isovanhempien

15 vuotta olen ollut tässä "suvussa". Kaikki meni hienosti 10 vuotta. Välimme olivat hyvät. Silloin varmasti "he" puolisoni vanhemmat meihin takertuivat. Ainoan lapesensa perheeseen. Sitten meille syntyi lapsi - ja toinen. Vaikeuksien kautta. Tämän jälkeen isovanhemmat olivat kiinni meissä jatkuvasti -kuin ihottuma. Se oli jotain käsittämätöntä. Puhuttiin ja homma oli viikon kunnossa, sitten taas se alkoi -siitä mihin se viimeksi jäi.
Olen ymmärtänyt ja hyväksynyt kohtaloni. Heillä ei ole omaaa elämää laisinkaan. Vaihtoehtoja tämän parisuhteen ja järkeni säilyttämiseksi on yksi. Muutto vähintään 500 km päähän.
Miten jaksan, miten kestän.
Ostin heille omilla säästöilänikin laivamatkan sekä varasin viikoksi mökin lapista.
Saisin edes vähän henkeä, niin taas jaksaisin.
En halua loukata yksinäisiä ja työttömiä ihmisiä, mutta rajansa kaikella.
Joku varmasti ajattelee, että taas yksi rutisija! Te vaan ette tiedä mitä jodun kestämään.
111253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Rutise turhaan. Uskon, että meitä isovanhempiakin on monelaisia.Itselläni on poika ja hänellä perhe ja miniän kanssa on takunnut koko ajan. Käymme heillä 1-3 kertaa vuodessa, he ei juuri meillä kuin perhejuhlissa. Tämä toimii hyvin. Minusta sinun pitää tehdä rajat tälle asialle. Ystävällisesti. Liika on aina liikaa ja muuten teillä ilmeisesti menee hyvin. Joten kerro, että jo sen vuoksi, ettei tulisi välirikköja, harvennetaan vähän. Tiedän, että on hankalia miniöitä ja hankalia anoppeja.. Puhukaa miehesi kanssa ensin asiasta ja sitten yhdessä isovanhempien. Meillä "vanhuksilla" on jo sen verran elämänkokemusta, että tuollaisesta ei pitäisi suivaantua. Kerro, että muutto muualle on mielessä, mutta sen vois välttää kun saatte tilaa ja ilmaa hengittää. Jos ovat terveitä niin hankkikoon elämän:) Mahdollisuusksia on vaikka kuinka harrastaa ja onhan heitä kaksi.Nyt voin sanoa, että olet ilmeisesti miellyttävä ihminen joka ei turhasta "rutise". Nyt voit vähän suojella itseäsi ja perhettäsi. Ei muuta kuin kissa pöydälle taas kerran. Tsemppiä sinulle..Minä olisin iloinen tuollaisesta miniästä joka ymmärtää ja hyväksyy, mutta en ikinä tukehduttaisi sitä liialla. Se on asia yksi. joka on aina isovanhempien tehtävä selväksi itselleen. Lapseni on aikuinen ja täysvalatinen ihminen. Hänen perheensä ei ole minun perheeni.HE ovat perhe ja sitä pitää vaalia ja suojella. Mutta isovanhempi voi vähän saada sieltä maustetta omaan elämäänsä, sopivasti ja hienotunteisesti:)

Äänestä
  • Olet niin oikeassa. Jos aloittajan appiväessä on yhtään tolkkua, niin näillä neuvoilla pitäisi päästä tuloksiin tai ainakin eteenpäin.

    Tosin on mahdollista sekin, että he eivät näe eivätkä ymmärrä. Siinä tapauksessa tilanteen kriisiyttäminenkin on parempi vaihtoehto kuin jatkaa noin.

    Eikä sitä riitaa ja kriisiäkään pidä pelätä. Sen kautta voi kaikille aueta parempi tilanne.

    Äänestä

kirjoitukseeni.. siis aikuinen poika on täysvaltainen...eikä sitä siansaksaa kun tuossa kirjoitin vahingossa:D

Äänestä
  • Niin.Meitä miniöitä tarvitaan,jos ei muuksi niin pu-
    heenaiheeksi.Itse kipuilin vuositolkulla kun anoppi
    halusi kaiken tietää,jopa vieraat jotka kävivät.
    Ammattini vuoksi olin joka hetki käytettävissä jos
    oli terveyden kanssa ongelmia.Miehelleni oli äiti
    niin tärkeä etten olisi unissanikaan uskaltanut mi-
    tään sanoa.Nyt on anoppi poissa ja hyvällä muistan.
    Oli ne sellaiset "oppivuodet"etten ikinä unohda ke-
    nen pojan olen miehekseni saanut.Nöyrtyä sain sillä
    mitään en olisi riitelemällä voittanut.

    Äänestä

  • suvun syleilyssä kirjoitti:

    Niin.Meitä miniöitä tarvitaan,jos ei muuksi niin pu-
    heenaiheeksi.Itse kipuilin vuositolkulla kun anoppi
    halusi kaiken tietää,jopa vieraat jotka kävivät.
    Ammattini vuoksi olin joka hetki käytettävissä jos
    oli terveyden kanssa ongelmia.Miehelleni oli äiti
    niin tärkeä etten olisi unissanikaan uskaltanut mi-
    tään sanoa.Nyt on anoppi poissa ja hyvällä muistan.
    Oli ne sellaiset "oppivuodet"etten ikinä unohda ke-
    nen pojan olen miehekseni saanut.Nöyrtyä sain sillä
    mitään en olisi riitelemällä voittanut.

    Voi se mennä näinkin -sinnittelemällä. Ja jälkeenpäin muistaa jopa lämmöllä.

    Ymmärrän niitä, jotka eivät meinaa jaksaa. Joko paineet ovat niin suuret tai voimat vähäisemmät.

    Itse olin niin tiukassa paikassa, että pahan riidankin uhalla oli tehtävä ratkaisuja. Piti saada appivanhemmat fyysisesti etäämmälle ja luoda niitä oman perheen rajoja, joiden yli ei kävellä mennen tullen.

    Nyt meillä on toimivat välit. Ei niin läheiset, mutta ihan asialliset.

    Äänestä

  • olet sinä

    Äänestä

Minutkin on tukahdutettu omaan kotiini. 5-kymppinen hyväkuntoinen anoppi kieltäytyy töistä, jotta voi olla "tarvittaessa saatavilla". Valittaa yksinäisyyttään, odottaa että käydään ja kutsutaan kylään, odottaa ennen kaikkea lapsia. On jättänyt harrastukset ja kaikki ennen niin tärkeät asiat. Ahdistaa kun perheessämme on ylimääräinen henki, joka muistuttelee jatkuvasti olemassa olostaan, manipuloi lapsia leluilla ja muulla materialla.... Äkkiä pois.

Äänestä
  • Sinä olet tehnyt virheen kun olet jättänyt kaikki "sinulle tärkeät asiat pois", minkä ihmeen takia. Että voit olla enemmän anoppisi kanssa? Ei pois pois harrastuksiin. Näytä että sinulla on oma elämä. Lapset mukaan, menkää ja viipottakaa. Älkää olko aina tavoitettavissa. Puhelin kiinni.Nyt minulle tuli ihan tuosta kirjoituksesta tunne, että elät anoppiasi varten. Älä anna kenekään sinua tukahduttaa kotiin, hyvänen aika. Sinäkin olet kai jo aikuinen?Sanot vaan, jotta, sori, nyt ei sovi. Minulla on menoa, tms.. Nyt näissä keksuteluissa on käynyt ilmi, että yritetään hallita toista. Miniä määrätä minkälainen saa olla "hyvä anoppi" tai anoppi miniää.. varmin tie ongelmiin. Voi kun osattais olla väljästi ystäviä. Elää ja anna toisen elää ja hengittää..ei katsella niitä virheitä niin paljoa kun niit kaikissa on.

    Äänestä

  • anoppi kirjoitti:

    Sinä olet tehnyt virheen kun olet jättänyt kaikki "sinulle tärkeät asiat pois", minkä ihmeen takia. Että voit olla enemmän anoppisi kanssa? Ei pois pois harrastuksiin. Näytä että sinulla on oma elämä. Lapset mukaan, menkää ja viipottakaa. Älkää olko aina tavoitettavissa. Puhelin kiinni.Nyt minulle tuli ihan tuosta kirjoituksesta tunne, että elät anoppiasi varten. Älä anna kenekään sinua tukahduttaa kotiin, hyvänen aika. Sinäkin olet kai jo aikuinen?Sanot vaan, jotta, sori, nyt ei sovi. Minulla on menoa, tms.. Nyt näissä keksuteluissa on käynyt ilmi, että yritetään hallita toista. Miniä määrätä minkälainen saa olla "hyvä anoppi" tai anoppi miniää.. varmin tie ongelmiin. Voi kun osattais olla väljästi ystäviä. Elää ja anna toisen elää ja hengittää..ei katsella niitä virheitä niin paljoa kun niit kaikissa on.

    Tarkoitin kyllä, että anoppi on jättänyt kaiken voidakseen olla elämässämme läsnä, hän elää poikansa perheen kautta. Se on hänelle syy elää. Ja se on todella ahdistavaa minulle.

    Äänestä

  • MaijaMeemi kirjoitti:

    Tarkoitin kyllä, että anoppi on jättänyt kaiken voidakseen olla elämässämme läsnä, hän elää poikansa perheen kautta. Se on hänelle syy elää. Ja se on todella ahdistavaa minulle.

    eli poika ja miniä lapsineen ovat jokaviikkoisia vieraita - pari kertaa viikossa 'piipahtavat'.Välillä täytyy ajaa poiskin kun tuntuvat kovasti viihtyvän tuntitolkulla - ei ole kiirettä kotiinsa.
    Ilmoittavat hetkeä aikaisemmin tulevansa käymään ja se käyminen vaan venähtää aina pitkäksi. Välillä tosiaan harmittaa kun olisi noita hommiakin tehtävä ja jos jotain oli suunnitellut niin ne työt kyllä jäävät. Lapsenlapsia on toki mukava nähdä ja siksipä en koskaan kielläkäään käymästä ettei tapahtuisi niin, että miniä vetäisisi se herneen nenuunsa eikä lapsenlapsia enää näkisi kuin satunnaisesti. Miniää vastaan ei yhtikäs mitään-ihan päinvastoin- mutta kun me isovanhemmat emme ole kuin pari kertaa käyneet pikaisesti heillä..Eli ympäri käydään ja yhteen tullaan - aikoinani päätin olla puuttumatta pojan perheen elämään millään lailla anoppimaisesti tai muutenkaan, mutta nyt sitten poika perheineen vastaavasti puuttuu senkin edestä vanhempiensa olemisiin.
    Tee tässä nyt sitten jotain oikein..

    Äänestä

  • tilanteita kirjoitti:

    Siun ei auta muuta tehä kun sanoa SUORAAN nyt ei käy kyläily. Perustele että on tehtävä suunnitelma ja se asia. Jos et uskalla niin päästä vaikka valkoinen valhe ettette ole kotona.

    Joskus saa kieltäytyä vieraista varsinkin jos on suunnitelmia itsellään tai perheellä. Kenenkään ei tarvitse olla mikään ``kotihengetär``.Sanonta >Talo elää tavallaan ja ävieraat tulee aikanaa>>

    Ei tarvitse kokonaan kieltää,mutta niin kuin miniät/vävyt ja Anopit /apet pitäisi jo vihjaamatta tajuta. Ettei kaikki kaipaa joka viikonloppuisia vieraita.Pitää olla muutakin elämää.(Ehkä se miniä ja poikasi sitten vihjeestä voisi tajuta.)

    Mie henk koht en pidä yllätys vieraista ja joskus siitä syystä on ovi lukossa tai puhelin äänettömällä.

    Siitä oven lukitsemisesta sai täältä kovasti neuvoa:)) Kun anopilla tapana tulla ilmoittamatta ja kävellä suoraan tupaan.Joten yksi maanantaiaamu joutui odottelemaan oven takana,ihmetteli kummasti kun olimme tyttären kanssa viellä nukkumassa:))Harmittaa kun unohdin puhelimen äänet Päälle ,oli tullut jo 4-puhelua.

    Joten ymmärrämpä hyvinkin sinun ``ahdistusta``,jos saan sen niin kuvata.Siltä minusta ainakin tuntuu.

    Tehkää itsellenne palvelus yksi vkl vapaata puhelimet ja ovet lukkoon ja auto lukkojen taakse talliin vaikka:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oman elämän mitättömyys kirjoitti:

15 vuotta olen ollut tässä "suvussa". Kaikki meni hienosti 10 vuotta. Välimme olivat hyvät. Silloin varmasti "he" puolisoni vanhemmat meihin takertuivat. Ainoan lapesensa perheeseen. Sitten meille syntyi lapsi - ja toinen. Vaikeuksien kautta. Tämän jälkeen isovanhemmat olivat kiinni meissä jatkuvasti -kuin ihottuma. Se oli jotain käsittämätöntä. Puhuttiin ja homma oli viikon kunnossa, sitten taas se alkoi -siitä mihin se viimeksi jäi.
Olen ymmärtänyt ja hyväksynyt kohtaloni. Heillä ei ole omaaa elämää laisinkaan. Vaihtoehtoja tämän parisuhteen ja järkeni säilyttämiseksi on yksi. Muutto vähintään 500 km päähän.
Miten jaksan, miten kestän.
Ostin heille omilla säästöilänikin laivamatkan sekä varasin viikoksi mökin lapista.
Saisin edes vähän henkeä, niin taas jaksaisin.
En halua loukata yksinäisiä ja työttömiä ihmisiä, mutta rajansa kaikella.
Joku varmasti ajattelee, että taas yksi rutisija! Te vaan ette tiedä mitä jodun kestämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu