Selvä merkkikö?

Tapasin tässä pari viikkoa sitten baarissa aivan uskomattoman mukavan miehen. Koko juttumme alkoi tanssilattialta ja jatkui sitten loppuillan juttelun merkeissä. Olin jo aiemmin yrittänyt ottaa selvää illan aikana, millaisin motiivein mies oli liikkellä. Sain hänestä sellaisen kuvan, ettei hän ollut hakemassa yhden yön juttua. Lähdimme baarista yhtä matkaa ja koska selvisi ettemme asu kaukana toisistamme, hän saattoi minut kotiin. Sisälle kotiini hän ei edes halunnut ja vaikka koko ilta oli muuten mennyt loistavasti, emme vaihtaneet edes numeroita. Hän ei halunnut sopia uutta tapaamista, aivan kuin olisi loukkaantunut jostakin.. Oliko tämä selvä merkki siitä, että eipä pahemmin kiinnosta?
11208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Veikkaan että miehellä oli oma nainen kotona tuli katumapäälle keskenkaiken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelijätär84 kirjoitti:

Tapasin tässä pari viikkoa sitten baarissa aivan uskomattoman mukavan miehen. Koko juttumme alkoi tanssilattialta ja jatkui sitten loppuillan juttelun merkeissä. Olin jo aiemmin yrittänyt ottaa selvää illan aikana, millaisin motiivein mies oli liikkellä. Sain hänestä sellaisen kuvan, ettei hän ollut hakemassa yhden yön juttua. Lähdimme baarista yhtä matkaa ja koska selvisi ettemme asu kaukana toisistamme, hän saattoi minut kotiin. Sisälle kotiini hän ei edes halunnut ja vaikka koko ilta oli muuten mennyt loistavasti, emme vaihtaneet edes numeroita. Hän ei halunnut sopia uutta tapaamista, aivan kuin olisi loukkaantunut jostakin.. Oliko tämä selvä merkki siitä, että eipä pahemmin kiinnosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu