Ihoa alkaa olla aika ohut kaistale tossa korun välissä, ja koru kuultaa ihon läpi yläpuolen reiän läheltä. Eli luultavasti koru on kasvamassa ulos. Reikä ei näytä isommalta, ei näy minkäänlaista arpea eikä vuoda mitään nesteitä. Mikäköhän aiheuttaa korun uloskasvamisen? Ja mietin myös että kannattaako koru ottaa pois ennenkuin nahka repeää? Arpi olisi kai pienempi jos tekisin näin. Ajattelin kuitenkin ottaa uuden korun kun vanha arpi paranee..
napakoru kasvaa ulos
1
451
Vastaukset
- u.s.s.
Napakoru kasvaa siks vähitellen pois esim. kun istut tai jos sulla on "mahamakkaroita". Eli se koru joutuu toistuvasti venytykseen ulospäin. Reikä ei suurene, koska se kasvaa sitä mukaa umpeen kun koru etenee reunaa kohti. Tämän selityksen sain luottolävistäjältäni. Itselläni on napakoru ollut nyt 11-vuotta ja ulos kasvamisen merkkejä jonkin verran on. Banaanista huomaa, että reikä on nykyään vähän "vino" ja koru on usein lähes poikkipäin. Tämäkin samasta syystä, että se usein housun vyötärön alla niin pyrkii kääntymään. En oo mikään ryhdikkyyden perikuva ja niitä mahamakkaroita löytyy, mut kyllä mun napakoru vielä ihan tukevasti paikoillaan on. Korun voi kyllä laittaa uudelleen. Itse taidan siinä vaiheessa olla jo niin vanha, että en kehtaa enää uusiksi laittaa, jos se tätä vauhtia ulos kasvaa... Eli menee varmaan vielä ainakin toiset kymmenen vuotta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454990Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481119- 131053
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8927Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713