Asia lyhykäisyydessään menee näin. Olen aina pitänyt itseäni muutamia vuosia vanhemmista miehestä (niinkuin todennäköisesti suurin osa meistä naisista)
Ongelma on nyt se, että jostain aivan käsittämättömästä syystä olen iskenyt silmäni työpaikallani työskentelevään 40 vuotiaaseen mieheen. Itse olen 22v. Kokemusta minulla on näistä 25-30v miesten iskemisestä aika paljon, mutta miten tälläisen jo keski-iässä olevan miehen voi iskeä? Varsinaista tietoa ei ole edes siitä että onko hän naimisissa, sormusta ei ainakaan ole vaikka eihän se tarkoita sitä ettei hän olisi naimisissa. Ainakaan koskaan hän ei ole perheestä puhunut kun yhdessä kahvihuoneessa ollaan juteltu eikä silloinkaan kun muut ovat lapsistaan vaimoistaan/miehistään puhunut.
Todennäköisesti tämän miehen silmissä olen lapsi ja ehkäpä kaikki katseet mitä olen häneen pystynyt luomaan ja häneltä hymyn saanut takaisin, niin voi olla ihan vaan näitä ystävällisiä takaisin hymyilyitä. Pikkujouluihin on liian pitkä aika eikä vaatteillakaan voi mitenkään vietellä, koska ollaan töissä paikassa jossa käytetään suojapukuja.
Eli onko mitään hyviä vihjeitä ja neuvoja mitä voisin tehdä? Vielä en ainakaan haluis antaa asian olla, vaikka tämä tuntuu kyllä itsestänikin aika oudolta, koska en ole koskaan silläsilmällä katsastanut noin vanhoja miehiä.
vanhemman miehen iskeminen
10
4720
Vastaukset
- että haluutko
pillua. Sen jälkeen se roikkuu sussa riesoiksi asti. Vanhat äijät on helppoja. En tajua miksi kukaan sellaista voi haluta, mutta näköjään meitä nuoria naisiakin on moneksi.
- pilkettä ;)
no pyydä vaikka kaffelle,ja sano että haluut kysyä jotain, vaikka työhön liittyvää ,tms, sitten ihan rohkeesti, vaikka voi jännittääkin , KYSY haluaako jatkaa keskustelua jostain muusta...onhan noita aiheita ,joskus muulloin,muualla...no eipä noi tutustumiset oo nykyisin kovin helppoja monilla on jo merkki otsassa "ETUKÄTEEN"!NO Leuka Rintaan Ja Kohti Uusia Pettymyksiä;)
- Nelikymppinen mies
Et sä ole mikään lapsi enkä mä ainakaan ajattele nuorista parikymppisistä naisista niin. Tottakai sä miellytät silmää ja ei se hymy ole pelkkää ystävällisyyttä. Kyllä mies juttelee ihan mielellään nuoren naisen kanssa ja kokemuksella näkee sun silmistä kunka kiinnostunut olet. Sun tarttee vaan tehdä aloite ja istua lähettyville. Ei mies siitä loukkaannu jos kysyt et joko on monta lasta tai vastaavaa. Samalla huomaat onko mies kuinka kiinnostunut sinusta kun juttelette.
Onnea sinulle että saat kaikki huulet hymyyn:)
Mies mustissa, etelä - vastaa...
Osa paljon nuoremmista on tietysti liian lapsekkaita vanhemman osapuolen makuun, mutta sitten on myös niitä, joiden kanssa henkistä ikäeroa ei juuri ole.
Ikäisesi nainen voi olla hyvinkin kiehtova nelikymppisen miehen silmissä, mutta myös jo "epärealistisen" korkealla oleva tavoite, jota ei välttämättä näe todellisena mahdollisuutena. Helposti ajattelee että tuskin parikymppiset katsovat muuten kuin leikillään ikäisiään.
Jos tosissaan haluat hänet, niin sinun pitää antaa hänen tajuta, että ikäero ei ole este, niin kaikki on mahdollista. - vanhempi nainen
Varmasti saat kyrpää jos haluat. Mies on kyllä huomannut ihastuksesi ja nauttii siitä. Haluaisi panna sua, mutta muusta ei varmaankaan tule mitään, vaikutat aika epäkypsältä. Tee aloite jos kerran kiinnostaa. Niin ne aikuiset naiset tekevät. Kysy ulos.
- että ikä vaikuttaa kovasti
Olen aina pitänyt itseäni vanhemmista miehistä ja alan tätä nykyä lähestyä itsekin keski-ikää. Pitkäaikainen suhteeni on tietenkin selvästi vanhemman miehen kanssa. Tutustuimme, kun olin parikymppinen.
Nuoruudessa kärsin kovasti näistä "Teillä ei ole mitään yhteistä/mitään keskusteltavaa, jos ikäeroa on 15-20-25 vuotta". Roskaa, emme me keski-ikäiset nyt niin erilaisia ole. Yhteistä keskusteltavaa ei tietenkään ole, jos ei ole halua keskustella tai olla tekemisissä kenenkään ihan eri vuosikymmenellä syntyneen kanssa. - kannattaa yrittää
Nämä ikäerokysymykset ovat aina sellaisia, ettei näin yleisesti voi asettaa mitään tiettyä "ikärajaa".
Makuja on niin monenlaisia, jotkut tykkäävät vanhemmista, jotkut haluavat mieluiten oman ikäistä seuraa. Ja syitä siihen, miksi vanhemmat miehet kiinnostavat, on monia.
Ulkopuolisin silmin huomattavassa ikäerossa elävän pariskunnan yhteiselo saattaa vaikuttaa siltä, ettei voi toimia, mutta voi olla, että pari on henkisellä tasolla samanlaiset. - Mies 44
Töissä seuraava tapaus ,pari vuotta sitten oli
20:n nainen kesätöissä kysyi minulta jotain
työhön liittyvää en heti vastannut, kiusanhenkeä
ehkä , hän halasi irroitti otteensa ja kallisti vähän päätään katsoi anelevasti suoraan silmiini
.. Sulin ! ja vastasin kysymykseen heti.
Muuta ei asiaan liity mutta vaikutuksen hän teki.
Tämäntapaisella toiminnalla pääsee alkuun, mutta
etene hitaasti ettei tule järkytystä !- suuri ikäero?
olen 15 ja ihastunut n.25 vuotiaaseen mieheen,
miten etenen? ;) - ´
suuri ikäero? kirjoitti:
olen 15 ja ihastunut n.25 vuotiaaseen mieheen,
miten etenen? ;)Älä tule sitten kolme-nelikymppisenä valittamaan siitä miten tylsää sinun elämäsi on kun miehesi ei enää jaksa hurmata sinua kun joudut hoitamaan häntä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14911191
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424256Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352684Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041613Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?821459Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396