Olis pitänyt

ettei mies muutu. Tyhmyyksissäni menin naimisiin ihmisen kanssa, johon en luota. Mies on luritellut valkeita valheita kaikki nämä vuodet ja luulotellut, että minä olen hullu ja vainoharhainen.

Tyhmä tyhmä minä, miksi luulin, että naimisiinmeno muuttaisi jotain? Hullummaksi vain meni. Mies on rakastunut toiseen, pettää jollain tasolla mutta ei ole munaa tehdä lopullista ratkaisua eli minun jättämistä ja avioeron ottamista.

Raukka ja itsekäs k...pää, kiitos siitä että pilaat meidän kaikkien elämän tuolla päättämättömyydellä ja rohkeuden puutteella. Mutta ei hätää, lopulta minä otan oman onneni käsiini ja lähden. Saat sen mitä haluat, ja minä lopulta mielenrauhan. Näin se valitettavasti menee. Pettäjällä ei ole rohkeutta, hän vain odottaa sen toisen ratkaisua ja saa muiden säälin sitten osakseen, kun toinen hylkää.

Rakkautta on ja tunteita hirveästi toista kohtaan, mutta kun tämä ei vaan toimi. Jos toiseen ei voi luottaa ja uskoa, eikä voi kun toinen ei ole luottamuksen arvoinen, ei se siitä parane. Ei ellei toinen ala olla rehellinen, kaikessa. Vasta sitten voi yrittää tehdä asialle jotain ja työstää liittoa.

Valitettavasti ihminen ei muutu. Kerran pettäjä, kerran valehtelija, samanlaisena pysyt. Ei voi mitään. Surullista, mutta taas yksi avioliitto kaatuu EPÄREHELLISYYTEEN, ei uskottomuuteen.
4544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

muuttaa tapojaan.
Niin moni nainen jää suhteeseen ja uskoo siihen, että toinen muuttuu tai kaikki palaa entiselleen tai kääntyy parhain päin ja uskoo siihen.

Katselen parhaillaan ystäväni hidasta mutta varmaa tuhoa. Mies on jäänyt kiinni toiselle naiselle lapsistakin ja toinen vaan uskoo mihen rakkauteen...

Onko se ihmisarvoista elämää? Ei ole.
Ja tyhmä ei tarvitsisi silti olla. Odottaa, että mies jopa kosii, ja on tekeytynyt raskaaksi miehelle.... tyhmästä päästä kärsii koko kroppa...
Pettäjä ei muutu.

Äänestä
  • miehestään enää ja hän tietää että mies vain pahenee kuolemaansa saakka.

    Äänestä

valheet sellaisia ettet voi niiden kanssa elää?
Meillä valheita tulee sellaisista asioista jotka liittyy läheisesti pettämiseen ja luottamus on sen takia tosi nollilla.
Ajattelin aluksi että se kaatuis siihen oletettuun pettämiseen mutta kun oikein kovasti asiaa miettii olenkin tullu samaan tulokseen kanssasi AP: se onkin se valehtelu.
Vaikken itsekään ole mikään täyden todenpuhuja niin mielestäni on asioita joista ei saa/kannata valehdella jos aikoo naimisissa olla ja toista oikeesti rakastaa.
Jos asettaa oman "häpeänsä" rehellisyyden edelle, niin arvostaako silloin enemän itseään vai avioliittoaan?
Mitäs mieltä olette

Äänestä
  • kun pienistä valehtelee ja peittelee totuutta, niin niin tekee suuremmissakin asioissa. Eli luotto menee eikä lopulta usko enää hyvää tarkoittaviin kommentteihinkaan. Ei voi mitään, mutta uskon itse siihen että jos valehtelet vaikkapa nyt että et saanut puhelua joltakin, niin sitten kohta valehtelet myös sen että sinulla ei ole suhdetta vaikka on.

    Se on ihmisen perusluonteessa ja moraalissa, että onko rehellinen vai ei. Itsensä voi kouluttaa olemaan rehellinen, mutta useimmat kai ei halua tehdä niin.

    Kyllä se on se totuuden peittely, mikä on pahinta ja vaikka pettäisi niin sen voi vielä antaa anteeksi. Mutta valehtelua ei, sen taas tajusin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskoa jo alussa kirjoitti:

ettei mies muutu. Tyhmyyksissäni menin naimisiin ihmisen kanssa, johon en luota. Mies on luritellut valkeita valheita kaikki nämä vuodet ja luulotellut, että minä olen hullu ja vainoharhainen.

Tyhmä tyhmä minä, miksi luulin, että naimisiinmeno muuttaisi jotain? Hullummaksi vain meni. Mies on rakastunut toiseen, pettää jollain tasolla mutta ei ole munaa tehdä lopullista ratkaisua eli minun jättämistä ja avioeron ottamista.

Raukka ja itsekäs k...pää, kiitos siitä että pilaat meidän kaikkien elämän tuolla päättämättömyydellä ja rohkeuden puutteella. Mutta ei hätää, lopulta minä otan oman onneni käsiini ja lähden. Saat sen mitä haluat, ja minä lopulta mielenrauhan. Näin se valitettavasti menee. Pettäjällä ei ole rohkeutta, hän vain odottaa sen toisen ratkaisua ja saa muiden säälin sitten osakseen, kun toinen hylkää.

Rakkautta on ja tunteita hirveästi toista kohtaan, mutta kun tämä ei vaan toimi. Jos toiseen ei voi luottaa ja uskoa, eikä voi kun toinen ei ole luottamuksen arvoinen, ei se siitä parane. Ei ellei toinen ala olla rehellinen, kaikessa. Vasta sitten voi yrittää tehdä asialle jotain ja työstää liittoa.

Valitettavasti ihminen ei muutu. Kerran pettäjä, kerran valehtelija, samanlaisena pysyt. Ei voi mitään. Surullista, mutta taas yksi avioliitto kaatuu EPÄREHELLISYYTEEN, ei uskottomuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu