Kaikille ei löydy kumppania

..jokaisella on lupa tuntea ihan niin paljon katkeruutta, kun sielu "sietää" ja energiaa riittää. Mä oon koittanut pitää tollasen energiantuhlauksen mahdollisimman vähissä.. ;)
En kuitenkaan voi olla tuntematta katkeruutta siitä, että vaikka olen löytänyt kumppanin - elämäni miehen - koen olevani hänelle vain "varalla". Ei se kumppanin löytäminen edelleenkään takaa mitään "happy endingiä"!

Niin. Tiedän itsekin miltä katkeruus tuntuu... Tai ei ehkä niinkään katkeruus, vaan surullisuus, vihaisuus, pettymys, kärismättömyys -ei vain voi käsittää miten vieläkään ei hyvistä yrityksistä huolimatta sitä kumppania ole löytynyt!

Ja itse olen ihan hyvä "catch"... Jokainen viime vuosina tapaamani mies, jonka kanssa jotain yritystä tai toivetta on yhteisestä tulevaisuudesta ollut, on ihmetellyt että miten voin olla vielä sinkku. Kaunis -tietysti heidän mielestään ;) ja mukava, menevä ja hyvä tyyppi muutenkin. Se tuntuu katkeralta, että nämä miehet ovat vieläkin sitä mieltä! Vituttaa se välillä, että miksi niistä ei sitten voinut mitään tulla. No syynsä jokaisessa tapauksessa löytyy, vain yksi (tietysti se viimeinen) tuntuu tuskalliselta, koska uskon että meillä olisi ollut kaikki edellytykset onnelliseen yhteiseen elämään. Mutta ei.

Ja ärsyttäviä ovat parisuhteessa elävien suhtautuminen kuten sanoit. Kuka heistä voi käsittää miten raskasta on toivoa parisuhdetta, kaivata kosketusta ja ihmistä jonka kanssa jakaa arjen pienet asiat? Se on todellakin surullista. Lässytä siinä sitten että et ole yrittänyt tarpeeksi tai pitää olla positiivisempi ja plaa plaa plaa. Sitä juuri yritän -kele! Ei sitä kuitenkaan joka päivä jaksa hypätä sängystä ilosta puhkuen kun elämä ei näytä muuttuvan miksikään.

Mutta toivosta en luovu. Aion vielä yrittää. Ja toivon, että en tyydy vain ihan ok parisuhteeseen, jossa ei ole ihastumista, todellista rakkautta, toisen arvostamista ja toisesta huolehtimista sekä sitoutumista yhteiseen tulevaisuuteen. Joskus tuntuu, että minun pitäisi muiden mielestä "tyytyä" tai hyväksyä kuka tahansa kumppaniksi. Kyllä se vaatii enemmän kuin ihan mukavan tyypin.

jo ajat sitten.
Ehkäpä se minun oikeani on jo ollutta ja mennyttä ja seuraavaa ei tule.
En silti katkeroidu, elän elämäni onnellisena huolimatta siitä pariudunko vai en, en voi velvoittaa ketään toista kantamaan onneani harteillansa. Yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään, siinä välissä voi yksinkin tehdä itselleen onnellisen elämän.