En ole varma..

Hei! Tapasin tässä muutama kuukausi sitten ihanan miehen, muutamia kertoja tavattiin, ihastuttiin, minä jopa myönsin hänelle olevani rakastunut häneen. Tekstailimme mukavia jne.
Kun meidän piti taas nähdä, hän sanoi olevansa kipeä.. kun hänelle tekstailin hän ei vastannut, kun tosi harvoin vain.
Sitten eräänä iltana sanoi tavanneensa exänsä vahingossa,jutelleet ja selvitelleet asioita.Oli tavannut tämän ennen kuin meidän piti nähdä, sanoi olevansa kipeä, niin ei nähty. Kertoi tämän minulle vasta viikkoja sen jälkeen. Sanoi että "Ehkä olisi parasta lopettaa tämä juttu." ja kertoi että oli tavannut tämän kyseisen naisen. He eivät välttämättä mene takaisin yhteen, sanoi niin. Sanoi että ei minussa vikaa ole, sitä kyllä epäilen.Ja kuulemma hänen omaa syytänsä. Tämä sattuu vieläkin, rakastan häntä.Hänen elämänsä sekaisin,ei varmaan tiedä mitä tehdä..?
Kirjoitin hänelle viestin, ja kysyin siinä onko hän ihan varma asiasta,sanoin että kirjoittaa joskus kun elämä on taas ns. kunnossa. Epäilen että hänellä on saldo kiinni..mutta pelkään niin,sitä kun ja jos hän minulle kirjoittaa kun saldo aukee..sitä vastausta.
Näin eräänä aamuna unta, siitä oli jo viikko kaksi kun hän oli tätä mieltä, näin siis unen, jossa me olimme yhdessä, sitä unta ennen en ollut ajatellut häntä koko ajan.. Mahtoikohan se uni tarkoittaa että menisimme joskus yhteen..? Minulla on ikävä häntä ja rakastan häntä, en voi tehdä mitään mitä silloin yhdessä teimme..(esim. kuuntelemaan jotain cd:tä)
Olenko vain niin tyhmä etten näe totuutta ettei hän pidä minusta enää..? Hän on niitä harvinaisia miehiä joita pystyin sietämään kauemmin kuin kuukauden, rakastuin siis.
Paras kaverini on sitä mieltä että pitäisi unohtaa tämä mies, ja sanoi jos me joskus palataa yhteen niin hän ei ole enää minun ystäväni, minulle aivan sama sillä rakastan tätä miestä ihan oikeasti.
Onko tämä nyt ohi sitten ihan lopullisesti? Minulle tuli sellainen olo että hän ei ole ihan varma.. Haaveiluako vain? Mitä mieltä te olette tästä? kertokaa minulle.. älkää sanoko että tämä tuska menee ohi jonkin ajan päästä ja löydän uuden, sillä en ole samaa mieltä, enkä tahdo uutta miestä elämääni, vaan hänet. *kyynel*
3654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tokkohan tuo tapaamasi mies niin ylen ihana onkaan, jos sinua noin kalseasti kohteli?

Ehdit tämän miehen suhteen päästä ihastumisen nousuhumala-asteelle: siihen vaiheeseen, kun kaikki näkyy vain ruusunpunaisten linssien läpi, kun mies on pelkkä täydellisyys ja kaikkien unelmiesi kohde. Ota nyt tyttöhyvä mies pois siltä jalustalta, jota olet rakentanut. Ihan tavallinen erehtyväinen ihminen hänkin vain on, eikä kaikesta päätellen tykästynyt sinuun läheskään yhtä paljon kuin sinä häneen. Sinua ei auta yhtään se, että jatkat edelleen pilvilinnojesi rakentamista ja elät toivonrippeillä. Jos miestä ei kiinnosta, et asialle paljoakaan mahda. Lienet nuori vielä, ja aivan taatusti tulet elämäsi aikana tapaamaan muitakin kiinnostavia ja rakastumisen arvoisia miehiä: on silkkaa ajan- ja energianhukkaa takertua tähän yhteen, jota et edes oppinut kunnolla tuntemaan.

Äänestä
  • ootko koskaan kuullut Äijät/akat tulee mut rock n roll forever! kerran täällä eletään ja silleen

    Äänestä

  • pyh kirjoitti:

    ootko koskaan kuullut Äijät/akat tulee mut rock n roll forever! kerran täällä eletään ja silleen

    No jos nyt sanotaan näin että, onko sulla koskaan sydän särkenyt? Minulla särkyi, mutta en minä sitä enää sure, löysin toisen jo *virn*
    Ja voin sanoa: En ala seurustelemaan enää moneen kuukauteen..
    Ja minä olen 19vuotias..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liian tyhmä näkemään totuutta? kirjoitti:

Hei! Tapasin tässä muutama kuukausi sitten ihanan miehen, muutamia kertoja tavattiin, ihastuttiin, minä jopa myönsin hänelle olevani rakastunut häneen. Tekstailimme mukavia jne.
Kun meidän piti taas nähdä, hän sanoi olevansa kipeä.. kun hänelle tekstailin hän ei vastannut, kun tosi harvoin vain.
Sitten eräänä iltana sanoi tavanneensa exänsä vahingossa,jutelleet ja selvitelleet asioita.Oli tavannut tämän ennen kuin meidän piti nähdä, sanoi olevansa kipeä, niin ei nähty. Kertoi tämän minulle vasta viikkoja sen jälkeen. Sanoi että "Ehkä olisi parasta lopettaa tämä juttu." ja kertoi että oli tavannut tämän kyseisen naisen. He eivät välttämättä mene takaisin yhteen, sanoi niin. Sanoi että ei minussa vikaa ole, sitä kyllä epäilen.Ja kuulemma hänen omaa syytänsä. Tämä sattuu vieläkin, rakastan häntä.Hänen elämänsä sekaisin,ei varmaan tiedä mitä tehdä..?
Kirjoitin hänelle viestin, ja kysyin siinä onko hän ihan varma asiasta,sanoin että kirjoittaa joskus kun elämä on taas ns. kunnossa. Epäilen että hänellä on saldo kiinni..mutta pelkään niin,sitä kun ja jos hän minulle kirjoittaa kun saldo aukee..sitä vastausta.
Näin eräänä aamuna unta, siitä oli jo viikko kaksi kun hän oli tätä mieltä, näin siis unen, jossa me olimme yhdessä, sitä unta ennen en ollut ajatellut häntä koko ajan.. Mahtoikohan se uni tarkoittaa että menisimme joskus yhteen..? Minulla on ikävä häntä ja rakastan häntä, en voi tehdä mitään mitä silloin yhdessä teimme..(esim. kuuntelemaan jotain cd:tä)
Olenko vain niin tyhmä etten näe totuutta ettei hän pidä minusta enää..? Hän on niitä harvinaisia miehiä joita pystyin sietämään kauemmin kuin kuukauden, rakastuin siis.
Paras kaverini on sitä mieltä että pitäisi unohtaa tämä mies, ja sanoi jos me joskus palataa yhteen niin hän ei ole enää minun ystäväni, minulle aivan sama sillä rakastan tätä miestä ihan oikeasti.
Onko tämä nyt ohi sitten ihan lopullisesti? Minulle tuli sellainen olo että hän ei ole ihan varma.. Haaveiluako vain? Mitä mieltä te olette tästä? kertokaa minulle.. älkää sanoko että tämä tuska menee ohi jonkin ajan päästä ja löydän uuden, sillä en ole samaa mieltä, enkä tahdo uutta miestä elämääni, vaan hänet. *kyynel*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu