Mikä ehkäisymenetelmä sopisi mielialanvaihteluista kärsivälle naiselle? Olen 20-vuotias, synnyttämätön nainen.
Aloitin Nuvaringin käytön 3kk sitten. Monet suosittelivat sitä, koska se on matalahormoninen ja vaikuttaa yleensä vähemmän mielialaan. No joo, olen käyttänyt sitä vasta melko vähän aikaa, mutta välivuodot kiusaavat edelleen ja edessä on luultavasti menetelmän vaihto, ellei tämä jatkuva vuotaminen lopu seuraavan renkaan aikana.
Kärsin ihan luomunakin jo mielialanvaihteluista, etenkin erittäin rajuista PMS-oireista (viikko ennen kuukautisia suunnittelin lähes aina tosissani itsemurhaa). Varsinaiset PMS-oireet ovat renkaan aikana helpottuneet, mutta mielialanheittelyitä esiintyy pitkin kiertoa. Välillä mieliala romahtaa täysin alas. Itkuisuus on päivittäistä, herkistyn ERITTÄIN pienestä.
Kysymys kuuluu, että vaikuttaako ehkäisymenetelmän hormonipitoisuus siihen, vaikuttaako käyttö mielialaan? Esimerkiksi minulla, jolla on sitä nuvaringinkin kanssa, onko minulla sitä suuremmalla todennäköisyydellä korkeahormoonisempien pillereiden kanssa myös?
Ja mitenkäs minipillerit, aiheuttavatko nekin sivuoireena mielialanvaihtelua?
Sopiva ehkäisymenetelmä
5
311
Vastaukset
- edelliseen...
Olen aikoinaan käyttänyt myös pari kuukautta Yasminelle-pillereitä (niihin aikoihin olivat muistaakseni markkinoiden vähähormonisimmat) ja koko aika oli pelkkää masentelua ja itkeskelyä :D Käytin niitä kyllä tosin vain muutaman kuukauden, lopetin, koska ehkäisylle ei ollut tarvetta ja sivuoireet häiritsivät.
- tyttöli
Itse käytin muutama vuosi kans renkaita,ehkä jonkinlaista pinnan kireyttä oli mutta ei aivan kamalaa. Jätin renkaan pois, koska aiheutti limakalvon kuivumista.. Nyt olen käyttänyt Evra-laastareita yli vuoden ja olen erittäin tyytyväinen ollut. Ei ole ollut sivuvaikutuksia. :) Lukuunottamatta niitä joitain pillityskhtauksia mutta ei niistäkään kannata stressata liikaa. Hyvä välillä kostuttaa silmiä. :) Suosittelen kokeilemaan laastari jos ei halua joka päivä huolehtia ehkäisystä.
- myös...
alussa välivuotoa paljon sitten se loppui kuin seinään kun vaan jaksoin sen pari kuukautta.
sen jälkeen olen ollut tyytyväinen. itsellänikin on hyvin ailahtelevainen mieliala koko ajan ilmankin rengasta, mutta nuorilla naisilla hyvin yleistä juuri hormoneiden takia. - comdom"s
Ovat tietysti kondomit niistä ei tule sivuvaikutuksia eikä mitään oireita kuten e-pilsuista ja muista ällöistä jutuista:) kondomit on parhaita.
- .........................
itse olen omaani todella tyytyväinen. Kannattaa edes kokeilla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760