Avioeroprosessi alussa ja kysyisinkin miten siitä selviää jos ex vaimolla joka jätti on jo kumppani näin nopeaan tahtiin, tosin oman version mukaan vain ystävä.Elikkäs juttu on siinä kun itse vielä rakastaa täysillä ja omat ajatukset myllertää päässä niin vielä sellaistakin pitää ajatella herkeämättä että onkohan se nyt vaan ystävä vai jopa sängyn lämmittäjä.Eli rakkaus ,kaipuu ja ns omistushalu on niin suuri että tälläsen ajatuksen kanssa on äärimmäisen rankka elää.Asiaa oon kysyny suoraan ja vastaus on aina että pelkkä ystävä.Tiedän kyllä että tää on koko avioeron käsittelyssä suht pieni juttu ja asiahan ei enää minulle kuulu.Ihmismieli näyttää olevan vaa aika monimutkainen joten millähän ihmeellä sais ees tälläset ajatukset taka-alalle ja pääsis ns käsittelemään tätä eroo eikä tollasii paskoja ajatuksia.
Ero ei johtunu tosiaankaan kolmannesta osapuolesta.
henkinen kantti
22
2677
Vastaukset
- kun luin kirjoituksesi
Niinpä.voit ajatella myös rakastitko vilpistelijää,
petturia.Ansaitsiko hän sinun kiintymyksesi?Itselle-
ni tuli kyllä vahva aavistus,että "ystävä" on enem-
mänkin kuin pelkkä "ystävä."MUTTA sinun on aika koo-
ta itsesi ja jatkaa elämääsi!Löydät kyllä arvoisesi
kumppanin. - itsenne takia
Mulla oli vähän samantapainen juttu. Entisen puolison mukaan ei ollut muita ja jos oli joku niin hän oli vain kaveri tai työkaveri.
Totuus oli kuitenkin aika karvas, koska jälkeen paljastui, että siinä vaiheessa kun mieheni lähti sen kummemmin osaamatta mitään selitellä, niin toinen nainen oli hänelle raaskaana. Lapsi ehti syntyä, ennenkuin erommekaan oli virallinen. Siihen asti olin luullut ja uskonut kaikenlaista diipadaapaa tunteiden väljehtymisestä ym. ja päässyt otenkin sinuiksi itseni ja eron kanssa. Sitten vain yhtenä aamuna juodessani aamukahvia näin paikallislehden syntyneiden palstalta, että kappas vaan äpärä oli pullahtanut maailmaan. Se oli mulle tosi kova isku. Silloin tajusin, että millaisen valehtelijan kanssa olin ollut ja olin ollut ilmeisen helppo narutettava. Koko tuska alkoi silloin alusta, eikä ollut helppo.
Älkää uskoko kaikkea, mitä teille eron yhteydssä kerrotaan. Vaatikaa totuus vaikka se olisikin raskasta kuulla, mutta teitä itseänne helpottaa se, että saatte yhdellä kertaa murehdittua, surettua ja koottua itsenne. - he tarvitsevat, heti
"tukikepin" johon nojata, ja jolle kaataa se manibuloitu roskasäkki. Sinulla ei huolta, hoida vain itsesi.
- tosi raskasta vaihetta...
Ei meidänkään ero uudesta johtunut, mutta kun se löytyi niin nopeasti ja ex asui hänen kanssaan ja vei lapset sinne ennen kuin ero oli voimassa, niin tokihan se sattui ihan älyttömästi. Suru, viha, epätoivo ja hirveä petetyksi tulemisen tunne aaltoili edestakaisin - lakkasin nukkumasta, lakkasin syömästä, itkin ja oksensin yöt. Valuin alaspäin kolme kuukautta - sitten hain lieviä masennuslääkkeitä, joita sain puoleksi vuodeksi, mutta päätin selvitä itsekseni 3 kk jälkeen. Nyt kaikesta on yli vuosi ja aika tekee todella tehtävänsä... Yhä useammin on ihan hyvä olla yhä pidempään. Tärkeä tukikeino on se, että en ole hänen kanssaan misään tekemisissä - en kuule ääntä, enkä näe. Niitä en vielä kestä vaan tiedän, että tunteita on yhä enkä halua sitä tuskan tunnetta enää. Poissa silmistä on poissa mielestä! Lasten asiat hoidetaan tekstiviestein ja sähköpostilla.
Toki vieläkin tulee yhtäkkiä surun, ikävän ja menetyksen tunteita. Ne on kuitenkin lievempiä kuin alkuun ja yritän antaa niiden tulla vaan, uskoisin, että siten ne menee nopeammin ohikin.
Aikanaan kävin täällä kirjoittamassa ja lukemassa muiden kokemuksia joka päivä, se oli tosi iso henkireikä. Sitten yhtäkkiä huomasi, että kävi yhä harvemmin ja totesin, että olen ehkä päässyt jonkun vaiheen yli. Nykyään käyn satunnaisesti katsomassa, ja kirjoittelen omista kokemuksista silloin, kun ajattelen, että voin jotenkin omalla esimerkilläni osoittaa, että se kipu joskus hellittää, vaikka en olisi sitä itsekään uskonut. Ja minä oikeasti viime kesänä istuin yhden aamuyön junaradan vieressä miettimässä, että lopetanko kaiken. En onneksi lopettanut. Pitkiä suunnitelmia ei kannata tehdä -vain päivä kerrallaan eteenpäin... Ei asettaa itselleen paineita mistään. Pitää antaa lupa negatiivisille tunteille, pitää antaa itselleen anteeksi, että sanoo toiselle tosi ilkeästi ja tyhmästi välillä.
Kyllä sä selviät päivän kerrallaan :o)
Vain päivä kerrallaan. Minä ajattelen sinua lämmöllä, koska tiedän, mitä koet - ja meitä on monta muuta! - väsynyt miettimään
Meillä on yhteinen yritys ja joudumme näkemään päivittäin. Ihan hirveä olotila. Nyt taas tuntuu siltä, ettei ole halua elää. Hän löysi kymmenen vuotta nuoremman daamin. Sain kyllä totuuden kun vaadin. He siis seurustelevat, mutta sitä ei vaan jotenkin ymmärrä. Epätodellinen olo.
Kaiken kaikkiaan on todella tyhmää edes miettiä, mitä he yhdessä tekevät. Se ei auta, vaan pahentaa oloa. Olen kuitenkin sortunut siihen ja pyörittelen asioita taukoamatta mielessä. Sitten tulee mukaan vielä omat kehitelmät, jotka ovat täysin mielikuvituksen tuotteita. En pysty estelemään ajatuksiani. Hän on minulle niin rakas.
Ihmettelen kuitenkin suhteen laatua...Hän viettää pitkiä päiviä yrityksessämme päivittäin viettää siellä muutenkin aikaa ja tekee vielä toista työtä illalla-yöllä. Ihmettelen, milloin he seurustelevat. Olen toiminut todella väärin, kun olen kysellyt kautta rantain ihmisiltä, onko he pyörineet yhdessä (satutan vain itseni enemmän). Kuulin heidän olleen yhdessä juhlissa. He eivät näyttäneet rakastuneilta, eikä daamia esitelty kenellekään. Istuivat nurkkapöydässä ja lähtivät aikasin kotiin päänsäryn takia, vaikka juhlissa oli paljon exäni tärkeitä ja rakkaita tuttuja. Aina kun daami yrittää soittaa illalla meidän työpaikalle (hieman sulkemista ennen), hän ei vastaa tai painaa punaista. Minulle nämä hetket on kuin puukolla iskuja sydämeen. Sattuu, kun toinen on aina ollut se oma. Meillä oli vielä 3 kuukautta sitten niin paljon yhteisiä juttuja ja nauruja. Joka päivä oli jotain puhuttavaa ja meillä on niin samat intressit. Exäni on ystävää ja hakee katsettani sekä kontaktia jatkuvasti, mutta pakko vetää tiukka raja johonkin ja olla vain virallinen. Toisaalta hän taas kiukuttelee minulle ja on hurjan ilkeä. Tällä tarinalla halusin vaan osoittaa sen, että TOIVO on se pahin fiilis, jota ei saa pois.
Koskakohan pääsen jaloilleni asiassa...Olen ihan puhki miettimiseen ja ongelma on se, että näen häntä melkein päivittäin..- E_XX
Edellinen kirjoittaja mainitsi sanan toivo. Itse elin toivossa yhteen paluusta vuoden. Jälkeenpäin ajateltuna se oli elämäni raskain vuosi. Vuoden jälkeen en enää jaksanut toivoa vaan aloin kokea vihantunnetta ex-vaimoani kohtaan. Osoitin vihani hänelle ja siitä alkoi elämäni sitten pikku hiljaa parantua. En ole vieläkään toipunut täysin mutta suunta on oikea ja hyvät hetket lisääntyvät ja kestävät kerrallaan pidempään. Mutta mihinkään ei ole kiire loppuelämä on aikaa. Tästä nousen vahvempana kuin koskaan ennen sen olen itselleni luvannut. Mutta kaikille teille kohtalotovereille toivotan onnea ja kärsivällisyyttä. Asioilla on tapana aina järjestyä.
- nosti ylös
E_XX kirjoitti:
Edellinen kirjoittaja mainitsi sanan toivo. Itse elin toivossa yhteen paluusta vuoden. Jälkeenpäin ajateltuna se oli elämäni raskain vuosi. Vuoden jälkeen en enää jaksanut toivoa vaan aloin kokea vihantunnetta ex-vaimoani kohtaan. Osoitin vihani hänelle ja siitä alkoi elämäni sitten pikku hiljaa parantua. En ole vieläkään toipunut täysin mutta suunta on oikea ja hyvät hetket lisääntyvät ja kestävät kerrallaan pidempään. Mutta mihinkään ei ole kiire loppuelämä on aikaa. Tästä nousen vahvempana kuin koskaan ennen sen olen itselleni luvannut. Mutta kaikille teille kohtalotovereille toivotan onnea ja kärsivällisyyttä. Asioilla on tapana aina järjestyä.
Minutkin "pelasti" vihan tunne. Meidän yhteiskunnassamme ei saisi vihaa tuntea ja minta kertaa kehoitetaan hakeutumaan hoitoon tai terapiaan, jos vihaa. Se oli kuitenkin minulle se ainut asia, joka mint nosti ylös sieltä mihin lin vaipunut. Vaikka minulle tehtiin paska temppu, niin siitä huolimatta toivoin ja murehhdin, että miten se exä oikein mahtaa selvitä. Eikö oletkin hullua? Ensin satutetaan ja sitten vielä murehtii sitä satuttajaansa.
- E_XX
nosti ylös kirjoitti:
Minutkin "pelasti" vihan tunne. Meidän yhteiskunnassamme ei saisi vihaa tuntea ja minta kertaa kehoitetaan hakeutumaan hoitoon tai terapiaan, jos vihaa. Se oli kuitenkin minulle se ainut asia, joka mint nosti ylös sieltä mihin lin vaipunut. Vaikka minulle tehtiin paska temppu, niin siitä huolimatta toivoin ja murehhdin, että miten se exä oikein mahtaa selvitä. Eikö oletkin hullua? Ensin satutetaan ja sitten vielä murehtii sitä satuttajaansa.
minun mielestäni. Minä suorastaan toivon että exällä menisi päin v....a. Eikä misään nimessä pärjäisi vaan katuisi. Oliskonhan tää nyt sitten katkeruudentunnetta vai vihaa en tiedä. Mutta oli mitä oli liittyy siihen surun tunteeseen jota tässä nyt työstetään. Mutta vihaakin pitää osoittaa sillai järkevästi ettei tule ylilyöntejä. Myöskin asiassa on toinenkin puoli josta jättäjäkin hyötyy. Jättäjä saa helpotusta omasta syyllisyydestään kun jätetty osoittaa vihaa.
- antaa anteeksi
Ihmiset tekevät virheitä. Voi olla -tai sitten ei - että miehesi on tajunnut tehneensä virheen jättäessään sinut?
Mitä SINÄ haluat? Etene sen mukaan. Jos rakastat häntä vielä niin mikset sano hänelle sitä kaikesta huolimatta. Se ei tarkoita, että hyväksyisit hänen menettelynsä. Miettikää vaihtoehtoja.
- ......
"Vain ystävä", joopa joo...
- Sydän-09
Elelen elämäni kamalinta aikaa; monen vuoden seurustelu takana erittäin rakkaan ihmisen kanssa, joka oli myös paras ystäväni ja sielunkumppani, jonka kanssa pystyimme puhumaan lähes kaikesta...Hän alkoi miettimään, mitä oikeesti elämältään haluaa, oli epävarma kaikesta ja annoin hänelle aikaa. Eli näimme vain satunnaisesti. Kunnes selvisi, että hän oli ihastunut työkaveriinsa jo kuukausia sitten...kamala sokki minulle. Nyt hän sen jo myöntää ja tapailee muuallakin, kun töissä ja myöntää ikävöivänsä tätä ihmistä. Rakastan edelleen sata lasissa ja hänkin sanoo rakastavansa, vaikkakin rakkaus minuun on kuulemma kadoksissa. Kauheaa nähdä rakkaansa olevan ihastunut johonkin muuhun. Todellakin tiedän, miltä tuntuu etsiä syitä itsestään ja se petetyksi tulemisen tunne on sanoinkuvaamaton; surua, vihaa ja silti suurta rakkautta, pettymystä, itkua, epätoivoa, toivoa...Arjesta häviää kaikki se turvallinen, mitä ennen oli. Ruokahalu kadoksissa, mieliala lattianraossa, saikkua, nukahtamislääkkeitä... Kaikki läheiset lohduttaa, että kyllä aika parantaa, mutta hyvin laiha lohtu tähän hetkeen...Kyllä tälläsestä muutkin on selvinneet, mutta olisimpa jo vahvempi..itku tulee joka päivä monesti, elämä tuntuu niin tyhjältä, kaikki mennyt ihana niin valheelliselta...toinen piti vierellä niin kauan, kun löysi uuden, paremman, nuoremman..Opin ainakin kantapään kautta, että ei voi luottaa kauneimpaankaan rakkauteen..
- sama tie
Voi että, kirjoitat minun tarinaa!Olen täysin samassa tilanteessa. Terapia meneillään ja tapahtuman havaitsemisesta n. 3 kuukautta. Hirveetä aikaa...Mikään ei elämässä kiinnosta, edes auringonpaiste ja linnunlaulu. Pohdin asioita yötä päivää ja tunnen olevani fyysisesti puhki asioiden 24h vatvomisesta. Yritän löytää vastauksia labyrintissä, mutta ulospääsyä ei ole. Kysymys vaan,että miksi, miksi ja miksi? Koen suunnatonta alemmuudentunnetta ja huonommuutta, katkeruutta, pettymystä, surua ja epätoivoa. Toivo on sana, jonka kanssa tasapainoillaan. Jotenkin miettii, että miten elämä potkii näin sairaasti päähän ja koska helpottaa..
Annan sinulle pari neuvoa, jätä nukahtamislääkkeet ja saikut. Olisin itse niiden tarpeessa, mutta ratkaisen tilanteen ilman ja parempi olla. Nukahtamis/unilääkkeet heikentää luontaista vastustustuskykyäsi ja olet itkuisempi. Huomasin sen itse. Työssäkäyminen on raskasta, mutta tehdessä duunia on pakko unohtaa hetkeksi vatvominen. Se vie ajatuksia muualle. Jos makaat kotona, se ei helpota. Olen itse treenannut kun hullu (mikä ei välttämättä hyvä), mutta siinä saan purkaa. Olen pitänyt ulkonäöstäni huolta, sillä se kohentaa mielialaa. Ei kannata tehdä itselleen enempää hallaa ja pahaa oloa laiminlyömällä itseään.
Olen ajatellut näin, kun tuossa pari viime päivää olin kauheissa tuskissa. Rupesin sekoamaan ajatusten kanssa ja ajattelin, että eihän tämä näin voi mennä. Ajattelin näin, että antaa toinen nyt seurustelee, vaikka se niin sairaasti sattuukin. Turha miettiä niitä yksityiskohtia mitä ne tekee jne. Se tekee sen kipeimmän olon. Arki tulee eteen heilläkin ja ihanuus ei jatku lopunaikaa, käsittelemättömät asiat löytyy edestäpäin, varsinkin, jos olitte läheisiä. Yritän ajatella, että katson tilannetta pidemmällä aikavälillä ja tilanne voi olla ihan erilainen. Huuma ja ihastuminen on voimakas tunne, mutta se ei välttämättä kanna. Toivoa en vaan vielä voi unohtaa ja annan sen olla. En yritä sitä väkisin kukistaa. Tiedän, että meillä on niin paljon käsittelemättömiä asioita ja suuria tunteita. Noi aika parantaa jutut on ihan turhia, koska ne ei auta tässä. Elä minuutti kerrallaan. Koita olla miettimättä niitä teidän yhteisiä hetkiä menneessä, äläkä maalaile mielessäsi kuvia, mitä he nyt tekevät ja mitä heidän elämässä tapahtuu juuri nyt. Kaikki se on mielikuvituksesi tuotetta. Totuutta et voi tietää.
Kerään sellaista pientä vihaa sitä ihmistä kohtaan. Kuinka se voi tehdä niin julmasti ja kylmästi jne. Ehkä pikkasen helpottaa. Ainakin hieman ne kultareunukset tästä ihmisestä ovat alkaneet ropista. Välillä mennään pari askelta eteenpäin ja välillä yksi taaksepäin. Sitten taas viisi eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Aamuisin ja iltaisin epätoivo, päivisin pikkasen parempi. Huomaan myös, että vaikka ei ole nälkä, niin syöminen nostaa verensokeria ja vaikuttaa ajatustoimintaan. Mieli ei ole niin synkkä. Yöllä, jos herään, ajatuksen pahimpia ja seinät kaatuu. Olen monesti lähtenyt ystävän luokse nukkumaan keskellä yötä..
Joudun sentään tilanteen pakosta näkemään päivittäin ihmistä, joten se tekee tilanteesta kaoottisen.
Toivon suunnattomasti sinulle tsemppiä!Minä kuljen tällä hetkellä kanssasi samaa tietä!Tiedän TÄYSIN sinun fiilarit! - Sydän-09
sama tie kirjoitti:
Voi että, kirjoitat minun tarinaa!Olen täysin samassa tilanteessa. Terapia meneillään ja tapahtuman havaitsemisesta n. 3 kuukautta. Hirveetä aikaa...Mikään ei elämässä kiinnosta, edes auringonpaiste ja linnunlaulu. Pohdin asioita yötä päivää ja tunnen olevani fyysisesti puhki asioiden 24h vatvomisesta. Yritän löytää vastauksia labyrintissä, mutta ulospääsyä ei ole. Kysymys vaan,että miksi, miksi ja miksi? Koen suunnatonta alemmuudentunnetta ja huonommuutta, katkeruutta, pettymystä, surua ja epätoivoa. Toivo on sana, jonka kanssa tasapainoillaan. Jotenkin miettii, että miten elämä potkii näin sairaasti päähän ja koska helpottaa..
Annan sinulle pari neuvoa, jätä nukahtamislääkkeet ja saikut. Olisin itse niiden tarpeessa, mutta ratkaisen tilanteen ilman ja parempi olla. Nukahtamis/unilääkkeet heikentää luontaista vastustustuskykyäsi ja olet itkuisempi. Huomasin sen itse. Työssäkäyminen on raskasta, mutta tehdessä duunia on pakko unohtaa hetkeksi vatvominen. Se vie ajatuksia muualle. Jos makaat kotona, se ei helpota. Olen itse treenannut kun hullu (mikä ei välttämättä hyvä), mutta siinä saan purkaa. Olen pitänyt ulkonäöstäni huolta, sillä se kohentaa mielialaa. Ei kannata tehdä itselleen enempää hallaa ja pahaa oloa laiminlyömällä itseään.
Olen ajatellut näin, kun tuossa pari viime päivää olin kauheissa tuskissa. Rupesin sekoamaan ajatusten kanssa ja ajattelin, että eihän tämä näin voi mennä. Ajattelin näin, että antaa toinen nyt seurustelee, vaikka se niin sairaasti sattuukin. Turha miettiä niitä yksityiskohtia mitä ne tekee jne. Se tekee sen kipeimmän olon. Arki tulee eteen heilläkin ja ihanuus ei jatku lopunaikaa, käsittelemättömät asiat löytyy edestäpäin, varsinkin, jos olitte läheisiä. Yritän ajatella, että katson tilannetta pidemmällä aikavälillä ja tilanne voi olla ihan erilainen. Huuma ja ihastuminen on voimakas tunne, mutta se ei välttämättä kanna. Toivoa en vaan vielä voi unohtaa ja annan sen olla. En yritä sitä väkisin kukistaa. Tiedän, että meillä on niin paljon käsittelemättömiä asioita ja suuria tunteita. Noi aika parantaa jutut on ihan turhia, koska ne ei auta tässä. Elä minuutti kerrallaan. Koita olla miettimättä niitä teidän yhteisiä hetkiä menneessä, äläkä maalaile mielessäsi kuvia, mitä he nyt tekevät ja mitä heidän elämässä tapahtuu juuri nyt. Kaikki se on mielikuvituksesi tuotetta. Totuutta et voi tietää.
Kerään sellaista pientä vihaa sitä ihmistä kohtaan. Kuinka se voi tehdä niin julmasti ja kylmästi jne. Ehkä pikkasen helpottaa. Ainakin hieman ne kultareunukset tästä ihmisestä ovat alkaneet ropista. Välillä mennään pari askelta eteenpäin ja välillä yksi taaksepäin. Sitten taas viisi eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Aamuisin ja iltaisin epätoivo, päivisin pikkasen parempi. Huomaan myös, että vaikka ei ole nälkä, niin syöminen nostaa verensokeria ja vaikuttaa ajatustoimintaan. Mieli ei ole niin synkkä. Yöllä, jos herään, ajatuksen pahimpia ja seinät kaatuu. Olen monesti lähtenyt ystävän luokse nukkumaan keskellä yötä..
Joudun sentään tilanteen pakosta näkemään päivittäin ihmistä, joten se tekee tilanteesta kaoottisen.
Toivon suunnattomasti sinulle tsemppiä!Minä kuljen tällä hetkellä kanssasi samaa tietä!Tiedän TÄYSIN sinun fiilarit!Voi, kiitos sinulle tarinastasi ja vinkeistäsi:) :) Löysin paljon samaa sun jutusta; mun henkireikä on ollu kuntokeskuksessa huhkiminen, mutta se on täytyny jättää nyt puolet vähemmälle, koska ruoka ei oo pysyny kunnolla sisällä, ni ei oo ollu voimia antaa "hien lentää" salilla, joka harmittaa. Aloitan ens vk:lla työt parin saikkulomaviikon jälkeen ja se tuntuu oikeelta ratkasulta nyt..Uskon, että arkeen tulee oikeanlainen rytmi työn myötä..Nukahtamislääkkeitä oon jo voinu vähentää, haluan niistä eroon ja pian..Aurinkoista kevättä (vaikka sitä aurinkoa ei aina halua nähdä)
- Samassa veneessä
sama tie kirjoitti:
Voi että, kirjoitat minun tarinaa!Olen täysin samassa tilanteessa. Terapia meneillään ja tapahtuman havaitsemisesta n. 3 kuukautta. Hirveetä aikaa...Mikään ei elämässä kiinnosta, edes auringonpaiste ja linnunlaulu. Pohdin asioita yötä päivää ja tunnen olevani fyysisesti puhki asioiden 24h vatvomisesta. Yritän löytää vastauksia labyrintissä, mutta ulospääsyä ei ole. Kysymys vaan,että miksi, miksi ja miksi? Koen suunnatonta alemmuudentunnetta ja huonommuutta, katkeruutta, pettymystä, surua ja epätoivoa. Toivo on sana, jonka kanssa tasapainoillaan. Jotenkin miettii, että miten elämä potkii näin sairaasti päähän ja koska helpottaa..
Annan sinulle pari neuvoa, jätä nukahtamislääkkeet ja saikut. Olisin itse niiden tarpeessa, mutta ratkaisen tilanteen ilman ja parempi olla. Nukahtamis/unilääkkeet heikentää luontaista vastustustuskykyäsi ja olet itkuisempi. Huomasin sen itse. Työssäkäyminen on raskasta, mutta tehdessä duunia on pakko unohtaa hetkeksi vatvominen. Se vie ajatuksia muualle. Jos makaat kotona, se ei helpota. Olen itse treenannut kun hullu (mikä ei välttämättä hyvä), mutta siinä saan purkaa. Olen pitänyt ulkonäöstäni huolta, sillä se kohentaa mielialaa. Ei kannata tehdä itselleen enempää hallaa ja pahaa oloa laiminlyömällä itseään.
Olen ajatellut näin, kun tuossa pari viime päivää olin kauheissa tuskissa. Rupesin sekoamaan ajatusten kanssa ja ajattelin, että eihän tämä näin voi mennä. Ajattelin näin, että antaa toinen nyt seurustelee, vaikka se niin sairaasti sattuukin. Turha miettiä niitä yksityiskohtia mitä ne tekee jne. Se tekee sen kipeimmän olon. Arki tulee eteen heilläkin ja ihanuus ei jatku lopunaikaa, käsittelemättömät asiat löytyy edestäpäin, varsinkin, jos olitte läheisiä. Yritän ajatella, että katson tilannetta pidemmällä aikavälillä ja tilanne voi olla ihan erilainen. Huuma ja ihastuminen on voimakas tunne, mutta se ei välttämättä kanna. Toivoa en vaan vielä voi unohtaa ja annan sen olla. En yritä sitä väkisin kukistaa. Tiedän, että meillä on niin paljon käsittelemättömiä asioita ja suuria tunteita. Noi aika parantaa jutut on ihan turhia, koska ne ei auta tässä. Elä minuutti kerrallaan. Koita olla miettimättä niitä teidän yhteisiä hetkiä menneessä, äläkä maalaile mielessäsi kuvia, mitä he nyt tekevät ja mitä heidän elämässä tapahtuu juuri nyt. Kaikki se on mielikuvituksesi tuotetta. Totuutta et voi tietää.
Kerään sellaista pientä vihaa sitä ihmistä kohtaan. Kuinka se voi tehdä niin julmasti ja kylmästi jne. Ehkä pikkasen helpottaa. Ainakin hieman ne kultareunukset tästä ihmisestä ovat alkaneet ropista. Välillä mennään pari askelta eteenpäin ja välillä yksi taaksepäin. Sitten taas viisi eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Aamuisin ja iltaisin epätoivo, päivisin pikkasen parempi. Huomaan myös, että vaikka ei ole nälkä, niin syöminen nostaa verensokeria ja vaikuttaa ajatustoimintaan. Mieli ei ole niin synkkä. Yöllä, jos herään, ajatuksen pahimpia ja seinät kaatuu. Olen monesti lähtenyt ystävän luokse nukkumaan keskellä yötä..
Joudun sentään tilanteen pakosta näkemään päivittäin ihmistä, joten se tekee tilanteesta kaoottisen.
Toivon suunnattomasti sinulle tsemppiä!Minä kuljen tällä hetkellä kanssasi samaa tietä!Tiedän TÄYSIN sinun fiilarit!Kirjoitat asiaa. "Aika parantaa" on todellakin pelkkä hyssyttelevä heitto, koska kriisissä rimpuileva ei osaa ajatella noin laajasti. Jos "päivä kerrallaan" tuntuu ylivoimaiselta, niin otetaan sitten tunti tai vain hetki. Niistä silmänräpäyksistä muodostuu se aika, jota sitten joskus on kertynyt tarpeeksi toipumiseen.
En rohkenisi suositella nukahtamislääkkeistä luopumista ilman keskustelua lääkärin kanssa. Jos yöuni jää vaikkapa yhteen tuntiin tai puuttuu pahimmillaan kokonaan, joutuu elimistö kohtuuttoman lujille. Se puolestaan voi rasittaa sydäntä niin, ettei pumppu enää kestäkään. Tässä mielessä nukahtamislääkkeet voivat kirjaimellisesti olla elintärkeä apu. - tiedän miltä tuntuu
Samassa veneessä kirjoitti:
Kirjoitat asiaa. "Aika parantaa" on todellakin pelkkä hyssyttelevä heitto, koska kriisissä rimpuileva ei osaa ajatella noin laajasti. Jos "päivä kerrallaan" tuntuu ylivoimaiselta, niin otetaan sitten tunti tai vain hetki. Niistä silmänräpäyksistä muodostuu se aika, jota sitten joskus on kertynyt tarpeeksi toipumiseen.
En rohkenisi suositella nukahtamislääkkeistä luopumista ilman keskustelua lääkärin kanssa. Jos yöuni jää vaikkapa yhteen tuntiin tai puuttuu pahimmillaan kokonaan, joutuu elimistö kohtuuttoman lujille. Se puolestaan voi rasittaa sydäntä niin, ettei pumppu enää kestäkään. Tässä mielessä nukahtamislääkkeet voivat kirjaimellisesti olla elintärkeä apu.Kyllä lääkkeet voivat olla suuri apu ja "loiventaa" oloa parin ensimmäisen kuukauden aikana. Ensimmäisen eroni aikana olin niin hölmö, että en edes ymmärtänyt hakea ulkopuolista apua ja sotkin elämäni aika pahasti tuskassani. Minä join aivan mielettömästi joka päviä töitten jälkeen. Kävin siis päivittäin töissä ja podin krapulaa ja olin aikamoisessa kierteessä useamman vuoden.
Nyt on toinen ero menossa. Tämä on helpompaa, suhde vain väljehtyi ja olin muutenkin yksin ja yksinäinen. Nyt kun exä muutti pois, niin huomasin, ettei elämä oikeastaan muuttunut paljoakaan. Toki esitän itselleni kysymyskiä, että miten tässä nyt taas noin kävi, mikä vika minussa on, kun mikään suhde ei kestä, enkö ole ansainnut henkilökohtaista onnea.?
Toisaalta olen ylpeä ja iloinen, että nyt vastaan vain omasta itsestäni ja saan tehdä mitä ikinä keksin ilma nettä joku tekemisiäni tai pukeutumistani arvostelee. - Samassa veneessä
tiedän miltä tuntuu kirjoitti:
Kyllä lääkkeet voivat olla suuri apu ja "loiventaa" oloa parin ensimmäisen kuukauden aikana. Ensimmäisen eroni aikana olin niin hölmö, että en edes ymmärtänyt hakea ulkopuolista apua ja sotkin elämäni aika pahasti tuskassani. Minä join aivan mielettömästi joka päviä töitten jälkeen. Kävin siis päivittäin töissä ja podin krapulaa ja olin aikamoisessa kierteessä useamman vuoden.
Nyt on toinen ero menossa. Tämä on helpompaa, suhde vain väljehtyi ja olin muutenkin yksin ja yksinäinen. Nyt kun exä muutti pois, niin huomasin, ettei elämä oikeastaan muuttunut paljoakaan. Toki esitän itselleni kysymyskiä, että miten tässä nyt taas noin kävi, mikä vika minussa on, kun mikään suhde ei kestä, enkö ole ansainnut henkilökohtaista onnea.?
Toisaalta olen ylpeä ja iloinen, että nyt vastaan vain omasta itsestäni ja saan tehdä mitä ikinä keksin ilma nettä joku tekemisiäni tai pukeutumistani arvostelee.Minäkin olin viime aikoina periaatteessa parisuhteessa, mutta käytännössä hyvin yksin. Nyt kun teen vaikkapa kotiaskareita, tajuan että tätähän tämä oli jo ollutkin: itsekseen oleskelua ja arjen pyörittämistä. Hyvinä puolina on tietysti likapyykin ja tiskien vähäisyys, ruokakassillisen keveneminen ja halpeneminen sekä ilmapiirin tietty rentoutuminen, vaikka totta kai talo ajoittain tuntuu aivan liian tyhjältä ja hiljaiselta, kuin museoidulta avioliitoltamme.
Kirjoitat kiinnostavasti, että toka ero on ekaa helpompi. Ilmeisesti kaikkeen todellakin tottuu, vaikka sitten parisuhteen särkymiseen!
Yksi asia on syytä muistaa: kaikki liitot päättyvät joskus, siis ihan jokainen avio- ja avoliitto. Ja oikeastaan aina liitto päättyy niin, että ainakin toinen jää yksin. Jollain henkilökohtaisella ja henkisellä tasolla siihen hetkeen kannattaa jopa varautua, vaikka kysymällä: entäs jos yksin jäänkin juuri minä? - E_XX
Samassa veneessä kirjoitti:
Minäkin olin viime aikoina periaatteessa parisuhteessa, mutta käytännössä hyvin yksin. Nyt kun teen vaikkapa kotiaskareita, tajuan että tätähän tämä oli jo ollutkin: itsekseen oleskelua ja arjen pyörittämistä. Hyvinä puolina on tietysti likapyykin ja tiskien vähäisyys, ruokakassillisen keveneminen ja halpeneminen sekä ilmapiirin tietty rentoutuminen, vaikka totta kai talo ajoittain tuntuu aivan liian tyhjältä ja hiljaiselta, kuin museoidulta avioliitoltamme.
Kirjoitat kiinnostavasti, että toka ero on ekaa helpompi. Ilmeisesti kaikkeen todellakin tottuu, vaikka sitten parisuhteen särkymiseen!
Yksi asia on syytä muistaa: kaikki liitot päättyvät joskus, siis ihan jokainen avio- ja avoliitto. Ja oikeastaan aina liitto päättyy niin, että ainakin toinen jää yksin. Jollain henkilökohtaisella ja henkisellä tasolla siihen hetkeen kannattaa jopa varautua, vaikka kysymällä: entäs jos yksin jäänkin juuri minä?Tiedän jätetyn tunteet koska itsekkin sen olen kokenut. Olen itse jo kiipeämäsä sieltä rotkon pohjalta ylös. Ajattelin kertoa siitä ajatuksesta joka minulle tuli siinä vaiheessa kun tiesin että olen kokenut jo tarpeeksi tuskaa. Ajattelin että ei se ollut enää se ihminen jota joskus rakastin. Olin erehtynyt luullessani että hän on ihminen jonka kanssa elän elämäni loppuun asti. Hän ei ole sen arvoinen että minun tarvii kärsiä ja syödä lääkkeitä lopun elämääni. Enää en halua häntä takaisin, etsin sen oikea joka on jossain vaikka en tiedä missä. Jossain hän on kuitenkin löydän hänet tai sitten en mutta yritän ainakin.
Teen itselleni uuden paremman elämän. Onnea matkaan teille kohtalo toverit eläkää tätä hetkeä älkää eilistä taikka huomista. Ajatelkaa mikä nyt on hyvin vaikka pienikin asia ja nauttikaa siitä. Kyllä se valonpilkahdus joskus tulee sieltä tunnelin päästä ja silloin tiedätte että seviätte. Kyllä me selvitään. - Sama tie
sama tie kirjoitti:
Voi että, kirjoitat minun tarinaa!Olen täysin samassa tilanteessa. Terapia meneillään ja tapahtuman havaitsemisesta n. 3 kuukautta. Hirveetä aikaa...Mikään ei elämässä kiinnosta, edes auringonpaiste ja linnunlaulu. Pohdin asioita yötä päivää ja tunnen olevani fyysisesti puhki asioiden 24h vatvomisesta. Yritän löytää vastauksia labyrintissä, mutta ulospääsyä ei ole. Kysymys vaan,että miksi, miksi ja miksi? Koen suunnatonta alemmuudentunnetta ja huonommuutta, katkeruutta, pettymystä, surua ja epätoivoa. Toivo on sana, jonka kanssa tasapainoillaan. Jotenkin miettii, että miten elämä potkii näin sairaasti päähän ja koska helpottaa..
Annan sinulle pari neuvoa, jätä nukahtamislääkkeet ja saikut. Olisin itse niiden tarpeessa, mutta ratkaisen tilanteen ilman ja parempi olla. Nukahtamis/unilääkkeet heikentää luontaista vastustustuskykyäsi ja olet itkuisempi. Huomasin sen itse. Työssäkäyminen on raskasta, mutta tehdessä duunia on pakko unohtaa hetkeksi vatvominen. Se vie ajatuksia muualle. Jos makaat kotona, se ei helpota. Olen itse treenannut kun hullu (mikä ei välttämättä hyvä), mutta siinä saan purkaa. Olen pitänyt ulkonäöstäni huolta, sillä se kohentaa mielialaa. Ei kannata tehdä itselleen enempää hallaa ja pahaa oloa laiminlyömällä itseään.
Olen ajatellut näin, kun tuossa pari viime päivää olin kauheissa tuskissa. Rupesin sekoamaan ajatusten kanssa ja ajattelin, että eihän tämä näin voi mennä. Ajattelin näin, että antaa toinen nyt seurustelee, vaikka se niin sairaasti sattuukin. Turha miettiä niitä yksityiskohtia mitä ne tekee jne. Se tekee sen kipeimmän olon. Arki tulee eteen heilläkin ja ihanuus ei jatku lopunaikaa, käsittelemättömät asiat löytyy edestäpäin, varsinkin, jos olitte läheisiä. Yritän ajatella, että katson tilannetta pidemmällä aikavälillä ja tilanne voi olla ihan erilainen. Huuma ja ihastuminen on voimakas tunne, mutta se ei välttämättä kanna. Toivoa en vaan vielä voi unohtaa ja annan sen olla. En yritä sitä väkisin kukistaa. Tiedän, että meillä on niin paljon käsittelemättömiä asioita ja suuria tunteita. Noi aika parantaa jutut on ihan turhia, koska ne ei auta tässä. Elä minuutti kerrallaan. Koita olla miettimättä niitä teidän yhteisiä hetkiä menneessä, äläkä maalaile mielessäsi kuvia, mitä he nyt tekevät ja mitä heidän elämässä tapahtuu juuri nyt. Kaikki se on mielikuvituksesi tuotetta. Totuutta et voi tietää.
Kerään sellaista pientä vihaa sitä ihmistä kohtaan. Kuinka se voi tehdä niin julmasti ja kylmästi jne. Ehkä pikkasen helpottaa. Ainakin hieman ne kultareunukset tästä ihmisestä ovat alkaneet ropista. Välillä mennään pari askelta eteenpäin ja välillä yksi taaksepäin. Sitten taas viisi eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Aamuisin ja iltaisin epätoivo, päivisin pikkasen parempi. Huomaan myös, että vaikka ei ole nälkä, niin syöminen nostaa verensokeria ja vaikuttaa ajatustoimintaan. Mieli ei ole niin synkkä. Yöllä, jos herään, ajatuksen pahimpia ja seinät kaatuu. Olen monesti lähtenyt ystävän luokse nukkumaan keskellä yötä..
Joudun sentään tilanteen pakosta näkemään päivittäin ihmistä, joten se tekee tilanteesta kaoottisen.
Toivon suunnattomasti sinulle tsemppiä!Minä kuljen tällä hetkellä kanssasi samaa tietä!Tiedän TÄYSIN sinun fiilarit!Voiskohan olla mahdollista vaihtaa yht.tietoja tätä kautta,olisitko kiinnostunut? Ajatusten vaihtoa,kuulumisia jne..
- Sama tie
sama tie kirjoitti:
Voi että, kirjoitat minun tarinaa!Olen täysin samassa tilanteessa. Terapia meneillään ja tapahtuman havaitsemisesta n. 3 kuukautta. Hirveetä aikaa...Mikään ei elämässä kiinnosta, edes auringonpaiste ja linnunlaulu. Pohdin asioita yötä päivää ja tunnen olevani fyysisesti puhki asioiden 24h vatvomisesta. Yritän löytää vastauksia labyrintissä, mutta ulospääsyä ei ole. Kysymys vaan,että miksi, miksi ja miksi? Koen suunnatonta alemmuudentunnetta ja huonommuutta, katkeruutta, pettymystä, surua ja epätoivoa. Toivo on sana, jonka kanssa tasapainoillaan. Jotenkin miettii, että miten elämä potkii näin sairaasti päähän ja koska helpottaa..
Annan sinulle pari neuvoa, jätä nukahtamislääkkeet ja saikut. Olisin itse niiden tarpeessa, mutta ratkaisen tilanteen ilman ja parempi olla. Nukahtamis/unilääkkeet heikentää luontaista vastustustuskykyäsi ja olet itkuisempi. Huomasin sen itse. Työssäkäyminen on raskasta, mutta tehdessä duunia on pakko unohtaa hetkeksi vatvominen. Se vie ajatuksia muualle. Jos makaat kotona, se ei helpota. Olen itse treenannut kun hullu (mikä ei välttämättä hyvä), mutta siinä saan purkaa. Olen pitänyt ulkonäöstäni huolta, sillä se kohentaa mielialaa. Ei kannata tehdä itselleen enempää hallaa ja pahaa oloa laiminlyömällä itseään.
Olen ajatellut näin, kun tuossa pari viime päivää olin kauheissa tuskissa. Rupesin sekoamaan ajatusten kanssa ja ajattelin, että eihän tämä näin voi mennä. Ajattelin näin, että antaa toinen nyt seurustelee, vaikka se niin sairaasti sattuukin. Turha miettiä niitä yksityiskohtia mitä ne tekee jne. Se tekee sen kipeimmän olon. Arki tulee eteen heilläkin ja ihanuus ei jatku lopunaikaa, käsittelemättömät asiat löytyy edestäpäin, varsinkin, jos olitte läheisiä. Yritän ajatella, että katson tilannetta pidemmällä aikavälillä ja tilanne voi olla ihan erilainen. Huuma ja ihastuminen on voimakas tunne, mutta se ei välttämättä kanna. Toivoa en vaan vielä voi unohtaa ja annan sen olla. En yritä sitä väkisin kukistaa. Tiedän, että meillä on niin paljon käsittelemättömiä asioita ja suuria tunteita. Noi aika parantaa jutut on ihan turhia, koska ne ei auta tässä. Elä minuutti kerrallaan. Koita olla miettimättä niitä teidän yhteisiä hetkiä menneessä, äläkä maalaile mielessäsi kuvia, mitä he nyt tekevät ja mitä heidän elämässä tapahtuu juuri nyt. Kaikki se on mielikuvituksesi tuotetta. Totuutta et voi tietää.
Kerään sellaista pientä vihaa sitä ihmistä kohtaan. Kuinka se voi tehdä niin julmasti ja kylmästi jne. Ehkä pikkasen helpottaa. Ainakin hieman ne kultareunukset tästä ihmisestä ovat alkaneet ropista. Välillä mennään pari askelta eteenpäin ja välillä yksi taaksepäin. Sitten taas viisi eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Aamuisin ja iltaisin epätoivo, päivisin pikkasen parempi. Huomaan myös, että vaikka ei ole nälkä, niin syöminen nostaa verensokeria ja vaikuttaa ajatustoimintaan. Mieli ei ole niin synkkä. Yöllä, jos herään, ajatuksen pahimpia ja seinät kaatuu. Olen monesti lähtenyt ystävän luokse nukkumaan keskellä yötä..
Joudun sentään tilanteen pakosta näkemään päivittäin ihmistä, joten se tekee tilanteesta kaoottisen.
Toivon suunnattomasti sinulle tsemppiä!Minä kuljen tällä hetkellä kanssasi samaa tietä!Tiedän TÄYSIN sinun fiilarit!KIRJOTUSVIRHE ÄSKEISESSÄ OTSIKOSSA!!! SEN PITI OLLA SIIS "NEUVOJA" EIKÄ "NEUVOLA"!!!
- sama tie
Sama tie kirjoitti:
Voiskohan olla mahdollista vaihtaa yht.tietoja tätä kautta,olisitko kiinnostunut? Ajatusten vaihtoa,kuulumisia jne..
mitenköhän se järjestyisi helpommiten?
- Kevät-09
sama tie kirjoitti:
mitenköhän se järjestyisi helpommiten?
Laita vaikka tätä kautta mulle postia,rekisteröidyin sivuille:)
- sielu
Itse vaimon jättämänä ja exän ajauduttua lähes heti uuteen suhteeseen ensinnäkään en enää tiedä mikä oli loppujen lopuksi totta ja mikä ei sen suhteen että oliko jo ollut peliä avioliiton aikana.Exä vannoo ja vakuuttaa ettei ole ollut mikä jää itselleni todennäköisesti selviämättä loppuiäkseni.Mutta itse asiaan, ei minua ainakaan ole juurikaan helpottanut ulkoilu tai jotkut harrasteet koska ajatukset seuraa koko ajan mukana teki sitten mitä vaan ja vuorokaudessa kun on 24 h niin valtaosahan on yksinäistä aikaa.Itselläni kun on vielä täydet tunteet exää kohtaan niin ajatukset siitä mitähän ne esim illalla ennen nukkumaan menoa tekevät pyörii jatkuvana nauhana päässä se on äärimmäisen rankkaa,no ystävät sanoo että älä ajattele tollasii typeryyksiä tai ajattele jotai positiivista,tiedän ettei tollasien juttujen ajatteleminen tee kun oloa vaikeemmaksi mutta kun ei kertakaikkiaan pysty esim illalla/yön hämyssä heittämään niitä ajatuksia roskiin tosta vaan.Joku sanoi että ajattele sillee että:Anna paskan olla tehköö mitä haluaa. Mutta jos tunteet on vielä täysillä ei sitä vaan pysty sillee ajattelemaan.Nyt oon ajatellu näitä n.1,5kk joka päivä ja ilta ja osittain yöt.Enkä löydä mitään konstia sen loppumiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857