,00) 4 038 500,75

      (3 505 855,00) 28 %
      84 Asujamaa Heikki Antero
      1955 ESPOO 4 156 154,50 118 709,47 4 037 445,25 28 %
      85 Pentti Heikki Oskari kuolinpesä
      1946 HELSINKI 4 158 724,50 133 160,28 4 025 564,25 28 %
      86 Määttä Timo Olavi
      1955 HELSINKI 3 966 825,00 17 366,17 3 949 458,75 30 %
      87 Laakso Antti Antero
      1933 PORI 3 898 942,25 8 615,17 3 890 327,00 28 %
      88 Viitamäki Jaakko Eero
      1949 YLISTARO 3 802 596,00 23 240,17 3 779 356,00 28 %
      89 Mäkihonko Juha
      1960 KONTIOLAHTI 3 786 231,75

      (523 129,50) 12 726,19

      (12 179,88) 3 773 505,50

      (510 949,62) 28 %
      90 Paavola Jyri Tuomas
      1962 TUUSULA 3 774 202,75 31 809,83 3 742 393,00 28 %
      91 Kemppainen Pekka Urho Olavi
      1954 KERAVA 3 821 694,75 107 688,39 3 714 006,25 28 %
      92 Pentti Erkki Juhani kuolinpesä
      1948 HELSINKI 3 713 112,00

      (2 484 136,00) 0,00

      (23 207,70) 3 713 112,00

      (2 460 928,25) 28 %
      93 Antinluoma Kimmo Kalevi
      1961 PORI 3 730 533,00 30 625,03 3 699 908,00 28 %
      94 Toivanen Anja Marjatta kuolinpesä
      1927 HELSINKI 3 673 179,50

      (1 735 066,00) 23 955,19

      (35 763,65) 3 649 224,25

      (1 699 302,25) 28 %
      95 Hägg Karl Robert Mikael
      1956 PORVOO 3 624 642,25

      (566 117,75) 0,00

      (0,00) 3 624 642,25

      (566 117,75) 28 %
      96 Hyyryläinen Veli Armas
      1956 KOUVOLA 3 696 805,75

      (183 769,67) 80 883,08

      (53 811,87) 3 615 922,75

      (129 957,80) 29 %
      97 Rajamäki Teuvo Matti Mikael
      1950 RIIHIMÄKI 3 690 403,50

      (138 776,30) 90 403,62

      (134 444,30) 3 600 000,00

      (4 332,00) 28 %
      98 Lindfors Kari Juhani
      1950 TAMPERE 3 608 063,75 19 465,74 3 588 598,00 28 %
      99 Ihamuotila Mika Risto
      Sampo Pankin entinen ja Marimekon nykyinen toimitusjohtaja ja suuromistaja 1964 HELSINKI 8 671 460,00

      (2 580 364,50) 5 090 387,50

      (1 688 408,75) 3 581 072,00

      (891 955,81) 43 %
      100 Mäkelä Lauri Toivo Ilmari
      1954 YLÖJÄRVI 3 682 957,25 107 944,35 3 575 012,75 28 %

      101 Laitinen Jouni Olli-Pekka
      1948 HELSINKI 3 649 224,75 159 420,02 3 489 804,75 29 %
      102 Laakkonen Yrjö Ilmari
      1943 KONTIOLAHTI 3 521 654,50

      (478 557,69) 59 509,77

      (44 613,16) 3 462 144,75

      (433 944,53) 28 %
      103 Luusua Juha Pekka
      1965 ESPOO 3 586 263,00 129 946,72 3 456 316,25 29 %
      104 Rautanen Timo Juhani
      1969 HELSINKI 3 568 172,00

      (1 827 137,88) 126 861,04

      (16 786,20) 3 441 311,00

      (1 810 351,62) 30 %
      105 Donner Harryet-Marina
      1941 ESPOO 3 410 784,00

      (756 751,44) 6 665,52

      (250,72) 3 404 118,50

      (756 500,69) 37 %
      106 Fazer Majlen Teresita
      1965 SIPOO 3 423 451,25

      (1 733 801,12) 29 046,79

      (8 380,68) 3 394 404,50

      (1 725 420,50) 28 %
      107 Kemppi Jouko Martti
      1946 LAHTI 3 550 197,75

      (402 309,47) 160 889,22

      (138 573,23) 3 389 308,50

      (263 736,22) 29 %
      108 Leskinen Jukka Antero
      1956 HELSINKI 3 514 189,75 136 656,06 3 377 533,75 29 %
      109 Inkinen Simo-Pekka Juhani
      1961 LOHJA 3 375 235,00 2 056,21 3 373 178,75 29 %
      110 Holtari Janne Matti Julius
      1969 ESPOO 3 540 559,75 234 050,00 3 306 509,75 29 %
      111 Kemppi Hannu Kalevi
      1949 LAHTI 3 471 167,00

      (504 675,94) 167 078,28

      (159 443,22) 3 304 088,75

      (345 232,72) 29 %
      112 Vaiste Heikki Tapani
      1946 MERIMASKU 3 278 272,00

      (2 990 749,50) 0,00

      (0,00) 3 278 272,00

      (2 990 749,50) 28 %
      113 Jylkkä Harri Tapani
      1968 YLIVIESKA 3 423 463,75

      (141 572,02) 160 823,73

      (141 572,02) 3 262 640,00

      (0,00) 29 %
      114 Kemppainen Pekka Yrjö Antero
      1946 ROVANIEMI 3 336 033,75

      (264 074,75) 111 896,66

      (98 166,25) 3 224 137,00

      (165 908,50) 29 %
      115 Björklund Felix
      1943 SIPOO 3 552 220,50

      (7 456 514,00) 328 885,56

      (216 159,39) 3 223 335,00

      (7 240 354,50) 30 %
      116 Brotherus Ilkka Johannes
      1951 HAUSJÄRVI 3 321 049,00

      (1 494 610,38) 100 549,55

      (68 277,81) 3 220 499,50

      (1 426 332,50) 29 %
      117 Ruuskanen Olli Lauri Olavi
      1959 LOHJA 3 260 050,00 85 157,43 3 174 892,50 28 %
      118 Sohlberg Airi Marjatta Mirjam
      1938 HELSINKI 3 182 003,00 12 762,16 3 169 240,75 28 %
      119 Nurminen Juha Matti
      1946 HELSINKI 3 177 179,00

      (2 230 970,00) 11 709,61

      (11 513,12) 3 165 469,25

      (2 219 456,75) 29 %
      120 Liljeström Ulf Mikael
      1955 TURKU 3 167 687,00

      (1 179 391,00) 4 344,19

      (0,00) 3 163 342,75

      (1 179 391,00) 28

      121 Ehrnrooth Helene Margareta
      1957 HELSINKI 3 146 534,25

      (1 712 706,00) 0,00

      (0,00) 3 146 534,25

      (1 712 706,00) 28 %
      122 Takanen Jorma Jussi Sylvester
      1946 SIEVI 3 270 066,75

      (2 821 990,50) 149 449,00

      (148 195,41) 3 120 617,75

      (2 673 795,00) 28 %
      123 Hassi Simo Samuli
      Teknistä testausta ja tarkastusta tarjoavan Inspectan entinen toimitusjohtaja. Myi omistustaan. 1955 ESPOO 6 230 969,50 3 151 247,50 3 079 722,00 40 %
      124 Fazer Jan Peter
      1975 SIPOO 3 113 600,00

      (2 630 368,00) 37 591,25

      (33 274,94) 3 076 008,75

      (2 597 093,00) 28 %
      125 Penttilä Vesa-Jussi
      1947 HELSINKI 3 136 500,75 100 614,77 3 035 886,00 28 %
      126 Lundberg Rainer Allan
      1952 HÄMEENLINNA 3 116 723,25

      (335 487,34) 87 052,72

      (117 354,32) 3 029 670,75

      (218 133,03) 28 %
      127 Vähäkylä Tero Tapani
      1958 HELSINKI 3 291 455,25 275 032,31 3 016 423,00 30 %
      128 Rosenlöf Timo Kaarlo Väinämö
      1970 HELSINKI 3 022 984,00 33 773,28 2 989 210,50 30 %
      129 Lival-Lindström Stig Johan Robert
      1937 HELSINKI 3 100 298,25

      (1 806 025,25) 139 332,45

      (97 780,49) 2 960 965,75

      (1 708 244,75) 29 %
      130 Karvonen Kimmo Aapo Tuomas
      1962 HELSINKI 3 089 409,75 152 866,69 2 936 543,00 29 %
      131 Kyöstilä Kyösti Tapio
      1942 HELSINKI 2 969 071,00

      (2 312 379,00) 72 785,20

      (82 877,80) 2 896 285,75

      (2 229 501,25) 28 %
      132 Lundberg Lars Rafael dödsbo
      1917 HELSINKI 2 914 727,50 28 474,20 2 886 253,25 29 %
      133 Nuottimäki Veli Aimo
      1952 VANTAA 3 016 544,50 138 395,27 2 878 149,25 29 %
      134 Ranta Jukka Heikki Tapio
      Inspectan johtaja 1964 ESPOO 5 789 283,50 2 915 481,50 2 873 802,25 40 %
      135 Kuningas Rolf Henrik
      1951 HELSINKI 2 924 714,00

      (2 702 875,75) 55 186,47

      (53 468,12) 2 869 527,50

      (2 649 407,50) 27 %
      136 Tynkkynen Hannu Tapani
      1956 PORVOO 3 016 810,25 155 090,73 2 861 719,75 29 %
      137 Purontaus Jouni Taneli
      1963 ESPOO 2 977 627,25 143 216,34 2 834 411,00 29 %
      138 Kammonen Jarmo Kullervo
      1947 HELSINKI 2 922 882,75 92 596,14 2 830 286,75 28 %
      139 Räty Lauri Pekka Hermanni
      1966 ESPOO 2 877 943,50 63 470,97 2 814 472,50 28 %
      140 Lehtonen Timo Petri
      1974 KURU 2 847 736,75

      (131 190,56) 36 940,03

      (39 680,06) 2 810 796,75

      (91 510,50) 28

      141 Rannila Esa Kalevi
      1954 VIMPELI 2 788 428,50

      (1 806 068,25) 3 230,65

      (1 761,52) 2 785 197,75

      (1 804 306,75) 28 %
      142 Sandqvist Leo Antero
      1949 FORSSA 2 906 086,00

      (246 318,55) 169 349,44

      (246 318,55) 2 736 736,50

      (0,00) 29 %
      143 Säynäjäkangas Seppo Juhani
      1942 KEMPELE 2 723 041,00

      (612 085,75) 35 788,59

      (35 156,30) 2 687 252,25

      (576 929,44) 28 %
      144 Lehtonen Jyri Antti
      1956 HELSINKI 2 790 071,25 109 685,94 2 680 385,25 29 %
      145 Kyhälä Risto Aarre
      1963 HELSINKI 2 912 168,50 256 221,42 2 655 947,25 30 %
      146 Sinkkonen Raija Irmeli
      1944 TURKU 2 633 420,75

      (4 345 956,00) 0,00

      (0,00) 2 633 420,75

      (4 345 956,00) 28 %
      147 Fazer Karl Johan
      1967 HAUHO 2 677 656,25

      (1 205 194,62) 48 295,11

      (38 764,64) 2 629 361,25

      (1 166 430,00) 28 %
      148 Repo Kari Mikko
      1963 SAVONLINNA 2 725 406,00

      (357 545,50) 104 857,18

      (203 492,48) 2 620 548,75

      (154 053,02) 29 %
      149 Sarajärvi Raimo Otto
      1966 SEINÄJOKI 2 748 087,00 135 991,48 2 612 095,50 29 %
      150 Odrischinsky Aleksander
      1957 HELSINKI 2 571 598,50 14 293,70 2 557 304,75 29 %
      151 Dreijer Anna-Lena
      1941 MAARIANHAMINA 2 570 518,00

      (1 494 112,62) 14 315,19

      (14 055,70) 2 556 202,75

      (1 480 056,88) 27 %
      152 Hiltunen Jukka Petteri
      1971 LAIHIA 2 599 046,50

      (683 033,56) 72 161,18

      (109 899,95) 2 526 885,25

      (573 133,62) 29 %
      153 Lyytinen Arto Ilmari
      1951 HELSINKI 2 638 872,75 148 928,55 2 489 944,25 29 %
      154 Vieno Mervi Liisa Hannele
      1950 TURKU 2 517 754,00 37 436,52 2 480 317,50 28 %
      155 Sahala Jyrki Eero Pellervo
      1951 VARKAUS 2 595 348,75

      (217 054,58) 129 380,69

      (84 810,69) 2 465 968,00

      (132 243,89) 29 %
      156 Aaltonen Hannu Tapani
      1962 TURKU 3 539 651,25

      (2 624 194,00) 1 075 483,62

      (694 519,44) 2 464 167,50

      (1 929 674,62) 35 %
      157 Juva Mikko Artturi
      1964 ESPOO 2 528 506,50 74 182,59 2 454 324,00 28 %
      158 Mäyrä Matti Veikko Veli Mies
      1930 KARKKILA 2 518 583,25 89 279,71 2 429 303,50 29 %
      159 Paasikivi Jukka Jalmar
      1946 RAUMA 2 472 734,75

      (2 385 023,50) 69 008,15

      (79 060,77) 2 403 726,50

      (2 305 962,75) 28 %
      160 Tohkanen Timo Torsti
      1949 HELSINKI 2 396 018,75 0,00 2 396 018,75 28


      161 Relander Gustaf Werner
      1922 HELSINKI 2 444 341,50

      (1 255 633,25) 50 218,08

      (49 132,08) 2 394 123,50

      (1 206 501,25) 28 %
      162 Saastamoinen Jukka Pertti
      1956 KOTKA 2 402 182,00

      (1 053 053,62) 18 655,10

      (18 930,26) 2 383 527,00

      (1 034 123,38) 28 %
      163 Paasikivi Pertti Jari
      1954 RAUMA 2 632 171,00

      (2 764 800,25) 250 893,45

      (134 657,02) 2 381 277,75

      (2 630 143,25) 30 %
      164 Räty Reima Seppo Tapio
      1964 ESPOO 2 442 355,50 63 538,14 2 378 817,50 28 %
      165 Lyyra Leila Maarit Marjaana
      1964 KOTKA 2 435 454,00 67 866,29 2 367 587,75 28 %
      166 Peltonen Antti Olavi
      1962 LAHTI 2 410 661,75 47 017,99 2 363 643,75 28 %
      167 Virkkunen Aarno Anttoni
      1952 ESPOO 2 406 177,75 48 667,51 2 357 510,00 28 %
      168 Happonen Jari Pekka
      1959 ESPOO 2 370 133,50 29 703,69 2 340 429,75 28 %
      169 Peräkylä Timo Heikki
      1960 HELSINKI 2 824 366,25 491 640,59 2 332 725,50 32 %
      170 Lindström Harry Juhani
      1944 HELSINKI 4 613 415,50 2 293 002,50 2 320 413,00 40 %
      171 Kurkela Ilkka Uolevi
      1974 OULUNSALO 2 321 927,50

      (2 113 937,00) 16 178,41

      (27 376,75) 2 305 749,25

      (2 086 560,38) 28 %
      172 Leirisalo Markku Juhani
      1949 HELSINKI 2 404 453,75 103 212,86 2 301 240,75 29 %
      173 Paasikivi Pekka Johannes
      1944 RAUMA 2 502 388,25

      (2 266 004,25) 213 975,97

      (167 635,38) 2 288 412,25

      (2 098 369,00) 30 %
      174 Salonen Ilkka Sakari
      1963 LAHTI 2 304 371,25 25 422,21 2 278 949,00 28 %
      175 Penttilä Esko Sakari
      1957 HELSINKI 2 336 254,50 57 357,06 2 278 897,50 28 %
      176 Salonen Timo Kalle Tapani
      1961 LAHTI 2 297 544,50 29 860,13 2 267 684,50 29 %
      177 Repo Antti Olavi
      1965 SAVONLINNA 2 351 522,25

      (328 959,84) 86 121,24

      (203 958,48) 2 265 401,00

      (125 001,36) 29 %
      178 Salonen Matti Hemmi Topias
      1949 HELSINKI 2 301 998,50 45 167,66 2 256 830,75 28 %
      179 Laakkonen-Mäkihonko Päivi Anneli
      1962 KONTIOLAHTI 2 245 670,75

      (1 697 442,00) 0,00

      (12 571,04) 2 245 670,75

      (1 684 870,88) 28 %
      180 Kurkela Kimmo Juhani
      1976 OULUNSALO 2 977 327,75

      (1 823 257,25) 732 160,94

      (35 125,86) 2 245 166,75

      (1 788 131,50) 34

      181 Puroja Ari Esko
      1948 TURKU 2 334 169,50 111 041,68 2 223 127,75 29 %
      182 Niskanen Mikko Juhani
      1971 HAAPAJÄRVI 2 289 843,25 66 910,63 2 222 932,50 28 %
      183 Wuoristo Katriina Rosita
      1954 HELSINKI 2 312 350,00 99 078,44 2 213 271,50 29 %
      184 Lehtonen Reijo Fjalar
      1951 PARAINEN 2 288 722,00 78 268,20 2 210 453,75 28 %
      185 Kokkila Ilpo Erkki Tapani
      1947 HELSINKI 2 348 030,00

      (966 561,69) 150 719,69

      (171 543,36) 2 197 310,25

      (795 018,31) 29 %
      186 Niskanen Marko Johannes
      1968 HAAPAJÄRVI 2 261 459,75 66 973,70 2 194 486,00 28 %
      187 von Haartman Jan Gunnar
      1949 ASKAINEN 2 186 226,00

      (138 000,00) 292,16

      (0,00) 2 185 933,75

      (138 000,00) 37 %
      188 Volanen Pekka Lauri
      1951 HELSINKI 2 218 910,50

      (571 955,19) 34 463,38

      (34 959,53) 2 184 447,00

      (536 995,69) 28 %
      189 Sjöblom Harry Markku
      1955 FÖGLÖ 2 199 711,00

      (11 274 048,00) 23 551,90

      (45 791,49) 2 176 159,00

      (11 228 257,00) 29 %
      190 Aminoff Dieter Max Gregori
      1941 HELSINKI 2 395 172,50

      (1 580 171,50) 235 157,45

      (238 795,30) 2 160 015,00

      (1 341 376,25) 30 %
      191 Tuominen Tommi Antero
      1959 ESPOO 2 258 247,25 99 984,62 2 158 262,50 30 %
      192 Narinen Jouko Johannes
      1930 NURMIJÄRVI 2 171 175,00 17 249,76 2 153 925,25 28 %
      193 Forsström Svante Peter Alexander
      1947 KOKKOLA 2 254 601,50

      (160 117,86) 102 096,65

      (122 402,29) 2 152 504,75

      (37 715,57) 29 %
      194 Kankaanpää Juha Pekka
      1961 KOTKA 2 196 164,75 77 288,33 2 118 876,50 28 %
      195 Kuivalainen Lauri Juhani
      1938 HELSINKI 2 150 885,25 45 686,40 2 105 198,75 29 %
      196 Herlin Maria Ilona
      1965 ESPOO 2 113 233,25

      (904 150,50) 11 569,96

      (35 752,39) 2 101 663,25

      (868 398,12) 27 %
      197 Nelimarkka Kerttu Tuulikki
      1924 HELSINKI 2 128 629,00

      (2 635 639,75) 30 500,90

      (18 856,92) 2 098 128,00

      (2 616 782,75) 28 %
      198 Tuuri Heikki Matti Tapani
      1964 ESPOO 2 209 372,00 113 083,90 2 096 288,12 30 %
      199 Rantanen Yrjö Armas kuolinpesä
      1917 ESPOO 2 102 192,00

      (1 673 288,12) 12 721,95

      (16 595,76) 2 089 470,00

      (1 656 692,38) 29 %
      200 Suomalainen Juha Antti Väinö
      1954 ESPOO 2 113 411,75 34 448,38 2 078 963,38 28 %


      201 Wiklöv Erik Anders
      1946 MAARIANHAMINA 2 153 319,25

      (1 748 277,50) 80 043,28

      (68 403,74) 2 073 276,00

      (1 679 873,75) 30 %
      202 Olkkola Vesa Ilmari
      1960 HELSINKI 2 162 779,25 100 045,42 2 062 733,75 29 %
      203 Währn Ted Niclas
      1965 ESPOO 2 112 865,00 51 320,35 2 061 544,75 28 %
      204 Parma Kari Antero
      1950 HELSINKI 2 085 445,12

      (628 064,38) 42 375,72

      (9 651,83) 2 043 069,38

      (618 412,50) 28 %
      205 Lappalainen Matti Einari
      1948 HELSINKI 2 428 834,75 388 948,06 2 039 886,75 31 %
      206 von Hertzen Ernst Gustav Henningsson
      1930 HELSINKI 2 180 824,50 149 468,28 2 031 356,12 29 %
      207 Karske Meri Elsa Kristina
      1918 HELSINKI 2 031 526,75 49 624,56 1 981 902,12 28 %
      208 Hämäläinen Risto Ilmari
      1940 JYVÄSKYLÄN MLK 2 047 925,88

      (135 660,86) 70 810,46

      (115 782,82) 1 977 115,38

      (19 878,04) 28 %
      209 Pulkkinen Raija Anneli
      1953 VANTAA 2 000 971,00 32 181,68 1 968 789,38 28 %
      210 Koskelo Pentti Kalevi kuolinpesä
      1952 ESPOO 1 968 044,25 0,00 1 968 044,25 30 %
      211 Stadigh Kari Henrik
      Sammon konsernijohtajan varamies 1955 HELSINKI 3 869 296,00

      (4 714 043,00) 1 908 790,75

      (4 101 846,75) 1 960 505,12

      (612 196,44) 40 %
      212 Siiskonen Sami Juhani
      1977 HELSINKI 2 044 020,62 86 093,05 1 957 927,50 29 %
      213 Mattila Raimo Aulis
      1936 TURKU 1 968 546,88

      (648 088,06) 11 311,20

      (11 029,08) 1 957 235,75

      (637 058,94) 28 %
      214 Hakkarainen Hannu Pekka Olavi
      1956 HELSINKI 1 995 290,75 43 023,89 1 952 266,75 28 %
      215 Korhonen Juha Kalervo
      1962 HELSINKI 2 167 322,50 237 922,00 1 929 400,50 31 %
      216 Aakula Raimo Pasi
      1961 YLIVIESKA 1 923 798,50 0,00 1 923 798,50 28 %
      217 Jarkko Pentti Antero
      1955 VAMMALA 2 009 642,00 99 102,15 1 910 539,88 29 %
      218 Haapanen Kari Tapani
      1949 RAUMA 2 010 409,50 100 170,24 1 910 239,25 29 %
      219 Latvus Arno Achates
      1948 HELSINKI 1 963 070,00 55 740,07 1 907 329,88 28 %
      220 Hytönen Reino Ilmari
      1957 RAUMA 2 010 417,75 104 819,28 1 905 598,38


      221 Jalonen Tom Kalervo
      1957 RAUMA 2 010 309,25 104 943,21 1 905 366,00 29 %
      222 Ruusila Ari Tapio
      1959 KOKKOLA 1 903 208,50 0,00 1 903 208,50 28 %
      223 Soralahti Seppo Juhani
      1949 RAAHE 1 955 703,00

      (668 832,69) 64 140,69

      (62 250,94) 1 891 562,38

      (606 581,75) 28 %
      224 Rinta-Jouppi Ari Raimo Jaakko
      1963 VÄHÄKYRÖ 1 903 358,62

      (361 647,91) 12 113,10

      (11 407,45) 1 891 245,50

      (350 240,47) 28 %
      225 Bergroth Ismo Karl Henrik
      1965 HELSINKI 1 878 242,25

      (3 016 980,25) 0,00

      (471,53) 1 878 242,25

      (3 016 508,75) 29 %
      226 Vainio Marko Tapani
      1966 TAMPERE 1 871 664,38 7 947,02 1 863 717,38 28 %
      227 Viitala Timo Jukka
      1962 KURIKKA 1 886 074,62

      (319 921,09) 25 268,06

      (21 233,46) 1 860 806,50

      (298 687,62) 28 %
      228 Åberg Karin Margareta Albertina
      1940 HELSINKI 1 869 551,00

      (1 478 233,62) 18 137,37

      (17 095,12) 1 851 413,62

      (1 461 138,50) 28 %
      229 Hietala Timo Matias
      1938 ROVANIEMI 1 867 476,38 18 188,40 1 849 288,00 28 %
      230 Siipivirta Ari Tapio
      1957 ESPOO 1 985 071,75 145 930,41 1 839 141,38 29 %
      231 Laakkonen Pauli Launo Johannes
      1925 HELSINKI 1 872 833,25

      (1 997 026,00) 65 343,89

      (62 021,23) 1 807 489,38

      (1 935 004,75) 28 %
      232 Lilljakku Minna Helena Matilda
      1959 ESPOO 1 806 865,00 0,00 1 806 865,00 28 %
      233 Mäyrä-Mäkinen Maria Annika
      1954 HELSINKI 1 869 934,00 71 117,78 1 798 816,25 28 %
      234 Hartwall John Herrick
      1945 SIPOO 1 822 031,12

      (894 493,81) 29 102,63

      (28 457,59) 1 792 928,50

      (866 036,19) 28 %
      235 Ehrnrooth Albert Carl Göran
      1976 HELSINKI 1 805 272,38

      (1 256 535,50) 23 742,97

      (23 720,00) 1 781 529,38

      (1 232 815,50) 28 %
      236 Alaikäinen henkilö
      1992 ESPOO 1 789 076,62 12 941,04 1 776 135,62 28 %
      237 Björnberg Gustaf Johan Ricardo
      1981 ELIMÄKI 1 765 101,62

      (2 327 431,50) 0,00

      (4 836,83) 1 765 101,62

      (2 322 594,75) 28 %
      238 Häll Matti Kalervo
      1948 JYVÄSKYLÄ 1 765 140,88

      (1 458 567,00) 571,00

      (0,00) 1 764 569,88

      (1 458 567,00) 28 %
      239 Forsström Ulf Birger
      1952 ESPOO 1 827 820,00

      (1 533 792,00) 73 783,61

      (40 993,40) 1 754 036,38

      (1 492 798,50) 29 %
      240 Hartwall Erik John Victor
      1941 SIPOO 2 037 107,50

      (1 117 897,50) 287 168,19

      (281 262,94) 1 749 939,38

      (836 634,56) 31


      241 Koskenoja Matti
      1926 HELSINKI 1 804 407,25

      (965 523,94) 55 620,48

      (54 247,32) 1 748 786,88

      (911 276,62) 28 %
      242 Keskinen Matti Artturi
      1946 ALAVUS 1 746 081,12

      (417 573,06) 107,53

      (269,30) 1 745 973,50

      (417 303,75) 28 %
      243 Lempinen Antti-Juhani
      1971 SIPOO 1 755 722,38 13 558,31 1 742 164,12 28 %
      244 Nieminen Jorma Juhani
      1947 SALO 1 785 134,25

      (2 049 690,75) 44 469,70

      (45 193,87) 1 740 664,50

      (2 004 496,88) 28 %
      245 Ojala Leo Toivo Antero
      1950 OULU 1 746 608,38 7 329,30 1 739 279,00 28 %
      246 Seppälä Marko Petteri
      1971 SIPOO 1 718 760,00 13 558,31 1 705 201,62 28 %
      247 Ahlström Börje Bertel dödsbo
      1911 HELSINKI 1 687 220,50

      (906 400,88) 0,00

      (0,00) 1 687 220,50

      (906 400,88) 28 %
      248 Nelimarkka Esa Erkki
      1951 HELSINKI 1 702 799,88

      (1 022 544,38) 20 108,30

      (31 131,06) 1 682 691,62

      (991 413,31) 26 %
      249 Eestilä Matti Juha
      1949 KUOPIO 1 784 654,50

      (3 057 517,00) 113 884,71

      (104 819,13) 1 670 769,88

      (2 952 697,75) 30 %
      250 Jumpponen Veikko Ilmari
      1946 VANTAA 1 730 100,38 60 151,24 1 669 949,12 28 %
      251 von Rettig Irma Ellen
      1931 HELSINKI 1 763 554,75

      (1 343 644,12) 94 536,00

      (93 407,47) 1 669 018,75

      (1 250 236,62) 27 %
      252 Verho Jukka Olavi
      1965 HELSINKI 3 425 486,75 1 757 728,50 1 667 758,25 40 %
      253 Herlin Antti Juhani
      Hissiyhtiö koneen hallituksen puheenjohtaja 1956 KIRKKONUMMI 4 158 392,00

      (3 304 001,25) 2 501 211,00

      (756 414,06) 1 657 180,88

      (2 547 587,25) 42 %
      254 von Rettig Ann Helene
      1953 HELSINKI 1 707 288,25

      (852 539,81) 53 296,50

      (53 113,21) 1 653 991,75

      (799 426,62) 28 %
      255 Leskinen Jarmo Kalervo
      1959 LOHJA 1 716 709,75 63 173,03 1 653 536,75 29 %
      256 Schlobohm Seppo Antero Holger
      1942 JYVÄSKYLÄ 1 736 631,88 96 306,63 1 640 325,25 30 %
      257 Etola Martti Juhani
      1942 HELSINKI 1 645 951,88

      (1 884 588,88) 33 977,27

      (31 172,19) 1 611 974,62

      (1 853 416,62) 29 %
      258 Soini Jaakko Juhani
      1967 ESPOO 1 617 622,12

      (8 309 061,50) 31 472,66

      (23 711,41) 1 586 149,38

      (8 285 350,00) 28 %
      259 Kuusakoski Victor kuolinpesä
      1918 ESPOO 1 582 428,50

      (1 235 357,12) 0,00

      (0,00) 1 582 428,50

      (1 235 357,12) 28 %
      260 Laine Mika Ilari
      1979 HELSINKI 1 621 739,00

      (2 454 098,50) 41 272,21

      (39 913,72) 1 580 466,75

      (2 414 184,75) 27 %


      261 Raatikainen Pekka Asser
      1947 JYVÄSKYLÄN MLK 1 624 376,88

      (608 717,88) 49 223,32

      (88 105,62) 1 575 153,50

      (520 612,25) 27 %
      262 Isotalo Hannu Antero
      1947 KUOPIO 1 887 262,50

      (1 377 097,00) 317 843,47

      (135 615,33) 1 569 419,00

      (1 241 481,75) 33 %
      263 Enqvist Esa Eino
      1947 TAMPERE 1 683 259,75 116 093,96 1 567 165,88 29 %
      264 Björnberg Emelie Marina
      1979 ELIMÄKI 1 566 553,12

      (2 168 403,50) 0,00

      (0,00) 1 566 553,12

      (2 168 403,50) 28 %
      265 Toivonen Aarno Juhani
      1955 TURKU 1 636 740,62 70 991,40 1 565 749,25 28 %
      266 Virtanen Eero Tapani
      1950 AKAA 1 683 549,75

      (178 612,34) 120 708,75

      (178 611,30) 1 562 841,00

      (1,05) 29 %
      267 Lahti Antti Arimo
      1950 RIIHIMÄKI 1 652 262,50 89 488,32 1 562 774,25 29 %
      268 Järvinen Lassi Antero
      1953 VALKEAKOSKI 1 666 080,00

      (140 576,59) 108 266,83

      (140 576,59) 1 557 813,12

      (0,00) 29 %
      269 Piippo Antti Olavi
      1947 HELSINKI 2 177 444,50

      (3 922 879,00) 626 736,75

      (576 856,31) 1 550 707,75

      (3 346 022,50) 35 %
      270 Nyholm-Kolehmainen Carina Britt Louise
      1959 VAASA 1 567 584,88 20 364,50 1 547 220,38 28 %
      271 Räsänen Riku Petteri
      1972 RAUMA 1 560 864,00

      (174 524,78) 14 464,26

      (21 265,77) 1 546 399,75

      (153 259,02) 28 %
      272 Relander Harald Bertel
      1946 LAHTI 1 576 300,75

      (2 351 537,50) 33 157,33

      (42 101,25) 1 543 143,38

      (2 309 436,25) 26 %
      273 Lehti Eero Heikki
      1944 KERAVA 1 829 428,62

      (2 978 787,75) 289 083,88

      (229 280,17) 1 540 344,88

      (2 749 507,50) 37 %
      274 Fazer Marina
      1936 SIPOO 1 630 596,12

      (2 562 487,00) 93 072,76

      (109 908,52) 1 537 523,38

      (2 452 578,50) 29 %
      275 Hyry Juhani Matti
      1954 TURKU 1 598 380,88 62 854,08 1 535 526,75 28 %
      276 Rapila Maarit Hannele
      1958 HONKAJOKI 1 558 022,00 30 217,91 1 527 804,12 29 %
      277 Väisänen Pekka Johannes
      1961 HELSINKI 1 974 855,38 448 820,47 1 526 034,88 33 %
      278 Enckell Thomas Edvard Toussaint
      1963 ESPOO 1 689 603,12 164 297,12 1 525 306,00 30 %
      279 Juolahti Kari Keijo
      1946 VANTAA 1 591 888,00 72 098,50 1 519 789,50 28 %
      280 Koski Juha Uolevi
      1942 ESPOO 1 587 452,75 70 396,58 1 517 056,12 28


      OI OI OI; NIITÄ ON AIVAN LIIAN PALJON TÄSSÄ LUETELTAVAKSI, JATKA SINÄ VÄLILLÄ....

    • Anonyymi

      Missä kalevi, haudassa vaiko lopullisesti seonneena lukkojen takana jossain hourulassa?

      Ilman kalevia tämä palsta on pystyyn kuollut, mutta toisaalta valtakunnan syyttäjävirasto pääsee vähemmällä kun ei tarvi jatkuvasti tehdä päätöksiä että Ei työttömät ole kansanryhmä joten heihin kohdistuva vihakirjoittelu on sallittua.

    • Anonyymi

      olisi niin kiva piiskalla ohjata laiskoja työttömiä ja laiskoja korona työttömiä etenkin.....
      hopi hopi risusavottaan hopi hopi...

    • Anonyymi

      Työnantoryhti on löydyttävä! Jo edellisessä avauksessani huomasin että taas sitä olaan syytämässä työttömien niskaan se johon tosiasiassa syyllinen on yksin työnantajat, siis siihen että työpaikkoja ei ole tarpeeksi tarjolla jotta niitä ainakin yksi olisi jokaikiselle työikäiselle olemassa ja löydettävissä.

      Jokainen tietää ettei työ tekemällä lopu, joten jonkun työnantajan seli selit sille että työnhakijaa ei olla palkkamassa koska meillä on jo tarvitsemamme työvoima palkattuna on aina silkkaa seli-seliä.

      Ei ole työnhakijan vastuulla se että työnantajan työvoiman tarve sattuu juuri nyt olemaan X-1. Jossa matemaattisessa kaavassa X on se palkatun työvoiman määrä jonka palkaamisen tarpeen olemassaollessa työnhakija ehkä palkattaisiin sinne töihin.

      Myös varsin yleiset seli selit että emme palkkaa sinua koska sinulla on ammattillisena koulutuksena pelkkä kansalaisopiston kanakurssi kun etsimme neurokirurgia on aina silkaa seli seliä, Sillä eihän kukaan voi osata kaikkia ammatteja joten täytyy riittää kun osaa ainakin yhden tai jos on halukas sen oppimaan kunhan tilaisuus tai tarve siihen tulee tai peräti esiintyy. Joten jos ja kun kansalaisopiston kanakurssi antaa pätevyyden kananhoitoon niin tulee olla jokaikisen työnantajan asia etsiä itselleen tarve ainakin yhden kananhoitoon pätevän kananhoitajan palkkamiseen.

      Ja juuri tuohon tarvittaisiinkin pelkästään työnantajiin suunnattua aktiivimallia, jos kyseisen työnantajan saamia avustuksia leikattaisiin 4,65% joka kerta kun jotakuta johonkin ammattiin kouluttautunutta työnhakijaa ei palkata, niin eiköhän kiinnostus vaikkapa kanankasvatukseen työnantomielessä alkaisi herätä.

      • Anonyymi

        en tykkää kanasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en tykkää kanasta.

        "en tykkää kanasta."

        Aivan, ja yksi lepso tuohon vielä jatkoi että: "Enkä tykkää munastakaan."


    • Anonyymi

      Aloittaja elää vuodessa 2009, on ollut pitkä aika pohtia asioita yli 10 ja sama vieläkin mielessä.

      Hiia-haaa-hoo, oikein saudikin jo pierasoo, kuin Ajatollah-Ajatteloo ja Mullah-multapylly mustanaamio mustaa kaiken naamallaan ja yrittäjät peloissaan ripuloivat jos eivät saa laiskuudestaan lahjana valtiolta rahaaaa, riihikuivaa fiihiin maatiloillekin jejeeeeeee

    • Anonyymi

      Työryhti. Se on salaperäinen asia. Minulta se kuulemma puuttuu, ja juuri sen puuttumisen takia maastamme on jo jäänyt avaamatta ainakin 400 000 palkkatyöpaikkaa.

      Jostain syystä maamme pääoma- ja työnantaja piirit eivät kumminkaan ole halukkaita käyttämään rahaa minun motivointiin kohden parempaa työryhtiä, vaan mieluummin kärsivät jo kolmattakymmenttä vuotta aina vaan kohta alkavasta huutavasta työvoimapulasta.

      Itse kuulin Maisalta joka on Typ-virkailija että uutena avauksena työllisyyden edistämiseen hallituksessa on jo päätetty että jokaikiselle pitkäaikaistyöttömälle hankitaan Kiinasta työryhtikorsetti. Kun pitkäaikaistyötön panee työryhtikorsetin päälle niin työryhdikkäämpää saa jo hakea, mutta miksi kukaan sellaista hakisi kun se työryhdikkäin on jo löytynyt. ja niinpä niittebn työryhtikorsettien käytön myötä täystyöllisyys vallinnee tuotapikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      92
      5941
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      94
      3011
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2790
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      2046
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      950
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe