TV:stä tuli dokumentti, jossa nuoret kiinalaiset opiskelivat täysillä lukiossa päästäkseen parhaimpaan yliopistoon. Lukiolaisille jankutettiin kuinka vähän Oxfodin ja MIT:n opiskelijat nukkuvat.
Vanhemmat palvelivat ainokaistaan kuin kuningasta, kunhan vain kaikki energia käytettiin opiskeluun.
Eräskin tyttö oli aivan väsyneen näköinen ja yksi nukkui tunnilla. Onneksi aasialaiseen tapaan liikunta ei ollut täysin unohtunut ja kovasta pänttäämisestä huolimatta nuoret olivat solakoita yhtä tyttöä lukuunottamatta.
Eli jos japanilaiset nousivat 2. maailmansodan jälkeisestä kurjuudesta ahkeruudella, niin mikseivät kiinalaisetkin? Onhan siellä ollut hurja talouskasvu jo 10 vuotta.
Milloinkohan nousee öljyn ja timanttien täyttämä Afrikka?
Kiinalaisnuorten raju opiskelu
20
1122
Vastaukset
- bidraldi
älä unohda ruokavalion vaikutusta tuosta...
Siellä missä länsimaiset ruokatavat eivät vielä vaikuta on melko solakkaa porukkaa.
Hassua, että kiinnität tuollaiseen laihuuteen huomiota nimittäin suomessakin opiskelijat ovat aika hoikkia. No ainakin yliopistossa on enemmän hoikkia (nuoria) naisia (myös miehiä) kuin lihavia näkynyt. Korkeammalla tasolla sitten (professorit tms.) alkaa olla vähän pulleampaa mutta ei lihavia sielläkään.
Täällä päin ainakin on aika hoikkaa porukkaa en tiedä sitten miten siellä ongelmapesässä jota pääkaupunki seuduksikin kutsutaan. Äiti vielä houkutteli minua kanssaan muuttamaan sinne mutta ei huvita näiden palstan juttujen takia kyllä.- Kiinassa
HongKongissa ja Shanghaissa näkee jo paljon lihavia teinejä hampurilaispaikoissa roikkumassa. Kentucky Fried Chicken on suurta herkkua, hyvänä kakkosena MacDonalds. Myös hemmotellut ainoat poikalapset ovat jo taaperoikäisenä aikamoisia possuja.
Kiinassa kirjoitti:
HongKongissa ja Shanghaissa näkee jo paljon lihavia teinejä hampurilaispaikoissa roikkumassa. Kentucky Fried Chicken on suurta herkkua, hyvänä kakkosena MacDonalds. Myös hemmotellut ainoat poikalapset ovat jo taaperoikäisenä aikamoisia possuja.
Vaimoni kotikaupungissa asuu ihmisiä enemmän kuin koko Suomessa, mutta vielä tänä päivänäkään siellä ei kuulemma ole kuin vasta 4 Mc Donald'sia joten ei edes teoriassa hirveän suurta määrää ihmisiä pysty tuossa kaupungissa lihottamaan :).
- lisääntyvät
Minä_täällä kirjoitti:
Vaimoni kotikaupungissa asuu ihmisiä enemmän kuin koko Suomessa, mutta vielä tänä päivänäkään siellä ei kuulemma ole kuin vasta 4 Mc Donald'sia joten ei edes teoriassa hirveän suurta määrää ihmisiä pysty tuossa kaupungissa lihottamaan :).
Siinä luki: "HongKongissa ja Shanghaissa näkee jo paljon lihavia teinejä hampurilaispaikoissa roikkumassa."
Pelkästään Shanghaissa mäkkäreitä on jo noin sata. Ja lisää ilmestyy kuin sieniä sateella. Rasvassa tirisevä Kentucky Fried Chicken kylläkin päihittää mäkkärit Kiinassa mennen tullen. Pizza Hut ja Taco Bell valtaavat alaa.
Pullukat kiinalaisteinit ovat ilmestyneet katukuvaan eikä paluuta ole. - *.*.*
lisääntyvät kirjoitti:
Siinä luki: "HongKongissa ja Shanghaissa näkee jo paljon lihavia teinejä hampurilaispaikoissa roikkumassa."
Pelkästään Shanghaissa mäkkäreitä on jo noin sata. Ja lisää ilmestyy kuin sieniä sateella. Rasvassa tirisevä Kentucky Fried Chicken kylläkin päihittää mäkkärit Kiinassa mennen tullen. Pizza Hut ja Taco Bell valtaavat alaa.
Pullukat kiinalaisteinit ovat ilmestyneet katukuvaan eikä paluuta ole.Mut kun Shanghain asukasluku on yli 20 miljoonaa niin ei toi tee kuin 1 mäkkäri / 200000 asukasta. Helsingissä toi suhde on 1 mäkkäri / 30000 asukasta eli lähes 10 kertanen määrä saati sit jos lasketaan kaikkien vastaavien pikaruokapaikkojen suhde noissa kaupungeissa.
En mä sitä väitä etteikö sieltäkii lihavia ihmisä löytys. Niitä löytyy joka maasta mut kyse on siitä kuin paljon. - ylipainoon
*.*.* kirjoitti:
Mut kun Shanghain asukasluku on yli 20 miljoonaa niin ei toi tee kuin 1 mäkkäri / 200000 asukasta. Helsingissä toi suhde on 1 mäkkäri / 30000 asukasta eli lähes 10 kertanen määrä saati sit jos lasketaan kaikkien vastaavien pikaruokapaikkojen suhde noissa kaupungeissa.
En mä sitä väitä etteikö sieltäkii lihavia ihmisä löytys. Niitä löytyy joka maasta mut kyse on siitä kuin paljon.Kyse ei ole mäkkäräiden tiheydestä per neliökilometri, vaan kyse on siitä, mihin muutaman vuoden sisällä läskitilastoissa päädytään. Tänään 6-vuotias lapsi Pekingissä tai Shanghaissa on keskimäärin jo yhtä ylipainoinen kuin samanikäiset amerikkalaiset liikalihavat lapset.
http://www.usatoday.com/news/world/2007-01-08-chinese-obesity_x.htm
- Kiinalaisen vaimo
Akateemista koulutusta ja kilpailu on kovaa parhaimpiin yliopistoihin. Ovathan kiinalaiset älykästä kansaa, en kai muuten oliskaan naimisissa kiinalaisen miehen kanssa.
- kiinalaisen vaimo
siksi rakastan omaa kultaani. Hän huomio minut aina ja ei juopottele. Lisäksi hän on ahkera sekä töissä että kotona ja komeakin. Arvostaa vaaleaa ihhoani ja akateemisuuttani ja kilttiä luonnettani.
- Kiinalaisen vaimo
Katkera ihminen? Kaikkea hyvää elämääsi ja ehkä jonain päivänä katkeruutesi hälvenee.
- lisääntyy
Lukutaidottomuus lisääntyy
Tekstin lähde: China Daily, CNN 03.04.2007
Lukutaidottomuus lisääntyy Kiinassa sitä mukaa kun maaseudun köyhempi väestönosa muuttaa kaupunkeihin työn perässä, uutisoi China Daily-lehti. Lukutaidottomien kiinalaisten määrä on jo kohonnut jo 116 miljoonaan, kun se vuoden 2000 tilastojen mukaan oli vain 87 miljoonaa.
Kiinassa lukutaidon rajana pidetään 1500 kirjoitusmerkin osaamista. Yliopistosta valmistuneet ja korkeamman koulutustason saaneet hallitsevat 7000 – 10000 kirjoitusmerkkiä.
Lukutaidottomuus oli yleistä Kiinassa vielä viime vuosituhannen alussa, mutta kirjoitusmerkkien yksinkertaistamisen ja koulutusohjelmien uudistusten myötä lukutaitoisten aikuisten määrää saatiin kohotettua huomattavsti. YK:n vuoden 2000 tilastojen mukaan 90 prosenttia kiinalaisista aikuisista oli lukutaitoisia.
Kiinan opetusministeriöstä kerrotaan, että lukutaidottomuus on lisääntynyt erityisesti nuorten maalta kaupunkiin muuttaneiden kiinalaisten keskuudessa. He jättävät usein koulunsa kesken lähtiessään työnhakuun kaupunkeihin, eikä kaupungeissa asuvilla siirtotyöläisillä ei ole oikeutta julkisen opetus- ja sosiaalitoimen palveluihin.
Gao Xuegui opetusministeriöstä toteaa että tilanne on huolestuttava, ja korostaa että lukutaidottomuudessa ei ole kyse ainoastaan koulutuspolitiikasta, vaan että ongelmalla on myös laajempaa sosiaalista merkitystä. Yhtenä syynä lukutaidottomuuden yleistymiseen pidetään myös koulutukseen ohjattavien varojen vähyyttä. Ironista sinänsä, että aiempien menestyksekkäästi läpivietyjen koulutusohjelmien onnistuminen on saanut aikaan sen, että jotkut paikallisviranomaiset ovat päättäneet luopua ohjelmista.
Kiinalaisten suhteellinen osuus koko maailman lukutaidottomista oli joitakin vuosia sitten noin 11 prosenttia, mutta vuonna 2005 luku kohosi jo 15 prosenttiin. Kiinan väkimäärä on kasvanut 30 miljooonalla viimeisten viiden vuoden aikana.
http://www.radio86.fi/kiina-tanaan/uutiset/7949/lukutaidottomuus-lisaantyy- lisää:
http://www.interpedia.fi/kehitysyhteistyo/kummik_kiina.html
"Kehittämistyöstä huolimatta Kiinan koulujärjestelmässä oli paljon ongelmia. Vaikka 1980-luvulla suurin osa lapsista aloitti koulunkäynnin, vain 60 % oppilaista kävi viidennen luokan loppuun. Etenkin maaseudulla lukutaidottomuus oli yleistä ja oppilaat - erityisesti tytöt - keskeyttivät koulunkäynnin usein. Tyttöjen alhaisempi koulunkäyntiaste näkyy Kiinan tilastoissa edelleen: vuonna 2002 kiinalaisista miehistä 8 % oli lukutaidottomia, mutta naisista jopa 22 %. Tämä tarkoittaa, että joka viides kiinalainen nainen on lukutaidoton!"
Pahoin pelkään, että Kiinan on ratkaistava koulutusongelma aivan itse, noin monen ihmisen auttaminen ei ole edes kansainvälisesti mahdollista. Varsinkin kun uhkana on se tosiasia, että loppumetreillä se muun maailman kouluttama kansa kääntyisi teollisessa taistelussa auttajiaan vastaan. - eri asia
No kiinan kielen ja suomen kielen lukutaidottomuuden vertaaminen ei oo kyllä keskenään oikeen vertailukelpoista.
Suomessa kun on vain 29 kirjoitusmerkkiä mut kiinan kielessä yli 40 000 ja jo perustekstin lukeminen siellä edellyttää yli 3000 merkin tuntemista.
Kaiken lisäks siellä on vielä käytössä sekä traditional että siplified merkistö jotka poikkee toisistaan joten sekamelska on melkoinen.
Tota lukutaidottomuutta pitäskin verrata suomalaisen luetun tekstin ymmärtämiseen eikä siihen osaaks vaan lukea tekstiä. - kylläkin silti
eri asia kirjoitti:
No kiinan kielen ja suomen kielen lukutaidottomuuden vertaaminen ei oo kyllä keskenään oikeen vertailukelpoista.
Suomessa kun on vain 29 kirjoitusmerkkiä mut kiinan kielessä yli 40 000 ja jo perustekstin lukeminen siellä edellyttää yli 3000 merkin tuntemista.
Kaiken lisäks siellä on vielä käytössä sekä traditional että siplified merkistö jotka poikkee toisistaan joten sekamelska on melkoinen.
Tota lukutaidottomuutta pitäskin verrata suomalaisen luetun tekstin ymmärtämiseen eikä siihen osaaks vaan lukea tekstiä.Mikä ei poista sitä tosiasiaa, että Kiinassa lukutaidottomuus lisääntyy lisääntymistään.
"Lukutaidottomien kiinalaisten määrä on jo kohonnut jo 116 miljoonaan, kun se vuoden 2000 tilastojen mukaan oli vain 87 miljoonaa."
Missään ei verrata tilannetta Suomeen, vaan verrataan tilannetta Kiinassa vuonna 2000 Kiinaan vuonna 2009. - täällä Suomessa
kylläkin silti kirjoitti:
Mikä ei poista sitä tosiasiaa, että Kiinassa lukutaidottomuus lisääntyy lisääntymistään.
"Lukutaidottomien kiinalaisten määrä on jo kohonnut jo 116 miljoonaan, kun se vuoden 2000 tilastojen mukaan oli vain 87 miljoonaa."
Missään ei verrata tilannetta Suomeen, vaan verrataan tilannetta Kiinassa vuonna 2000 Kiinaan vuonna 2009."On arvioitu, että jo joka kymmenennellä suomalaisella on vaikeuksia pitkien sanojen ymmärtämisessä ja ääntämisessä sekä luetun tekstin ymmärtäminen on heille vaikeaa."
- näin...
täällä Suomessa kirjoitti:
"On arvioitu, että jo joka kymmenennellä suomalaisella on vaikeuksia pitkien sanojen ymmärtämisessä ja ääntämisessä sekä luetun tekstin ymmärtäminen on heille vaikeaa."
No sovitaan sitten, että Suomessa lukutaidottomuus lisääntyy jopa nopeammin kuin Kiinassa ;-)
- posliinikäsi
"Milloinkohan nousee öljyn ja timanttien täyttämä Afrikka?"
Ei koskaan. Kiinalaisilla ja japanilaisilla on jotain sellaista, mikä afrikkalaisilta puuttuu...
Jokainen saa vain arvata, mitä se jokin on.- vaikka se
...kasvava lukutaidottomuus?
- Ming Yue
Totta itse tunnen monia kiinalaisia ja heille opiskelu on todella SUURI ASIA. He opiskelevat jotta saavat hyvän tulevaisuuden kiinassa näet vanhemmat maksavat lastensa opiskelut. Siksi nuoret tekevät lujasti töitä saadakseen elämänsä kuntoon. Mutta välillä voisi kyllä huiliakin!
- happyslappy
Ylipäätään monikaan suomalainen ei tajua että muualla vanhemmat joutuvat kustantamaan lastensa opiskelun. Kai siksi koulutuksen arvostus ei ole niin korkealla, koska opiskelemaan päsee todella helposti ja edullisesti. Puuttuvat lukukausimaksut ja saa vielä tukeakin. Ihan hyvä systeemi, mutta laskee varmaankin koulutuksen arvostusta täällä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1169919Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki775002Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694812Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73290Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j122488Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071730Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551520- 471516
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591444Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661372