Olen tässä yrittänyt iskeä erästä naista. Homma sujuu hyvin, mutta haluaisin enemmän kuin kaverisuhteen. Ollaan käyty tansseissa ja teatterissa ja matkallakin yhdessä. Jostain syystä hän ei halua edes suukkoa antaa, puhumattakaan seksistä. Tuo nainen on vajaat 30v ja hänellä ei ole ollut juuri seksisuhteita (ei ehkä yhtään?), hän ei ole hiljainen hissukka, vaan hyvin avoin ja keskustelee sujuvasti tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Häntä voisi myös luonnehtia kovaksi realistiksi, mutta myös huumorintajuiseksi.
On tullut mieleen että onkohan hänellä ollut joskus joku paha seksikokemus vai mistä homma kiikastaa? Olen aivan neuvoton. Tiedän olevani hyvä sängyssä ja naiset joita minulla on ollut ovat olleet erittäin tyytyväisiä.
En kuitenkaan ole erityisen komea, vaan varsin tavallisen näköinen. Kun olen saanut naisen sänkyyn niin sitten niistä onkin ollut vaikea päästä eroon vaikka olisin halunnutkin.
Olen ihan oikeasti nyt rakastunut. Mutta tässä yksissä tansseissa tuo nainen jutteli erään miehen kanssa joka kysyi olenko minä hänen miehensä tai poikakaverinsa. Ja tuo nainen sanoi etten ole kukaan. No siitä alkoi sitten kauhea iskuyritys jota jouduin sivusta seuraamaan. Myönnän oleeni mustasukkainen. Mutta ei tuota naista saa kyllä muutkaan sänkyyn, siitä olen varma.
Mutta että en ole kukaan, vaikka ollaan yhdessä matkalla ja samassa parisängyssä nukutaan! Kerroin oleeni helkkarin loukkaantunut, ja tuo vain sanoi että sehän on totta.
Olen monasti ajatellut mielessäni että "fucking bitch", nyt mulle riitti. Turha tuhlata paukkuja kun ei mitään vastakaikua saa.
No sitten hän taas soittaa ja olen sulaa vahaa ja annan kaiken anteeksi... Mitä mä teen? Mistä kaikki johtuu?
On tullut mieleen että onkohan hänellä ollut joskus joku paha seksikokemus vai mistä homma kiikastaa? Olen aivan neuvoton. Tiedän olevani hyvä sängyssä ja naiset joita minulla on ollut ovat olleet erittäin tyytyväisiä.
En kuitenkaan ole erityisen komea, vaan varsin tavallisen näköinen. Kun olen saanut naisen sänkyyn niin sitten niistä onkin ollut vaikea päästä eroon vaikka olisin halunnutkin.
Olen ihan oikeasti nyt rakastunut. Mutta tässä yksissä tansseissa tuo nainen jutteli erään miehen kanssa joka kysyi olenko minä hänen miehensä tai poikakaverinsa. Ja tuo nainen sanoi etten ole kukaan. No siitä alkoi sitten kauhea iskuyritys jota jouduin sivusta seuraamaan. Myönnän oleeni mustasukkainen. Mutta ei tuota naista saa kyllä muutkaan sänkyyn, siitä olen varma.
Mutta että en ole kukaan, vaikka ollaan yhdessä matkalla ja samassa parisängyssä nukutaan! Kerroin oleeni helkkarin loukkaantunut, ja tuo vain sanoi että sehän on totta.
Olen monasti ajatellut mielessäni että "fucking bitch", nyt mulle riitti. Turha tuhlata paukkuja kun ei mitään vastakaikua saa.
No sitten hän taas soittaa ja olen sulaa vahaa ja annan kaiken anteeksi... Mitä mä teen? Mistä kaikki johtuu?
Vastaukset 104
Vanhimmat
..valitettavasti näyttäisi siltä, että sun on parempi vaan tappaa tunteesi ja jatkaa eteenpäin. Nimittäin tuo nainen vaikuttaa sen tyyppiseltä, joka harrastaa seksiä vain tietyntyyppisten ihmisten kanssa - ei sinun. Jokin teidän välillänne ei muodosta hänen toivomaansa kemiaa, ja valitettavasti sitä on hyvin vaikea yrittää saada keinotekoisesti aikaan. Kyllä hän varmasti seksiä harrastaa, mutta vain silloin, kuin siinä on se "jokin" sytyttämässä - enkä puhu mistään romanttisesta tunteesta, vaan puhtaasta kemiasta.
En tietenkään tunne henkilöä, mutta kuulostaa kovinkin paljon samanlaiselta henkilöltä, kenet tunnen erittäin hyvin.
Olet vielä nuori (?), jatka eteenpäin, ennenkuin menetät itsetuntosi ja hermosi.
U GOTTA BE SMART IN THIS GAME!!
SE KUKA KARKAA , VOITTAA.
ÄLÄ KUOLAA TÄN NAISEN PERÄSSÄ MITÄ IKINÄ HÄN SANOISI. PELAA KORTTISI OIKEIN. OLE HALUTTAVA.
U GOTTA HVE BALLS TOO.
OSOITA TÄLLE NAISELLE WHO'S IN CHARGE.
MUISTA SE KUKA KARKAA , VOITTAA.
Ajattele uudelleen..
Taidat ajatella vähän erikoisesti..mieshän on selvästi kiinnostunut naisesta..luuletko että kuvioista poistumalla jotain voittaa?? Todella outo ajattelutyyli..
..että hän pitää sinua jotenkin varamiehenä!!
Kun aloin lukea, olin ensin sitä mieltä, että vaan kunnon tyttö(nykymaailmassa harvinaista käytöstä,molemmilta sukupuolilta..
Mutta myöhemmin alkoi kuulostaa siltä, että sinun kannattaa nyt kysyä ihan suoraan, alkaisiko hän seurustelemaan kanssasi oikeasti(mikäli vielä haluaisit hänet??!!), tai sitten kertoa hänelle"selvät sävelet"..
eli ettet ole varalla pidettävissä, koska olet oikeutettu hyvänä tyyppinä täyteen onneen jonkun kanssa!
Se ei ehkä ole helppoa.. joskus kohtaa ihmisen, joka aiheuttaa aina vaan"tykytystä"vielä monen vuoden jälkeenkin-sattumalta tavatessa..
kokemusta on..
Mutta yritä kuitenkin, menee muuten hukkaan hyvää aikaa, sekä hyvää Rakkautta.. jota joku toinen ehkä osaisikin arvostaa sinussa!
Tsemppiä! =)
On mahdoton sanoa että mistä homma kiikastaa, kun en tunne sinua enkä kyseistä naista. Mutta voin antaa joitakin vastauksia.
Jos kyseinen nainen on tuossa iässä vielä neitsyt, hänellä on ISOJA ongelmia itsensä kanssa. Oletko varma että hän pitää miehistä? Jos pitää, niin sinun täytyy rakentaa pikkuhiljaa syvempää ja luottavaisempaa suhdetta häneen. Tyttörukka on hyvin peloissaan. Mutta jos et puolessa vuodessa saavuta mitään tuloksia, niin unohda koko juttu. Et pysty auttamaan häntä. Aina löytyy uusi nainen jota voit rakastaa yhtä paljon.
Älä jää rakastamaan jotain saavuttamatonta, hankit vain itsellesi ongelmia turhan takia.
Ihmetyttää kyllä jos et tiedä onko hänellä ollut miehiä elämänsä aikana. Tämähän on äärimmäisen luonteva keskustelun aihe myös ystävien kesken. Juota hänet humalaan ja ala puhumaan seksistä ja seurustelusta. Naisethan rakastavat näitä puheenaiheita.
Jos ette ole vielä puhuneet em. aiheista, niin et kyllä tunne kyseistä naista juuri ollenkaan.
Jos nainen on kiinnostunut seksistä ja miehistä ja hänellä on ollut suhteita, niin ongelma on jossain muualla.
Olet ehkä ajautunut hänelle "tyttökaveriksi", ja sieltä suunnalta on miltei mahdotonta alkaa rakentamaan suhdetta.
Ilmeisesti kyseinen nainen tietää että hän saisi sinut, jos haluaisi? Tämä on huono juttu. Naiset pitävät haasteista, ja mies jota tarjoaa itseään tarjottimella vaikuttaa väistämättä liian helpolta.
Jos asiat ovat näin, niin ainoa ratkaisu on tapailla häntä paljon vähemmän. Treffaile muita tyttöjä, ja kerro kyseiselle naiselle (hänhän on KAVERISI) kuinka upeita naisia olet tavannut ja kuinka hauskaa sinulla on on ollut.
Silloin kyseinen nainen huomaa että olet suosittu kundi, sinulla on oma elämä, et ole mikään nyhverö perässäkuolaaja.
Ja mitä tärkeintä, jos hän on kiinnostunut sinusta, hän tulee mustasukkaiseksi.
Saatat yllättäen huomata, että sen sijaan että joudut metsästämään häntä, hän metsästää sinua. Tämä on aina parempi vaihtoehto.
Mutta jos kyseinen nainen on lesbo/frigidi/miesvihaaja, niin kannattaa käyttää toista taktiikkaa. En kyllä tiedä, miksi haaskaisit aikaasi.
Pieni kysymys: Oletko rakastunut häneen niin paljon juuri sen vuoksi että hän on niin tavoittamaton? Näinhän se yleensä menee, ihmiset haluavat aina sen, mitä ei voi saavuttaa. En halua että vastaat tähän kysymykseen, haluan vain että kysyt sen itseltäsi.
Joka tapauksessa, onnea matkaan...
Kirjoitat:
"Jos kyseinen nainen on tuossa iässä vielä neitsyt, hänellä on ISOJA ongelmia itsensä kanssa."
Jos vaihtoehtoina ovat neitsyenä pysyminen tai sinunlaisesi kanssa vehtailu, niin valinta on lapsellisen helppo.
olen täysin samaa mieltä kanssasi. neitsyenä pysyminen ei ole mielen sairautta, vaikka selittää sen estoilla tms.
En tiedä miksi itse olet vielä neitsyt 26-vuotiaana, mutta mahtaakohan syy olla sellainen, joka sopisi tämän kyseisen, miltei 30-vuotiaan naisen luonteenkuvaan?
Jos et pysty sanomaan mitään syytä, niin älä sano mitään.
Sori, mutta en jaksaisi alkaa väittelemään asian vierestä sellaisen ihmisen kanssa, joka mieluummin loukkaa muita keskustelijoita, kuin yrittää auttaa keskusteluketjun aloittajaa.
Laitoin ikäsi vahingossa väärin äskeiseen viestiin. eli 30, ei 26. Joka tapauksessa, sama kommentit.
Mielestäni Bazookan viestit ovat olleet varsin asiallisia ja kypsiä, enkä sano tätä vain siksi että olen samoilla linjoilla.
Jos tämä nainen säästäisi itseään avioliittoon, se olisi varmasti tullut jo Johnnylle selväksi. Epäilyksemme siitä, että tällä ihmetyksen kohteena olevalla naisella todellakin on ISOJA ongelmia itsensä kanssa, ei johdu vain siitä että hän 30v. ja neitsyt vaan myös siitä, että on käyttäytyy muutenkin noin oudosti ja äärimmäisen varautuneesti.
Eikä kukaan täällä ole väittänyt häntä sairaaksi. Hän on ehkä estoinen, ei kunnioita eikä hyväksi itseään ja pelkää toisen lähelle päästämistä. Mutta ei tämä mielestäni ole sairautta, jos otetaan huomioon mitä kaikkea muuta ihmispsyykkeessä olla vialla....
Oletpa oiva heittäytymään marttyyriksi!
heh, on tosi uskottavia nuo sun neuvot naisten suhteen kun et osaa raukka edes laskea..mene itteesi!
"Jos kyseinen nainen on tuossa iässä vielä neitsyt, hänellä on ISOJA ongelmia itsensä kanssa."
Kyseessä voi olla myös epävarmuus vastalosta esim. pahat raskausarvet tms. Tai sitten kuulostaa ihan järkeenkäyvältä selitys tautien pelosta. Joskus se ikineitsyys voi jäädä 'päälle', kun ei ole mennyt, syystä tai toisesta, miehen kanssa sänkyyn, alkaa sitä jännittämään niin paljon, että rima nousee sen ensimmäisen kerran suhteen järjettömälle tasolle.
"Älä jää rakastamaan jotain saavuttamatonta, hankit vain itsellesi ongelmia turhan takia. "
Itse olen sitä mieltä, että ennen kuin lakkaa haaveilemasta saavuttamatonta, tekee edes jonkin konkreettisen liikkeen asian selvittämiseksi. Esimerkiksi niinkin rajun kuin että kysäisee voisitko alkaa pidempiaikaiseen suhteeseen kanssani.
Mitä minä tiedän naisen mielestä, voin toki puhua vain omasta puolestani, joka ei välttämättä niinkään tavallinen ole, niin varoittaisin muilla naisilla leikittelyn. Ehkä mies kokee sen niin, että en alennu kerjäämään, mutta oikeasti ihastunut nainen ei. Minä ainakin vastaavassa tilanteessa välttäisin visustiu näyttämästä mustasukkaisuuttani ja kylmenisin välittömästi jos mies alkaisi puhimaan treffeistä muiden kanssa! Täydellinen turn off. Olisin sydänjuuriani myöten varma miehen kaksinaamaisuudesta ja pelimieheydestä. Luottamus kärsisi kovan kolauksen. Tätä te miehet ette varmaan ymmärrä, kun teille se ylpeys on niin tärkeää, mutta niin se on meille naisillekin.
Ehdottaisin että teet liikkeen, jossa pyydät ulos kyseistä naista suorasti, että hän sen ymmärtää treffeille, joka selkeästi lähtee eri linjoilta kuin kaveruusmenot.
Kokenut antoi hyvän kommentin. Itse saattaisin reagoida samoin kuin hän. Jos nainen sanoo menevänsä treffeille toisen miehen kanssa voisin ajatella että peli on menetetty.
Siitä tulee tunne että "vitut, menköön" (anteeksi brutaali ilmaisuni ;-), enkä ehkä olisi enää kiinnostunut koko naisesta.
Tuo ehdotuksesi pidempiaikaisen suhteen kysymisestä ei ole sekään huono. Tiedän kuitenkin että hän tietää haluni saada hänet, mutta voi olla että tuo nainen ajattelee että minulle riittää kun saan hänet sänkyyn kerran. Se ei ole tarkoitukseni, vaan voisin ajatella rakastavani häntä jopa loppuikäni.
Jos pyydän häntä pidempiaikaiseen suhteeseen, ehkä hän ymmärtää asian niin kuin se on.
Oletkos Bazooka ajatellut asiaa näin?
Luulenpa, että on sittenkin ehkä paras edetä hitaasti ja tehdä pikkuhiljaa naiselle selväksi, että olet todellakin vakavissasi. Hän saattaa ahdistua hätäisistä tunnustuksista, sillä hän tietänee olevansa varsin epäkelpo parisuhteeseen eikä usko pystyvänsä antamaan sille saman kuin sinä. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö hän koskaan voisi....
Deittailu ei ole lupaus mistään, mutta toki nainen saattaa luovuttaa, jos tapailet muita naisia. Minulle muiden tapailusi olisi merkki siitä, ettet ole "helppo" - vaikka totuus ottaisikin koville!
Nopealla toiminnalla ja välittömällä rehellisyydellä voit saada haluamasi pian. En kuitenkaan usko, että nainen taipuu, koska on jo näin pitkään ollut yksin ja "pelkää". Hitaammalla tahdilla tuskin tuhoat mahdollisuuksiasi heti alkuunsa. Ainahan voit siirtyä totuudenpaljastustaktiikkaan, jos vaikuttaa ettet hitaasti lämmittelemällä pääse eteenpäin.
"Kyseessä voi olla myös epävarmuus vastalosta esim. pahat raskausarvet tms."
RE:
Nainen tuskin on synnyttänyt. Epävarma vartalostaan voi olla, mutta silloin on jotka tapauksessa kysymyksessä henkisestä epävarmuudesta syntynyt ongelma. Tuskinpa nainen kuitenkaan on mitenkään epämuodostunut.
"Tai sitten kuulostaa ihan järkeenkäyvältä selitys tautien pelosta."
RE:
Jos joku pelkää tauteja niin paljon, ettei uskalla harrastaa seksiä, on kysessä neuroosi jonka syntyperä on jossain muualla kuin sukupuolitaudeissa itsessään. Tietenkin on mahdollista että naisella itsellään on vaikka HIV. Sitä hän ei helposti kertoisi muille. Tämähän selittäisi paljon, mutten kuitenkaan pidä sitä todennäköisimpänä vaihtoehtona...
"Joskus se ikineitsyys voi jäädä 'päälle', kun ei ole mennyt, syystä tai toisesta, miehen kanssa sänkyyn, alkaa sitä jännittämään niin paljon, että rima nousee sen ensimmäisen kerran suhteen järjettömälle tasolle."
RE:
Totta, mutta silloinkin kyseessä on vain päänsisäinen ongelma, ei mikään oikea este.
"Itse olen sitä mieltä, että ennen kuin lakkaa haaveilemasta saavuttamatonta, tekee edes jonkin konkreettisen liikkeen asian selvittämiseksi."
RE:
Totta.
"Esimerkiksi niinkin rajun kuin että kysäisee voisitko alkaa pidempiaikaiseen suhteeseen kanssani."
RE:
Tätä kysymystä ei tarvitse kysyä. Koskaan. Ihmiset kyllä tietävät milloin he seurustelevat kysymättäkin. Miehen ei tarvitse kysyä naiselta, voiko seurustella hänen kanssaan, on parempi jos mies TIETÄÄ että he seurustelevat. Ensimmäinen vaihtoehto kertoo epävarmuudesta, jälkimmäinen itsevarmuudesta.
"Mitä minä tiedän naisen mielestä, voin toki puhua vain omasta puolestani, joka ei välttämättä niinkään tavallinen ole, niin varoittaisin muilla naisilla leikittelyn. Ehkä mies kokee sen niin, että en alennu kerjäämään, mutta oikeasti ihastunut nainen ei. Minä ainakin vastaavassa tilanteessa välttäisin visustiu näyttämästä mustasukkaisuuttani ja kylmenisin välittömästi jos mies alkaisi puhimaan treffeistä muiden kanssa! Täydellinen turn off. Olisin sydänjuuriani myöten varma miehen kaksinaamaisuudesta ja pelimieheydestä. Luottamus kärsisi kovan kolauksen. Tätä te miehet ette varmaan ymmärrä, kun teille se ylpeys on niin tärkeää, mutta niin se on meille naisillekin."
RE:
Mutta tilanne on se, että Johnny on osoittanut naiselle olevansa kiinnostunut tästä, mutta tämä on ilmoittanut että he ovat KAVEREITA. Jos nainen itse sanoo niin, se tarkoittaa että Johnnylla ei ole velvoitteita häntä kohtaan.
On täysin väärin olettaa, että Johnny ei saa tapailla muita naisia, mutta samalla hän ei voi tapailla myöskään tätä kyseistä naista.
Kyse on terveen itsekunniotuksen säilyttämisestä. Siitä että kunniottaa itseään ja muita, ja olettaa myöskin muiden kunniottavan.
"Ehdottaisin että teet liikkeen, jossa pyydät ulos kyseistä naista suorasti, että hän sen ymmärtää treffeille, joka selkeästi lähtee eri linjoilta kuin kaveruusmenot."
RE:
Itse kannatan kaverimenosta luopumista, mutta en kannata minkäänlaisten "tunnustusten" tekemistä. ne ovat yleensä ottaen varmin tapa karkoittaa nainen kuin nainen, etenkin jos tämä ei ole selvästi osoittanut kiinnostustaan.
Treffeille pyytäminen... Itse tekisin tämän niin että järkkäisin edelleenkin tapaamisia ns. kaverimielessä, mutta en käyttäytyisi niinkuin kaveri. Tällä tavalla kyseinen nainen ei ota turhia paineta siitä että kyseessä on "treffit", mutta samalla Johnny voi välttää kaverimeiningin ja voi tuoda esiin itsestään enemmän esiin sellaisia puolia jotka herättävät romanttista ja seksuaalista mielenkiintoa kaverifiiliksien sijaan.
"Kokenut antoi hyvän kommentin. Itse saattaisin reagoida samoin kuin hän. Jos nainen sanoo menevänsä treffeille toisen miehen kanssa voisin ajatella että peli on menetetty.
Siitä tulee tunne että "vitut, menköön" (anteeksi brutaali ilmaisuni ;-), enkä ehkä olisi enää kiinnostunut koko naisesta."
RE:
Kyseinen nainen ei voi mitenkään odottaa että sinun PITÄISI roikkua hänen perässään, jos hän ei ole puolessa vuodessa antanut kunnolla vastakaikua. Jos hän uskoo että hänellä on yksinoikeus sinuun, niin hän on idiootti.
Jos kyseisellä naisella on minkäänlaista oikeudentajua ja arvostusta sinua kohtaan, hän ymmärtää ettet voi ikuisesti yrittää voittaa hänen rakkauttaan.
Fiksu nainen ymmärtää että myös sinulla on oikeus omaan elämään ja hän arvostaa sinua jos käytät sitä oikeutta.
En olisi yhtään yllättynyt jos hän arvostaisi sinua enemmän jos tapailisit muita naisia. Mielenkiintokin saattaisi alkaa kummasti nousemaan.
Älä elä elämääsi hänen ehdoillaan, vaan omilla ehdoillasi.
Naiset melkein poikkeuksetta halveksivat miehiä jotka elävät elämäänsä naisen ehdoilla. Toisaalta he melkein poikkeuksetta kunniottavat ja haluavat miestä, joka seisoo omilla jaloillaan ja elää omilla ehdoillaan.
Poikkeuksiakin löytyy, mutta sellaisia naisia kannattaa välttää viimeiseen asti.
"Tuo ehdotuksesi pidempiaikaisen suhteen kysymisestä ei ole sekään huono. Tiedän kuitenkin että hän tietää haluni saada hänet, mutta voi olla että tuo nainen ajattelee että minulle riittää kun saan hänet sänkyyn kerran. Se ei ole tarkoitukseni, vaan voisin ajatella rakastavani häntä jopa loppuikäni.
Jos pyydän häntä pidempiaikaiseen suhteeseen, ehkä hän ymmärtää asian niin kuin se on.
Oletkos Bazooka ajatellut asiaa näin?"
RE:
Veikkaan että tällä taktiikalla mokaisit todella pahasti. Kuten sanoit, kyseinen nainen TIETÄÄ että haluat häntä. Naiset huomaavat kyllä tällaiset asiat, paljon paremmin kuin miehet.
Olet jo PUOLI VUOTTA tapaillut häntä. On aivan ITSESTÄÄN SELVÄÄ että et ole vain kiinnostunut lyhyestä seksijutusta. Jos nainen luulee jotain muuta, hän on ääliö.
En usko että olet kiinnostunut tyhmistä naisista, joten hän tuskin on sellainen.
Miksi tunnustaisit jotain sellaista, jonka hän tietää jo? Vaikutat silloin vain epävarmalta ja epätoivoiselta. Molemmat piirteet ovat loistavia romanttisen mielenkiinnon tappajia.
Nainen tietää että haluat häntä, mutta hän ei ole huolinut sinua. Mitkään maailman tunnustukset eivät saa häntä yhtäkkiä haluamaan sinua enemmän. Luultavasti niiden vaikutus on juuri päinvastainen.
Lisäksi tunnustuksilla on sellainen ikävä puoli että ne saavat ihmiset ahdistumaan. Nyt hän voi viihtyä sinun seurassasi. Jos tunnustat hänelle rakkautesi, se kuulostaa VAATIMUKSELTA. "Rakasta minua koska minä rakastan sinua". "Seurustele kanssani".
Vaatimukset tappavat romantiikan. Lisäksi ne antavat sen vaikutelman että vaatijalla on huono itsetunto. Itsevarma mies ei vaadi mitään, hän TIETÄÄ olevansa haluttava, hän TIETÄÄ saavansa sen mitä haluaa. Tietenkään hän EI saa kaikkea mitä haluaa, mutta tuo on oikea perusasenne.
Itsevarmuus vetoaa naisiin, ja etenkin se vetoaa naisiin jotka ovat epävarmoja itsensä kanssa, ja haavoittuvaisia.
Eli juuri sellaisiin naisiin kuin se, johon olet rakastunut.
En sano etteikö tuollaiset tunnustukset voisi joskus johtaa hyväänkin. Ehkä.
Mutta itselleni niin ei ole koskaan käynyt, olen kyllä nuorempana mokannut muutaman kerran tunnustuksilla ja karkoittanut muutaman upean naisen pois.
Tiedän myös omasta tuttavapiiristäni kymmeniä miehiä, jotka ovat karkoittaneet rakastamansa naisen pois hätiköidyillä tunnustuksilla, mutta mieleeni ei tule ketään, joka olisi saanut haluamansa.
Käytännössä voit hävitä kaiken tunnustuksilla. Lopullisesti.
Mutta jos noudatat aiempaa neuvoani ja etenet pikkuhiljaa, pääset samaan lopputuloksen pienemmillä riskeillä. Muista vain se, että älä koskaan anna tilanteen jumittaa paikoillaan, vaan ota pieni askel lähemmäksi joka kerta kun näet hänet.
Kymmenen pientä onnistunutta askelta on fiksumpi vaihtoehto kuin yksi iso, epäonnistunut askel.
Karkea esimerkki:
Mies 1 menee baarissa sanomaan vieraalle naiselle: "Haluan nussia sinua".
Mies 2 menee saman naisen luokse, heittää pari hyvää, rentoa läppää, lähtee pois. Myöhemmin baaritiskillä hän kohtaa naisen uudelleen, vitsailee, tilaa juomansa, lähtee pois. Illan lopuksi narikassa mies kohtaa naisen vielä kolmannen kerran, vitsailee, ja menee samaan taksijonoon naisen kanssa.
Arvaa kumpi pääsi jatkoille? Mies 1 vai Mies 2? Periaattessahan molemmat halusivat aivan samaa asiaa, ainoastaan tekniikka jolla asia saatiin oli eri.
Tosiasia on että Mies 2 ajatteli myöskin naisen nähdessään "Haluan nussia sinua". Mutta hän ymmärsi myös sen, että rehellisyys ja suoruus eivät ole sosiaalisessa elämssä parhaimpia tekniikoita.
Voi olla että Mies 1 olisi ollut parempi sängyssä. Mutta sitä nainen ei koskaan saanut tietää. Samalla hän myös lupasi itselleen, ettei koskaan menisi sänkyyn Mies 1:n kanssa.
Että näin.
Gurumme on puhunut. En voi muuta kuin hämmästellä tätä tiedon ja kokemuksen määrää. Tätä mies tietää mistä puhuu.
Älä Johnny jää roikkumaan tai paljasta tunteitasi liikaa! Kokemuksesta tiedän, että rakkaudentunnustukset voivat todellakin ahdistaa paljon, jos ei ole valmis niitä vastaanottamaan. Hitaasti mutta varmasti!
Kohta 1
Nainen todellakin saattaa pitää Johnnya vain hyvänä kamunaan. Hänellä saattaa olla jokin trauma takanaan miehistä, kuten tuonne alemmas kirjoitin. Nainenhan ei ole tässä mitään luvannut joten tuskin hän pitää Johnnya yksityisomaisuutenaan.. On muutama "naistyyppi" joka ei miehen perää lähde ja pelkäämpä että tässä on yksi sellainen. Jos hänellä ei ole olut miessuhteita takanaan, niin mistä hän saisi rohkeutta juosta Johnnyn perään..
Kohta 2
Koska kyseisellä naisella ei ole ollut miessuhteita niin hän ei välttämättä TIEDÄ tai uskalla myöntää itselleen, että Johnny tuntee häneen myös seksuaalista vetoa. Ei se aina ole naiselle itsestään selvää , että mies haluaa muutakin kuin lyhyen seksisuhteen. Tämä nainen todennäköisesti pelkää seksiä.
Päinvastoin, liian itsevarmat miehet saattavat pelottaa epävarmaa naista, koska silloinhan naisen epävarmuus tulee vain enemmän esille..
Tietääkö tämä nainen. Flirtti on leikkiä, mitä jos hän ajattelee että Johnny haluaa vain "leikkiä". On olemassa naisia jotka eivät käsitä ,että mies on tosissaan. Eivät halua tai eivät yksinkertaisesti pysty käsittämään. Siitä olen samaa mieltä , että ei kannata niitä suuria rakkauden tunnustuksia tehdä tässä vaiheessa.
"Kyseessä voi olla myös epävarmuus vastalosta esim. pahat raskausarvet tms."
RE:
Nainen tuskin on synnyttänyt
Tiedoksesi ja myös muille miehille, naisella voi olla pahoja "raskausarpia" vaikkei koskaan olisi synnyttänyt. Kyseessä ovat ihon venymisestä tai hormonihäiriöstä johtuva ilmiö. Miehilläkin voi olla niitä, ensimmäisenä mieleen tulee kehonrakentajat, jotka pumppaavat massaa niin nopeaan tahtiin, että iho ei ehdi mukautua. Myös murrosikäisillä tytöille voi tulla niitä, kun muodot muodostuvat niin nopeasti.
Tuosta päänsisäisestä ongelmasta... sanoit, että kyseessä ei ole todellinen ongelma. Kyllä se vain on todellinen ongelma, jos seurauksetkin ovat sitä luokkaa, että ihmissuhteet kärsivät noinkin paljon.
Ota huomioon, että kaikki nuo kirjoittamasi asiat perustuvat siihen teoriasi oletukseen, että nainen tietää Johnnyn olevan kiinnostunut ja leikittelee hänen kanssaan. Mutta, entä jos näin ei ole? Minä pohdin asiaa siltä kantilta, että kyseinen nainen on, ehkä, äärimmäisen ujo tai omaa ominaisuuksia, jotka rajoittavat hänen seurustelukykyjään. Mukana voi olla myös ripaus väärinkäsityksiä. Olen edelleen sitä mieltä, ainakin henkilökohtaisen kokemukseni mukaan, että jos olen luullut miehen olevan kiinnostunut _juuri_ minusta, on todella pettymyt saada huomata miehellä olevan säätöjä myös muiden naisten kanssa. Silloin minä tarjoaisin vastineeksi ystävyyttä, jos kuitenkin pitäisin miehestä. Tuo puolivuotiskausihan on voinut olla todella kaveruutta naisen puolesta juuri siksi, että hän olettaa miehen flirttailevan kaikkien naisten kanssa!
Toisekseen, ehdotin seurustelun kysymistä siinä tilanteessa, jossa puhuttiin haaveiden sikseen jättämisestä. Minusta on kuitenkin parempi kysyä suoraan vielä viimeiseksi jos toinen vaihtoehto on toisen ihmisen jättäminen ja unohtaminen. Mitä siinä menettää muun kuin ylpeytensä? Toisaalta jos on rakastunut, on valmis ehkä menettämäänkin sen, varsinkin jos se johtaa haluttuun lopputulokseen. Eikä rakkauden ja onnellisen parisuhteen takia kannata yrittää? Jos toisesta ihmisestä tulee se kaikkein tärkein ihminen miehen/naisen elämässä, niin mitä väliä sillä on, että menettää ylpeytensä sen rakkaimpansa silmissä? sehän on parhain rakkaudentunnustus!
Tietysti, jos menee pieleen, vituttaa ja kaduttaa, mutta loppuupahan ainakin epävarmuus.
Kyllä me ollaan täällä jo monet vaihtehdot huomioitu... Nyt olemmekin maalanneet useimmat pirut seinälle. Tänne on tullut nyt monta mielenkiintoista vaihtoehtoa ja ehkä Johnny sitten joskus kertoo, miten asia todella oli.
Kerron kyllä, mutta siihen voi mennä vielä se puoli vuotta! Ette te enää silloin muista koko juttua.
Ymmärrän mielenkiintosi, keskustelu on ollut loistava. Minäkin haluaisin tietää jatkon tähän tarinaan. Valitettavasti (onneksi) tämä ei etene niin kuin Kauniit ja rohkeat, se ei ole kuitenkaan minusta kiinni ;-)
Mutta siis: Johnny ilmoittaa kun käänne tapahtuu suuntaan tai toiseen. Laitan sen samalle palstalle uutena viestinä.
Merkki tälle päivälle
Jäin taustalle seuraamaan kun vastauksia tuli nopeasti.
Niin, olen juottanut hänet myös humalaan ja TIEDÄN muutakin kautta että hänellä ei ole ollut seurustelusuhde kuin viimeksi useita vuosia sitten. Humalasssa hän myös sanoi että tuo mies oli yrittänyt saada häntä sänkyyn, mutta en tiedä saiko.
Hän EI harrasta seksiä kenenkään miehen kanssa tällä hetkellä. En silti usko että hän olisi lesbo...
Kuulostaa siltä että tytöllä on pahoja ongelmia itsensä kanssa, jos hän ei ole harrastanut seksiä moneen vuoteen. Ainoa keino taitaa olla vain luottamuksen rakentaminen ajan kanssa. Pidän seksuualisen väkivallan historiaa aika mahdollisena.
Lähde vain määrätietoisesti "avaamaan" häntä. Älä ole ahdisteleva, mutta muista olla päättäväinen. Osoita että olet itsevarma ja tiedät mitä olet tekemässä, koska hän luultavasti ei tiedä mitä hän tekisi itsensä kanssa. Tyttö kaipaa vahvaa ja luotettavaa miestä.
Mutta jos hän laittaa koko ajan jarruja päälle, niin unohda koko juttu. Sinulla on parempaakin käyttöä elämällesi kuin pelastaa naista joka kieltäytyy tulemasta pelastetuksi.
Joo-o... mitäs jos hän on päättänyt säästää itseään avioliittoon?
Oottekste poitsut sitä ajatelleet? Tähän mennessä tyttöressu on leimattu vain lesboksi ja luonnevikaiseksi... vikä vittu vaivaa tätä maailmaa???
Kuulehan johnny, kysy siltä tytöltäsi suoraan näitä asioita. Kyllä susta sen verran miestä löytyy! Ja jos ei löydy niin olisko aiheellista etsiä sitä ongelmaa sieltä sinun suunnaltasi, ennemminkin kun syytellä sitä naista.
Niin nykymiesten tyylistä tuo akkojen syytely...
Nainen voi nukkua miehen kanssa samassa sängyssä ilman mitään mikä viittaa seksiin. Varsinkin jo olette YSTÄVIÄ.
Jos nainen sanoo baarissa toiselle miehelle että sinä et ole kukaan, kyllä täytyy valitettavati todeta että sinä olet hänelle ystävä, et potentiaalinen miesystävä.
Tilanteen voit pelastaa toki tekemällä jotain.
Kysymällä voi aloittaa :-)
"Joo-o... mitäs jos hän on päättänyt säästää itseään avioliittoon?"
RE:
Mahdollisesti. Mutta kyseinen nainen ei ole sanonut kertaakaan niin. Jos kyseessä olisi seksin säästäminen avioliittoon, niin eiköhän se olisi tullut jo ilmi puolen vuoden tiiviin suhteen aikana? Ei ole mitään syytä miksei nainen olisi voinut asiaa ilmoittaa, kun seksistä on puhuttu.
että luepa se ensimmäinen viesti uudestaan.
Nyt on juuri kyseessä se ongelma että mies ei saa seksiä eikä uskalla kysyä miksi.
Vaikka seksistä on saatettu puhua, se ei toki tarkoita kaikkien vakaumusten kertomista samalla kertaa. varsinkaan kun ko. henkilöt EIVÄT seurustele. En minäkään noille deittailukavereille kaikkea kerro, mä säästän ne jutut vasta sille jonka kanssa se vakava suhde aloitetaan.
Sille säästyy myös herkut.
Ja kuka ties, ehkäpä asiasta on mainittu keskustelujen lomassa mutta mies ei vaan muista koko asiaa näin jälkeenpäin.
Sekin on kuule ihan mahdollista.
Onhan se mahdollista. Oletan että Johnny tekee parhaansa ottaakseen selvää tästä asiasta. Sitä paitsi he ovat tapailleet tiiviisti jo puoli vuotta, joten luulisin asian tulleen puheeksi. En tietenkään voi tietää asiaa varmuudella.
Joka tapauksessa jatkan muiden vaihtoehtojen hakemista, jos Johnny itse ei pidä tätä varteenotettavana vaihtoehtona.
Keskustelu käydään hänen ehdoillaan.
Niin, on kyllä totta että hän tietää että olen aina saatavilla ja tavataankin lähes päivittäin. Tunnen hänet lähemmin noin puolen vuoden ajalta ja koko tuon ajan olen yrittänyt viedä asiaa eteenpäin.
Hän kyllä hyppää syliin ja halaa, mutta suudelma on jo liikaa. Hän pelkää myös tauteja. Olen mielestäni siisti mies enkä varmasti sairasta sukupuolitautejakaan. Voisiko kyseessä olla fobia joka estää kaiken "eritteiden vaihdon" muiden kanssa? Samasta pullonsuusta voidaan kyllä juoda.
Kuulostaa enemmän ja enemmän siltä, että hänellä on pahoja ongelmia itsensä kanssa. Hyvin neuroottista käytöstä. Hänellä saattaa olla vaikka mitä fobioita, mutta perimmäiset syyt ovat kuitenkin syvemmällä. Vaikka tietäisitkin tarkan nimen fobialle, ei se sinua auttaisi.
Sinun pitää vain tutustua häneen paremmin. Ole aktiivinen asian suhteen. Jos nainen on rakentanut suuret muurit ympärilleen, vaatii paljon työtä päästä niiden läpi.
Jos nainen on oikeasti niin neuroottinen ja kompleksinen kuin miltä vaikuttaa, niin toivottavasti sinulla on keskivertoa enemmän ymmärtämystä psykologian suhteen. Muuten tulet olemaan hukassa.
Jos onnistut pääsemään tytön muurien läpi, niin varaudu henkisesti hyvin kuluttaviin ja ravisteleviin kokemuksiin. Ole rauhallinen ja varma, vaikket tietäisikään mitä olet tekemässä.
Voi olla että liioittelen hänen neuroottisuuttaan, mutta tämä vaikutelma minulle on tullut tähän asti saadun infon perusteella.
Ymmärrän jos et halua vastata, mutta luin tekstisi uudelleen. Et taida olla mikään "maalikko" joka leikkii psykologia? Takana on muutakin.
En ole varma ymmärränkö kysymystäsi. Tarkoitatko että olenko jotenkin töissä psykologia saralla, en "maallikko"?
En ole ikinä opiskellut mitään psykologiaan liittyvää, lukioajan harrastusta lukuunottamatta.
Kannatan käytännön psykologiaa:
Tee aina se mikä eniten pelottaa, ota henkisesti kunnolla turpaan, ja tee johtopäätökset. Tällä tekniikalla oppimiskäyrä pysyy jyrkkänä ja jossain vaiheessa tietoaan oppii jopa soveltamaan käytännössä pelkän teoretisoinnin sijaan. ;)
"Tee aina se mikä eniten pelottaa, ota henkisesti kunnolla turpaan, ja tee johtopäätökset. Tällä tekniikalla oppimiskäyrä pysyy jyrkkänä ja jossain vaiheessa tietoaan oppii jopa soveltamaan käytännössä pelkän teoretisoinnin sijaan."
Pitänee alkaa soveltamaan, kun ei tämä elämä näinkään etene. ;)
Flirttailetko paljon hänen kanssaan? Flirttaileeko hän? Jos flirttailet, niin ahdistuuko hän?
Flirttailun avulla ainakin pystyt minimoimaan kaverikompleksin, tee selväksi että olet seksuaalisesti tiedostava mies, etkä ole kiinnostunut olemaan hänen "tyttökaverinsa".
Oikeastaan flirttailu ja vihjailu kuuluu oleellisena osana tähän meidän kummalliseen suhteeseen. Molemmat tekee ja ahdistusta ei ole.
Nyt osui kyllä niin lähelle omaa elämää, että on pakko sanoa sananen. Voisin hyvin olla kuvaamasi nainen, joskin olen muutamia vuosia nuorempi. Yhtä hankala tapaus kuitenkin. Mitään bakteerifobioita minulla ei kylläkään ole.
Olen käyttäytynyt lähes tismalleen samalla tavalla "suhteessani" erääseen mieheen, joka oli järkisyillä kaikkea mitä nainen voi toivoa ja jonka kanssa synkkasi muuten hyvin. Mutta kemiat puuttuivat puoleltani täysin. Sytyn äärimmäisen harvoille miehille enkä pysty kuvittelemaankaan seksiä muiden kanssa. Jalat on kuitenkin joskus muinoin mennyt alta, joten pientä toivoa lienee tulevaisuudessakin. ;)
Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä minulla myös on suuria (?) ongelmia itseni kanssa, mikä heijastuu takuulla suhtautumiseeni seksiin ja miehiin ylipäätään. Itse en ole kokenut seksuaalista väkivaltaa tms. mutta muuten ongelmia on lapsuudessani ja nuoruudessani ollut kasapäin. Myös naisesi perhetausta ja lapsuus vaikuttanevat asiaan. Hän on luultavimmin sisimmältään hyvin haavoittuvainen ja rikki, ja sen ympärillä on kova ja kyyninen kuori, joka ei hevin murru.
Kuinka hyviä ystäviä olette, kuinka vaikeista asioista pystytte puhumaan? Nainen kaipaa tukea ja turvaa ihmiseltä, johon voi varmuudella luottaa. Onko sinusta rakkautesi puolesta siihen? Tarkoitan tällä nyt sitä, että on hyvin mahdollista, ettei nainen senkään jälkeen "syty" sinulle tuon enempää... Kipeiden asioiden kuulemisesta ja käsittelystä saattaa myös tulla ruma ja äärimmäisen raskas kokemus (molemmille). Saatat jäädä nuolemaan näppejäsi romanssimielessä, mutta hyvän ystävän voit saada loppuelämäksi (pystytkö vain siihen?!) Kaikki on siis mahdollista niin hyvässä kuin pahassakin.
Olet saanut hyviä vastauksia, erityisesti Bazookan kommentteja kannattaa miettiä tarkkaan. Ongelma saattaa olla se, että nainen tietää saavansa sinut koska vaan. Tekeydy siis kiireiseksi ja suosituksi muiden naisten silmissä (ellet sitä jo ole), mutta jatka toki flirttailua tämän hankalan tapauksenkin kanssa. Älä kuitenkaan ole aina valmis kaikkeen. Miehessä pitää olla jotain tavoiteltavaa...
Jos tuntuu, että haluat yrittää "mahdotonta", niin sinun on voitettava naisen luottamus ja nostettava kissa pöydälle. Osoita, että välität hänestä ihmisenä. Naisen "avaamiseen" saattaa kuitenkin hurahtaa aikaa ja vaivaa. Allekirjoitan Bazookan seuraavat sanat:
"Lähde vain määrätietoisesti "avaamaan" häntä. Älä ole ahdisteleva, mutta muista olla päättäväinen. Osoita että olet itsevarma ja tiedät mitä olet tekemässä, koska hän luultavasti ei tiedä mitä hän tekisi itsensä kanssa. Tyttö kaipaa vahvaa ja luotettavaa miestä.
Mutta jos hän laittaa koko ajan jarruja päälle, niin unohda koko juttu. Sinulla on parempaakin käyttöä elämällesi kuin pelastaa naista joka kieltäytyy tulemasta pelastetuksi"
Surullista mutta totta. Tee kuitenkin jotain, älkää junnatko tuossa tilanteessa enää yhtään pidempään.
Onnea, voimia ja kärsivällisyyttä!
Joo... Me ollaan aika lailla sataprosenttisesti samoilla linjoilla tämän asian kanssa. Hyvä että löytyi myös joku nainen joka on samaa mieltä kanssani! ;)
Johnny, täytyy muistaa että meillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitä kyseisen naisen päässä liikkuu. Voimme heittää vain arvioita omien kokemuksien kautta.
"Vaikea" on kokenut samanlaista naisen näkökulmasta, itse olen seurannut vierestä samanlaisia juttuja miehen roolissa.
Ehkä olemme raapaisseet totuutta.
Ymmärtääkseni mainitsit että ihastuksesi kohde on huostaanotettu vanhemmiltaan nuoressa iässä. Tämähän on aika malliesimerkki traumasta, joka voi herättää ihmisessä pelkoa sitoutumista kohtaan.
Tämä Bazookahan tuntuu olevan oikea asiantuntija näissä asioissa. Mahtaakohan olla niin, ettei itse ole saanut naista tähän päivään mennessä...
Ihan psykologin vikaa tuntuu olevan.. :)
Vaikea uskoa, että Bazooka olisi ilman naisia näitä kommentteja esittänyt. ;) Kyllä se karvas kokemus opettaa eniten...
Jonkinlaisen haasteen eteen tunnenkin joutuneeni. Tyttö on ikänsä asunut samassa paikassa ja joutunut muuttamaan vauvana vanhemiensa ongelmien takia pois. Hän asuu yksin.
Kerron nyt aika yksityskohtaisia tietoja, mutta eipä näistä voi ketään löytää. Joku hänet tunteva voi kyllä tunnistaa jos sattuu näitä lukemaan.
Olen kallistumassa siihen suuntaan että parempi unohtaa tai yrittää ajatella kaverina. Mutta en pysty ajattelemaan vain kaverina ja nähdään kummiskin niin usein.
Oli syyt ja taustat mitkä tahansa, niin ystäväsi kokee läheisyyden pelkoa. Seksisuhteessa ihminen on haavoittuva ja riisuttu. Ehkä hän ei uskalla päästää miestä lähelleen koska on epävarma itsestään ja pelkää suunnattomasti hylkäämisen kokemusta.
Hylkäämisen pelko voisi olla yksi syy. Ehkä tyttö ei halua "laittaa kaikkea peliin" kun pelkää hylkäämistä sen jälkeen. Ehkä tuo lapsuuden vanhempien hylkääminen vaikuttaa.
Hylätyksi tuleminen ei ole kivaa kenellekään.
Olen sitä mieltä että pitäisi elää tätä päivää kuin se olisi viimeinen. Ehkä hän "antautuisi" minulle jos eläisi "viimeistä päivää".
Enpä kyllä häntä jättäisi. Tekisin niin paljon hänen puolestaan jos se tilaisuus vain kunnolla olisi. Tai no voihan voihan kaveriakin aina auttaa.
Taidan lähteä tanssimaan, jos sais muuta ajattelemisen aihetta. Palaan huomenna kommentoimaan!
Pelko päästää ketään lähelle, koska pelkää tulla hylätyksi. Mikä sitten on syy ja mikä seuraus. On helpompi torjua toinen heti alkuunsa kuin tulla avauduttuaan hylätyksi...jälleen kerran. Kuori kovenee eivätkä kulissit ehkä romahda, mutta sisin murtuu lisää.
Itselleni naisen käytös on päivänselvää, mikä ei tietenkään tarkoita että olemme osuneet täysin oikeaan tämän ketjun kommenteissa. Mutta jotain mystistä takana taatusti on.
Hmm... Kehoitan sinua Johnny pohtimaan, onko prosessi riskin arvoinen. Yrittänyttä ei laiteta, ja koska olet jo rakastunut (onko se sitten hyvä vai huono asia, riippuu kai lopputuloksesta...), lähde ihmeessä rikkomaan muuria! Mutta valmistaudu myös siihen, että vaikka saisit naisen avautumaan, hän ei ehkä halua sinua parisuhdemielessä. Pystytkö "vain" hyvään ystävyyteen? Jos et pysty, saattavat seuraukset olla ikäviä. Naisen kannalta pahinta olisi se, että saat hänet luottamaan itseesi, avautumaan, mutta et pystyisi olemaan hänen lähellään rakkautesi ja halujesi takia (mikä tietysti olisi täysin ymmärrettävää ja luonnollista!). Näin saatat joutua ottamaan etäisyyttä tai katkaisemaan välit kokonaan. Eli hylkämään ja satuttamaan jälleen. Pyri välttämään tätä. Mutta muista kuitenkin, ettei sinun elämäsi tarkoitus ole yrittää epätoivoisesti pelastaa toista oman hyvinvointisi ja tarpeidesi kustannuksella, loputtomiin ainakaan!
Tulipahan taas tarinoitua. Toivottavasti olen osannut auttaa sinua edes hieman tämän kiperän ongelman kanssa, vaikka itsekin taistelen yhä samantyyppisten ongelmien kanssa kuin tämä naisesi. Bazookalta saanet enemmän "miehistä vertaistukea" (kuulostaapa kornilta..). Patenttiratkaisuja ei kuitenkaan hänelläkään ole, sillä jokainen ihminen, ihmissuhde ja tilanne ovat omanlaisensa sekamelska.
Anna palaa, toivo parasta ja pelkää pahinta! Ja jos jaksat, kerro ihmeessä meille sohvapsykologeille täällä foorumilla miten kävi! =)
Kiitokset kaikille kommenteista. Eritysesti Bazooka ja Vaikea ovat ihan tosissaan ajatellet asiaa ja yrittäneet hakea ratkaisuja.
Liian usein ihmiset eivät jaksa tai viitsi tutustua kunnolla toisiinsa. Uskon että meissä kaikissa on paljon hyvää ja ansaitsemme tulla arvostetuksi.
Minun kannaltani tässä suhteessa on vastakkain kaksi asiaa. Haluan auttaa tätä naista ja mielestäni hän on sen arvoinen. Ja uskon että voisin olla hänelle oikea mies. hirvittää ajatella että myöhemmin joku käyttäisi häntä hyväkseen ilman tunteita ja sitten hylkäisi. Naisella kuitenkin usein jossain vaiheessa tulee paniikinomainen tilanne että pitäisi sitoutua. Siinä voi sitten joku käyttää tilaisuutta hyväkseen. Arvatkaa vain millainen muuri tuon hyväksikäytön jälkeen kasvaisi...
Toinen asia on että minullakin on tarpeeni. En halua elämäntehtäväksen kaverina olon tuolle naiselle. Minäkin tarvitsen vastarakkautta ja seksiä.
Olen muuten kokeillut tuota yhteydenpidon harventamista ja flirttailun lopettamista. Huomasin että häntä alkoi kiinnostaa mitä teen illalla ja lähdenkö viikonloppuna viihteelle. Mutta ei siitä mitään perässäjuoksemista saanut aikaan. Ihan kuin hän ajattelisi: "Hmm, taisin olla oikeassa, hyvä etten muuriani pudottanut. Selvisin siis ilman kolhuja". Eli siis aiheutin hänelle epävarmuutta voiko minuun ja tunteideni jatkuvuuteen luottaa!
Pieni galluppi, mitä vaihtoehtoa kannatatte?
Vaihtoehto a:
Jatkan flirttailua kuten ennenkin jotta luottamus säilyisi. Samaan aikaan katselen myös muita naisia, mutta pidän sen salassa.
Vaihtoehto b:
Lopetan flirttailun ja kerron avoimesti että en jaksa odottaa. Käytän aikani täysillä kohteisiin joilta saan jotain vastineeksi.
Vaihtoehto c:
Juotan hänet niin humalaan että hän ei tiedä mitä tapahtuu. Sitten vaan sänkyyn ja seksiä. Kun tuo kynnys on ylitetty voisiko muuri murtua? Tämä on riskivaihtoehto, mokomalla on hyvä viinapää ja kontrolli. Itseasiassa puolisen vuotta sitten ajattelin yrittää jotain tällaista. Siinä kävi niin että minä join liikaa. Kuulen siitä vieläkin!
Yks vaihtoehto vois olla myös sanoa suoraan että rakastan. Ehkä hän ajattelee että yritän vain saada hänet sänkyyn ja sitten hylkään. Tässä vaihtoehdossa luulen että saan pakit, ja satutan itseäni.
Mielestäni paras vaihtoehto on b, mutta lopeta flirttailu ja sano suoraan hänelle, että pidät hänestä enemmän kuin "pelkästä" ystävästä. Kysy suoraan onko hän valmis muuhun kuin ystävyyteen. Voi nimittäin olla niinkin ettei nainen osaa ajatella sinua miehenä vaan pitää sinua hyvänä kamunaan. Kysy suoraan ja lopeta vihjailut! Voi olla ettei vastaus miellytä sinua, mutta sitten sinun ei ainakaan tarvitse jahkailla asian suhteen.
Jos käytät vaihtoehtoa c, voi olla että nainen tämän jälkeen katoaa lopullisesti elämästäsi.
Vaihtoehto a taas ei ole oikein sinua itseäsi kohtaan. Tämä asia nakertaa sinua ja vie voimiasi. Joutuisit salailemaan tekemisiäsi ja ystävyydestänne katoaisi rehellisyys.
Tässä minun ajatuksia, mutta uskon että sydämessäsi osaat tehdä oikean ratkaisun ilman galluppiakin.
Varovasti,varovasti... Sano , että välität hänestä, mutta älä pelästytä häntä. Jos sanot,että rakastat ja nainen on noin epävarma saattaa hän pelästyä sillä hän ei ehkä pysty heti vastaamaan yhtä suurella tunteella.
Ehkä saat pakit ja satutat itseäsi, mutta sitähän sinä teet nytkin. Sinuun sattuu nytkin..
Meitä herkkiä naisia, jotka eivät tosiaan harrasta vuosiin seksiä on tosiaan olemassa. Emme ole lesboja ja pidämme seksistä. Sitä nyt ei vaan viitsi alkaa harrastaan kenen kanssa vaan, koska laatu kärsii. Hyvässä parisuhteessa seksi on parasta.
Jos pitää muuria, on varmaankin vaikea alkaa luottamaan uuteen ihmiseen, ehkä hänellä on huonoja mieskokemuksia takana. En pidä tuota reagointitapaa kovinkaan kummallisena näinä aikoina. Kaikki eivät vaan kestä sitä kertakäyttökulttuuria mikä on vallalla. Ihmiset ovat tuntevia ja toiset herkempiä kuin toiset.
On tietysti pieni mahdollisuus, että hän ei ymmärrä, että haluat enemmän ja odottaa vahvempaa reaktiota sinulta. Itse ainakin saataan olla ihan jumissa, koska olen ujo. Sanoisin kuitenkin, että kerrot ihan suoraan, että olet rakastastunut häneen ja haluaisit rakastella hänen kanssaan ja paljon muutakin. Sitten hänellä on ainakin tiedossa sinun osuutesi asiaan. Puhuminen taitaa muutenkin olla hyvä juttu, varsinkin jos toisella on niitä muureja ja pelkoja.
Älä nyt hyvä mies luovuta tässä vaiheessa. Hellästi vaan eteenpäin. Ja tilaa pitää toiselle ja hänen reaktioilleen antaa.
Vaikea mennä neuvomaan konkreettisissa toimissa tuntematta ihmisiä, mutta yritetään.
"Vaihtoehto a:
Jatkan flirttailua kuten ennenkin jotta luottamus säilyisi. Samaan aikaan katselen myös muita naisia, mutta pidän sen salassa."
Ei ainakaan tätä heti aluksi. Flirttailulla et saavuta mitään luottamusta, päivastoin. Sinulla ei ole mitää syytä salata muita naissuhteitasi ja kuvittelepa miltä naisesta tuntuisi, jos hänelle selviäisi, että olet tarkoituksella salaillut niitä. Saat pelimiehen maineen ja homma on ohi ehkä lopullisesti. Tai sitten tämä sama oravanpyöränne vaan jatkuu yhtä uuvuttavana.
Loukkaat eniten itseäsi.
"Vaihtoehto b:
Lopetan flirttailun ja kerron avoimesti että en jaksa odottaa. Käytän aikani täysillä kohteisiin joilta saan jotain vastineeksi."
Lähinnä oikeaa tapaa, soveltaisin tätä ja sitä d:tä. Ole rehellinen, avoin, kerro välittäväsi (älä kuitenkaan että olet hänen Elämänsä Mies - raukka vaan ahdistuu!) ja että haluat hänen luottavan sinuun. Teillä on mielestäni pitkän ja syvällisen keskustelun paikka. Nainen saattaa pistää kovasti vastaan mutta tee parhaasi. Hän saattaa myös joutua "sulattelemaan" kuulemaansa ja pohtimaan omia tunteitaan sinuun jonkin aikaa, joten älä heti menetä toivoasi. Mutta tee asia selväksi! Nainen ei todellakaan välttämättä tiedä mitä loppujen lopuksi hänestä haluat, epäilee ehkä olevansa sinulle vaan uusi haasteellinen kaato.
"Vaihtoehto c:
Juotan hänet niin humalaan että hän ei tiedä mitä tapahtuu. Sitten vaan sänkyyn ja seksiä. Kun tuo kynnys on ylitetty voisiko muuri murtua? Tämä on riskivaihtoehto, mokomalla on hyvä viinapää ja kontrolli. Itseasiassa puolisen vuotta sitten ajattelin yrittää jotain tällaista. Siinä kävi niin että minä join liikaa. Kuulen siitä vieläkin!"
Ei, ei. Riskipeliä enkä usko tämän toimivuuteen. Itse en taipuisi vaan saisin entistä pahemman olon. Jos saisit hänet sänkyyn, hänelle tulisi varmaan hirveä jälkimorkkis... Todistaisit tällä hänen mahdollisen pelkonsa oikeaksi: haluat vain seksiä.
Jos rehellisyys ei toimi ja nainen jatkaa välistä törkeääkin käytöstään, lopeta ja siirry eteenpäin elämässäsi. Ehkä pysytte vain ystävinä... Sitten a)-vaihtoehtokin käy, kunhat et salaile. En kyllä näe flirttailussakaan naisen kanssa sitten enää mitään syytä.
Ensinnäkin kommentti muutamille muille (tai sille yhdelle, joka kirjoittaa usealla nimimerkillä), onko todellakin pakko leikkiä Trollia ja viedä keskustelua hakoteille? En jaksa vastailla bullshittiin, joten suuntaan tästä eteenpäin viestini niille, joita aihe oikeasti kiinnostaa.
Eli asiaan:
"Olen muuten kokeillut tuota yhteydenpidon harventamista ja flirttailun lopettamista. Huomasin että häntä alkoi kiinnostaa mitä teen illalla ja lähdenkö viikonloppuna viihteelle. Mutta ei siitä mitään perässäjuoksemista saanut aikaan. Ihan kuin hän ajattelisi: "Hmm, taisin olla oikeassa, hyvä etten muuriani pudottanut. Selvisin siis ilman kolhuja". Eli siis aiheutin hänelle epävarmuutta voiko minuun ja tunteideni jatkuvuuteen luottaa!"
RE:
Fiksumpi vaihtoehto on harventaa yhteydenpitoa, mutta pitää flirttailun määrä samana, tai lisätä sitä. Tällöin et näe häntä usein, mutta aina kun näet hänet, annat ymmärtää että olet kinnostunut. Että olet hauska ja seksikäs kaveri joka pitää hänestä, mutta jolle on myös oma elämä.
"Vaihtoehto a:
Jatkan flirttailua kuten ennenkin jotta luottamus säilyisi. Samaan aikaan katselen myös muita naisia, mutta pidän sen salassa."
RE:
Jos menet salassa treffeille toisen naisen kanssa ja hän saa tietää, se voi merkitä välirikkoa. Tämä voi olla täysi katastrofi. Jos menet treffeille jonkun kanssa, kerro se hänelle. Hänhän on itse antanut ymmärtää että te olette KAVEREITA.
"Lopetan flirttailun ja kerron avoimesti että en jaksa odottaa. Käytän aikani täysillä kohteisiin joilta saan jotain vastineeksi."
RE:
Tässä on se vaara että hän ajattelee sinun hylkäävän hänet, mikä todistaa että hän oli "oikeassa" kun ei luottanut sinuun. Periaatteessa saatat vain pahentaa hänen ongelmaansa. Sitä paitsi tyttö ei välttämättä tajua kuinka vakavissaan olet.
"Juotan hänet niin humalaan että hän ei tiedä mitä tapahtuu. Sitten vaan sänkyyn ja seksiä. Kun tuo kynnys on ylitetty voisiko muuri murtua? Tämä on riskivaihtoehto, mokomalla on hyvä viinapää ja kontrolli. Itseasiassa puolisen vuotta sitten ajattelin yrittää jotain tällaista. Siinä kävi niin että minä join liikaa. Kuulen siitä vieläkin!"
RE: Riskienottaminen ei kannata. Etenkään jos on jo kerran mokannut ;). En usko että voitat tällä mitään, pelkkä yritys voi tulehduttaa välejä.
Odota hetki, kirjoitan vielä toisen viestin...
Eli tässä oli vielä vaihtoehto D:
"Yks vaihtoehto vois olla myös sanoa suoraan että rakastan. Ehkä hän ajattelee että yritän vain saada hänet sänkyyn ja sitten hylkään. Tässä vaihtoehdossa luulen että saan pakit, ja satutan itseäni."
RE:
Jos uskot saavasi pakit, ei kannata yrittää. Olen samaa mieltä: Useimmiten vastaava rakkaudentunnustus vastaavassa tilanteessa saa pakit aikaan.
On mahdoton antaa tarkkoja neuvoja kun en tunne sinua enkä tyttöä, mutta yritän.
Itse yrittäisin samaan aikaan läheentyä ja etääntyä tytöstä. Eli:
Älä näe häntä liian usein. 2 kertaa viikossa riittää. Mutta aina kun näet hänet, tee tapaamisesta erityinen. Vie hänet hienoon paikkaan. Järjestä ohjelmaa. Pidä huolta että tapaamiset eivät ole rutiinia, vaan spesiaalitapahtumia.
Useimpien ihmisten elämä on kuitenkin enimmäkseen tylsää rutiinia. Luultavasti kyseinen nainen alkaisi odottamaan entistä enemmän sinun tapaamistasi, jos hän uskoo että olet taas keksinyt jotain hauskaa. Ja fiksuintahan on pitää aina kaikki yllätyksenä.
On tärkeää antaa naiselle se lahja, että hän voi kaivata sinua. Jos olet aina saatavilla, muutut tylsäksi, helpoksi ja ennalta-arvattavaksi.
Pidä huoli että kun hän istuu töissä tylsän työpäivän aikana, hän ajattelee sinua, koska olet kaikkein hauskin, yllättävin ja mielenkiintoisin asia hänen elämässään.
Et tietenkään halua antaa hänen ymmärtää että olet hylkäämässä häntä. Se saisi hänet vain vetäytymään kuoreensa.
Mutta ei sinun tarvitse nähdä häntä useammin kuin 2 kertaa viikossa. Se riittää. Panosta laatuun, älä määrään.
Samalla ota joka kerta kun tapaatte PIENEN askeleen lähemmäksi häntä. Ei liian isoja ja shokeraavia. Ei mitään tunnustuksia. Pidä vain huoli että aina kun eroatte, olet yhden askeleen lähempänä. Voit suunnitella erilaisia taktiikoita etukäteen, tapoja joilla saat luontevasti hänet avautumaan. Keksi jutunaiheita, joita saat luovittua henkilökohtaisempaan suuntaan.
Älä anna tilanteen jumittua paikoilleen. Mutta ole kuitenkin kärsivällinen.
Ja ihan lopuksi: Uskon että sinun kannattaa järkätä treffit parin, kolmen tytön kanssa. Ensinnäkin saat ajatuksesi hieman pois kyseisestä naisesta, mikä jeesaa sinua pidemmän päälle. Lisäksi annat hänen ymmärtää, että olet mies jolla on oma elämä, ja joka on suosittu naisten keskuudessa. Hyvällä tuurilla teet hänet mustasukkaiseksi. Naisilla on yleensä uskomaton kilpailuvietti, mutta kieltämättä tämä nainen saattaa olla poikkeus.
Mutta mitä voisit menettää treffailemalla muita naisia ja kertomalla siitä hänelle? Muista, te olette KAVEREITA ja molemmilla on oikeus tapailla muita.
Nainen ei ala pitämään sinua enemmän kaverina jos treffailet muita, päinvastoin. Hän huomaa että olet seksuaalisesti tiedostava mies, jolla riittää vientiä. Totuus on se, että jos olet jo puoli vuotta ollut hänelle kaverina, on aika todennäköistä että olet hänelle "tyttökaveri". Siitä pääsee parhaiten eroon nimenomaan em. keinoilla.
Kerro hänelle kuinka hauskaa sinulla on on ollut treffeilläsi. Kuinka hän reagoi? Jos hän loukkaantuu, se on hyvä juttu. Silloin hän on mustasukkainen ja välittää sinusta. Voit jopa kiusoitella häntä hänen mustasukkaisuudestaan, vaikkei hän olisikaan sitä. Tämähän on sitä paitsi hyvä tapa päästää syvempiin juttusiin hänen kanssaan.
Jos hän on välinpitämätön, niin se voi olla myös pelkkää pintaa. Mutta tällöinkään et menetä mitään.
Eli lopuksi:
Aivan ensimmäiseksi hanki itsellesi parit treffit. Sen jälkeen tee lista siitä, mihin kaikkialle viet rakkautesi kohteen ja mitä teet hänen kanssaan. Ei kaljabaareja. Ei klubeja. Vaan ERITYISIÄ paikkoja. Esim. Linnanmäkihän on Hesassa kesäisin aika ykköspaikka treffejä varten, ei haittaa vaikka olisikin jo kolmekymppinen. Kysele kaikilta tuntemiltasi ihmisiltä makeita paikkoja kotikaupungissasi, ja vie hänet niihin. Mieti tarkkaan mitä ohjelmaa järjestät, mitä YLLÄTYKSIÄ järjestät.
Pidä huoli että aina kun hän tapaa sinut, hänellä on sinun kanssa hauskempaa kuin kenenkään muun seurassa. Et saa antaa rutiinin ottaa valtaa. Jos näet häntä liian usein, rutiini iske väistämättä päälle.
Ehkä tuosta on jotain apua. Tsemppiä.
Voi olla että tuo ehdotukseni menemisestä treffeille 2-3 tytön kanssa voi hämätä sinua. Eli pointtiha on siinä että treffeille meno ei ole lupaus mistään. Se on VAIN ihmisiin tutustumista ja hauskanpitoa. Voit aivan hyvin mennä treffeille kymmenen eri naisen kanssa, mutta on kannattavaa mennä sänkyyn vain yhden kanssa.
Jos käyt treffeillä useamman naisen kanssa lyhyen ajan sisällä, kannatta kertoa siitä rakkautesi kohteelle, ja muista selittää, ettet yritä saada sänkyyn kyseisiä tyttöjä.
Haluat vain tutustua heihin, ja jos joku täyttää korkeat kriteerisi ja on muutenkin erityinen ihminen, SILLOIN voit ajatella meneväsi sänkyyn hänen kanssaan.
Kerro tämä naisellesi, niin hän tajuaa että olette samalla aaltopituudella.
"Ensinnäkin kommentti muutamille muille (tai sille yhdelle, joka kirjoittaa usealla nimimerkillä), onko todellakin pakko leikkiä Trollia ja viedä keskustelua hakoteille? En jaksa vastailla bullshittiin, joten suuntaan tästä eteenpäin viestini niille, joita aihe oikeasti kiinnostaa."
Meinaako pikku ystävällämme pettää hermot? :)
"Vaikea" kirjoitti:
Flirttailulla et saavuta mitään luottamusta, päivastoin. Sinulla ei ole mitää syytä salata muita naissuhteitasi ja kuvittelepa miltä naisesta tuntuisi, jos hänelle selviäisi, että olet tarkoituksella salaillut niitä. Saat pelimiehen maineen ja homma on ohi ehkä lopullisesti. Tai sitten tämä sama oravanpyöränne vaan jatkuu yhtä uuvuttavana.
Bazooka kirjoitti:
Fiksumpi vaihtoehto on harventaa yhteydenpitoa, mutta pitää flirttailun määrä samana, tai lisätä sitä. Tällöin et näe häntä usein, mutta aina kun näet hänet, annat ymmärtää että olet kinnostunut. Että olet hauska ja seksikäs kaveri joka pitää hänestä, mutta jolle on myös oma elämä.
Mitenkäs se nyt on flirttailun kanssa? Olen ajatellut että flirttailu on hyvä keino saada vastapuoli hyvälle tuulelle ja piristää ilmapiiriä. Voisiko flirttailu myös vähentää luottamusta? Tekeekö se joskus miehestä pelimiehen johon ei voi tosipaikan tullen kuitenkaan luottaa?
Bazookalle niistä treffeistä. Olen itseasiassa käynytkin treffeillä muiden naisten kanssa viime aikoina. Ei kuitenkaan mitään sänkyyn menoa. En ole näistä kertonut naiselle.
Taidan kokeilla kertoa naiselle vaivihkaa että olipas kivat treffit tuossa toissailtana...
"Mitenkäs se nyt on flirttailun kanssa? Olen ajatellut että flirttailu on hyvä keino saada vastapuoli hyvälle tuulelle ja piristää ilmapiiriä. Voisiko flirttailu myös vähentää luottamusta? Tekeekö se joskus miehestä pelimiehen johon ei voi tosipaikan tullen kuitenkaan luottaa?"
RE:
Ei missään nimessä. Flirttailu nimenomaan on hauskanpitoa ja tylsän arjen piristystä. Jos olet kiinnostunut naisesta, sinun pitää EHDOTTOMASTI flirttailla hänen kanssaan. Flirttailu ei ole myöskään lupaus mistään suuremmasta, eli et vaikuta liian innokkaalta. Olet vain rento ja huumorintajuinen kundi.
Sitä paitsi jos saat naisen nauramaan, se on AINA hyvä juttu. Huumori on heti itsevarmuuden jälkeen kaikkein paras tapa hurmata nainen.
Jos flirttailusi saa hänen hymyilemään tai nauramaan, olet oikeilla jäljillä. Jos hän flirttailee takaisin, olet EHDOTTOMASTI oikeilla jäljillä.
"Bazookalle niistä treffeistä. Olen itseasiassa käynytkin treffeillä muiden naisten kanssa viime aikoina. Ei kuitenkaan mitään sänkyyn menoa. En ole näistä kertonut naiselle.
Taidan kokeilla kertoa naiselle vaivihkaa että olipas kivat treffit tuossa toissailtana."
RE:
Näin kannattaa tehdä. Periaatteessa voisi olla vielä parempi jos kerrot hänelle ETUKÄTEEN, että olet menossa treffeille todella mukavan oloisen tytön kanssa. Katso kuinka hän reagoi, huomaat mahdollisesti aivan suoraan, mitä tunteita hänellä on sinuta kohtaan. Etukäteen kertomisessa on se hyvä puoli, että hän ei voi mitenkään ajatella sinun "pettäneen" häntä.
Eli älä paljasta yhtäkkiä, että olet tapaillut myös muita tyttöjä hänen tietämättään, se voi tehdä sinusta kaksinaamaisen hänen silmissään.
Yleensä ottaen kannattaa olla rehellinen ja suora. Sitähän hän kaipaa. Mutta älä tee nyt yhtäkkisiä paljastuksia, jos olet tehnyt asioita "salassa". Pidä ne salaisuuksina.
Älä myöskään ole liian rehellinen ja suora siinä mielessä, että alat vaatimalla vaatimaan rehellisiä keskusteluita. Äläkä missään nimessä koskaa ala tilittämään yhtään mitään. Mikään ei ole varmempi tapa saada naista juoksemaan karkuun.
Tilityksien ja jopa mahdollisen "painostuksen" aika on vasta sitten kun oikeasti styylaatte.
Kirjoitin sanomani flirttailusta hieman epäselvästi, pahoittelut. En missään nimessä tarkoita, että flirttailu on pahasta, mutta PELKÄSTÄÄN sillä et pääse tämän naisen kanssa puusta pitkälle. Etenkään, jos teet kaikki muut a)-vaihtoehdon kuviot... Flirttaile siis ihmeessä, jos tyttö on mukana pelissä! Mutta koeta myös voittaa se luottamus.
Bazookan ehdotukset ovat mielestäni jälleen kerran todella hyviä. Kannatan niitä jopa enemmän kuin omaa ensimmäistä kehotustani b)-vaihtoehdon soveltamisesta heti alkuun! ;)
Mainitsin tuossa, että kannattaa tehdä jokaisesta tapaamisesta erityinen tapahtuma. Älä kuitenkaan anna hänen huomata että yrität tehdä vaikutusta. Tämä on huono juttu, koska tekee sinusta liian innokkaan.
Älä myöskää käytä rahaa näihin spesiaalijuttuihin. Jos käytät, laita hänet maksamaan oman osansa. Älä anna sellaista vaikutelmaa että yrität "ostaa" hänen rakkautensa.
Oikea tapa tehdä homma on tämä:
Mene johonkin hauskaan paikkaan tekemään jotain hauskaa juttua. Anna naisesi ymmärtää että menisit sinne joka tapauksessa, mutta koska pidät hänestä, annat hänen tulla mukaasi. Hän on etuoikeutettu koska saa pitää hauskaa maan siisteimmän kundin kanssa. SINÄ olet erityinen, ei hän.
Kalliiden illallisten, lomamatkojen, yms. järkkääminen on jees, mutta sitä kannattaa harjoittaa vasta sitten kun seurustelee.
Eihän ole oikein, että mies joutuu näin paljon "pähkailemään" ja laskeskelemaan.Eikö olisi selvintä lopettaa jo puoli vuotta jatkunut kissa hiiri leikki...
Lopettaessaan leikin ottaa riskin että se todella loppuu. Lopullisesti. Ja sitä Johnny ei tunnnu haluavan.
Fiksuinta on pelata korttinsa oikein heti alusta alkaen, mutta jälkiviisaus ei auta yhtään mitään. Pitää vain yrittää hoitaa asiansa mahdollisimman hyvin tästä eteenpäin, menneisyydellä ei ole väliä.
Johnny haluaa saada rakastamansa naisen. Ideaalisessa maailmassa hän voisi voittaa hänet itselleen vain tunnustamalla rakkautensa rehellisesti.
Mutta maailma ei ole ideaali. Ihmiset eivät ole ideaaleja. He eivät ole yksiselitteisiä, eikä heitä voita itselleen vain olemalla raa'an rehellinen.
Taktikointi on hyväksyttävää ja kannustettavaa, jos siitä ei ole haittaa toiselle osapuolelle. Millä hyvänsä elämänalueella menestyy parhaiten suunnittelemalla tekonsa harkiten ja toteuttamalla ne taidokkaasti. Tämä pätee myös "iskemiseen" ja seurusteluun.
Jos Johnny onnistut saamaan kyseisen naisen itselleen ja heille tulee upea suhde, naista tuskin harmittaa se että Johnny on miettinyt tarkkaan mitä tekee treffailuvaiheessa.
Minähän vain kannustan Johnnya kohtelemaan naista hyvin, auttamaan häntä.
Bambi kirjoitti:
"Nyt on juuri kyseessä se ongelma että mies ei saa seksiä eikä uskalla kysyä miksi."
Sanoisin että tuo seksi on vain jäävuoren huippu. Ennemmin haluan koko jäävuoren niin tulee se huippukin siinä mukana...
Olen kysynyt miksei. En saanut vastausta ja tämä hämmentävä tilanne on syy miksi tänne kirjoitankin. Otsikkoni on "Mitä hän tarkoittaa?"
Bazooka, olet oikeassa. Parempi kertoa treffeistä toisen kanssa etukäteen.
Olen kääntymässä sille kannalle että en odota tältä suhteelta enää suuria. En halua anella, vaikka eräs ystäväni sanoikin että luovutan helposti.
Aion jatkaa silti kuten ennenkin. Flirttailen kun tavataan, ollaan ystäviä jne. Mutta en ala matelemaan edessä. Minulla on oma elämäni. Jos hän minut haluaa, niin tehköön sitten aloitteen. Siinä on se riski ettei hän uskalla, mutta omapa on häpeänsä. Sen verran minulla on itsetunto tallella että uskon olevani hyvä ihminen.
Niitä Bazookan hyviä vinkkejä aion kokeilla kun sopiva tilaisuus tulee.
Jaa niin, tuo nainen soitti mulle taas ja pyysi et lähdettäis tansseihin ens viikolla. Sanoin voivani lähteä, mutta ei löydetty päivää joka olisi molemmille sopinut. En siis lähtenyt omia asioitani siirtämään!
Seuraan edelleen mitä tässä ketjussa kirjoitetaan ja kerron jos ja kun jotain käänteitä tapahtuu.
Jos joku haluaa henkilökohtaisesti keskustella, pistäköön postia [email protected]
Olen positiivisesti yllättynyt ongelmani selvittelyyn osallistuneiden hyvistä ohjesta! Joku häirikkö ei sitä pilaa.
Kaikki leikit loppuvat joskus ja pitää tietää koska kannatta lopettaa jotta jää vielä voiton puolelle.
Totta joskus kannattaa taktikoida, mutta mielestäni ihastumisen ja rakastumisen pohjana ei saisi olla kylmä taktikointi.
Kuinkahan kauan sinun mielestäsi miehen kannattaa jatkaa odottelua ja taktikointia. Vielä viikko, kaksi, kuukausi vai vuosi? Ja mitä jos lopputulos on silti se , että nainen antaa pakit. Jos hänellä on vaikeusia kestää miehen läheisyyttä ja riippuvuutta toisesta ihmisestä niin mieti mikä työmaa kummallakin osapuolella olisi edessä, mikäli heistä joskus tulisi pari?
Ja tästä flirtistä vielä. Se ei yksinkertaisesti tehoa kaikkii naisiin ja joku saattaa kokea sen joskus jopa ahdistavana. "Minä flirttaan sinulle eli flirttaile sinä takaisin".
Tässä muutama ajatus, mutta odotetaan mitä päähenkilöllä on sanottavana. Ei varasteta hänen showta!
Olet mielestäni tekemässä oikeita valintoja. Oli hienoa jos saimme autettua. En juuri koskaan käy täällä lukemassa muiden viestejä (viimeiset 2 päivää ovat olleet poikkeus), mutta olisi mielenkiintoista kuulla miten jutussa loppujen lopuksi kävi.
Onnea matkaan!
Mielestäni olet toiminut hyvin. Toivottavasti homma etenee ja saat joskus haluamasi!!
Minä taas lueskelen palstaa silloin tällöin, mutta en juuri koskaan kirjoita tänne mitään. Paitsi nyt oli pakko... Joten olisi todella mukava kuulla miten teidän käy!!
Nyt heräsi uteliaisuus. Bazooka, saitko hänet?
"Kaikki leikit loppuvat joskus ja pitää tietää koska kannatta lopettaa jotta jää vielä voiton puolelle."
RE:
Totta, mutta on hyvä että suhde ehtii syventyä ennenkuin lopettaa taktikoinnin. Suudelma on vähimmäisvaatimus, seksi kannatettavaa.
"Totta joskus kannattaa taktikoida, mutta mielestäni ihastumisen ja rakastumisen pohjana ei saisi olla kylmä taktikointi."
RE:
Olen samaa mieltä. Mutta kyllä ne tunteet ovat aivan aitoja, kyse on vain pienestä viilauksesta sen suhteen kuinka tunteitaan ilmaisee. Kannatan yllätyksiä, huumoria, lämpöä ja seikkailua, en kylmyyttä.
"Kuinkahan kauan sinun mielestäsi miehen kannattaa jatkaa odottelua ja taktikointia. Vielä viikko, kaksi, kuukausi vai vuosi?"
RE:
Ajalla ei ole merkitystä. Joskus suhde voi syventyä parissa viikossa, joskus hitaammin. Ideana on alkuvaiheessa antaa itsestään paras mahdollinen kuva, kun vielä ei tunneta toista. Mutta kun tutustutaan paremmin ja romantiikka tulee kehiin, niin silloin voi pikkuhiljaa alkaa paljastamaan itsestään myös niitä ei-kehuttavia puolia. Seurustelusuhteessa avoimuus ja omien vikojen tunnustaminen ovat hyvin tärkeitä. Deittailussa eivät. Kun rakkaus on mukana, myös virheet annetaan anteeksi helpommin. Tutustumisvaiheessa ne voivat tuhota koko potentiaalisen suhteen.
"Ja mitä jos lopputulos on silti se , että nainen antaa pakit."
RE:
Aina voit tulla pakit. Vaikka olisi ollut naimisissa toisen kanssa 50 vuotta.
"Jos hänellä on vaikeusia kestää miehen läheisyyttä ja riippuvuutta toisesta ihmisestä niin mieti mikä työmaa kummallakin osapuolella olisi edessä, mikäli heistä joskus tulisi pari?"
RE:
En ole varma ymmärränkö... Liittyykö tämä mitenkään taktikointiin alkuvaiheessa?
"Ja tästä flirtistä vielä. Se ei yksinkertaisesti tehoa kaikkii naisiin ja joku saattaa kokea sen joskus jopa ahdistavana. "Minä flirttaan sinulle eli flirttaile sinä takaisin"."
RE:
Flirttiin ei kuulu vaatimus vastaflirtistä. On totta että jotkut naiset eivät pidä flirtistä. Menisin niin pitkälle että sanoisin kyseisten naisten olevan huonoa seuraa, enkä suosittele seurustelua heidän kanssaan. Jos huumorintaju ja myönteinen suhtautuminen toisen seksuaalisuuteen eivät kuulu naisen ominaisuuksiin, ei ole syytä kiinnostua hänestä. Nuo ovat aika isoja puutteita ja tuhoavat ilon suhteesta joka tapauksessa.
"Tässä muutama ajatus, mutta odotetaan mitä päähenkilöllä on sanottavana. Ei varasteta hänen showta!"
RE:
Samaa mieltä. ;)
Taidat olettaa että olen joskus ollut samassa tilanteessa kuin Johnny?
En ole aivan samassa tilanteessa ollut, mutta samankaltaisissa kyllä. Olen ollut "tyttökaverina" naiselle johon olen ollut hyvin rakastunut.
Olen ollut suhteessa hyvin neuroottisen, onnettoman ja vaikean naisen kanssa. Sain kyllä seksiä ja romantiikkaa, mutta "pelastusyritykseni" olivat turhia koska hän kieltäytyi tulemasta pelastetuksi.
Minulla on ollut myös Johnnyn jutun kaltaisia suhteita, mutta olen luopunut niistä hyvissä ajoin. Jos toinen ei ole kiinnostunut, tai on liian lukkoinen, niin pitää vain itse jatkaa eteenpäin.
Puhumattakaan niistä lukemattomista illoista kun olen kuunnellut ystävieni suruja niin mies- kuin naisnäkökulmasta.
Iän karttuessa oppii välttämään mokat ja tietää rakentaa paremmat turvaverkot itselleen, ettei riko itseään toisen takia.
En kyllä vaihtaisi hetkeäkään pois yhdestäkään suhteestani. Paljon olen kasvanut joka kerta kun olen turpiini ottanut. ;)
Nuo Bazookan hyvät vastaukset saivat minunkin mielenkiintoni heräämään. Sinulla on hyviä kokemuksia tai olet auttamisen ammattilainen!
Niin, saitko itse hakemasi?
"Menisin niin pitkälle että sanoisin kyseisten naisten olevan huonoa seuraa, enkä suosittele seurustelua heidän kanssaan. Jos huumorintaju ja myönteinen suhtautuminen toisen seksuaalisuuteen eivät kuulu naisen ominaisuuksiin, ei ole syytä kiinnostua hänestä. Nuo ovat aika isoja puutteita ja tuhoavat ilon suhteesta joka tapauksessa."
Nyt kyllä kirpaisi syvältä, taidan todellakin olla tuhoontuomittu... Vaikka totta puhut, myönnettävä se on. Huumorintajun puute on PAHA, mutta eikö myönteisempää suhtautumista seksualisuuteen voi opetella ja pyrkiä kehittämään oikean ihmisen kanssa?! Jumaliste, ainakin toivon niin!
No, onhan tuokin nyt jo varsin opettavainen polku ollut! Kyllä nuo kokemuksesi paistavat neuvoistasi läpi. Mikään tilanne ei tietysti voi olla tismalleen samanlainen eri ihmisillä.
Uskon sinulla olevan paljon annettavaa parisuhteessa! Sitten kun löydät "sen oikean" ellet jo ole niin onnellinen. Vaikka sitten HIEMAN neuroottisemmankin naisen kanssa. ;)
Voisin varmaan muuttaa johonkin luostariin ja alkaa harrastamaan hyväntekeväisyyttä.
Kaikki tulevat suhteeni , kun olisivat jo tuhoon tuomittuja..ja minusta ei ole edes miehen syytä kiinnostua.
Lähteekö tämä vaikea tapaus mukaan?
Siellä todennäköisimmin näemme. Jos en kykene pistämään elämää risaiseksi ja antaa palaa... Ei taida olla toivoa tällä tytöllä.
"Nyt kyllä kirpaisi syvältä, taidan todellakin olla tuhoontuomittu... Vaikka totta puhut, myönnettävä se on. Huumorintajun puute on PAHA, mutta eikö myönteisempää suhtautumista seksualisuuteen voi opetella ja pyrkiä kehittämään oikean ihmisen kanssa?! Jumaliste, ainakin toivon niin!"
RE:
Etkö pidä siitä että sinulle flirttaillaan? Vaikket pitäisikään, niin ei ole syytä huoleen. Jos koet olevasi epävarma, niin toisen flirttailu voi tehdä sinut vaivaantuneeksi. Et ehkä tunne olevasi täysin kotonasi seksin saralla.
Vaikutat olevan rehellinen ihminen itseäsi kohtaan. Tämä on tärkein asia. Jos tiedostat omat ongelmasi, se tarkoittaa että pystyt muuttumaan. Kaikki vie aikansa, kukaan ei ole seppä syntyessään.
Mainitsit olevasi nuorempi kuin Johnnyn ihastuksen kohde. Yleensä naiset alkavat löytää itseään kunnolla seksuaalisessa mielessä vasta 25 ikävuoden jälkeen. Eli aikaa on.
Mieti vain kuinka pystyt pikkuhiljaa kehittämään itseäsi siihen suuntaan, että pääset peloista ja varauksellisuudesta eroon. Älä anna päivittäisten rutiinien viedä kaikkea aikaasi, koska muuten jäät jumittamaan samaan tilanteeseen koko loppuiäksesi.
Toisen ihmisen (miehen) löytäminen voi auttaa asiaa paljon. Olen kuitenkin sitä mieltä, että näinkin tärkeitä asioita ei kannata laskea muiden varaan. Ei etenkään yhden tietyn ihmisen varaan, koska hän saattaa pettää sinut.
Sinun pitää kasvaa itsenäisesti, riippumatta siitä kuinka paljon apua saat muilta. Pyydä apua ystäviltä, jos he osaavat auttaa, mutta älä luota siihen että kohtaat sen ihmeellisen miehen joka saa sukat pyörimään jaloissa ja "parantaa" sinut.
Flirttailu on äärimmäisen tehokas keino viehättää vastakkaista sukupuolta, ja sitä paitsi se on HAUSKAA. Tavoitteena on tehdä sitä vielä 50 avioliittovuoden jälkeen.
Hyvä puoli on siinä että flirttailu on puhdas tekniikkalaji. Kuka hyvänsä voi oppia sen.
Itse en nuorempana poikana saanut sanaakaan suustani ulos tyttöjen seurassa. Pitkä tie on kuljettu sen jälkeen, ja paljon on opittu.
Pieni vinkki:
Chatit ovat paras paikka treenata flirttailua. Kukaan ei tiedä kuka olet, ja voit mokata niin monta kertaa kuin haluat ilman että kukaan saa tietää.
Ajatelkaa chatteja eräänlaisina "miessimulaattoreina". Periaatteessahan siellä toisessa päässä voisi olla vaikka tietokone kirjoittamassa vastauksia.
Kiitos sullekin Bazooka sain päivän parhaat naurut, hyvä etten tippunut jakkaralta. Vai MIESSIMULAATTORI...Tsiisus..
Tämänhän alkaa olla terapeuttista itsellekin. Suurkiitos näistä mielipiteistäsi! Olen tullut samanmoisiin johtopäätöksiin itsekin (vihdoinkin!).
Olen pohjimmiltani pessimisti-kyynikko, mitä elämä on vaan voimistanut. En usko naiivisti siihen oikeaan, joka räjäyttää tajunnan ja "pelastaa" minut. Itse se on katsottava peiliin ja tehtävä paskahommat. Loppupeleissä vain itseensä voi luottaa, mikä sekin on meille joillekin vaikeaa.
Se järkisyillä oikea mies tuli ja meni - en voi moittia. Uskon, että tapasimme liian aikaisin minun kannaltani. Olin vielä enemmän raakile kuin nyt. Mutta opetti kokemus paljon minullekin, ennen kaikkea itsestäni. Olen 24-vuotias, joten lienee korkea aikakin toimia.
Olen enemmän pohdiskelija, toimeenpano on aina ollut vaikeampaa. Ongelmia tuo myös se, että sytyn todella harvoille miehille niin, että olisin valmis seksiin ja uusiin kokemuksiin. Pidän kylläkin flirttalusta (ja miehistä), joskaan en osaa siihen usein menestyksekkäästi vastata. Kiitos chatin miessimulaattori -neuvosta (hehee!;), jota en kuitenkaan uskalla noudattaa, etten jumitu nettitodellisuuteen ja vieroitu reaalimaailmasta tämän enempää.
Kiitos vielä sinulle! :) En olisi koskaan uskonut, että saan täältä niin hyviä kommentteja kuin olet antanut.
"Minulla on ollut myös Johnnyn jutun kaltaisia suhteita, mutta olen luopunut niistä hyvissä ajoin. Jos toinen ei ole kiinnostunut, tai on liian lukkoinen, niin pitää vain itse jatkaa eteenpäin."
Kuulostaa aika julmalta, et vaivaudu panostamaan suhteeseen alkuun saattamiseen juurikaan, mutta kuitenkin jaksoit täällä keksiä monta eri taktiikka-iskua Johnnyn puolesta. Tietysti jos kiinnostusta ei ole, ymmärrän, mutta tuo lukkoisuuden avaaminen.. Saattaa olla että tuolla mentaliteetilla se Oikein vaihtoehto jää saavuttamatta.
Olen lukenut näitä kommentteja ja täytyy kyllä sanoa, että nautin eniten juuri Bazookan kommenteista. Tuollaista sydämen sivistystä saa tänä päivänä etsiskellä ja on ilo huomata sitä vielä olevan olemassa.
Toivotan sekä Johnnylle että Bazookalle onnea valitsemillanne teillä!
Iloista joulun odotusta kaikille.
Aiheesi on itseäni lähellä ja sain uusia näkökulmia myös omiin ongelmiini. Ei teillä miehilläkään tunnu olevan aina niin helppoa..
Kiitos sinulle osallistumisesta keskusteluun. Kai minä tarvitsin jotain neutraalia ulkopuolista keskustelua tästä jutusta. Voisi sanoa että tässä netti näyttää parhaita puoliaan. Tosin ei täällä kannata julkisesti liian tarkkoja tietoja antaa, jos haluat keskustella omista asioistasi kanssani privaattina, pistä sähköpostia [email protected]
Veit sanat suustani nimimerkki "olisiko". Uutta pohdittavaa olen saanut minäkin tästä keskustelusta. Taidamme olla ainakin jossain määrin kohtalontoverit. Sattuisiko sinulla olemaan jokin anonyymi sähköpostiosoite ja kiinnostusta vaihtaa ajatuksia tarkemmin kuin mitä tällä foorumilla voi itseään paljastaa?
Jos ei muuta, niin ainakin voisimme sopia treffit matkalla sinne luostariin! ;)
Hankkikaa elämät!
En herkästi innostu provosoinnista, mutta huomauttaisin Wallulle että tämä on mitä suurimmassa määrin juuri elämää!
Naureskelen suunpielet korvissa kommentillesi...
En usko, että Wallu koskaan voisikaan ymmärtää tätä sirkusta! ;)
Luin muutaman pätkän ketjusta ja kommentoisin muutamaa seikkaa. Mielestäni sinun ei kannata ensimmäisenä yrittää tämän naisen mustasukkaiseksi tekemistä. Olen melkoisen vakuuttunut, että kyseessä on nainen joka ei miehen perään lähde..(syy ei välttämättä johdu sinusta). Jos hänellä ei ole olut miessuhteita, niin ei hän uskalla ryhtyä "kilpailemaan" sinusta toisten naisten kanssa.
Älä myöskään unohda sitä mahdollisuutta, että naisella on jokin traumaattinen kokemus takana...Kuitenkin hän on hyvässsä iässsä oleva nainen, älykäs ja hauska kuten kuvasit. En usko näitä muutamia kommentteja joiden mukaan nainen vain "leikkisi" kanssasi.
Saan sellaisen kuvan sinusta, että et ole mikään eilisen teeren poika joten minulle tuli mieleen hieman riskialtis idea. Yritä kertoa naiselle suoraan, mitä tunnet häntä kohtaan. Älä kuitenkaan ahdista häntä ( ei välttämättä helppoa), jos olet tuntenut hänet jo puoli vuotta niin pystyt varmasti hieman tulkitsemaan hänen eleitään. Kokeile varovasti miten hän reagoi "hellyyden" osoituksiin. Anna se pieni suukko hänelle ja seuraa reaktiota. Et saa silmää mustaksi, siitä olen melko vakuuttunut ja koska nainen tuntee sinut hän tuskin saa mitään hysteeristä kohtausta vaikka takana olisikin jotain traumaattista. Ja todellakin vain pieni suukko, ei mitään imutus yritystä.
Vaikealle vielä, se e-mail osoite on työn alla. Ilmoitan sitten.
Kerroit että nainen on joutunut lapsena muuttamaan perheen ongelmien vuoksi. Tuli mieleen eräs hyvin ikävä teoria. Tämän Bazooka varmaan teilaa heti Freudilaisena Pask..
Voi olla nainen on pettynyt isä-suhteeseensa ja nyt kostaa sitä kaikille miehille joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Hän on älykäs ja leikkii miehen kanssa. Hän ei päästä miestä liian lähelle, koska haluua nauttia "vallastaan". Tämä nainen on tunnevammainen ja hänen kanssaan ei kannata yrittää rakentaa suhdetta.
Niin, ei kai minua voisi sanoa eilisen teeren pojaksi. Mielestäni tiedän jotain naisista. Nyt vain tämä tapaus on epätavallinen, eikä vähiten sen vuoksi että minulle on tunteet pelissä.
Olisiko kirjoitti: "Hän on älykäs ja leikkii miehen kanssa. Hän ei päästä miestä liian lähelle, koska haluua nauttia "vallastaan"."
Tuo on hyvä kuvaus, ja siltä tosiaan vaikuttaa. Ulkonäöllään hän myös tietää saavansa huomiota, vaikka ei siihen itse tyytyväinen olekaan. Mutta kukapa nainen olisi kaikin puolin tyytyväinen ulkonäköönsä.
Olisiko kirjoitti: "Kokeile varovasti miten hän reagoi "hellyyden" osoituksiin. Anna se pieni suukko hänelle ja seuraa reaktiota. Et saa silmää mustaksi, siitä olen melko vakuuttunut ja koska nainen tuntee sinut hän tuskin saa mitään hysteeristä kohtausta vaikka takana olisikin jotain traumaattista. Ja todellakin vain pieni suukko, ei mitään imutus yritystä."
Ei siitä mustaa silmää todellakaan saa. (kokeiltu) Mutta hän ei halua suudella. Voi kyllä antaa pusun poskelleni, mutta ei huulille. En suutele väkisin jos toinen kääntää pään sivuun. Tämä nainen on älykäs ja huumorintajuinen. Ilman tunteita olisin jo kaukana, tapanani ei ole ottaa puolen vuoden projekteja naisen iskemiseen!
Tunnevamma ei ainakaan näy heti päälle, mutta lähemmän tutustumisen myötä olen alkanut itsekin sitä epäillä.
Ei kai minulle vain ole kehittynyt tästä "mahdoton tehtävä" ja haaste joka kiehtoo mieltäni?
Mielestäni nainen on ilmiselvästi tunnevammainen ja hänen isäsuhteensa on todennäköisin syy tähän. Emme kuitenkaan tiedä miten ja miksi emmekä sitä, voiko hän päästä ongelmastaan yli. Kokonaan suudelmasta kieltäytyminen kielii tosin jo siitä, että kyseessä on mahdoton urakka.
Minusta Johnnyn kannattaisi kuitenkin yrittää jo tunteidensakin takia. En kuitenkaan suosittele odottamaan toista puolta vuotta, jos mikään lähestymistapa ei toimi. Älä kuitenkaan luovuta ja jätä leikkiä kesken, jos vaan oma kanttisi kestää. Siinä vaiheessa kun mitään ei ole enää tehtävissä, voit mielestäni nostaa kissan pöydälle.
Muista kuitenkin Johnny, että vaikka saisit naisen avautumaan ja lämpiämäänkin, on terveen parisuhteen rakentaminen hänen kanssaan äärimmäisen vaikeaa. Todennäköisesti olisit onnellisempi jonkun muun kanssa.
Onnea ja voimia kuitenkin, pidämme peukkuja!
"Mielestäni nainen on ilmiselvästi tunnevammainen ja hänen isäsuhteensa on todennäköisin syy tähän."
Tuohon ko. naisen juttuun puuttumatta. Kertoilen lyhyesti omaa kokemusta. Kerran itse tutustuin mielenkiintoiseen naiseen. Hän vaikutti alussa mukavalta ym. Kun suhde alkoi hieman kehittymään, tuli mukaan syvälliset keskustelut, jotka käsittelivät juuri naisen isä-suhdetta. Hän ei osannut selittää miten monimuotoisesti se vaikutti häneen negatiivisesti. Sitten myöhemmin hän tarinoi myös olevansa "uskovainen". Juttu johti siihen, että jos nainen käyttäytyi jotenkin erikoisesti, hän perusteli sen näihin asioihin vedoten. Monimutkaista. Suhde kariutui varsin nopeasti, sillä ns. panostukset ylittivät suhteesta saatavan hyödyn.
Johnny, sun täytyy ihan selkeästi muuttaa taktiikkaa. Erilainen tyyli "lämmitellä" sitä naista olis ehkä paikallaan. Mä veikkaan että kyseessä on ns. vaikea tapaus joka leikkii jostain syystä vaikeasti tavoiteltavaa. Ehkä sun pitäis rohkeasti tehdä kunnon aloite vaikka kun olette molemmat tosi kännissä. Meni sitten syteen tai saveen, hyvässä lykyssä saat ainakin pillua. Se tietysti harmittaa ja ehkä nolottaa jos homma kusee mutta se on ainakin sitten viimeinen pisara.
Noin voisin toimiakin jos mulla ei olis tunteet pelissä. Kokeilin Bazookan neuvoa ja kävin eilen treffeillä. Siis toisen naisen kanssa. Kerroin siitä myös etukäteen tälle naiselle jota tässä nyt yritän piirittää.
No, hän otti sen vitsinä kun kerroin et mulla on eilen treffit.
Tänään soiteltiin ja sovittiin että mennään yhteen juttuun yhdessä. Hänelle selvisi vasta tänään että mulla tosiaan oli treffit. Luuli että se oli mun hevonen! Hän lupasi että mennään yhdessä, mutta nämä eivät ole treffit. Oli kiinnostunut käynkö 10 naisen kanssa samaan aikaan treffeillä... Sanoin että treffeillä vaan tutustutaan toiseen ihmiseen. Juttu siitä loppui lyhyeen.
Voisi kai kuvitella että nyt hänellä heräsi mustasukkaisuus, en kyllä usko.
Vaikka saisit tämän naisen tuntemaan mustasukkaisuutta, niin sillä voi olla täysin päinvastainen vaikutus kun mitä te miehet luulette. Voi olla , että menetit juuri viimeisetkin mahikset...
uutta matoa koukkuun vaan ,eli entistä parempaa !
Hehee :))
olkaapa te miehet viisaampia, kuin vanha täti,joka ,meni toistamiseen vihille
hintin kanssa,tuumaili vain mielessään ,että onpa fiksuja miehiä, kun eivät
puhu eikä pussaa.Mutta kulissiahan ne vain hakivat ja ilmaista siivoojaa ja
vierihoitajaa huusholliinsa.Että jos ei säpinää synny heti alkuun on turhaa
jäädä odottelemaan muutosta,voi mennä rahat ja hermot.Kyllä sen taatusti
tuntee kun kemiat kohtaavat.Vahingoista viisastuu- ja jälkiviisas onkin sitten
pirun viisas.
Niin kuin joskus tuolla aikaisemmin sanoin, olen jo toivoni aika lailla kadottanut. Nää on sellaisia epätoivoisia yrityksiä jos kuitenkin.
Tiedän että mulla olisi paljon annettavaa oikealle naiselle. Enkä nyt tarkoita mitään pelkkiä seksijuttuja. Oikeasti olen kyllästynyt sinkkuelämään. Olisihan minulla mahdollisuus aloittaa suhde jos vain haluaisin, mutta hitto kun sitä on tullut sen verran ronkeliksi. Haluan että olen 100% siinä myös mukana.
Joku kirjoitti että menee paljon rakkautta hukkaan. Olen samaa mieltä.
Uskon että tulet vielä löytämään sen naisen joka on myös 100% valmis panemaan itsensä "peliin". Itse ainakin toivon, että kohtaisin joskus kaltaisesi ajattelevan ja älykkään miehen. Kauankohan pitää harjoitella "miessimulaatttorilla" ennen kuin oppii....?
Hee, minä sitten tarvitsen naissimulaattorin. Tuo Bazookan ehdotus flirttailusta chatissa oli kai mielessäsi.
Tai mielenkiintoista olisi elää koko ajan yhtä päivää kuten siinä yhdessä elokuvassa jossa Bill Murrey? oli toimittaja joka teki juttua murmelista. Voisi kokeilla eri vaihtoehtoja iskemiseen. Tietysti romanttisena luonteena toivoisin että se päättyisi kuten elokuvassa...
Vakavasti ottaen, mistähän sellainen nainen löytyisi? Tuntuu että kaikilla on niin kiire ettei ehdi toisiin tutustua.
tässä meillä on tyylipuhdas esimerkki tapauksesta jossa nainen haluaa ystävän ja miehellä on takoo takaraivossa vain: kuinka saada sitä.nämä kaksi asiaa eivät tule koskaan kohtaamaan. ja se on tietysti NAISEN VIKA.peliaseiksi ja selityksiksi vedetään naisen henkinen tasapainottomuus ja siitä johtuvat ongelmat.niinpä.
Itse asiassa mä oon hiukkasen samaa mieltä, joskaan en ehkä noin kärjistetysti.
Johnnyn tekstien perusteella mä luulen, että se nainen ei ole valmis mihinkään varsinaiseen parisuhteeseen. Ehkä se on vaan niin pettynyt ihmisiin yleensäkin, ettei sitä mitkään intiimisuhteet edes kiinnosta. Ehkä se yrittää oppia luottamaan ihmisiin ensin edes sen verran, että pystyis pitämään yllä tavallisia ystävyyssuhteita. Vai minkä verran hänellä, Johnny, on muita läheisiä? Jos hänellä ei pahemmin muita läheisiä ole kuin sä, koska vanhemmatkin oli kai sen jättäneet, niin enpä ihmettele, jos se ei uskallla aloittaa varsinaista suhdetta sun kanssa. Ei kai kukaan halua kaikkea yhden kortin varaan laskea.
Vaikuttaa todellakin siltä, että hän varta vasten haluaa sut ystäväks, ei enempää. Siinä oon myös samaa mieltä Vaikean kanssa, ettei kannata mennä rikkomaan niitä suojamuureja. Ne muurit pitää ihmisen itsensä avata sisäpuolelta. Jos hän ei niitä avaa, ei hän ole valmis päästämään ketään sisäpuolellekaan. Älä missään nimessä painosta mitenkään. Se, että nainen flirttailee, on just sellasta kevyttä ja viatonta hauskanpitoa, minkä ei välttämättä ole tarkoituskaan johtaa mihinkään. Jos sulle on liian vaikeeta pysyä vaan kaverina tälle naiselle, niin sun ehkä pitäis unohtaa koko juttu.
Mitä rikkinäisempi tämä nainen on, sitä epätodennäköisemmin hän mitään seurustelua haluaa. Voi tietysti olla myös, että hän ei yksinkertaisesti pidä sua seksuaalisesti mielenkiintoisena eli kemiat ei pelaa. Silloin ei tietenkään tarvi olla kyse mistään rikkinäisyydestä. Joka tapauksessa tärkeä ihminen sä sille tunnut olevan, jos se sut päivittäin haluaa nähdä.
Tää nyt oli vaan mun mielipide, kerro jos jotain tapahtuu.
Kysyit onko hänellä muita ystäviä. On. Sanoisin että aika hyvin. En siis ole ainoa ystävä.
Tänään taas soiteltiin, sain kuvan että hän alkaa huolestua mitä teen kun en ole hänen kanssaan.
Hän ei muuten halua lapsia. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, ehkä se onkin syy kaikkeen?
Vaihtoon perhana koko muija! jotkut muijat osaa olla niin hankalia ettei oo tosikaan. ei semmosta kannata kauaa katella.