Treffit: koskettelu ja seksi

Tässä kummastelen kun aina ekojen treffien jälkeen en ole päässyt samoja naisia tapaan vaan on loppunu siihen. Osa on huomannu olevansa varmaan eri sfääreissä kun mää ja ei muakaan niin ole monet innostanut.

Mut onko syy myös se että en ole ekoilla tai tokilla treffeillä koskettanu naisia mitenkään? Luultavasti minun pitäisi jo tokilla treffeillä pusuttaa tai jotain, pitää kädestä jos kävellään jonnekin, eikö näin?

Ja onko tuo seksi tultava heti mukaan, 2-3 treffeillä tai aiemmin? Onko melkein aina kaikissa suhteissa vakiokaava että eka seksiä ja sitten katotaan haluaako molemmat muutakin? Mun mielestä se vaikuttaa huonolta vaihtoehtolta, mutta kai sitäkin vois kokeilla, jos se monelle suomalaisnaisellekin on tuttu tapa :)
34736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyse on varmaan noin 20-30 vuotiaista naisista kun itse oon melkein 30 vuotias.

Monesti haluaisin itse sen ihastuminen ja selkeän kiinnostuksen tunteen ennen kuin naista fyysisesti lähestyisin, mutta eipä tää toimintatapa juurikaan tulosta ole tuottanu tähän asti. Kaikki melkein näyttää toimivan toisin. Kaverin kanssa tosta juteltiin ja hän sano että harrasti tyttöystävänsä kans seksiä melko äkkiä ja sit päätyivät yhteen. Se parisuhde oli hänelle ennemminkin valinta, koska ei hän rakasta naistansa. Ei hän minulle mikään paras esimerkki ole tai malli, josta pitäisi ottaa oppia, mutta ehkä pitäisi silti jonkin verran muuttaa toimintaani. Taitaa se olla kuitenkin että aika äkkiä pitäisi alkaa naista koskettelemaan, että seksuaalinen kiinnostus pysyisi yllä. Nyt aattelen että varmaan 2 treffeillä. Toki ekalla treffeilläkin voisin pusun antaa poislähtiessä, jos nainen vaikuttaa kovin sopivalta.

Yleensä oon tehny sen virheen että koskettelu on jääny kokonaan pois, vaikka joitain naisia oon nähny moniakin kertoja. Taitaapi tuo tappaa kiinnostuksen aika tehokkaasti.

Äänestä
  • Itse odotan edes pienen pientä fyysistä kontaktia treffien loppupuolella, ihan vain varmistukseksi, että miestäkin kiinnostaa. Riittää että ottaa kädestä kiinni tai söpön kömpelösti halaa siinä vaiheessa kun hyvästellään.

    Katsos kun vaikka mies sanoisi, että nähdään taas, niin siitä ei voi ottaa mitään selvää. Se, että mies uskaltaa ja haluaa koskettaa naista, kertoo jo paljon. Kuitenkaan tällainen kosketus ei saa olla kategoriassa "härski" tai vihjaileva. Se on taas totaalinen turnoff. ja seksin ehdottelu-vihjailu takaa sen, ettei kiinnosta enää. Jos on vähääkään vakavammalla mielellä liikenteessä.

    Äänestä

  • Itselläni kyllä jo ekoilla treffeillä tulee se naps fiilis tai ei tule lainkaan. Jos tuo fiilis tulee, on siinä sähköä ilmassa puolin ja toisin ja johtaa sänkyyn asti. Näin on käynyt kaksilla treffeillä ja seurustelu siitä alkanutkin molemmilla kerroilla. Osa naisista ja myös miehistä ei pidä siitä, että ekoilla treffeillä päädytään kosketusasteelle saati sänkyyn asti. Näin naisena pidän jopa ekoilla treffeillä koskettelusta jos kemiat kohtaa puolin ja toisin. Kyllä mies huomaa jos se kipinä jo ekoilla treffeillä syntyy naisen kanssa ja voi ottaa läheisempääkin kontaktia. Jokaisen harkinnassa sitten miten pitkälle se koskettelu johtaa. Itse siis en käy treffeillä kun aniharvoin johtuen pitkistä seurusteluista välissä, mietin ja harkitsen tarkkaan kenen kanssa lähden ja siksi varmaan olenkin hieman avoimempi myös sen läheisyyden kanssa. Tällä hetkellä tapailen miestä jonka tapasin vasta alle kk sitten ja kyllä jo ekoilla treffeillä päädyttiin sänkyyn asti. Ei siinä ole mitään pahaa jos molemmat sitä haluaa. Iältäni olen jo 39 ja tietysti sekin vaikuttaa asiaan. En mikään teinityttönen enää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mie vaa kirjoitti:

Tässä kummastelen kun aina ekojen treffien jälkeen en ole päässyt samoja naisia tapaan vaan on loppunu siihen. Osa on huomannu olevansa varmaan eri sfääreissä kun mää ja ei muakaan niin ole monet innostanut.

Mut onko syy myös se että en ole ekoilla tai tokilla treffeillä koskettanu naisia mitenkään? Luultavasti minun pitäisi jo tokilla treffeillä pusuttaa tai jotain, pitää kädestä jos kävellään jonnekin, eikö näin?

Ja onko tuo seksi tultava heti mukaan, 2-3 treffeillä tai aiemmin? Onko melkein aina kaikissa suhteissa vakiokaava että eka seksiä ja sitten katotaan haluaako molemmat muutakin? Mun mielestä se vaikuttaa huonolta vaihtoehtolta, mutta kai sitäkin vois kokeilla, jos se monelle suomalaisnaisellekin on tuttu tapa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu