Sijotuslapset

Miettisin vaa, et ku yks kaveri lähti lomamatkalle joka maksaa 1000 ihminen ja hänen perheestään lähtee kolme henkilöä. Perheeseen kuuluu viisi lasta ja he käyvät ehkä noin kolme kertaa vuodessa ulkomailla ja elävät muutenkin kivaa ja rikasta elämää. Heillä on myös sijoituslapsia. Siitä mietinkin, saako sijoituslapsista niin paljon "palkkaa" Että on varaa lähteä tuollaisille matkoille vähää väliä ja sitten myös hoitaa oma perhe sekä eläimet (mm. Hevosia mitkä eivät ole halpoja hoidettavia). Toinen huoltaja on töissä huonopalkkaisessa työssä kunnalla. Kuinka paljon sijoituslapsista saa "Palkkaa" vai ovatko ystäväperheeni voittanut lottovoiton kertomatta minulle??!?`

T: Ei niin kovin rikas ystävä
8638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

naapuri ostanut hienon talon ja mersun pihalle. Näyttää vielä matkustelevan säännöllisesti perheen kanssa.Iskun ja Askon kuorma autotkin uisein pihalla kääntymässä. Sehän olisis viimein isku kateuteesi ja ihmettelemisellesi jos vielä kertoisivat voittaneensa lotossa?:). Voihan se toinen puoliso jonka tuloista et vielä ollut selvillä olla hyväpalkkaisessa työssä. Sebkin saat selville verotiedoista. Perintökin voi olla kyseessä...Ps. Lasten kasvattaminen ei ole taloudellisesti tuottavaa (lapsityövoima kielletty).

Äänestä
  • Hoitopalkkio lienee luokkaa 300-1000 euroa kuukaudessa per lapsi, lisäksi kaikki lapsesta aiheutuneet kulut harrastuksia ja kuljetuksia myöten korvataan.

    Äänestä

  • tienaa niilläkin kirjoitti:

    Hoitopalkkio lienee luokkaa 300-1000 euroa kuukaudessa per lapsi, lisäksi kaikki lapsesta aiheutuneet kulut harrastuksia ja kuljetuksia myöten korvataan.

    adoptiolapsia taikka sjoituslapsia hankintaan ansaitsemismielessä niin saa kyllä katsoa ittensä peiliin ja todeta asennevammaisuutta.tuo 300-1000 euroa kuussa ei kyllä meidän perheen elintasoa nostaisi yhtään mikäli sijoituslapsi otettaisiin. Vai keskeytämmekö sijoituslapsen hoitamisen ja jättäisimme kotiin kun me lähdemme matkoille tai harrastelemaan silloin kun lapsesta myönnetyt kk-korvaukset on käytetty loppuun.? Miehenä voin vain toivoa etteivät edelliset kommentoijat olleet naisia.

    Äänestä

  • rahoilla se .. kirjoitti:

    joten lapsia ei kaikkiin perheisiin edes sijoiteta. ONNEKSI!

    Äänestä

noin 180e/vuorokausi !!!!!siitä sitten laskemaan vuosituloja.,ei varmaan enää ihmetytä millä rahalla matkustelevat :D

Äänestä
  • Nonni tää selittää jo paljo! :DD

    Äänestä

  • Ohhhohh! kirjoitti:

    Nonni tää selittää jo paljo! :DD

    Tuo 180e/vrk ei pidä paikkaansa tavallisella sijaisperheellä ellei ystäväsi pidä perhekotia.
    Sijaisperheen korvaus vaihtelee kunnittain mutta minimi n.350e/kk kulukorvaus sekä n. 350e/kk hoitopalkkio ja veronalaista tuloa tietenkin!
    Perhekodit on asia erikseen...

    Äänestä

  • sijari kirjoitti:

    Aa.. Mut tämä kyseinen perhe ei ole perhekotia. Asia siis muuttui täysin... :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitä ihmettttääää? kirjoitti:

Miettisin vaa, et ku yks kaveri lähti lomamatkalle joka maksaa 1000 ihminen ja hänen perheestään lähtee kolme henkilöä. Perheeseen kuuluu viisi lasta ja he käyvät ehkä noin kolme kertaa vuodessa ulkomailla ja elävät muutenkin kivaa ja rikasta elämää. Heillä on myös sijoituslapsia. Siitä mietinkin, saako sijoituslapsista niin paljon "palkkaa" Että on varaa lähteä tuollaisille matkoille vähää väliä ja sitten myös hoitaa oma perhe sekä eläimet (mm. Hevosia mitkä eivät ole halpoja hoidettavia). Toinen huoltaja on töissä huonopalkkaisessa työssä kunnalla. Kuinka paljon sijoituslapsista saa "Palkkaa" vai ovatko ystäväperheeni voittanut lottovoiton kertomatta minulle??!?`

T: Ei niin kovin rikas ystävä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu