Aloittelijan tehotreeni

voimat ja lihas ylös

Millaisella ohjelmalla mun kannattaisi aloittaa, olen 40 v, 190 cm ja noin 120 kg, josta suurin osa ylipainoa. Lihasmassaa on kuitenkin ihan normaalistikin tavallista paremmin läskin alla, johtunee myös ylipainon kantamisesta. Kun joskus 15 vuotta sitten nostelin puoli vuotta niin lihakset kasvoi yllättävänkin nopeasti, pidempään treenanneet kaveritkin ihmetteli. Eli kannattaako suoraan aloittaa kaksijakoisesta vaikkei urheilua tai kuntoilua ole paljon ollut ohjelmassa vuosiin, vai pitääkö jotain kolme kertaa viikossa koko keho pelleilyä alussa vetää totutteluun, jossa kyllä väsyy mutta ei tunnu lihakseen ottavan pumpin muodossa? Jaettu jossa 2-3 liikettä lihasryhmälle 3 x 10-15 toistoa saa paljon paremman tunteen lihaksiin. Ja en ole siis mikään vanhan ajan keski-ikäinen papparainen, vaan ihan tavallinen aikuinen mies jolla vanhuuden vaivat on vielä kymmenen-kahdenkymmenen vuoden takana.

3

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iällä ole

      merkitystä kun et vanhus tosiaankaan ole, joten ihan samoilla opeilla vaan liikenteeseen kuten muutkin. Hyviä ohjeita löytyy googlesta massan hankkimiseen ja suosittelen myös kokkosen arin kotisivuja.

      - Entinen kilpailija

    • jakosuus

      ei oikeasti ole mikään juttu. Tuloksia, etenkin lihasten kasvatuksen suhteen, saadaan 1 jakosella/3 krt viikko ja yhtälailla vaikka 4-jakosella.

      Jos tykkäät useempijakosesta niin tottakai sillä. Tärkeintä on että itse reeni tuntuu hyvältä, silloin tulee tuloksiakin. Jos homma/tulokset tökkii niin sitten kokeillaan jotain muuta.

    • ei ne

      ..lihakset kasva keski-ikäisillä enää kun testosteroninkin taso alkaa 30-kympin jälkeen putoamaan 10% vuodessa ja se on suoraan verrannollinen voimiin ja lihasmassaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe