IKÄVÄT TYÖTOVERIT

Työtoverit kamraat vai miksi heitä nimitettiinkään eivät antaneet minun rauhassa tehdä työtäni vaan pyrkivät jatkuvasti puuttumaan tekemisiini auttamalla milloin milläkin lailla.
Todella piinallista.
Samoin työnjohto piinasi jatkuvilla palkankorotuksilla ja urakkatarjouksilla ylityöpyynnöistä puhumattakaan niin ettei koskaan voinut olla varma miten saisi rahansa kulutetuksi ennen seuraavaa erää...
Tästä kaikesta seurasi painon nousua avusta johtuvan liikunnan vähentyessä ja maksa ym sisäelimet joutuivat kovalle rasitukselle rahan kulutuksen seurausten kohdistuessa näihin elimiin.
Myös henkinen puoli kärsi jatkuvasta krapulasta joka vaihtui ruumiillisesta sielulliseen morkkikseen ja taas takaisin hetken piinaavan viikonlopunvieton jälkeen.
Tätä kaikkea sain kestää liki koko työssäolo-aikani eikä sitä edes helpottanut valtion tukemat veromätkyt....
TODELLA PIINALLISTA
Olisikohan mahdollista näin jälkeenpäin saattaa edesvastuuseen pahimmat kiusaajat kuten HAKA-HUBER-ONNINEN-SUOMEN VALTION VEROTOIMISTO
mutta jos ei niin KIITOS kaikista vuosista joita sain olla kiusattavananne....sillä itseasiassa olen masokisti luonteeltani ja täysi sadisti työ moraaliltani.

3

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liisaaa

      kun,sait mätkyjä! :D

      • Ei se nyt niin kamalaa ollut...yleensä meni tasan ja itse halusin ahnehtia hetkellistä mammonaa josta ei mitään ole jälkeen jäänyt.
        Mitä isommat tulot sitä isommat menot ja kun ei mitään saa mukaan kumminkaan niin suosittelisin kaikille ottamaan löysin rantein niin kuin laulussa sanotaan ja opetella nauttimaan siitä mitä on.
        Mutta aina kannattaa olla kriittinen eikä hyväksyä kaikkea päivänselvänä asiana.
        Daa pitää mielen virkeänä pieni ponnistelu hallituksen rattaissa rouskuessa...


      • meininki!
        soraneuvos kirjoitti:

        Ei se nyt niin kamalaa ollut...yleensä meni tasan ja itse halusin ahnehtia hetkellistä mammonaa josta ei mitään ole jälkeen jäänyt.
        Mitä isommat tulot sitä isommat menot ja kun ei mitään saa mukaan kumminkaan niin suosittelisin kaikille ottamaan löysin rantein niin kuin laulussa sanotaan ja opetella nauttimaan siitä mitä on.
        Mutta aina kannattaa olla kriittinen eikä hyväksyä kaikkea päivänselvänä asiana.
        Daa pitää mielen virkeänä pieni ponnistelu hallituksen rattaissa rouskuessa...

        HYVÄÄ KEVÄTTÄ ja onnea työssä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1289
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1143
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      925
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      795
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      773
    Aihe